Valtuutetun ilta

Eräänä iltana kunnanvaltuutetun puhelin soi. Valtuutettu vastasi puhelimeen, ja mitä ihmettä? Siellä oli eräs naapurikaupungin puolueen napahenkilö, joka soitti. Valtuutettu värähti ja hänen kaikki aistinsa valpastuivat.

Mitähän se kaupunkilainen minusta haluaa? Ei sieltä ole kukaan merkkihenkilö minuun koskaan ottanut yhteyttä. Hiljaista on ollut siellä suunalla koko politiikassa oloni ajan. Onko joku viimein siellä huomannut, miten merkittävä ja fiksu henkilö olenkaan? Mielestäni minulla on mahdollisuuksia päästä vaikka mihin, jos kykyni huomataan.

Se oli totta. Puolueeni napahenkilö kertoi, että on kuullut minusta paljon hyvää ja olen saanut aikaiseksi tärkeitä asioita kunnassamme. Hän jopa mainitsi seuranneensa toimiani jo pitkään.

Hän jatkoi; olen kuullut, että kantasi kuntaliitokseen on vielä avoin. Mietin hiljaa; ei se kyllä minun mielestäni avoin kanta ole. Kyllä minä olen itsenäisyyden puolella. Hän jatkoi, että minut tunnetaan ajattelevana, kehitystä edistävänä ja yhteistyökykyisenä ihmisenä. Olin täysin samaa mieltä. Hän kertoi, että tällaisella henkilöllä kuin minä olisi mahdollisuuksia seudulla ja puolueessa merkittäviinkin asemiin. Sellainen henkilö tarvitsee nimenomaan yhteistyökykyä ja seudullista näkemystä. Halua ja kykyä tehdä yhteistyötä, hän toisti.

Sitten hän kertasi minulle, mitä kaikkea hyvää iso kaupunki voi tällaiselle pikkukunnalle antaa, ja kysyi joka kohdassa eikö olekin totta? Hän sitten sanoi, että jos kuntamme ei liitykään isoon kaupunkiin, niin siitä tulee takapajula. Samoin, että monet kyvykkäät ihmiset eivät pääse esille eristyneessä ja yhteiskyvyttömässä pikkukunnasa toisin kuin isossa kaupungissa. Onhan eri juttu olla päättäjänä 200.000 ihmisen kaupungissa kuin 20.000 ihmisen pikkukunnassa, eikö olekin? Mahdollisuudet ovat aivan toiset. Yhteistyökykyisiä ja kyvykkäitä ihmisiä me haemme.

Hän sanoi, että liitosta vastustavat eivät ymmärrä alueen kokonaisetua eivätkä pysty hahmottamaan isoja kokonaisuuksia. Nurkkakuntaisuus ja ahdasmielisyys on näille henkilöille tyypillistä. Seutumme ja puolueemme tarvitsee ihmisiä, jotka ajattelevat isosti. Hän vielä jatkoi, että liitoksen vastustajat ovat saaneet väärää tietoa. Kun perehtyy tietoon tarkemmin, niin sieltä voi huomata asioita, jotka voivat muuttaa näkemystä. Olenko samaa mieltä? No, minusta tuntuu, että voisin ehkä lukea vielä aineistoa. Hän lupasi vielä minulla pari nimeä, jotka antavat lisää tietoa liitoksesta. Koko seutu hyötyy, kun meistä tulee yksi kaupunki.

Meidän pitäisi joskus käydä vaikka lounaalla, kun siellä päin liikun, hän sanoi lopuksi. Katsoin kalenterista, että olisin tulossa sinnepäin keskiviikkona. Sopisiko keskiviikko? Hän sanoi, että nyt on tosi kiirettä, kuten hyvin ymmärrän. Hän haluaisi todella tutustua lähemmin ajatuksiini, mutta vaalien jälkeisillä viikoilla voisi sopia. Soitellaan.

