Onko kellään muulla sellaista ongelmaa, että tuota sosiaalisten tilanteiden pelkoa ilmenee myös netissä?
Itse teininä irc-galleriassa en ikinä uskaltanut kommentoida kenellekkään, irc:ssä en uskaltanut mennä mukaan keskusteluihin tai aloittaa omia keskusteluja, täällä suomi24:ssä en uskalla kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä, treffipalstalla en uskalla tehdä aloitteita ja en muutenkaan kykene tutustumaan kehenkään netin kautta. Ainoastaan kahden lapsuuden kaverin kanssa pystyn kirjoittamaan luontevasti.
Kuiteskin n. puol vuotta sitten tutustuin netissä henkilöön, joka myös kärsii jonkin asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta mutta hänellä ei ollut mitään ongelmia tutustua muihin ihmisiin netissä. (Lopulta tähänkin henkilöön välit on ilmeisesti mennyt poikki, koska hän ei ole kahteen kuukauteen kirjoittanut mitään, ja itse en kehtaa kirjoittaa hänelle.)
Niin mietin vaan, että olenkohan ainoa sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivä, jolla tuo pelko ulottuu myös nettiin? :P
Itse teininä irc-galleriassa en ikinä uskaltanut kommentoida kenellekkään, irc:ssä en uskaltanut mennä mukaan keskusteluihin tai aloittaa omia keskusteluja, täällä suomi24:ssä en uskalla kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä, treffipalstalla en uskalla tehdä aloitteita ja en muutenkaan kykene tutustumaan kehenkään netin kautta. Ainoastaan kahden lapsuuden kaverin kanssa pystyn kirjoittamaan luontevasti.
Kuiteskin n. puol vuotta sitten tutustuin netissä henkilöön, joka myös kärsii jonkin asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta mutta hänellä ei ollut mitään ongelmia tutustua muihin ihmisiin netissä. (Lopulta tähänkin henkilöön välit on ilmeisesti mennyt poikki, koska hän ei ole kahteen kuukauteen kirjoittanut mitään, ja itse en kehtaa kirjoittaa hänelle.)
Niin mietin vaan, että olenkohan ainoa sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivä, jolla tuo pelko ulottuu myös nettiin? :P
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla on myös tuo sama juttu, et en uskalla kunnolla aina kirjottaa netis ja jälkeenpäin voi hävettää myös kirjotukset, ihan normaalitkin, vaikka ois ihan selvinpäin kirjottanu.
Oon ite kans muutaman pelikaverin löytäny netistä joiden kaa pelataan tiimipelejä, jopa mikin välityksellä puhutaan esim. Ventrilo nimisellä ohjelmalla, joka on juuri tarkotettu tuohon pelikommunikointiin. Ja se alku on just se jännittävin, ku ääni värisee, mut sit ku on niitten kaa puhunu ja puhunu, niin on tavallaan se oma itsensä, eli ei ole yhtää jännittävää enää jauhaa paskaa asioista. Ihan niinku puhuis äidin kaa, eli ei jännitä.
Noissa nettikavereis on myös se hyvä puoli, et ite voit tavallaan valkata ja ruveta kaveeraa niitten ihmisten kaa, jotka katsot niiden tekstien yms. perusteella itsellesi sopiviksi tyypeiksi.
Mut mulla on myös hirveen paska englanti, vaik oonki 23 vuotias, ni esim WoW:ssa, mulle on käyny silleen, et ku olin viel aloittelija ja en tajunnu viel kunnol sitä "pelislangia" yms. Ni, jos joku pyyhälsi virtuaalihahmollaan viereen kysymään jotain apua esimerkiksi, ni saatoin mennä lukkoon ja kirjautua pois siit pelistä vähäks aikaa ja tulla joskus 5 minuutin päästä takasi ja toivoa, että se on hävinny siit ympäriltä. Siis sen taki kirjautua pois, ku alkaa tavallaan tärisyttää tässä tietokonetuolissa, kun ei osaa vastata mitään luontevaa takaisin ja pelko siitä miten se toinen pelaaja suhtautuu siihen, jos epävarmasti alkaa jotain selittämään.
Tuntuuhan tuo varmaan ihmisistä aika naurettavalle, mutta kun se on täyttä totta ja sille ei voi yhtään mitään.
Mun teksti on vähän sekavaa, ku kirjotan tässä nyt puoliajatuksissani, mutta kyllä täällä muitakin jopa netti-sos-phobiasta kärsiviä on. =)
Kärsin itsekin sos.tilanteiden pelosta ja se on mennyt koko ajan pahemmaksi. Ennen vedin kännit, jotta pystyisin käymään hoitamassa asioita kaupungilla, mutta nyt välillä joudun vetämään kännit että pääsisin meseen kirjautumaan sisälle ja voisin jutella 'kavereilleni', et sais niihin jotain yhteyttä pidettyä ja itelläki edes jotain sosiaalisia kontakteja.. tosin meidänkin välit tosi etäiset, oma vikahan koska en ole pystyny näkemään ketään ja aina perunut kaikki tapaamiset viime hetkellä.
