skitsofrenia on zoonoosi

Skitsofrenia ei ole mielisairaus koska sille on fysiologinen selitys. Skitsofrenia on toksoplasma-alkueläimen aiheuttama krooninen keskushermostoinfektio. Rottien käytös muuttuu kun ne saavat toksoplasmatartunnan, joten jotain tuo alkueläin tekee ihmisenkin käytökselle, koska ihmisen ja rotan aivosolut toimivat niin samankaltaisilla tavoilla. Skitsofrenian hoito ei kuulu psykiatreille ja käytäntö tulee muuttaa äkkiä, kyseessä on parannettava sairaus, heti kun keksitään luotettava keino toksoplasman poistamiseksi ihmiselimistöstä.
Aiemminkin psykiatrian historiassa on ollut mielisairauksia jotka johtuvat tartuntataudeista, esimerkiksi kuppa aiheuttaa skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16627289
10922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kissahan on nykyolosuhteissa toksoplasman levittäjä. Kuppabakteeri on kuitenkin oikea bakteeri. Jos sekin aiheuttaa skitsofreniaa, ongelma on monisyisempi. Lisäksi: Borrelioosin aiheuttajabakteerikin on sukua kuppabakteerille.

Äänestä
  • Ehkäpä kaikki spirokeettabakteerit aiheuttavat skitsoa aivoihin päästyään. Toksoplasma ei ole edes bakteeri ja mahdollisesti nuo kaikki aiheuttavat erityyppisiä skitsofreniaoireita. Skitsofreniahan ilmenee niin monella eri tavalla eri ihmisillä.

    Äänestä

  • Borrelia ja kuppa tuskin aiheuttavat mitään skitsofreniaa - ne kuuluvat niihin bakteerilajeihin jotka vahvasti lamaanuttavat immuunipuolustusta, jolloin toksoplasmakin voi tulla esille. Toksoplasma vaivaa myös niitä, joilla on AIDS, jossa se näyttäytyy ihan eri tavalla, kuin niillä joilla on toimiva immuunipuolustus, eli aiheuttaa kovia kuumejaksoja, kovaa päänsärkyä, jopa aivoleesioita, tajunnan muutoksia, ja imusolmukkeiden turpoamista. Se on voitu todentaa pelkästään ruumiinavauksien perusteella, koska toksoplasmaa ei voi havaita luotettavasti pelkillä verikokeilla.

    Toksoplasma on varmaan yleisin kaikista infektoivista loisista, eli latenttina sitä kantaa varmaan yli 30% Suomen väestössä, ja se aiheuttaa tosiaankin lievimmillään pelkkiä hienovaraisia muutoksia käyttäytymiseen. Professori Jaroslav Flegr on tutkinut tätä loista enemmän, ja hänen julkaisujaan voi lukea vaikka täältä:
    http://web.natur.cuni.cz/flegr/publ.php

    Äänestä

  • asiantuntija. kirjoitti:

    Borrelia ja kuppa tuskin aiheuttavat mitään skitsofreniaa - ne kuuluvat niihin bakteerilajeihin jotka vahvasti lamaanuttavat immuunipuolustusta, jolloin toksoplasmakin voi tulla esille. Toksoplasma vaivaa myös niitä, joilla on AIDS, jossa se näyttäytyy ihan eri tavalla, kuin niillä joilla on toimiva immuunipuolustus, eli aiheuttaa kovia kuumejaksoja, kovaa päänsärkyä, jopa aivoleesioita, tajunnan muutoksia, ja imusolmukkeiden turpoamista. Se on voitu todentaa pelkästään ruumiinavauksien perusteella, koska toksoplasmaa ei voi havaita luotettavasti pelkillä verikokeilla.

    Toksoplasma on varmaan yleisin kaikista infektoivista loisista, eli latenttina sitä kantaa varmaan yli 30% Suomen väestössä, ja se aiheuttaa tosiaankin lievimmillään pelkkiä hienovaraisia muutoksia käyttäytymiseen. Professori Jaroslav Flegr on tutkinut tätä loista enemmän, ja hänen julkaisujaan voi lukea vaikka täältä:
    http://web.natur.cuni.cz/flegr/publ.php

    Eli skitsofrenia eli jakomielitauti sekä kaikki muutkin psyykkeen taudit diagnosoituina kullekin,ovat enemmänkin panetteluita,kuin taudin nimiä.Koska ovat siksi tunnettuja kaikkien keskuudessa,ettei niistä potilaat saa kuin kuulla lopunnikäistä herjaa,ennenkuin minkäänlaista apua.Kyseisen ei pitäisi olla tarkoitus potilaalle,joka ensimmäisen kerran saapuu Mielisairaalaan,tulla täten leimatuksi koko ikäänsä lääkkeineen,joista ei pääse enää irti. Panettelu on lainvastaista.Laki ulottuu myös Sairaaloihin,vaikkei kaikki viranhaltijat taas muuten puuttuisikaan hoitoasioihin.Mielisairaalat taas ovat enemmänkin hoitolaitoksia kuin rangastuslaitoksia pohjimmiltaan.Eikä mikään laitos ole mikään luottolaitos,ilman minkäänlaista kontrollia,vaikka kontrollointi olisikin kuinka vastenmielistä tahansa muun ajankulun sijaan.

