Lapsille tulevaisuus

Tämän päivän Kymen Sanomissa on kerrottu (muutenkin täysin selvä) havainto joistakin Yhdysvaltalaisista kouluista. Selkäsaunojen käyttöönotto vanhempien toiveiden mukaisesti on parantanut hyvin selvästi kuria kouluissa. Jutun mukaan pelkkä tietoisuus siitä, että teoilla on seurauksensa tehoaa.

Asiat hoidetaan siis täysin päinvastoin kuin meillä ja myös tulokset ovat täysin päinvastaiset. Kukkahattutätien mielestä olemme niin sivistyneitä, että meillä ei toimita näin. Loputtoman ymmärtämisen jälkeen monilla nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia sopeutua toimivan yhteiskunnan vaatimuksiin. Mistä mahtaa johtua nykyinen nuorten aikuisten aiheuttama eläkepommi? Vielä nuoremmat voivat vähintään yhtä huonosti. Kun kerran olemme löytäneet näin loistavan "loputtoman ymmärtämisen" mallin, jossa auktoriteeteistä ei ole tietoakaan, niin miksi kasvatustyön tulokset ovat täysin surkeat?
13508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näinhän se on! Nykysuuntaus on että paijataan vaan päätä. Sitten nämä äidin pikku mussukat jatkavat pään aukomista ja silmille hyppimistä aikuis-iälläkin. Saavat snakarilla ensimmäisen kerran plättyyn, joka on heille poikkeuksellinen ja epäoikeudenmukainen käsittely. Suutuspäissään sitten hakevat vähintäänkin veitsen. Jos miettii omaa lapsuuttaan, niin kaikki kaverit saivat pientä tukkapöllyä jos sana ei tehonnut. Normaaleja työtä tekeviä ihmisiä heistä tuli, toisin kuin lellityistä tapauksista. Tähän tietysti kukkahatut alkavat parkumaan väkivallan vastaisia julistuksiaan, mutta pieni ojennus ei ole sama asia kuin perusteeton lapseen kohdistuva väkivalta. Tämän tietää jopa koiratkin!

Äänestä

koiran kuten vapaan lapsen,niin sekopääkoira siitä tulee.
rakkautta,napakkuutta,hellyyttä ja selkeitä rajoja. silloin toimii,niin koirilla kuin ihmisilläkin.
siihen ei rottakokeita enää tarvitse.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Rottakokeita ei tarvita, sillä asia on muutenkin selvä. Tarkoitan vaan sitä, että suomessa asiat tehdään päättäjien tasolla aivan toisesta näkökulmasta. Tukkapöllyistä tai vastaavasta saa sakkoa ja kouluissa/päiväkodeissa ei voida tehdä juuri mitään käytöshäiriöisille. Meno jatkuu melkein samana myöhemminkin, sillä autoja voi ottaa käyttöön ilman pelkoa lusimisesta ja raiskauksistakin selviää ehdonalaisella. Väkivaltatilanteissa väliin menijä on syyllinen päällekävijä syytön. Tuntuu kuin yhteiskunta yrittäisi kannustaa kansalaisia rikollisiksi!

    Äänestä

  • -Albatossi- kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Rottakokeita ei tarvita, sillä asia on muutenkin selvä. Tarkoitan vaan sitä, että suomessa asiat tehdään päättäjien tasolla aivan toisesta näkökulmasta. Tukkapöllyistä tai vastaavasta saa sakkoa ja kouluissa/päiväkodeissa ei voida tehdä juuri mitään käytöshäiriöisille. Meno jatkuu melkein samana myöhemminkin, sillä autoja voi ottaa käyttöön ilman pelkoa lusimisesta ja raiskauksistakin selviää ehdonalaisella. Väkivaltatilanteissa väliin menijä on syyllinen päällekävijä syytön. Tuntuu kuin yhteiskunta yrittäisi kannustaa kansalaisia rikollisiksi!

    Aikanaan tarvittiin ruutia rajalle ja nyt tarvitaan vitsaa kouraan. Tämä on halosmaista pasifismia joka olisi aikanaan vienyt meiltä itsenäisyyden. Nyt se ilmenee siviilipehmoiluna ja tuhoaa meidät sisältäpäin. Kohta voi olla myöhäistä toimia, kun juuri kukaan ei enää nykyisen "kasvatusopin" jäljiltä omaa oikeaa tietotaitoa. Jäljellä on vain rajattomuus ja siitä seuraava kurittomuus sekä vastuuntunnottomuus.

