raskaana..

.Kyllähän sitä tässä on yrittänyt eroa miettiä.. äitini myös neuvoi että teen omassa päässäni eroa ja loppujen lopuksi olisi helppo erota. kyllä mä rakastan miestäni niin paljon että kyllä se tulee vaikeaa olemaan mutta ehkä se ajan mittaan onnistuu tuon eron "tekeminen" . mies haluaa jopa virallisen isyystestin. eli ei luota. tuntuu pahalta. sillä olen itse aivan varma kuka on lapsen isä ja olen hänelle myös sen sanonut. ennen raskauttakin tein yhden raskaustestin jolloin oli negatiivinen ja osasin sen tarkan päivämäärän miehelleni kertoa milloin sen tein. ja silti epäilee.. haluan totta kai että lapsella on myös isä elämässään, mutta kyllä vähän jännittää tulevaisuus päästää lasta isälleen kun itse on nähnyt millaista elämää miehellä välillä on. miehelläni on koira joka kuseskelee ja paskoo sisälle yksin ollessaan tai yöllä kun kaikki nukkuvat, ja se koira ei ole enää pentu. kun mies aamulla heräilee, pyyhkii kusia vähän paperilla, ELI kaikki pöpöt jäävät sinne lattialle pyörimään ja tällä hetkellä siellä se 3 vuotias poika on viikoloppusin juoksentelemassa lattialla. miehelleni olen kyllä sanonut että lasta en sinne asuntoon päästä jos kyseinen koira sielä asustelee. mieheni poika on ihana pikkupoika joka osaa myös käyttäytyä ja olla kiltisti. ja kyllä kun isi on pihalla tai nukkumassa vielä niin eipä tarvitse paljon pojan kanssa asioista vängätä kun tottelee ihan hyvin. :) mutta kun se isi siinä on niin poika tietää että isi antaa tehdä kaiken mitä haluaa. eli poikaa aikas paljon lellitään isällä. yksi päivä jopa poika joi tuttipullosta mehua jota ihmettelin aikas suuresti kun on poika jo sen verran iso. mietityttää että kuinka mustasukkanen poika on kun lapsi syntyy.. ei poika tietysti tarkotuksella mitään tekisi... ja joka aamu kun poika herää niin isä jatkaa uniaan ja poika leikkii ja sotkee itsekseen, usein se sitten on mennyt niin että vaikka itse tällä hetkellä olen tosi väsynyt niin nousen aina poikaa vahtimaan ym.. että kun meidän lapsi pikkusen kasvaa niin pyöriikö hänkin siellä aamuisin yksinään kun isi haluaa nukkua jos lapsen päästän viikolopuksi isälleen.. epäilyttää kaikki vielä niin paljon.