    Äänestä

  • Missä Näyttö kirjoitti:

    Tässä näyttöä:
    Psychosis may be associated with toxoplasmosis
    http://www.medical-hypotheses.com/article/S0306-9877(09)00277-1/abstract

    Toxoplasma gondii and schizophrenia.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/14725265

    Toxoplasma and schizophrenia.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19825110

    Toxoplasma gondii and Schizophrenia: Linkage Through Astrocyte-Derived Kynurenic Acid?
    http://schizophreniabulletin.oxfordjournals.org/cgi/content/full/33/3/652

    A Controlled Prospective Study of Toxoplasma gondii Infection in Individuals With Schizophrenia: Beyond Seroprevalence
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2526145/

    The schizophrenia and Toxoplasma gondii connection: Infectious, immune or both?
    http://www.springerlink.com/content/y1257t5t78037362/

    A Unique Dual Activity Amino Acid Hydroxylase in Toxoplasma gondii
    http://www.plosone.org/article/info:doi/10.1371/journal.pone.0004801

    Drugs used in the treatment of schizophrenia and bipolar disorder inhibit the replication of Toxoplasma gondii.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12837520

    Äänestä

ai siks mun sisko rupes sekoilee, ku otti kissan. kissa kuulemma jutteli sille. pahanhajunen tautipesäke se oli.

mutta hyvä löytö kuitenkin, toivottavasti otetaan vakavast lääkäteiren keskuudessa.

Äänestä
  • "mutta hyvä löytö kuitenkin, toivottavasti otetaan vakavast lääkäteiren keskuudessa."

    Ei oteta. Toksoplasma on varmaan maailman suurin varjeltu salaisuus "lääketieteessä". Toksoplasma saattaa olla lähes kaikkien kroonisten tautien aiheuttaja - se saattaa olla jopa tuberkuloosin ja borrelioosin taustalla, eli nämä bakteerit eivät koko tautia aiheuta, vaikka siihen liittyvätkin.

    Malarialääkkeetkin tehoavat reumaan sekä lupukseen, eli estävät pahenemisvaiheita. Ei ole selvää miksi olisi näin, ellei näiden tautien aiheuttaja olisi itse malarialoinen tai jotakin läheistä sukua sille, kuten toksoplasma. Malarialääkkeet eivät myöskään ole immunosuppressiivisia, kuten esim. kortisoni, ja biologiset reumalääkkeet.

    Äänestä

  • asiantuntija. kirjoitti:

    "mutta hyvä löytö kuitenkin, toivottavasti otetaan vakavast lääkäteiren keskuudessa."

    Vittu te ootte pihalla,skitsofrenia on psyykkinen sairaus,ei fyysinen.

    perustelusi, että Toxoplasma olisi reuman taustalla ontuu ja pahasti. Klorokiniinii on anti-inflammatorinen (Farmakologia ja toksikologia 7.painos). Klorokiniini estää mm. prostaglandiinien ja leukotrieenien synteesiä ja vähentää leukosyyttien määrää. Sitäpaitsi klorokiniini on suhteellisen tehoton reumalääke ja sitä käytetään vain yhdessä muiden lääkkeiden kanssa. Jos kerran olet niin varma, että reuman aiheuttaa Toxoplasma niin miksi sitä ei nähdä esim nivelpunktiosta tai muista patologisistanäytteistä. Toxoplasma on alkueläin eli sen pitäisi näkyä jo perus mikroskopiassa.

    Nuo tutkimukset eivät vielä todista mitään ja on hyvä, että asiaa tutkitaan. Hoitomenetelmiä ei noin vain voida mennä muuttamaan, muutaman tutkimuksen takia, vaan siihen tarvitaan pitävää näyttöä. Mikäköhän asiantuntija luulet olevasi? Voisitko asiantuntijana selittää, että miksi tuberkuloosi potilailla löytyy vain tubi-bakteereja ja Toxoplasmoidum Gondiita ei näy missään? Miten asiantuntijana selität sen, että noin puolet maailamn väestöstä on sairastanut toxoplasmoosin, miten selität syy yhteyden skitzofreniaan. Luultavasti reumankin kohdalla voi olla jokin infektio laukaisevana tekijänä, mutta tuskin Toxoplasma on kaiken takana, ei ole mitään syytä epäillä näin.

    Itse tiedän, että hoitokäytännöistä päättävät lääkärit käyvät ahkerasti läpi tutkimustuloksia ja suhtautuvat vakavasti kaikkiin tutkimustuloksiin, mutta myös kriittisesti.

    Äänestä

  • LK kirjoitti:

    Toksoplasma pesii aivoissa ja on varmasti monen aivo-ongelman taustatekijänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

somaat. lääketiede kirjoitti:

Skitsofrenia ei ole mielisairaus koska sille on fysiologinen selitys. Skitsofrenia on toksoplasma-alkueläimen aiheuttama krooninen keskushermostoinfektio. Rottien käytös muuttuu kun ne saavat toksoplasmatartunnan, joten jotain tuo alkueläin tekee ihmisenkin käytökselle, koska ihmisen ja rotan aivosolut toimivat niin samankaltaisilla tavoilla. Skitsofrenian hoito ei kuulu psykiatreille ja käytäntö tulee muuttaa äkkiä, kyseessä on parannettava sairaus, heti kun keksitään luotettava keino toksoplasman poistamiseksi ihmiselimistöstä.
Aiemminkin psykiatrian historiassa on ollut mielisairauksia jotka johtuvat tartuntataudeista, esimerkiksi kuppa aiheuttaa skitsofreniaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16627289

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu