Mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö, keskivaikea masennus, vainoharhasuutta ja pakkomielteitä. Pahin näistä itselleni on kuiteskin tuo sosiaalisten tilanteiden pelko. Lääkkeiksi oon saanu vain mielialalääkkeitä; Moclobemid Ratiopharm 2009 kevät-kesä (lopetin), Cipralex 2009-2010 (käytin 4 kuukautta, jonka jälkeen lopetin seinään.) Kärsin viekkarit, mutta etenkin tämä Cipralex teki oloni täysin saamattomaksi ja jouduin juomaan alkoholia, jotta mielenkiintoni riitti edes koneella olemiseen, muuten ois huvittanu vaan nukkua koko ajan, mutta sekin on mahdotonta, koska jossain vaiheessa ei enää vaan väsytä ja sängyssäkään ei huvita maata hereillä. Kutsun tuota ns. umpikujaoloksi, jolloin tekisi mieli vaan asettaa pää kiskoille ja odottaa junaa, mutta täällä maailmassa mua kuitenkin pitää hyvät lapsuudesmuistot ja haaveet mitä haluaisin tehdä vielä joskus.
Ja nyt vasta kirjotettiin taas uus satsi eri mielialalääkettä, enkä aijo hakea edes apteekista, koska en halua kärsiä enää noin paskoja oloja. Vaikka näin ajatteleekin enemmän pimeitä asioita (ilman lääkkeitä) niin silti joskus saa jostakin hyvästä asiasta edes jotain irti. Masarit teki vaan sen, et mitää ei huvittanu tehä. Ainoo plussa oli se et ei tullu paniikkikohtauksia, joka ei musta oo kuiteskaan pahin noista omista jutuista ja mul se on kai viel lievää paniikkihäiriöö, mene ja tiedä. Ja sit se, et ei mielialat poukkoillu niin paljoo päivän aikana.
Oon ekan kerran saanut perheenjäseneltäni 1mg Xanoreita, ku tuli kaupassa paniikkikohtaus. Ja huomasin, että se poisti myös tuota jännitystä ja vitutusta. Ja haluaisinkin saada itselleni reseptin johonkin bentsodiatsepiiniin, koska ne on oikeesti jeesannu mua tosi paljon, mutta noitakaan en tuu loputtomasti saamaan siltä samaiselta perheenjäseneltä. En oo pystyny, liekkö tän sosiaalisten tilanteiden pelon takia, (tai jonkun muun hulluuden), edes kysymään lääkäriltä rauhoittavia, koska aavistan heti, että saan vaan saarnan päälleni, et susta tulee sekakäyttäjä yms. yms. ja jäät koukkuun jne. Silti aina sitten selitetään, että et sä parane tuosta pelkällä sairauslomalla.
En oikeen tiiä mitä mun pitäis tehdä, että saisin itelle niit rauhottavii. Oisin valmis ottamaan Antabuksen, todistaakseni, että en juo viinaa niitten kaa ja ne vois oikeasti jeesata mua noissa mielenterveysongelmissa ja ehkäpä pääsisin vielä töihinkin joskus. Oon ollu 4 vuotta nyt työtön, enkä oo myöskään opiskellut tänä aikana, koska en vaan yksinkertaisesti pysty olemaan siellä ihmisvilinässä. Ja toinen juttu on myös se, et motivaatio on tippunu nollille, et mieluummin kuiteskin opiskelisinki.
