On ostettu auto tosin käytetty ja vain bensat tarvii sakin maksaa.
Rahallisesti on myös autettu. Sen mitä nyt eläkeläiset kykenee.
Ei käyvä vaikka 15km päästä ohi ajetaan,kun voistas menomatkalla ajaa
kotitietä. Aattelen panevani pankkinumeron piiloon etten muista minne sitä
siiretään taas ens kuussa. Ei ollu meijän ikäisillä vanhemmilta saatuja
edes huonekalut. Kaikki on pitäny ite hommata. Me vaan ei osata kieltäytyä
omilta aikuisilta...vai mintänkä ?
Rahallisesti on myös autettu. Sen mitä nyt eläkeläiset kykenee.
Ei käyvä vaikka 15km päästä ohi ajetaan,kun voistas menomatkalla ajaa
kotitietä. Aattelen panevani pankkinumeron piiloon etten muista minne sitä
siiretään taas ens kuussa. Ei ollu meijän ikäisillä vanhemmilta saatuja
edes huonekalut. Kaikki on pitäny ite hommata. Me vaan ei osata kieltäytyä
omilta aikuisilta...vai mintänkä ?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niinhän tuo pakkaa olemaan...
Minä en myöskään kieltänyt lapsiltani mitään mikä oli mahdollisuuksien rajoissa.
Viime vuosina asiat ovat kääntyneet päivastoin, lapset kantavat minulle kaikkea, liikaakin, jopa rahaa vaikka en sitä ainakaan nyt tarvitsisi.
Näinhän se on. Karhunpalveluksen olen tehnyt lapsilleni. Olemme maksaneet asuntolainaa yhdelle 6 vuotta, vuokria, vuokratakuita, huonekaluja, astioita, liinavaatteita.
Jatkuvasti olen auttanut, vielä miehen sairastuessa, hänen kuolemaan asti.
Nyt laitoin rahahanat kiinni kun huomasin, että olen viime vuosien aikana avustanut niin paljon, että säästöjä ei enää ole. Eläkkeeni on tosi pieni, en pysty elättämään sillä kuin itseni ja lapset ovat kaikki yli nelikymppisiä.
Varaa heillä on ryypätä ja juhlia ja laskut jää maksamatta.
auttaisi enää aikuisia lapsia jos he eivät selvästi ota itse vastuuta elämästään ja taloudestaan, - tietysti nälkään ei ketään raahtisi jättää, mutta hurvittelun so. juopottelun tai ylettömän matkustelun takia kärsitty "köyhyys" pitää itse myös kärsiä nahoissaan.
Aikoinaan annettiin pojalle meijjän vanha auto, jonka hän korjasi isänsä kanssa, ja sitten maalautti myymällä vertavuotavin sydämin rumpusettinsä. Bensa rahaa annettiin jonkun verran, jos postijako tienestit riittäneet koko kuukaudeksi..eihän meilläkään ollut silloin oikein mistä antaakaan, talovelekaa ja kolme lasta, hyvä kun jotenkin tultiin toimeen..
Elämä on sellaista, vuosia kustansin ja rahoitin lapsiani, asunotkin annoin, nyt ovat yli nelikympisiä, ei enään tarvi rahottaa muuta kuin lapsenlapsiani kykyni mukaan.
Luulisin, kaikki vanhemmat tekee kaikkensa lastensa parhaaksi kykyjensä mukaan, jos ei ole taloudellista varallisuutta niin RAKKAUTTA on kuitenkin, rakkaus on KAIKKEIN arvokkainta perinnöksi lapsille .
Eipähän ole noita avustuksia tarvinnut antaa sen jälkeen kun päättivät opiskelunsa... Siitäkin on jo yli kaksikymmentä vuotta... Kun joskus "pikavippiä" ovat pyytäneet, on takuuvarmaa, että lainasumma ilmestyy tililleni ensi tilassa vastaväitteistäni huolimatta... Ainoa milloin voin "lahjoa" heitä on joulu ja syntymäpäivät...