.Kyllähän sitä tässä on yrittänyt eroa miettiä.. äitini myös neuvoi että teen omassa päässäni eroa ja loppujen lopuksi olisi helppo erota. kyllä mä rakastan miestäni niin paljon että kyllä se tulee vaikeaa olemaan mutta ehkä se ajan mittaan onnistuu tuon eron "tekeminen" . mies haluaa jopa virallisen isyystestin. eli ei luota. tuntuu pahalta. sillä olen itse aivan varma kuka on lapsen isä ja olen hänelle myös sen sanonut. ennen raskauttakin tein yhden raskaustestin jolloin oli negatiivinen ja osasin sen tarkan päivämäärän miehelleni kertoa milloin sen tein. ja silti epäilee.. haluan totta kai että lapsella on myös isä elämässään, mutta kyllä vähän jännittää tulevaisuus päästää lasta isälleen kun itse on nähnyt millaista elämää miehellä välillä on. miehelläni on koira joka kuseskelee ja paskoo sisälle yksin ollessaan tai yöllä kun kaikki nukkuvat, ja se koira ei ole enää pentu. kun mies aamulla heräilee, pyyhkii kusia vähän paperilla, ELI kaikki pöpöt jäävät sinne lattialle pyörimään ja tällä hetkellä siellä se 3 vuotias poika on viikoloppusin juoksentelemassa lattialla. miehelleni olen kyllä sanonut että lasta en sinne asuntoon päästä jos kyseinen koira sielä asustelee. mieheni poika on ihana pikkupoika joka osaa myös käyttäytyä ja olla kiltisti. ja kyllä kun isi on pihalla tai nukkumassa vielä niin eipä tarvitse paljon pojan kanssa asioista vängätä kun tottelee ihan hyvin. :) mutta kun se isi siinä on niin poika tietää että isi antaa tehdä kaiken mitä haluaa. eli poikaa aikas paljon lellitään isällä. yksi päivä jopa poika joi tuttipullosta mehua jota ihmettelin aikas suuresti kun on poika jo sen verran iso. mietityttää että kuinka mustasukkanen poika on kun lapsi syntyy.. ei poika tietysti tarkotuksella mitään tekisi... ja joka aamu kun poika herää niin isä jatkaa uniaan ja poika leikkii ja sotkee itsekseen, usein se sitten on mennyt niin että vaikka itse tällä hetkellä olen tosi väsynyt niin nousen aina poikaa vahtimaan ym.. että kun meidän lapsi pikkusen kasvaa niin pyöriikö hänkin siellä aamuisin yksinään kun isi haluaa nukkua jos lapsen päästän viikolopuksi isälleen.. epäilyttää kaikki vielä niin paljon.

Onpa sulla paljon mielessä. Ainoa mikä on tärkee on että pistät miehen hoitoon, jos ei suostu niin sitten pihalle etkä ota ikinä takas. Olen itsekkin menneisyydessä seurustellut alkoholistin kanssa ja hän on nyt vihdoin saanut hoitoa kun duunipaikka ois menny alta. Ei ne muuten suostu ellei menetä jotain tärkeetä. Ja voi olla että miehes ei ole vielä valmis hyväksymään että hänellä on alkoholiongelma, eikä tule suostumaan hoitoon, Siinä tapauksessa älä elättele mitään toivoa suhteen jatkumiselle vaan raa'ista luontos ja jätä.

Kaikki muu (ristiäiset, miehen suku, koira, miehen piittaamattomuus) on asioita jotka voit pistää pois mielestä just nyt. Nekin on monille tuttuja ja neuvoja vois tulla, mutta älä niillä sekota mieltäs koska jos tota ryyppämistä ei saada loppumaan (entisisten alkkisten pitää olla absolutisteja) niin millään noilla asioilla ei oo väliä.

Turha märehtiä kun on paskat housussa. Itseppä olet itsesi tilanteeseesi ajanut, nyt saat kärsiä lopun elämääsi alkoholisti miehen rinnalla tai yksin huoltajana. Mutta tiesi olet valinnut. Toivottavasti kasvat aikuiseksi. Suosittelen perheneuvolaa ja sossua tueksi.

Itsekin ole 18-vuotias ja viikkoja on 9 :D

Hirveästi tsemppiä sinne päin!!

Heippa .. !

Kuulostaapa surullisen tutulta toi sun tarinas.. Ihan kuin olisi mun äidin kirjoittamaa 22- vuotta sitten..
Äitini oli siis samassa tilanteessa kun lkoi odottaa mua, 18 vuotias, vuotta vanhemman alkoholistin tyttöystävä.. Koulu kesken ja maailmalla olis varmasti ollut vaikka mitä annettavaa.. Hän harkitsi aborttia, mutta kuunteli kuitenkin poikaystäväänsä, joka lupasi, että kyllä tästä yhdessä selvitään ja hän on mukana ja tukena ja bla bla bla..