Sit mul on myös semmonen lääkäri-/sairaalaphobia. Mul diagnosoitiin 9 vuotiaana Crohnin tauti, se on semmonen elinikäinen suolistosairaus, no kuiteski ku jouduin sillo sinne sairaalaan ennen diagnoosia, ni mulle jäi jonkunlaiset traumat siitä, ku piti juoda sitä tyhjennysnestettä, joka sit oksennuksena tuli veks, ku on niin pahan makusta ja joku epäpätevä sairaanhoitaja tms. laitto mulle nenämahaletkun ja pelotteli samalla, ku itkien nielin sitä letkua, joka sieraimen kautta työnnettiin nieluun, et jos se letku menee vahingossa keuhkoon ja sinne laitetaan sitä tyhjennysnestettä, ni saatat kuolla tai jotain vastaavaa. Ja tuosta johtuen oon pelänny kaikkia toimenpiteitä aivan hirveenä. No tähyissä oli jossai vaihees yli 10 vuoden tauko, ku en uskaltanu mennä, mut puolisen vuotta sitten kävin paksunsuolen tähystyksessä (ekaa kertaa hereillä ollessa), sain sentään oraalisesti Diapam-mikstuuran, ku sanoin et jännittää hirveenä, mut se meni tosi hyvin ja ei ollu mitää vikaa suolessa onneks. Aattelin et se masennus yms. lähtis veks, et jos oon pelännykki vaan sitä tautia niin hirveenä, mut eipä ne mihinkää kadonnut, vaikka sinä tähystyspäivänä oli kyllä kuningasolo, ku kuuli että oon terveenä mahasta.
Oon myös ollut ny 4 vuotta tällä eri paikkakunnalla ja mul ei oo tääl ku perheenjäseniä pari. En oo onnistunu luomaan mitään kaverikontakteja, muutakun nettipelien kautta, mutta ei ole siis mitään kaveria paikkakunnalla, missä voisin vaikka pyörähtää silloin tällöin.
Oon käyny psykiatrijutskis yms. neuvottelee, mut mä en vaan tiedä miten mä saisin sieltä oikeasti lääkettä, joka auttais selviämään, ennenku kyllästyy lopullisesti katsomaan sitä seuraavaa päivää, joka on vuosia ollut aina eilisensä kaltainen. Vertaistuki johonki keskusteluterapiaan, minne siis muita kaltaisiani tulisi, on mut myös ilmotettu, mut se ei oo viel alkanu, eikä oo kutsua tullu. Mut mielestäni tarvitsisin noita rauhoittavia oikeasti! Miten saisin reseptiskriivaajan ymmärtämään tämän?
Väsyneenä kirjoitin, voi olla virheitä yms. =) Piste.
Ja nyt vasta kirjotettiin taas uus satsi eri mielialalääkettä, enkä aijo hakea edes apteekista, koska en halua kärsiä enää noin paskoja oloja. Vaikka näin ajatteleekin enemmän pimeitä asioita (ilman lääkkeitä) niin silti joskus saa jostakin hyvästä asiasta edes jotain irti. Masarit teki vaan sen, et mitää ei huvittanu tehä. Ainoo plussa oli se et ei tullu paniikkikohtauksia, joka ei musta oo kuiteskaan pahin noista omista jutuista ja mul se on kai viel lievää paniikkihäiriöö, mene ja tiedä. Ja sit se, et ei mielialat poukkoillu niin paljoo päivän aikana.
Oon ekan kerran saanut perheenjäseneltäni 1mg Xanoreita, ku tuli kaupassa paniikkikohtaus. Ja huomasin, että se poisti myös tuota jännitystä ja vitutusta. Ja haluaisinkin saada itselleni reseptin johonkin bentsodiatsepiiniin, koska ne on oikeesti jeesannu mua tosi paljon, mutta noitakaan en tuu loputtomasti saamaan siltä samaiselta perheenjäseneltä. En oo pystyny, liekkö tän sosiaalisten tilanteiden pelon takia, (tai jonkun muun hulluuden), edes kysymään lääkäriltä rauhoittavia, koska aavistan heti, että saan vaan saarnan päälleni, et susta tulee sekakäyttäjä yms. yms. ja jäät koukkuun jne. Silti aina sitten selitetään, että et sä parane tuosta pelkällä sairauslomalla.
En oikeen tiiä mitä mun pitäis tehdä, että saisin itelle niit rauhottavii. Oisin valmis ottamaan Antabuksen, todistaakseni, että en juo viinaa niitten kaa ja ne vois oikeasti jeesata mua noissa mielenterveysongelmissa ja ehkäpä pääsisin vielä töihinkin joskus. Oon ollu 4 vuotta nyt työtön, enkä oo myöskään opiskellut tänä aikana, koska en vaan yksinkertaisesti pysty olemaan siellä ihmisvilinässä. Ja toinen juttu on myös se, et motivaatio on tippunu nollille, et mieluummin kuiteskin opiskelisinki.