No lastenlasteni opiskelua olen avustanut silloin tällöin, ilman että ovat pyytäneet, muistamalla heidän pankkitilejään...
Kolme lasta on, mutta ei ole tarvinnut rahoittaa.
Tytär lähti omilleen alle 20:senä. Itse on hoitanut lainansa ja raha-asioissa. Joskus harvoin kireässä tilanteessa on pyytänyt satasta tai paria, mutta se on todella äärimmäisen harvoin, ei edes kerran vuodessakaan vaan vuosien aikana muutaman kerran.
Joo viimeksi 400 € (3 vuotta sitten) kun tarvitsi hankkia silmälaseja, kun päätä särki kaiken aikaa, ja olis tarvinnu lasit, ja oma opiskelija budjetti ei antanut perää. Sanoi, että sovitaanko niin, että se on joululahja, että älkää sitten mitään muuta hankkiko. Talonhankinnassa mentiin takaajiksi. Saunapuita käy hakemassa, mutta ei ilmaiseksi. Antaa vastapalvelua (rahallista) kisujen ruoat hankkii meille. Siinä on apu.
Lähetti sähköpostia juuri viime yönä. että on jumissa Rotterdamissa, että tänään piti lentää Suomeen, vaan nyt meni juna-linja-autoyhteyksien hakemiseen, niin ja jonkun matkan aikoo tulla rahtilaivalla myös.
Pikkpoika 22 vuotinen ei ole vuosiin pyytänyt rahaa. Päinvastoin hän auttaa rajattomasti tietokoneasioissa mua. Asuu kylläkin 100 km:n päässä, mutta silti aina auttaa koneongelmissa. Talon hankinnassa mentiin myös "pikkopojalle" takaajiksi. Soittelee hänkin, ja taas on lauantaina tulossa kotona käymään.
Toinen poika, samoin omillaan on elänyt jo kymmenisen vuotta (nyt 30:nen). Aivan poikkeuksellisesti viime vuonna pyysi satasta lainaan. No sovittiin, ettei tartte maksaa, kun antaa niin paljon työapua meille.
Lahjaksi (joulu ja synttärilahjoiksi) olen kullekkin ostanut keittiökoneita silloin tällöin. Kukin on saanut yleiskoneen keittiöönsä, sekä mäkinbulletin (mitenkähän tuokin kirjoitetaan?). Minun äitin auttoi rahallisesti aikoinaan minua paljon enemmän.
Vaikka kukin on kulkenut ulkomailla, eivät ole pyytäneet rahaa matkoihin.
Mikä teidät panee maksamaan aikuisten lastenne menot? Mitä kuvittelette sillä saavanne - rakkauttako, näettehän, että se laji syntyy ihan muusta. Kun ja jos ei lapsena huolehdi eikä rakkautta näytä, ei auta, vaikka aikuisesta lapsestaan tekisi miljunäärin ja ostaisi sille kaikki mahdolliset talot ja tavarat. Tunteita ei enää kasvateta, kun ne on kerran menetetty. Ja toisaalta, jos on lapsena huolehdittu ja vanhempina tehty parhaansa aikoinaan, mitä ihmettä te enää roikutte niissä lapsissanne?
Ne tulevat käymään, jos siihen on tarvetta. Jollei ole, mitä sitten? Eikö ole kuitenkin parempi, että käyvät silloin, kun haluavat eikä puolipakolla istuta jäykkinä visiitillä, kun ns. "pakotetaan" eli ruinataan loputtomasti kylään ? Isovanhempien ja entisten vanhempien pitää osata elää ilman,että jatkuvasti valvotaan niitä entisiä lapsia. Niillä on oikeasti oma elämänsä, antakaa niiden pitää se. Ramppasitteko muka itse vanhempianne katsomassa usein, jos olitte kotoa jo muuttaneet tai vielä vähemmän isovanhempianne? Minä en ainakaanm menoiässä juuri ajatuksia uhrannut, vaikka oli rakastettu melkein verille kotona. Vanhempana aikuisena sitten kyllä kyläilin ja ihan mieluusti. Elämä nyt vaan on sellaista, että nuorena on nuorten menot.