Nooh lapsi sitten syntyi ja kyllähän isä mukana pyöri aina kun ryyppyreissuiltaan/känniltään/krpulaltaan kykeni.. Jossain kohti tilanne johti siihen, että iäni ei päässyt enää sängystä ylös ilman aamukaljaansa.. Tässä kohti he olivat saaneet jo toisenkin lapsen, veljeni.. Äidilleni alkoi vihdoin ja viimein isäni touhut riittää, ja koska hänhän nyt oli muutenkin jo käytännössä pyörittänyt arkea yksinään, niin miksi hän ei pärjäisi?? Hän siis vihdoin alkoi ajatella lastensa todellista parasta ja laittoi isäni pihalle. Ei se varmasti helppoa ollut ja vielä tänäkin päivänä hän sanoo rakastavansa isääni tietyllä tavalla, vaikka on vihdoin löytänyt kunnolisen miehen ja menossa naimisiin. Kuitenkin mummoni tuki ja apu on ollut äidilleni korvaamatonta ja hieno lukea tekstistäsi, että äitisi on selvästi elämässäsi mukana ja varmasti auttaa sinua lapsen synnyttyä..

Kunhan nyt vaan saat rohkeuden kerättyä ja alat oikeasti ajatella itsesi ja ennenkaikkea tulevan lapsesi parasta ja laitat miehen pihalle tai lähdet itse. Kenenkään ei tarvitse sietää tollasta.
Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikka yh-äidin lapsena eläminen ei aina niin herkkua ollut, mutta jos kotona olisi asunut vielä alkoholisti-isä niin uskompa, etten olisi tässä ja näinkin selväjärkisenä :)

Nykyään näen isääni enää pari kertaa vuodessa ja siinäkin tuntuu olevan se pari kertaa liikaa. Tottakai rakastan häntä, mutta on sietämätöntä, ettei hän edes yritä olla selvinpäin tai hankkia hoitoa.. Vaikkakin nykyään hänelle se on jo liian myöhäistä.. Tänäpäivänä hänen on vaarallisempaa olla juomatta kuin juoda.

Mieti siis millaisen tulevaisuuden haluat lapsellesi.

Sori, että tuli pitkä avautumisviesti, mutta tunnen sinua ja lastasi kohtaan syvää sympatiaa. Voimia ja koita tehdä oikeita ratkaisuja vaikkei se olisikaan helppoa.. Oletko muuten missään tekemisissä miehesi toisen lapsen äidin kanssa? Ehkä hänestä voisi olla apua/tukea? Saman kun on kuitenkin kokenut..

Huh huh, ei voi kuin toivoa jaksamista sulle! Vaikeat ajat sulla edessä, mutta joillain ihmisillä on ihmeellinen kyky selvitä elämässä vaikka miten paljon satais lokaa niskaan, toivottavasti sä olet yks niistä! :) Ajattelet vaan aina, että mikä sulle ja lapselle on parasta, muut tulee kakkosena tässä tilanteessa. Jos miehes ei mene hoitoon, suosittelen oikeasti jättämään sen, ei se siitä paremmaks tuu ikinä muuttumaan, alkoholismi on vakava sairaus jolla on taipumusta paheta vaan ajan myötä ilman hoitoa.
Itse kasvoin perheessä, jossa isäni oli alkoholisti, ja äiti liian heikko lähtemään. Olin 20 ja veljeni 16 ennen kuin äitini lähti lopullisesti sieltä, itse oli pakko lähteä heti kun tulin täysi-ikäiseksi ja sain töitä. Äitini masennus todettiin heti eron jälkeen (todellisuudessa hän on ollut masentunut niin kauan kuin jaksan muistaa) ja sitä hoidetaan edelleen. Veljelläni on lukuisia ongelmia johtuen perhetaustasta, eikä itsellänikään aina pää ole meinannut kestää. Voin kertoa, ettet halua itsesi etkä lapsesi kasvavan alkoholistisessa perheessä. Voimia sulle ja ihanaa odotusta! :)

Tyttö 23v rv 26