Joissain chateissa en ikinä käy selvinpäin. Niihinkin tarvinu rohkaisuryyppyjä. Nyt oon ollut selvänä pidempään ja voi varmaa arvata, etten kovin paljoa ole ollu yhteyksissä kehenkää.. niin ja ulkona liikkuminen sit yhtä painajaista, eipä mua näykään enää liikenteessä ku vaa öisin. Tätäki omaa tekstiä lueskelin jonkin aikaa ja meni varmaa lähelle 10min ennen ku sain lähetettyä. Muualleki ku kirjotan jotain, luen sen monta kertaa ennen ku painan edes 'lähetä' -nappia tms. ... monesti pyyhin kaikki heti pois enkä laitakaa mitää.. että sellasta. Et ole ainoa todellakaa :/
Täsmälleen sama mulla tuossa jutus, et pitää vetää joskus kännit, et uskaltaa kirjautua jonnekkii ja sitten, ku kännis taas se käytös on taas aivan über-sosiaalista ja lopus siin käykin monesti, niin et sit kirjottelee jotain ihan sekoa paskaa kavereille yms. ja sit taas joutuu vetää kännit parin viikon päästä, et uskaltaa mennä kahtoo niit juttui, mitä on aikasemmin kirjottanu sinne kännis. No alkoholin oon ite kahtonu olevan sen verran haitallista itelle, että oon aatellu sen Antabuksen ottaa. Ja siihenkin on se ehto, et saan rauhottavat, joilla oikeasti pystyn paremmin hoitamaan kaikkia juttuja.
Ja toinen juttu minkä mainitsit tuosta, et öisin vaan liikentees, ni ite en kaas pysty yksin liikkuu juuri mitenkää tuol päivän valol. Se tunne, et kaikki kahtoo sua ja kaikkia ajattelee susta jotakin outoa on aina läsnä. Pimeällä liikkuessa on jotenkin itseluottamusta enemmän ja uskaltaa luoda lyhyitä katsekontakteteihin. Askeleet myös aina kiihtyvät, kun joku tulee vastaan ja aina olen se, joka joutuu väistämään, vaikka kävelisin oikealla reunalla melkein ojassa. Ja jälkeenpäin ajattelen aina, et ois tehny mieli huutaa, että opettele kävelee oikeel puolel.
Ja kans tuo, et hävettää lähettää omii viestei nettiin, nyt mä taas pystyn siihen, mut esim. tuo eilinen viesti minkä tänne lähetin (ei tässä viestiketjussa). Niin aamulla mua jännitti tulla lukee, et mitä sinne on kirjotettu, jos on kirjotettu.
Mulla on jännä tuo kaupaskäynti, yleesä käyn siel äitin kaa, yksin tosiharvoin, sillonki pimeel, ni lietson itseni johonki aggressiiviseen tilaan, jonku musiikin avulla ja siellä saatan huudella ja kiroilla isoon ääneen jos joku on edessä. TÄtä mä en oikeen tajuu. Mut sit kassalla taas on niin jännittynyt ja monesti kassatyttöä tervehtiessä kurkusta kuuluu vain pieni pihahdus.
Piste.
Ja oonki psykiatrin juttusil välil ja psyk.sair.hoitajaa tms. käyn sen juttusilla aina välillä, mutta ku ei sille pysty ees kertoo kaikkee.
Ja tietoinen oon tuosta, että lääkkeilkää ei saa ikuista onnea ja niihinkin toleranssit yms. nousee, mut oon niin vihastunut esimerkiksi tuohon alkoholiin, ku näkee miten sitä ihannoidaan ja muut huumeet on sit hirvee synti. Mut silti näkee lööpeistä yms. ja ihan omin silmin kaduillaki mitä se viina aiheuttaa.
Ja näistä jutuista ei millään puhumisella pelkästään selviä. Ja paha niitä kontaktejakaan on luoda tuolla ulkomaailmassa, jos ei pysty ees katsekontaktia lyömään ihmisiin, niin ettei alkais keho menee veltoksi ja tärisee. Joo onhan mullekki sanottu, et on kuulemma paha sos.til.pelko, mutta tiesin sen jo ennen psykiatreille menookin. Tuosta nyt ei pahemmin hyötyy oo, et kuulee sen ulkopuoliselta, jos sen jo itse tiedostaa.
Ja välil tuntuukin, et suljettu vois tehä terää, mut pitäs tosiaan eka jonkun megafoonin kaa mennä huutelee kerrostalon katolle. =)
En nyt ihan kaikkea kerenny kirjotella, tai no ottaa kantaa, mutta käyn taas myöhemmin kahtelee lisää tääl ja kirjottelemas.
Piste.