Odotan innolla lounastapaamistamme.
13695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Keskusta on jo alkanut ojentamaan omiaan. Ei taida Vehkaperäkään päästä enään ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

Äänestä
  • kerran lounaskutsun aikaisemmin ja isolta herralta. Suostuin tapaamiseen vain kunnanvirastolla ja ilman ruokaa. Ei muuttunut näkemys minulla mihinkään.

    Äänestä

  • kokemus sekin. kirjoitti:

    kerran lounaskutsun aikaisemmin ja isolta herralta. Suostuin tapaamiseen vain kunnanvirastolla ja ilman ruokaa. Ei muuttunut näkemys minulla mihinkään.

    valtuutetulle on nyt näin käynyt?

    Äänestä

  • ilmariK kirjoitti:

    valtuutetulle on nyt näin käynyt?

    käydä noin?

    Äänestä

  • ehtii vielä kirjoitti:

    käydä noin?

    on yksi ratkaisu, jossa kuntalaisten mielipide on otettava huomioon. Itse olen todella pettynyt valitsemaani edustajaan. Milloinkaan en olisi häntä äänestänyt, jos olisin tietänyt takinkäännöstä.

    Minä uskon kunnan johdon antamiin lukuihin. He tuntevat tilanteen ja tulevat suunnitelmat paremmin kuin ulkopuolinen konsultti.

    Äänestä

  • yrmäkäs kirjoitti:

    ne edustajat ole päätöksenteossaan ottaneet huomioon kaikki mahdolliset seikat, oleen kanta sitten liitosta puoltava, tai vastustava. Anna siis jo asian olla. Sun on äänestäneenä myöhäistä rykiä, kun paska on jo housussa. Luota siis päätökseen, jonka tekee ihmiset, jotka TUNTEVAT TILANTEEN varmasti paremmin, kuin sinä.

    Äänestä

  • putaan väsynyt kirjoitti:

    Uskon, että kunnan johto tuntee tilanteen paremmin kuin minä.

    Äänestä

  • yrmäkäs kirjoitti:

    Uskon, että kunnan johto tuntee tilanteen paremmin kuin minä.

    sitten, pyyhi ne kyyneleet

    Äänestä

  • yrmäkäs kirjoitti:

    on yksi ratkaisu, jossa kuntalaisten mielipide on otettava huomioon. Itse olen todella pettynyt valitsemaani edustajaan. Milloinkaan en olisi häntä äänestänyt, jos olisin tietänyt takinkäännöstä.

    Minä uskon kunnan johdon antamiin lukuihin. He tuntevat tilanteen ja tulevat suunnitelmat paremmin kuin ulkopuolinen konsultti.

    Miksi edustajaa syytät, itse sen olet sinne valinnut. Katso peiliin syyllinen on siellä.

    Äänestä

valtuutettua tämä mukavien juttelija on sitten jo saanut käännytettyä liitoksen puolelle..?

Olisit sanonut, että minä valtuutettuna kuuntelen kuntalaisia, enkä mitään käännyttäjiä, sehän vähän niin kuin kuuluu toimenkuvaani...

Äänestä
  • ei kyllä tiedä mitä on tekemässä.

    Äänestä

Sääli, että omat päättäjämme -ne, joiden olisi tullut tehdä haukiputaalaisille edullisin ratkaisu- käännytettiin kauniilla puheilla Suur-Ouluun. Ei meidän heille pidä olla vihaisia, vaan noille, jotka tekivät salamyhkäistä työtään.

Lopetetaan tämä keskenään riitely NYT, ja näytetään lobbaajille, mistä puttaalaiset on tehty! Näytetään, että meissä on voimaa ja meillä on rohkeutta kääntää se takki silloin, kun tosiasiat puhuvat sen puolesta!

Itsekin muuten olin vähän aikaa sitten liitoksen kannalla ja puolustin sitä tosissani. Näiden eteen tulleiden tosiasioiden edessä myönnän olleeni pahasti väärässä.

