ja sit mä rassaan sitä tossa pihalla kaiket päivät ja leväytän osat ja työkalut kulkuväylälle.
Kun mä saan sen kasattua pärisyttelen talon ympäri aamusta iltaan joka viikonloppu. Näin mä teen..ja alotan kaiken alusta, purkaan, kasaan ja ajan.
Kun mä saan sen kasattua pärisyttelen talon ympäri aamusta iltaan joka viikonloppu. Näin mä teen..ja alotan kaiken alusta, purkaan, kasaan ja ajan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kiusaksi siis.
Jep, ymmärsin yskäsi :)
Mulle tuli sun kirjotuksestas mieleeni, kun mun vanhin poika aikoinaan värkkäs sen moponsa kanssa.
Yhtenä iltana tulin töistä kotia ja tämä mopo oli taas kerran hajotettu alkutekijöihin. Osia oli ainaskin viis miljoonaa ja ne olivat ulkoportailla vierivieressä. Jalansijaa ei portailta saanut. Vaivoin pääsin sisälle ja eteisessä oli vino pino mopon osia. Öh ja huokaisu ja muutamat kiukkuiset katseet.
Kun mopo oli taas koottu kasaan, niin oitis se purettiin. Uusia osia ostettiin ja vanhoja maalattiin ja sitä rataa.
Omat oppilaat myös näistä skoottereistaan puhuvat intoa puhkuen. Monesti oon lähtenyt soittotunnin välissä katsomaan uutta skootteria, joka on tuotu ulko-oven lähelle juuri sitä varten, että minä lähtisin sitä uutuutta ihailemaan. Suloisen hellusta. :)
suloista niin kauan kun niitä värkkää nuoret, mutta ei enään sen jälkeen kun viinapäiset hörhöt kerrostalon pihalla äheltävät isolla joukolla saman mopon kimpussa. Ja jokainen niistä on tietävinään mitä pitää tehdä. Huokaus..:(
Kylläpä näytöltä tuli kova tuulenpuuska suoraan mun naamaani.
Mietin kirjoittamaasi. Haluan sanoa oman kommenttini.
Saatat olla oikeassa, että tulee kuva, että jotenkin Haluaisin tuoda esille opettajuuttani.
Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Koska olen tehnyt tätä työtä yli 30 vuotta ja ystäväpiiriini kuuluu opettajia, joiden kanssa jotenkin oppilaista puhuu luonnollisena asiana, niin sitä sitten puhuu/kirjoittaa muutenkin mahdollisesti liikaa. Siis näköjään liikaa. En aina huomaa jos mainitsen sanan "Oppilas".
Tuossa asiassa olen eri mieltä, että toistan samaa fraasia Joka käänteessä.
Pyrin tästä lähtien olemaan tarkempi kyseisestä asiasta, ettei se toisi vääriä käsityksiä siitä, mitä tahdon tai en tahdo tuoda esille.
Mitä akateemisesti sivistyneeseen tulee, niin en ymmärrä, miten se nyt tähän liittyy.
Et voi tietää, mitä arvosanoja minulla mistäkin on. Jos olisin väitöskirjan tehnyt ihminen, niin en sitä toisi täällä esille. Noh, noh, eipäs nyt aleta tuumailemaan, että pistäisit kommentin, että en väitöskirjaa Ikinä pystyisi tekemään kirjoitusteni perusteella. Leikki leikkinä ja sitä rataa. :)
Kiitos kommentista, koska se taas pisti minut miettimään.
Tuli mieleen parikin kaveria, jotka antaa yksityisopetusta. Joskus miettinyt, miksihän ne veloittaa ammattilaisen palkan, vaikka edes opetuspuolen aproa ei ole, eikä mitään musiikin koulutusta. Kun sitten on noita musiikinopettajia, jotka on pätkätöissä ja antaisivat mielellään enemmäkin opetusta henkensä pitimiksi. Kyllä opetushommissa pitäisi jotain lupa-menettylyä olla. Amatöörit kun syö ammattilaisten leipää.
Olet oikeassa. Esim. alkuopetus on hyvin tärkeää. Se on perusta, kivijalka, edistymiselle. Alussa olisi opittava oikea tekniikka, jolla sitten pötkitään mahdollisesti hyvinkin pitkälle. Jos alussa soitetaan kuinka sattuu, niin jossakin välissä tulee seinä eteen ja edistyminen tyssää.