Kun tähän ikään pääsee, pitäisi olla omia ystäviä, omia menoja, omia harrastuksia, omia ajatuksia, omaa elämää. Miksi teillä ei ole? Miksi ette salii sitä itsellenne, siitä on kysymys tässä. Sitä pitää itseltään kysyä, eikä syytellä lapsiaan. Ja lopettakaa se rahalla ja tavaralla hysääminen, ne ostavat tarvitsemansa itse. Jollei siihen ole varaa, säästäkööt. Sillä säästyneellä rahalla siitä pienestä eläkkeestä voi entinen vanhempi vaikka tehdä tarjousmatkan Tallinnaan tai säästää rahaa Turkin matkaan Detourilla tai mennä onnikalla Turkuun tai Laihialle, jollei muuhun ole varaa. Pienikin matka virkistää.
Suomi on tapahtumia täynnä, osalllistukaa. Jos ei kukaan lähde mukaan, menkää yksin. Juttuseuraa löytyy aina. Kirjastoja on ja kirjoja, on videoita, voi pestautua vapaaehtoistyöhön, voi laulaa kuorossa tai itsekseen, on seuranhakupalveluit, voi opiskella vaikka mitä. Mitä te ruikutatte? Kotoa ei tule kukaan hakemaan, mutta kotonakin voi tehdä paljon itsensä hyväksi, vaikka tietsikan avulla, kun kerran sitä osaatte jotenkin käyttää. Toimeen vaan ja ruikutukset pois. Saattavat ne lapsetkin tulla mielukkaammin katsomaan eläväisiä entisiä vanhempia kuin elämäänsä kyllästyneitä nyreitä vanhoja kääpiä.
Jokainen osaa kieltää turhat rahanreiät, jos haluaa. Se on täysin varmaa. Uhrautumalla jatkuvasti kasvatatte aikuisista, entisistä lapsistanne entistä itsekkäämpiä. Sekin, että ns. uhraudutte, tekee varmasti lasten käynneistä heille epämieluisia, sillä marttyyrin luona on tosi vaikeaa olla ja kun ovat ns. velkaa välttävät tapaamista. Jossakin vaiheessa heidän pitää kuitenkin osata itse hoitaa menonsa. Kukas teidän kuoltuanne heitä rahoittaa?
Erittäin hyvä kirjoitus meille "tyhmille" mummukoille, noin minäkin asian ajattelen, MUTTA olen tehnyt toisin. Olen rahottanut ja asunnot antanu, pari lasta soittellee kuulumisia, yksi joskus jopa
vierailee. Lapset aikuistuessaan on erilaisia persoonallisuuksia, myönnän tehneeni kasvatus virheitä, joten tuloksesta en voi syyttää kuin itseäni, jokatapauksessa jokainen on aina rakas ja tervetullut katsomaan, mutta olen huomannut odottavani aivan turhaan, maailma on heidät vieny.
Usein olen saanut sivullisilta " nuhteita" liiallisesta paapomisesta, no minä olen minä, ja jokainen tekee parhaansa lastensa eteen, joskus jopa väärin paapoessaan liikaa.......
Ei voi liikaa antaa.Omalle lapselleni(yksi)ja hänen kahdelle lapselleen koitan antaa parhaani mukaan hellyyttä rakkautta ja silloin tällöin pikkurahaa kotipankkiin.Tykkäävät isompaa ostaa omilla rahoillaan ja näinhän sitä rahaa osaa arvostaa,kun tietää mitä kaikki maksaa.
Tiedä huutia. Kaiken allekirjoitan, mutta kysyn, miksi meidän kuvio ei ole noin selkeä. On ollut kaikenlaista: opiskelua, aikuisopiskelua, asunnonvaihtoja, työttömyyttä, avoeroja, ystävien menehtymisiä,.. Sanalla sanoen asioita, joihin aikuisetkin lapset ovat tarvinneet sekä henkistä, että aineellista tukea.