Sit mul on myös semmonen lääkäri-/sairaalaphobia. Mul diagnosoitiin 9 vuotiaana Crohnin tauti, se on semmonen elinikäinen suolistosairaus, no kuiteski ku jouduin sillo sinne sairaalaan ennen diagnoosia, ni mulle jäi jonkunlaiset traumat siitä, ku piti juoda sitä tyhjennysnestettä, joka sit oksennuksena tuli veks, ku on niin pahan makusta ja joku epäpätevä sairaanhoitaja tms. laitto mulle nenämahaletkun ja pelotteli samalla, ku itkien nielin sitä letkua, joka sieraimen kautta työnnettiin nieluun, et jos se letku menee vahingossa keuhkoon ja sinne laitetaan sitä tyhjennysnestettä, ni saatat kuolla tai jotain vastaavaa. Ja tuosta johtuen oon pelänny kaikkia toimenpiteitä aivan hirveenä. No tähyissä oli jossai vaihees yli 10 vuoden tauko, ku en uskaltanu mennä, mut puolisen vuotta sitten kävin paksunsuolen tähystyksessä (ekaa kertaa hereillä ollessa), sain sentään oraalisesti Diapam-mikstuuran, ku sanoin et jännittää hirveenä, mut se meni tosi hyvin ja ei ollu mitää vikaa suolessa onneks. Aattelin et se masennus yms. lähtis veks, et jos oon pelännykki vaan sitä tautia niin hirveenä, mut eipä ne mihinkää kadonnut, vaikka sinä tähystyspäivänä oli kyllä kuningasolo, ku kuuli että oon terveenä mahasta.
Oon myös ollut ny 4 vuotta tällä eri paikkakunnalla ja mul ei oo tääl ku perheenjäseniä pari. En oo onnistunu luomaan mitään kaverikontakteja, muutakun nettipelien kautta, mutta ei ole siis mitään kaveria paikkakunnalla, missä voisin vaikka pyörähtää silloin tällöin.
Oon käyny psykiatrijutskis yms. neuvottelee, mut mä en vaan tiedä miten mä saisin sieltä oikeasti lääkettä, joka auttais selviämään, ennenku kyllästyy lopullisesti katsomaan sitä seuraavaa päivää, joka on vuosia ollut aina eilisensä kaltainen. Vertaistuki johonki keskusteluterapiaan, minne siis muita kaltaisiani tulisi, on mut myös ilmotettu, mut se ei oo viel alkanu, eikä oo kutsua tullu. Mut mielestäni tarvitsisin noita rauhoittavia oikeasti! Miten saisin reseptiskriivaajan ymmärtämään tämän?
Väsyneenä kirjoitin, voi olla virheitä yms. =) Piste.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilahuin, kun huomasin, että sulla on kaikki samat oireet kun mullakin. :D Tosin noista diagnosoitu vaan sosiaalisten tilanteiden pelko itelläni. Mut paniikkihäiriö ollu pienenä ja joskus harvoin saan vieläki kohtauksia. Kärsin myös pakkomielteistä ja vainoharhaisuudesta ja vähän masentunut olen. Mullakin pahimpana tuo sos.til. pelko. Syön sepram nimistä lääkettä siihen ite ja en sivuoireita oo huomannu, pientä apua kai, mut ei tarpeeks.
Ei varmaan mun viesti auta yhtään, mut päätin kirjottaa, ku ilahduin niin samoista oireista :D
Oletko viettännyt tän ajan sisällä, vai oletko ulkoilma ihminen. Ulkoilu nimittäin auttaa tylsyyteen. Kannattaa liikkua sen mukaan, mikä tuntuu milloinkin hyvälle. Itse hiihtelen talvella ja pilkin. Kesällä käyn koirien kanssa kävelemässä luonnossa. Välillä käyn soutelemassa uistinta. Soutelu etenkin on rauhoittavaa ja kalastus yleensäkkin. Ajatuksen lepää.