Äänestä
  • valtuutettu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ugf3u9ut kirjoitti:

Eräänä iltana kunnanvaltuutetun puhelin soi. Valtuutettu vastasi puhelimeen, ja mitä ihmettä? Siellä oli eräs naapurikaupungin puolueen napahenkilö, joka soitti. Valtuutettu värähti ja hänen kaikki aistinsa valpastuivat.

Mitähän se kaupunkilainen minusta haluaa? Ei sieltä ole kukaan merkkihenkilö minuun koskaan ottanut yhteyttä. Hiljaista on ollut siellä suunalla koko politiikassa oloni ajan. Onko joku viimein siellä huomannut, miten merkittävä ja fiksu henkilö olenkaan? Mielestäni minulla on mahdollisuuksia päästä vaikka mihin, jos kykyni huomataan.

Se oli totta. Puolueeni napahenkilö kertoi, että on kuullut minusta paljon hyvää ja olen saanut aikaiseksi tärkeitä asioita kunnassamme. Hän jopa mainitsi seuranneensa toimiani jo pitkään.

Hän jatkoi; olen kuullut, että kantasi kuntaliitokseen on vielä avoin. Mietin hiljaa; ei se kyllä minun mielestäni avoin kanta ole. Kyllä minä olen itsenäisyyden puolella. Hän jatkoi, että minut tunnetaan ajattelevana, kehitystä edistävänä ja yhteistyökykyisenä ihmisenä. Olin täysin samaa mieltä. Hän kertoi, että tällaisella henkilöllä kuin minä olisi mahdollisuuksia seudulla ja puolueessa merkittäviinkin asemiin. Sellainen henkilö tarvitsee nimenomaan yhteistyökykyä ja seudullista näkemystä. Halua ja kykyä tehdä yhteistyötä, hän toisti.

Sitten hän kertasi minulle, mitä kaikkea hyvää iso kaupunki voi tällaiselle pikkukunnalle antaa, ja kysyi joka kohdassa eikö olekin totta? Hän sitten sanoi, että jos kuntamme ei liitykään isoon kaupunkiin, niin siitä tulee takapajula. Samoin, että monet kyvykkäät ihmiset eivät pääse esille eristyneessä ja yhteiskyvyttömässä pikkukunnasa toisin kuin isossa kaupungissa. Onhan eri juttu olla päättäjänä 200.000 ihmisen kaupungissa kuin 20.000 ihmisen pikkukunnassa, eikö olekin? Mahdollisuudet ovat aivan toiset. Yhteistyökykyisiä ja kyvykkäitä ihmisiä me haemme.

Hän sanoi, että liitosta vastustavat eivät ymmärrä alueen kokonaisetua eivätkä pysty hahmottamaan isoja kokonaisuuksia. Nurkkakuntaisuus ja ahdasmielisyys on näille henkilöille tyypillistä. Seutumme ja puolueemme tarvitsee ihmisiä, jotka ajattelevat isosti. Hän vielä jatkoi, että liitoksen vastustajat ovat saaneet väärää tietoa. Kun perehtyy tietoon tarkemmin, niin sieltä voi huomata asioita, jotka voivat muuttaa näkemystä. Olenko samaa mieltä? No, minusta tuntuu, että voisin ehkä lukea vielä aineistoa. Hän lupasi vielä minulla pari nimeä, jotka antavat lisää tietoa liitoksesta. Koko seutu hyötyy, kun meistä tulee yksi kaupunki.

Meidän pitäisi joskus käydä vaikka lounaalla, kun siellä päin liikun, hän sanoi lopuksi. Katsoin kalenterista, että olisin tulossa sinnepäin keskiviikkona. Sopisiko keskiviikko? Hän sanoi, että nyt on tosi kiirettä, kuten hyvin ymmärrän. Hän haluaisi todella tutustua lähemmin ajatuksiini, mutta vaalien jälkeisillä viikoilla voisi sopia. Soitellaan.

Odotan innolla lounastapaamistamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu