eli isovanhemmat luvanneet lapsiamme pitää jonkin pienen matkan ajan kesällä. Poissa voisimme kuitenkin olla vain kolme yötä (kaksikin mulle riittäisi). TÄmän vuoksi lentomatkan en haluaisi olevan pitkä, että matkustus kohteeseen olisi mahd. helppo. Kohteessa ei saisi olla liikaa nähtävää, ettei tule vain loma-ahdistus, esim Rooman olen tämän vuoksi sulkenut pois. Pariisi, Lontoo, Krakova, Praha, Budapest nähty. Romanttista oloa, vähän shoppailua ja vähään kulttuuria... Jos vielä suositella kohteesta jotain ihanaa hotellia, niin olisin kovin kiitollinen. Mietin, olisiko Saksassa esim. jotain ihania pikkukaupunkeja? tai jotkin tuntemattomammat (ainakin itselleni) kuitenkin aika lähikohteet, Vilna, Bratislava, mitä niitä on... Niin ja olettaen, että kesällä jo lennellään :)
Vastaukset 3
- Karolus51
Teillä on tuossa jo joukko erittäin mielenkiintoisia kaupunkikohteita koettujen joukossa ja etsimättä tulee vielä mieleen romanttinen ja vähemmän tunnettu Kaunas, jonka lentoyhtiötkin ovat nyt löytäneet. Bratislava on myös ollut yksi suosikeistamme, ihmisen kokoinen, vanhakaupunki ja linna niitä ns. pakollisia paikkoja ja konserttiohjelmisto erinomainen, Wienin kautta pääsee helpoimmin sillä välimatkaa on vain kuutisenkymmentä kilometriä. Omassa luokassaan on tietysti myös Varsova, todellinen shoppailijan ja kulttuurinystävän kaupunki. Hyviä hotellikokemuksia ovat olleet mm. Kaunasin Reval Neris ja Varsovan ihana Jan III Sobieski. Saksan rajalla on muuten vanha mukava hansakaupunki Stettin (Szczecin), johon voi hyvin yhdistää pienen Berliinisightseeingin, pikkubussilla pääsee perille suoraan Tegelin lentoasemalta.
- -*-*-*-
Menit sitten ehdottamaan Varsovaa... mitä oikein mietit ;)
Varsova on huippukaupunki, ehdottomasti matkustamisen arvoinen, mutta että 3 yötä!!!
Mieti nyt vähän, miten yhdistät noin lyhyen loman ja Varsovan ahdistumatta.
Kaunas tosiaan on myös kiva kaupunki, kiva että jotkut muutkin ovat sitä mieltä - siihen saattaisi 3 yön loma riittääkin.
- Suosittelen
Vinkkinä niin sekä Riika, Kaunas ja Vilna ovat varmasti juuri oivallisia kohteita tuon tyyppiselle matkalle. Edullisia ja äärimmäisen tasokkaita hotelleja on Reval Hotels ketjun hotellit, joita löytyy kaikista mainitsemistani kaupungeista. Revalin nettisivuilla kannattaa käydä bongaamassa hyviä tarjouksia.
Itse tykkään kovasti Riikasta ja uskoisin, että siellä voisi olla juuri sopivasti kaikkea. Tunnin lento Helsingistä, esim. Reval Hotel Elizabete on tosi kiva, Reval Hotel Latvijan Skybaarista huikea näkymä koko Riikan vanhan kaupungin yli, ESPA kylpylä jossa voi aikas romanttisesti ottaa hoitoja parihuoneessa tai saunoa pienissä erilaisissa kahden hengen saunoissa ihan siis vaan rentoutumista. Hyviä ravintoloita paljon ja leppoisa elämisen meininki :).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591240
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571158Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331122Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71000- 97971
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5805- 47774
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27751Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192696- 71669