Eli nyt näyttää vahvasti siltä, että minusta on tulossa isä ja ikää nyt 21 ja kun lapsi syntynyt olen 22 v.
Pää on aika sekaisin en tiedä miten suhtautua ja pelottaa koko homma, mutta toisaalta olen innoissani. Kaverit ovat luonnollisesti minulle vielä hyvin tärkeitä, mutta niin on avokkinikin. Emme ole käyttäneet ehkäisyä moneen kuukauteen, eli tämä oli täysin odotettavissa, mutta nyt kun avokki on raskaana on minulle iskenyt paniikki.
Olisi mukava kuulla muitten kokemuksia varsinkin, jos samaa ikäluokkaa olevia isiä löytyy. Mitkä ensi ajatukset teillä oli kun kuulitte avokkinne tai tyttöystävänne raskaudesta? Miten olette pärjänneet lapsen kanssa? Pelottaa, etten ole valmis isyyteen ja siihen vastuuteen, toisaalta onhan tässä 9 kk aikaa totutella asiaan.
Pää on aika sekaisin en tiedä miten suhtautua ja pelottaa koko homma, mutta toisaalta olen innoissani. Kaverit ovat luonnollisesti minulle vielä hyvin tärkeitä, mutta niin on avokkinikin. Emme ole käyttäneet ehkäisyä moneen kuukauteen, eli tämä oli täysin odotettavissa, mutta nyt kun avokki on raskaana on minulle iskenyt paniikki.
Olisi mukava kuulla muitten kokemuksia varsinkin, jos samaa ikäluokkaa olevia isiä löytyy. Mitkä ensi ajatukset teillä oli kun kuulitte avokkinne tai tyttöystävänne raskaudesta? Miten olette pärjänneet lapsen kanssa? Pelottaa, etten ole valmis isyyteen ja siihen vastuuteen, toisaalta onhan tässä 9 kk aikaa totutella asiaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onneksi olkoon teille molemmille !
On täysin luonnollista, että olet paniikissa, niin on varmaan myös avokkisi, ainakin ajoittain. Tunteet menevät vuoristorataa, välillä on onnensa kukkuloilla ja välillä tekee mieli paeta mahdollisimman kauas. Olen tehnyt kaksikymmentä vuotta kätilön töitä ja voin kertoa, että ne tuntee ovat kaikki inhimillisiä. Niitä tunteita tuntee kaikki vanhemmiksi tulevat, niin nuoremmat kuin iäkkäämmätkin, toiset enemmän kuin toiset, mutta kaikilla niitä on. Tärkeintä on, että puhutte pariskuntana toisillenne avoimesti niistä tunteista, ne eivät vähennä rakkauttanne tulevaan lapseenne. Ja jos alat puhua niistä esim. neuvolassa huomaat, että et ole ainoa.
Eikä elämä ole ohi kun lapsi syntyy, se vain muuttuu. Täytyy vaan löytää uusi tasapaino elämään mihin kaikki tärkeä mahtuu. Kaverit pysyy ja pian huomaat, että heidänkin elämä muuttuu. Ja kun lapsenne on iso olette itse vielä nuoria.
Toivotan teille paljon onnea ja hyviä hetkiä perheenä !
sun elämäs. Ei muuta ku hyvää yksinäistä loppuelämää.
Pyh! Lasten myötä se elämä vasta alkaakin.
Lapsettomana elämä oli matkailua, ryyppäämistä ja hillumista; sinänsä ihan kivaa... mutta jotenkin elämäni oli päämäärätöntä. Kun viimein saimme toivomamme lapsen, elämään tuli vihdoinkin sellaista syvyyttä jota olin kaivannut; tiedän joka hetki miksi olen olemassa ja elämällä on vihdoinkin tarkoitus.
onhan se kersakin joku saavutus jos ei muuhun kykene.
Siinähän se hienous justiin onkin, että pystyy siihen muuhunkin.
Töissä menee hienosti ja palkka on kohdillaan. Tällä hetkellä on varattuna matka Curacaoon, tammikuussa 2011 lähtö (koko perheen voimin). Ihan hitusen on jo matkakuumetta.
Omakotitalomme sijaitsee hyvällä paikalla loistavien ulkoilureittien läheisyydessä, rajanaapureita vain yksi, muutoin tontti rajoittuu metsään. Kämppä on remontoitu viimeisen päälle... hyvin pitkälle omin käsin... ja jälki on loistavaa (vaikka itse sanonkin).
Vaimo on hyvännäköinen ja mikä parasta; aivan loistavan mukava ja älykäs. Hyvässä ammatissä hänkin.
Joulukuussa tulee veronpalautuksia 3500€, jolla ostaa joululahjat ja talven lämmitysöljyn...
Tiivistettynä: elämässä on kaikki asiat helvetin hyvin kohdillaan ja tunnen saavuttaneeni todella paljon niin perhe-elämässäni kuin työelämässäkin. Ja sitten siihen päälle vielä bonuksena tuo ihana lapsemme.
sano suoran että päin vittua menee ja itse olet ruma ja akkasi on ruma läski.
No jos välttämättä haluat niin haluat tässä sinulle: menee päin vittua ja itse olen ruma ja akkani on ruma läski. Noin, helpottiko? Mikään ei tee parempaa kuin jakaa vähän saamaamme materiaalista ja henkistä hyvinvointia vähäosaisille.
Täällä ollaan samassa tilanteessa kuin aloittaja. Ikääkin suurinpiirtein saman verran. Pakokauhu iskee päälle. En enää voi elää vapaata elämää, lasta olisin voinut harkita parin vuoden päästä. Ei ole helppoa erota, mutta toisaalta en lastakaan haluaisi. Tuntuu, että oma elämä ihan vaiheessa, ei minusta ole kantamaan niin suurta vastuuta..
Joo tiedän varmasti normeeleja tuntemuksia, mutta voiko asenteeni muka muuttua sitä en tiedä. Nyt tuntuu, että ei.
No minkä takia menit sitten sen lapsen siittämään jos et kerran ole siihen valmis? Miksi panit lapsen alulle jos et häntä halua? Minkä takia ryhdyit moiseen jos sinusta ei siihen ole?
Miksi?
Vituttaa kaltaisesi räkänokat, aikuisten leikkejä leikitään ja sitten itkien karkuun kun ei ollutkaan helppoa ja kivaa. Sinä voit luistaa, avokkisi ei. Olisit miettinyt ajoissa.
Vastuuntunnottomat poikaset täällä itkee kun ei olla ajateltu kuin alapäällä. EHKÄISE JOS ET OLE VALMIS. Kyllä joka paikkaan ollaan sitä peenistä tuikkailemassa mutta sitten kun pitäisi kantaa tekojensa seuraukset, juostaan karkuun. OLE MIES JA ISÄ LAPSELLESI. Ei elämä ole ohi, nyt se vasta alkaa. Käy baareissa jos on pakko mutta älä juokse karkuun.