On ikävää, jos saa sellaisen oppilaan, joka sanoo soittaneensa vaikkapa 3 vuotta ja ne vuodet on soitettu väärällä tavalla. Sormet kuinka sattuu, sormituksista ei tietoakaan, musiikillisia hengityksiä väärissä paikoissa ja kaikin puolin väärin. Sehän ei tietenkään ole sen oppilaan vika, vaan nimenomaan opettajan.
Siksi on erittäin harmittavaa, jos sellaiset ihmiset alkavat opettamaan, jotka itsekin ovat soittaneet vain tosi vähän eikä pätevyyttä ole.
Heikkikselle jatkamista arvokkaassa työssään.. Täällä vihdoin sain eräälle;)) kitaransoiton opettajan...nyt kitara vuorossa....ja tuonne tuo oma musiikkikoulun rehtoriin yhteydessä;)) jospa nyt tilaa ...Aivan oikeassa olet...mekin palkkasimme kundille kunnon pianonsoiton yksityissoiton opettajan nuoren naisen...joka tuossa nyt kolme vuotta opetti...ja alkeista lähdettiin...Nyt hyvä jatkaa. eteenpäin kun jonkinlainen pohja...ennen kaikkea siksi että, musiikki on hänelle aivan oma tärkeä maailmansa....jota näin halutaan tukea....Tietäen ja ymmärtäen hyvin että, ammattilaisena tämän tiedät miksi..;))
Kaunista kevättä sinne Vasaan...täältä Stadista sinulle;)
tsau:Friidu
Älä nyt kovin paljon ala miettimään.
Sinä kerran kirjoitit minulle, että kirjoittele vaan samaan tapaan.
Nyt palautan tämän saman ohjeen.
Siitä ei mitään tule, jos yrittää ottaa jokaisen huomioon.
Ihan kivoja Sinun juttusi ovat, enkä ymmärrä, miksi ne jotain haittaavat.
No vähän varovaiseksi tässä tulee. Meinasin jatkaa omia juttuja, mutta olis menny aiheesta ohi, niin antaa olla.
No sen sanon, että oon ollut vähän sukkasillaan, kun kurkipariskunta ottaa päivätorkkuja, tuossa kymmenen metrin päässä seinän takana ulkona.
Nyt ei passaa päristellä itse, enkä anna muidenkaan mesoa.
Kaunista kevättä sinnekin päin. Tänä aamuna kyllä pyörittelin silmiäni, kun avasin ulko-oven päästääkseni kissat pihalle, niin koko maa oli valkean lumen peitossa. Pöljähtäneinä kissitkin katteli ja käänsivät katseensa minuun, kuin kysyäkseen: Voiks tää olla Totta.
Hienoa, että poikasi saa pujahtaa musiikin maailmaan, joka hänelle on tärkeää. Hienoa, että vanhempana kannustat ja suhtaudut niin-niin-niin hienosti, että jotta joo :))
Kiitos sanoistasi. Oon tainnut joskus tosiaan sinulle sanoa tuohon tapaan.
Vikani on se, että loukkaantuilen aika helposti. En silloin, jos asiasta sanotaan, mutta jos siinä on vähänkin
semmosta, joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai sen semmosesta, niin johan meikäläinen alkaa nieleskelemään. Oman mielen koulutukseni on vielä kovin keskeneräinen. Kun täytän 80 vuotta, niin oletan, että pikkasen oon tästä nykytilasta edistynyt. :)
Voi jeevana jeevana, MAHTAVAA.....Kurkipariskunta seinän takana. Ei voi olla totta. Oi miten ihanaa.
Kunpa näkisin.
Meillä oli kans saaressa Silkkiuikku hautomassa talon alla ja oli siinä suunnittelemista, että miten se pääsee takaisin talon alle oltuaan syömässä. Me ihmiset menimme kiireesti sisälle, kun näimme sen lentävän jonkin matkan päähän kattelemaan, että mites pääsis takaasin.
Joskus jouduimme olemaan vaikka kuinka kauan aikaa sisällä, naama klasis kattelemas, että se varmasti pääsee pelottomasti talon alle.
Ja mikä ihastuttava näkymä, kun poikaset olivat "valmiita" ja peräperää menivät äitinsä takana.
Oli vähä säkää, jos osui paikalle juuri oikeaan aikaan, kun pesästä lähtö koitti. Luulen, että se oli sama lintu, joka monena vuotena aina talon alle meni.
Aatella, että kurkipariskunta tulee noin lähelle. Taitaa olla heidän ikioma reviiri, jonka tuntevat hyvin ja ovat siksi noin turvallisilla mielillä.
No on ne viis vuotta tässä pyörineet (kahlaajia niiden pitäs olla, mutta hyvin näyttävät viihtyvän korkealla mäellä, 200 metriä merenpinnasta).
Vein eilen illalla tuonne vähän hollille kalanperkausjätteitä. Siellä ne oli aamusella syömässä.
Meinasin lähteä likenteeseen, ihan hätkähdin, kun ne oli marssineet tuohon niin lähelle vetämään pää siiven alla unta palloon.
Ajattelin. että kerkeepä tuota pyhäpäivänä lähtemään myöhemmin, antaa kurkien nukkua, kun maha on täysi.
taitavat rallikuskit loppumaan.
Ihan sen takia, että niiltä on viety mahdollisuus harjoitteluun.
Luonnonsuojelun nimissä on kielletty rallinajo soramontuilla, metsäteillä ja jäällä.
Kaupungissakaan ei kohta saa ajaa millään vehkeellä, on kieltoja, nopeusrajoituksia, ratsataan osat jotka ei ole alkuperäisiä.Nassikoita kurmotetaan joka käänteessä.
Katsastussäännökset kieltää kaikenlaisen rakentelun ja muuntelemisen.
Sellasta se...
eikä niitä "nassikoita" kurmuteta syyttä ainakaan jos mopoilla ajelevat. Tääl päin muita mopoja tunnu löytyvänkään ku viritettyjä.
Mikäs siinä jos ajelisivat rauhallisesti, mutta onko pakko kerrostalojen välissä tai pihalla pistää hanat auki.
Aloitukseni tällä kertaa koski näitä lähes aikuisia tai jo niitä olevia.
jaksa alkaa väitteleen.
On aika hyvin selvillä ihmisten suhtautuminen nykyisin vähän kaikkeen..
eihän tuo asia väittelyn arvoista olekkaan. Meillä jokaisella vain on omat mielipiteet ja näkemykset. :)
Ostappas tupolev ja tarjoa viimeinen matka häiriköillesi .
viitti viimeisiä centtejäni heihin tuhlata.
on oikee inho noita mopoja kohtaan.Se kamala ääni saa aina mut tippumaan melkeen polkupyörän päältä,ku sellanen ajaa sataa ja tuhatta ohi.Sitten lenkillä melkeen tukehdun siihen karmeeseen hajuun mikä niistä lähtee...:/
Helkkari sekin,että jos melkeen kaikki on viritetty,niin miksi ihmeessä niillä saa ajella kevyen liikenteen väylillä?!?Kerran tuli vastaan porukka,jossa yksi ajoi mopolla ja muut pyörällä.Tää mopoilija alkoi nostelemaan eturengastaan just siinä kohtaa,ku tulivat mua vastaan..Voi hitto,ku mun teki mieli kuristaa se...://
Mulle tuli mielikuva tosta sun kirjoituksesta,ku sä letti suorana viuhahdat pitkin pihoja hameenhelmat leijuen..:DDD
keuliminenhan on jopa vaarallista ajajalle itselleen ja vielä enemmän sivullisille jos menettää sen ajokkinsa hallinnan.
Heh..mulla kuule ne helmat paukkuis niinku siin jaffat tulloo mainoksessa. :DD
mä pelkäsin,että se mopoilija menettää sen ajokkinsa hallinnan ja ne liukuu mun päälle siitä...
Onkos sulla samanlainen virnekkin,kuin sillä mainoksen tummulla? :D
toivottavasti ei. Sehän jo pelkästään karkottais kaikki ihailijat pihalta. :))
Nitta oottaakin sinne ihailijoita pilvin pimein..;)
Mulla olis mopo myytävänä :))
Saat kaupantekijäisiksi muovikassillisen osia !
ja sit ne osat on tietenkin eri moposta kotosin. :)) enkä pääsis koskaan päristelemään. :D
saisitpahan ainakin koota ja purkaa sydämesi kyllyydestä. :))
Jäi nimittäin pojilta mopo ja varaosat tänne varastoon kun tulivat autoikään. Yhdet sakot jouduin aikoinaan maksamaan rimmatusta moposta :D