En silti koe, että poikani olisivat epäitsenäisiä, että olisimme poikkeuksellisen riippuvaisia toisistamme. Meillä vaan on yleensä kivaa keskenämme. Pohdimme asioita, vaihdamme kirjoja, kalastelemme...Jos joskus annan heille rahaa, sillä ei ole mitään merkitystä minulle, heille on. Ja itsestään selvyytenä he eivät rahan saamista pidä.
Elämän täytettä eivät lapseni ole koskaan olleet, enkä ole odottanut heiltä minkäänlaista erityishuomiota osakseni. Ihan itsekseen he ovat alkaneet huomioda sitä, että alan vanheta, että huolenpidon suunta voikin kääntyä toisinpäin. En tiedä vaikuttaako tuohon se, että olen aika pitkään ollut kotiäiti ja sen jälkeen yksinhuoltaja.
Ehkä käsitän rakkauden ihan väärin, mutta minulla siihen liittyy aina huolenpitoa, sydämellä kantamista, oli sitten kyse aikuisesta kumppanista tai aikuisista lapsista.
Voi voi, eikö ne perilliset kiitä ja pokkuroi edessäsi ja ylistä sinua? - Lapsille on aika viisasta antaa jo eläessä, jos on varaa - näin voi säästää perintöveroissa.
Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että lapseni käyvät kylässä ilman, että heille täytyy rahaa antaa tai visaa vinguttaa (sanovat, että pärjäävät ihan ilman minun eläkettäni).
Vaatii uhrautumista ja omien tarpeidensa sivuun jättämistä.
Aikuisten lasten kohdalla pitäisi osata jarrutella että hyysääminen ei mene liiallisuuksiin.
Itse hyysäsin molempia nelikymppisiksi, nyt kun molemmilla on elämä hyvällä mallilla ja ovat saaneet omatkin lapsensa omilleen, nyt äiti on saanut aivan uskomattoman hyvän kohtelun.
Moni varmaan sanoo että kauan passasit ja autoit, ei olisi ollut pakko, tein sen vapaaehtoisesti.
Tein lapset nuorena, kaksikymppisenä oli jo molemmat, vaikka tein varmaan kaikki mahdolliset virheet kasvatuksessa niin rakkaudessa en kitsastellut, he tunsivat olevansa tärkeitä ja arvokkaita.
Hienoja pärjääjiä heistä tulikin.
Olen sanut heiltä kaikkea mahdollista, matkoja, rahaa, kodinkoneita, huonekaluja, liikaakin, koska pärjäisin hyvin omillanikin.
Annan ylimääräiset tarvitseville, olen ottanut vastaan lahjat koska tiedän perheitä joissa kaikesta on puutetta.
En anna lasten tuomia tavaroita vaan omia hyväkuntoisia.
Lapset käyvät aina kun on tilaisuus, pyytämättä. Onneksi on hyvät ja läheiset välit, en kiellä etteikö myös erimielisyyksiä olisi ollut, minusta olisi luonnotonta jos aina oltaisiin samaa mieltä.
siis eikö kukaan kiitä ja pokkutoi? Miksi "perilliset" sen tekisivät? Itse olemme heidät maailmaan kutsuneet ja olleet kutsuessamme tietoisia siitä, että edessä on ainakin kahdenkymmenen vuoden urakka.
Ja kuten tuossa seuraava kirjoittaja toteaa, lapsen kasvatus vaatii aina omien tarpeidensa
sivuun jättämistä, niin mitäs tässä sitten erityiskohtelua odottamaan...
Nyt oli tietenkin kyse aikuisista "lapsista", mutta kuten sanoin, kannan sydämelläni myös heitä. Oikein tai väärin, kukapa sen lopulta tietää...
taisit lukea tai käsittää aluitukseni väärin. KASVATUKSESTA EI OLE KYSE!
