Hengitysliiton julkaisemassa Hengitys -lehdessä oli juttuja meikäläisistä. Parinkin artikkelin verran. Jyväskylän alueella on tehokas terveystarkastaja - kuulin hänestä jo aikaisemminkin - voi kun heitä olisi enemmän.
Uusimmassa
lukija h
2159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiva, että edes jossain saa vertaistukea. Mistähän tänne etelään saisi yhtä hyvän terveystarkastajan?
vielä tulee lisää. Jos emme jää haavi auki ottamaan vastaan kaikkea mitä puppua syötetään.
Kantapään kautta ne nuoremmatkin oppivat mitä vaan hyviä asioita jos tuntevat olevansa "kutsumusammatissa".
Kaikkien sairastuneiden ja oireilevien.
Pitää kuunnella oman roppansa ääntä ja toimia sen mukaan ja pitää loppuun asti uskoa vaan siihen omaan tekemiseensä.
Vaati kyllä vähän meiltä kaikilta sitä kylmäpäisyyttä ja rohkeutta. Tsemppiä.