Mitä voin tehdä että saisin raskauskilot pois. Niitä on 7 kg. Vauva pian jo vuoden vanha. Minulla ei jää lainkaan aikaa itselleni kun hän on niin vähäuninen. Nukkuu onnettoman vähän päiväsaikaan ja iltaisin häntä on vaikea saada univireeseen kun hänellä riittäisi energiaa vaikka muille jakaa. Onneksi hän on kuitenkin hyvin iloinen ja nauravainen vauva. Syön itse usein jotain "nopeaa" kun vauva hermostuu jos itselleni laittelen ruokaa ja sehän ei ole laihduttavin tapa syödä. Ja sen vuoksi tekee mieli makeaa kun ei ole mitään muuta päivittäin kuin arkiaskareita. Elokuvan saatan katsoa yömyöhään jos haluan poikkeamaa arkeen.
miten laihtuisin
liikakiloista
12399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ainut keino laihtumiseen, on syödä vähemmän kuin kuluttaa. Jos painosi on pysynyt pitkään samana, sinun pitää vain vähentää ruoka-annoksiesi kokoa. Ja syöt VAIN kun on nälkä, ja lopetat, kun olet tarpeeksi kylläinen. Kaikkea ei tarvitse syödä loppuun, ja silloin on jo syönyt liikaa, kun vatsa tuntuu täydeltä.
eli syön kahden tunnin välein jotain
laitan vaikka yhden päivän noin rytmin
aamulla 7.00 kahvi ja kaksi hapankorppua rasvalla
9.00 kauramurot jogurtilla
11.00 kaurapuuro hillosilmällä
13.00 leipäpala,kalkkunaleikkele ja kurkku
15.00 omena ja tai banaani
17.00 ruokaa mitä tahansa,mitä muutkin minun tapauksessani puolitoistakertaa pienempi annos kuin "normaalisti" ilman leipää,rasvaton piimä lasillinen
19.00 1-2 leipäpala,kalkkunalla ja kurkulla ja rasvaa tietty hieman
olen laihtunut tällä tammikuun puolesta välistä sen seitsemän kiloa,mutta ajan myös päivittäin n. 700 kaloria kuntopyörällä pois kahdessa jaksossa,aamuin,illoin ja käyn kerran viikossa tunnin salilla ja kerran viikossa tunnin aerobicissa ja kävelen säännöllisen epäsäännöllisesti tunnin lenkkejä.
Tämä on minulle toimiva kun ei ole pieniä lapsia enää nuorin on 7v ja olen työttömänä.aloitan toukuun alusta työt sitten tuo systeemi ei enää toimi,sitten täytyy keksiä muuta:):)
Itse en halua luopua mistään,mutta makeannälkä on laantunut hurjasti,en tiedä onko kromilla osuutta asiaan,mutta suklaanhimo on mennyt kokonaan.Kaupan valmiit kevytmehukeitot ja rasvattomat jogurtit ovat auttaneet minun makean nälkääni.
Itse en myöskään voi mitää rääkkidiettejä kuvitella,sitten se ruoka kummittelisi koko ajan mielessä.
Eli tosiaan kulutan sen mitä syön ylimääräistä ja yritän syödä niin että se mahdollinen ylimääräinen olisi kevyttä ja vähäkalorista :):)
Ei varmaankaan mallitapa mutta minulla onnistunut:):)
sitä vettä tulee litkittyä pitkin päivää:):):)
tosin kannattaa aloittaa vasta kun imetys on loppunut ja vauva/lapsi nukkuu yöt hyvin sillä äidin valvominen ei ainakaan edistä laihtumista. Kunnon nukkuminen edesauttaa kilojen putoamisessa.
Itse aloitin vähempikalorisen ruokavalion, oli helppoa. Vaihda kevyttuotteisiin ja syö kohtuudella. Vältä makeaa, tai pidä vain yksi karkki tai pitsapäivä viikossa.. tai kahdessa viikossa. Syö 5 kertaa päivässä, pieniä aterioita, vältä iltasyömistä, juo vettä runsaasti.. Ota käyttöön vaikka netin kalorilaskuri.net, kirjaa sinne vaikka kahden viikon ajan mitä syöt ja miten liikut, huomaat nopeasti mitä ja minkälaisia määriä voit syödä ja miten esim. vaunulenkit siihen vaikuttaa. Mulla 6 vauvakiloa alkoi tippua hitaasti mutta varmasti ja pysyvästi. Eikä ole tarvinnut tinkiä hyvästä ruuasta, herkuista vaan. Eli toisinsanoen kun syö joka päivä esim. 200kcal kulutustaan vähemmän ja katsoo että rasvojen ja hiilarien suhde on ok.. alkaa paino takuulla tippua huomaamatta. Käy vaa'alla vai aamuisin ja vain kerran viikossa, huomaat tuloksen helpommin koska paino heittelee päivän mittaan ja syö motivaatiota jos seuraat kokoajan satojen grammojen heittelyt. Mulla tippui n. 400-600g viikkovauhtia tosin pidin välillä rentoja viikkojakin ettei tippunut yhtään mutta se pitää mielen virkeänä kun ei pidä liian tiukkaa kuria itsellään.