Tämä on aika ajoittain mielessänikin tämä "vapaaehtoiseen" osastohoitoon meneminen, mutta oon miettiny, että sinne pääsemiseksi täytyisi tehä jotain tosi radikaalia. Vituttaa vaan, ku on kaikenmaailman muutakin vaivaa ja tavallaan vielä lääkäri-/sairaalakammo, niin jotenkin puistattaa, mutta eipä sitä apua muuten tule saamaan ja kun noita ongelmia kerta ihan oikeasti on. Sinänsä osastolla oleminen voisikin olla mukavaa vaihtelua juuri niiden muiden ihmisten takia siellä, jotka on samassa asemassa, joten niiden kanssa kommunikointikaan ei ole alkuunkaan yhtään niin vaikeaa, ku ns. normi-ihmisten. Näin ainakin olettaisin.
Vaihtoehtoinahan on myös se junarata, mutta silloin jää kaikesta paskasta paitsi, heh heh. Sinne mä oo monesti suunnitellu meneväni illan pimetessä kävelemään ja kattelee niit junii, ikään kuin vahvistaakseni itseäni siihen vaihtoehtoon.
Katsotaan nyt miten tämä tilanne tässä kehittyy, mutta nyt oon taas ihan hyvillä mielen pitkästä aikaa ja kevätkin kukoistaa, vaikka me hullut olemmekin keväisin kaikista liipasin-herkimmillään.
Itselleni tuo eläke olisi kanssa ihan kohdillaan koska mul o yks fyysinen vamma, mitä on leikattu 4 kertaa ja ei se ikinä näköjään parane. Sitten joutuu vaan tappelee noitten sossujen ja Kelojen byrokratiakoneiston hampaissa, et saa ne vähäiset roposet sielt luukuista. Ja nyt myös sitten nää mielenterveysongelmat, joiden takii ei myöskään voi töitä tehä.
Hyvää jatkoo sulle ja myös muille ongelmista kärsiville.
Piste.
Mulla ainakin on mutta ei niin paljon vaikuta kuin oikeassa elämässä.. En uskolla aloittaa keskustelua mesessä varsinkaan jos on oma kuva siinä, enkä uskolla aloittaa keskustelua myöskään chateissa :/ Katon aina myös tarkkaan kaikki mitä kirjotan (luen moneen kertaan läpi)...Pitäis varmaan alkaa tekemään jotain harjoituksia että muuttuis edes vähän rohkeammaksi!! Mennä vaikka chattiin ja jutella tosta noin vaan jollekin. Koitan tänään :)
Löysin oikean paikan missä on samankaltaisia ihmisiä. Voisin allekirjoittaa useita samoja oireita.
Olen vältellyt ihmiskontakteja ja läheisiä tilanteita. Alkoholi tuli kuvioihin kun ahdistus kasvoi liian suureksi selvinpäin. Sai olla koko ajan varuillaan että koska tulee turpaan tai koska joku rupeaa haukkumaan ja osoittelemaan.
Alkoholilla tuli vuosia läträttyä ja kävin hoitolaitoksessa välissä. Nyt olen pysytellyt siitä erossa ja yrittänyt selviytyä arki-elämästä ilman sitä. Punaviini kerran päivässä ei ole silti haitaksi.
Tein yövuoroa ja kaikkea missä on mahdollisimman vähän ihmsiä. Yövalvomisissa on vain se huono puoli että se ruokkii tilanteen pahenemista. Aurinko saa olon paljon paremmaksi, silloin unohtaa hetkeksi kaikki huonot olot.
Mulla on alitajunta yrittänyt kertoa, että pitäisi alkaa kuntoilemaan ja tekemään asioita aktiivisemmin. Saada ruumis parempaan kuntoon. Kuntoni on kovempi kuin aikoihin, kiitos tupakoinnin lopettamisen mutta silti pään sisällä tilanne on toisin. Kaverit on pitänyt mut rajan oikealla puolella. Itse harvoin soittelen muille.
Polttelin pilveä aktiivisesti 10 vuotta sitten ja sain usein psykooseja missä sai pelätä kaikkia ihmisiä ja salaliittoja. Se oli todella antavaa, sen jälkeen elämä tuntui selvinpäin helpolta. Ihan kuin olisi ollut leffan päätähti, kokenut kaikki ihmisten pahuudet. Näihin pelkotiloihin ja rentoutukseen haluaisin sitä taas.
Psykiatrilla ja muilla kallonkutistajilla on tullut ihan lapsesta asti käytyä mutta mitään hyötyä niistä en ole saanut. Alkuaikoina en edes tiennyt sen tarkoitusta eikä tilanne ole muuttunut. Tämä ahdistus on kulkenut mukanani koko elämäni, se pahentui masennukseksi ja nyt taistelen valon ja pimeyden välimaastossa. Homma pelaa niin pitkään hyvin kun on jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä mutta jos jää työttömäksi tai pidemmälle kesälomalle päivät yksin viettäen, niin alkaa rakentamaan ympärille maanpäällistä helvettiä.
Suosittelen samoin tunteville Martyrs 2008 / Marttyyrit leffaa, se sai ajattelemaan asioita toisin ja tiedostamaan tilanteen. http://www.imdb.com/title/tt1029234/