Meijän ikäisten ei tarvi enää jeesata aikuisia lapsiaan. Vai oletko erimieltä.
Kyllä lapsenkin pitää oppia elämään omillaan,auttaa voi jos jotain vahinkoja sattuu.
Itselläni on käynyt hyvä tuuri että lapsemme oppi rahankäytön jo pienenä vaikka opiskelikin pitkään rahat riitti kesätöistä.
Sai hän kyllä asua ja syödä kotona ja tarpeelliset kirjat ja vaatteet.
Vähän kyllä harmitti kun tytär ei halunnut mopoa vaan halusi kielikurssille enlantiin,olis ollut niin kiva päristellä kesäkuumalla.
Ajokortinsaatuaan hommattiin naisille oma auto joskin sain itse sillä työmatkat ajella kun vaimolla oli starttivaikeuksia ensimmäisenä päivänä.
Tytär sai ajella iltaisin ja viikonloppuisin omat ajonsa.Ei tullut paljon kilometrejä kun selvisimme 10 tuhannen kilometrin vuosivauhdilla josta itse ajoin puolet.Jos minulle olisi ollut mahdollista saada auto käyttöön niin kilometrejä olisi tullut paljon.
Meillä oli ehtona että tytär asuisi kotona valmistumiseensa asti vaikka kihloihin menikin.
Onnistuihan tuo vaikka sitten jatkoikin opiskelua yliopistolla asistenttina.
Kirjoitin omia kokemuksiani laveasti.
Myönnän että jeesasin liian kauan, ei olisi ollut mikään pakko, en vain osannut kieltää heiltä mitään.
Kuten kerroin, nyt tulee vuorostaan minulle kaikenlaista vaikka en tarvitse enkä pyydä mitään.
Mieluummin tarvitsisin apua sairaan mieheni hoitamisessa, mutta työlleen omistautuneet lapseni eivät ehdi auttamaan.
se on se kotikasvatus ja kaveripiirin kasvatus, peiliin katsomisen paikka,
meilä ei kelpaa todella mikään,
uudet autot odottivat pihassa kun kortin saivat, se kelpasi, niillä vieläkin ajelevat,
mitään muuta ei ole kelvannut.
sanovat että lasten pitäisi enemmänkin aikuisia auttaa, mutta me antaisimme kun itekin saimme kaiken vanhemmiltamme kun parikymppisenä kodin perustimme ja sitä olisi hyvä olla "köyhänä eläkeläisenä" omat vanhempani ovat ja saavat Kelalta tukiakin.
Häälahjaksi täkit ja ruokailuvälineet. Kaksi rahatonta nuorta avioitui 1965
asui yhdessä pienissä
huoneessa piharakennuksessa.
Kaikki on itse hommattu. Neljälle lapselle maksettiin niin koulut
kuin opiskelut,ajokortit ja autot.
Kotona käydessä saivat mukaansa aina jotain.
Nyt ovat perheellisiä ja tienaavat kolme yksi opiskelee kakden lapsen ja kotona olevan avokkeensa kera. Vielä pitää aina jotain jeesata. Itellä ei ollu edes ajokorttia kuin 28v.
Meillä ei kukaan mukula saanut edes ajokorttirahaa kotoa, kun ei ollut antaa niin ei. Opintolainoilla ne rahoittivat. Autoja ei ole ollut ostaa kenellekkään. Mutta autolainan takauksissa ja talonoston takauksissa kyllä ollaan. Nuorinkin osti 21 vuotiaana omakotitalon. Kaksi nuorinta on ostanut talon melko nuorina. Tytärkään ei ollut kuin 25 vuotias, kun talon osti. Eikä meillä ole ollut rahaa edes antaa kalustuksen ostoonkaan.
Juuri nuorin poika soitteli, et ei tartte tietokonetta ostaa, hän rakentaa kaverinsa kanssa sen, ko tarttesin suuren ja tehokkaan, jossa muisi ei aina tökkisi, kun on työ, mitä tehdään pelkästään tietokoneella ja netillä.