Onnea matkaan ja aurinkoista kevättä! :)
Kokeile kiloklubi.fi. Sen avulla minulta lähtenyt 3,5kuukaudessa 15kg.
Minulla huolena painon liiallinen lasku..Olen kirppana muutenkin,ja imetys,vauva nyt n.kolme kuukautta,on kuihduttanut loputkin lihat..Tuntuu,että olen huonostivoivan näköinen,kun vaan pelkkää luuta ja nahkaa.Tiedän,että pitäisi syödä paljon,mutta toisin kuin useilla,syön elääkseni en elä syödäkseni ja jatkuva pakkosyöminen ärsyttää..Olenkin lisännyt makeat virvoitusjuomat juotavien listoille,kun niissä parempaa energiaa kuin rasvassa.
Kokeile syödä usein ja vähän,pysyy aineenvaihdunta käynnissä,ja peuhaile vaavin kanssa,kyllä se paino putoaa,ja jos ei;nauti naisellisista muodoista!!!Kaikkea hyvää teidän poppoolle!!!
"Olenkin lisännyt makeat virvoitusjuomat juotavien listoille,kun niissä parempaa energiaa kuin rasvassa."
Asia on juuri päin vastoin, ota ihmeessä selvää asioista ennen kuin jakelet täällä noin järkyttäviä ja suorastaan vahingollisia neuvoja, jos et kerran itsekään tiedä miten asiat ovat. Älä vain kehota ketään sokerinsyöntiin, edes piloillasi. Sokeri on suurin myrkky vehnäjauhojen lisäksi, ja ne romahduttavat terveyden. Rasva taas on täysin välttämätön keholle ja solujen toiminnalle, sokeri taas on tyhjää ja tarpeetonta. Jos haluaa muotoja, kannattaa aloittaa voimaharjoittelu ja muu liikunta. Ne lisäävät lihasmassaa.
Terveyteni ei vielä ole sokerin ansiosta romahtanut ! En toki jaellut ohjeita, koska tässä ketjussa kyseltiin apua painon pudotukseen, ja yritin ketjun aloittajaa tsempata saamaan itsensä sinuiksi kroppansa kanssa, sikäli mikäli painon pudotus ei onnistu.Koitahan kauhistunut äitee pärjäillä kilojesi kanssa! Rasvaa napaan, niin hyvä tulee !!!
Ohessa vähän tietoa. Olen todella järkyttynyt, että Suomesta löytyy vieläkin niin suurta tietämättömyyttä ravitsemuksen suhteen. Varsinkin kun netistä saatava tieto on kaikkien saatavilla. Terveellisiin ruokatottumuksiin opetetaan neuvolasta pitäen, joten valitukselta ei voi missään välttyä. Vielä seitkytluvulla äidit tuhosivat lastensa tulevat hampaat juottamalla vauvoille sokerivettä. Nyt jokainen jo tietää, tai siis luulin että kaikki tietävä, miten sokeri ennen kaikkea tuhoaa hampaat ja aiheuttaa elimistöön tulehdustilan. Rasvaa voi syödä kohtuullisesti, ei voita tarvi syödä paketista suoraan, jos syöt leipää! Jos syöt pelkkää voita, niin se ei jää ylikiloiksi, koska elimistö tarvitsee hiilareita sen varastoimiseen.
Jos tarvitset hiilareita, mikset ihmeessä tarvii syödä muka sokeria energiaa saadakseen, kun hiilareita saa terveellisesta ja hyvästä ravinnosta. Syö kunnollista leipää jne, jos tarvit hiilareita! Jos kestät perunoita niin syö niitäkin. Sokeri ei pelkästään lihota, vaan se aiheuttaa monia sairauksia.
Ohessa esim. lääkäri Antti Heikkilän tiivistelmää:
"Puhdas sokeri on suunnaton stressi elimistölle"
"Puhdas sokeri ei todellakaan ole kuulunut ihmisen ravintoon. Elimistö ei ole yksinkertaisesti tottunut käsittelemään puhdasta sokeria ja sokeri on suunnaton stressi elimistölle, jonka täytyy käyttää kaikki mahdolliset keinot pitääkseen sokeritasapainon hallinnassa. Elimistö käyttää sokerin perusosaa glukoosia polttoaineenaan ja sokeripitoisuus veressä on tarkkaan säädelty. (...)
Liika sokerikin on myrkyllistä elimistölle. Hapen tavoin sokeri muodostaa yhdisteitä muiden aineiden kanssa. Ilmiötä kutsutaan glykosylaatioksi. Sokerimolekyyli voi yhtyä proteiineihin tai rasvaan. Kollageeni on sidekudoksen proteiini. Verisuonten seinämissä on paljon kollageenia ja glykosylaatioilmiö tällä tasolla aiheuttaa tulehdusreaktion. Nykyisin tiedetään, että sydäninfarktin syntymisessä on tulehduksella merkittävä osuus. Paljon sokerin syöminen aiheuttaa elimistössä muuallakin tulehdusreaktioita, kuten niveltulehduksia. Esimerkiksi diabeetikkojen ääreishermojen rappeuma johtuu paljolti hermojen proteiinien glykosylaatiosta. Sokerin on todettu vaikuttavan haitallisesti jopa DNA-tasolla asti. Glukoosimolekyyli muistuttaa C-vitamiinia. Verensokerin kohotessa glukoosi alkaa syrjäyttää C-vitamiinia soluista millä on merkittävä vaikutus vastustuskykyyn. Häiriö C-vitamiiniaineenvaihdunnassa häiritsee valkosolujen toimintaa ja siten sokeri liitetään myös syövän syntyyn. Sokeri lisää huomattavasti vapaiden radikaalien määrää kudoksissa, mikä yhdessä glyksylaation kanssa vaurioittaa soluja ja aiheuttaa ennenaikaista vanhenemista. Sokeri lisää myös kudosten yleistä tulehdusta.
Elimistö sääteleekin sokeripitoisuutta hyvin tarkkaan. Haiman erittämä insuliinihormoni laskee verensokeria työntämällä liian sokerin soluihin. Useat hormonit nostavat verensokeria, kuten glukagoni, kortisoni ja adrenaliini. Jos järjestelmää kuormitetaan paljon runsaalla sokeri- ja hiilihydraattiravinnolla se häiriintyy ennen pitkää. Kehitys vie vuosia ja siksi vasta keski-iässä ongelmia alkaa syntyä."
– Antti Heikkilä, Elämän paras aika
http://www.hiilaritietoiset.net/sokeri.htm#Sokeri nukuttaa vireyssolut minuutissa
http://www.ipsitilla.fi/Terveys/Edistava ravitsemus.htm
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=9&t=35005
Puhdistetut hiilihydraatit, jotka antavat nopean energiapiikin, ovat vain muutaman sukupolven aikana muodostuneet tärkeäksi ainesosaksi suuressa määrässä elintarvikkeita. Ns. kevyttuotteissa rasva usein korvataan sokerilla, riisitärkkelyksellä tai muilla puhdistetuilla hiilihydraateilla kuten valkosilla jauhoilla tai pastalla. Monille ne vaikuttavat kaikkea muuta kuin "kevyesti".
Jopa 75 prosentilla meistä ihmisistä on synnynnäinen yliherkkyys puhdistettua sokeria kohtaan, mikä merkitsee että sokeripitoinen ravinto nostaa voimakkaasti verensokeria. Neljäsosa näistä ihmisistä on erityisen herkkiä. Näille sokeri kaikissa muodoissa, samoin kuin valkoiset jauhot ja pasta voivat olla yhtä paljon riippuvuutta aiheuttavia kuin kokaiini ja heroiini. Kun on alkanut syödä, ei voi lopettaa, kehon vaatimuksia on mahdoton vastustaa.
Rasvat
*********
Huonosta maineestaan huolimatta rasvat ovat eliöille tärkeitä, sillä ne muun muassa ovat hyviä energianlähteitä, suojaavat sisäelimiä ja huolehtivat rasvaliuokoisten vitamiinien kuljettamisesta elimistössä. Osa tarvittavista rasvoista saadaan ravinnon mukana, mutta osan elimistö pystyy itse valmistamaan hiilihydraateista ja proteiineista.
Hae itse lisää tietoa hyvistä rasvoista, sitä pursuaa kaikki paikat täynnään. Välimeren alueen asukkaat syövät runsaasti rasvaa ja ovat paljon terveempiä ja hoikempia kuin suomalaiset.
En nyt muuta keksi neuvoksi. Arvaa vaan katsonko itse kateudesta vihreänä niitä äitejä ja isiä jotka juoksee lastenvaunujen kanssa ja vieläpä kevein askelin! Ollapa itselläkin sellainen kunto. Mutta liian korkealle ei kannata tähdätä. Vaunukävely tai pyöräily taapero lastenistuimessa tarakalla on hyvä alku.
Hei!
En lukenut näitä vastauksia, mutta oma kokemukseni on tässä:
Paino putosi 15kg 5v sitten (sen jälkeen pysynyt alle 60kg). Eli OPETIN itseni siihen, että jos tekee mieli jotakin syödä, syö porkkana tai omena. Tämä opettelu vei tietysti oman aikansa, mutta jossakin vaiheessa huomasin, että mieli ei tee edes niitä herkkuja. Ruokaa olen aina syönnyt normaalisti. Herkkuja vain vähentänyt. Nykyisin, kun lapset ovat jo isompia, niin käyn 2-4 kertaa viikossa lenkillä. Paino pysyy mukavissa lukemissa ja herkkujakin voi napsia joskus.
Tsemppiä!
Minä suosittelen vähähiilihydraattista dieettiä.
Helpoiten se onnistuu jättämällä pois peruna, riisi, pasta, leipä yms. viljatuotteet.
Lautaselle salaattia, kasviksia ja lihaa(tai muuta proteiinipitoista...
Tuolla lisää tietoa: http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Ohje:Karppausopas