    Äänestä

Ei lapsia pidä kurittaa. Meiän lapset tykkää namista. Aina olen lapseni pannut hiljaiseksi näin. Pyhäkoulussa istuvat papin kanssa vielä jälkistunnossa. Kummalista?

Äänestä
  • Papit jäävät pitämään jälki-istuntoa vain poikalapsille!

    Äänestä

  • Ihottumaa pyllyssä kirjoitti:

    Papit jäävät pitämään jälki-istuntoa vain poikalapsille!

    Sotilaskoulusta pitäisi tuoda jo alakouluun tai jopa päiväkotiin. Suilkeisia ja sotilaallista kuria. Ei tule homoja eikä juoppoja eikä sosiaalipummeja.

    Äänestä

  • Ihottumaa pyllyssä kirjoitti:

    Papit jäävät pitämään jälki-istuntoa vain poikalapsille!

    Aina voi joukossa olla papiksi poikkeavakin joka tykkää tyttölapsista jolloin myös tytöt saa... jälki-istuntoa...

    Äänestä

  • +1+ kirjoitti:

    Aina voi joukossa olla papiksi poikkeavakin joka tykkää tyttölapsista jolloin myös tytöt saa... jälki-istuntoa...

    Unohdin että valtaosa meistä kuuluu ev.lut. kirkkoon Katoliset papit tykkäävät lätkiä poikalasten pyllyjä, eikä pelkästään kämmenellä.

    Äänestä

Jep. Muistellanpa kun joskus 70-luvun aikoihin sosiaali- ja psykologi puolen ihmiset keksivät vapaan kasvatuksen. Niitä kasvatusperiaatteiden hedelmiä poimitaan nyt ja vielä tulevaisuudessakin pitkään, jos ei jotain muutoksia tehdä. Kunnioitan opettajia kun kuulee oppilaiden käytöstä kouluissa, siellä mamman Matti haistattaa pedagokille pitkät vitut ja vapaa-aikana jossain puiston kulmilla perseet olalla ryöstää mummoa ja raiskaa huumeisen 11 vuotiaan tyttöystävän. Sitten vielä joku kusipää kehtaa lausua ääneen, että lapsien koulunkäynnin aloittamista pitäisi aikaistaa. Voi helvetti antakaa lapsien olla lapsia, kyllä ne aikuisena osaavat stressata itsensä loppuun työn ääressä tai muuten kiihtyneen vapaa-ajan kourissa. Elämää vapaana ei vapaassa kasvatuksessa!!!

Äänestä
  • Virolahdella ya-reksi antaa nuorten tehdä just mitä vaan haluuvat. Ongelmanuoret "ymmärretään2 aivan loppuun asti.

    Äänestä

  • wertyjhg kirjoitti:

    Virolahdella ya-reksi antaa nuorten tehdä just mitä vaan haluuvat. Ongelmanuoret "ymmärretään2 aivan loppuun asti.

    myös ruissalon yläaste on suoltanut täyttä p*askaa peruskoulun jälkeisille oppilaitoksille. Esimerkkinä akseli u-summa-poitsila-neuvoton alueen nuoriso, joista suurin osa sekä tyhmiä että huonokäytöksisiä tyhjäpäitä. tämä näkyy koulukiusaamisena, lorvimisena ja yleisesti veltolla asenteella velvollisuuksia kohtaan. En tarkoita kaikkia, mutta suurin osa kurittomia ääliöitä. vika ei ainoastaan koulun, vaan myös kotikasvatuksen, vässyn kurin ja nykyajan sallivuuden joka sietää kaikenlaiset hulttiot ja huonot tavat. minun mielipide kahden toistaiseksi pienen kiltin lapsen äitinä: piiskaa, piiskaa ja enemmän piiskaa, joka kerran kun sääntöjä rikotaan, valehdellaan tai muuten vaan hölmöillään. eiköhän ala kuri löytymään kun osataan olla sopivan rangaistuksen uhan alla. nuorison kunnioitus toisen omaisuutta, toisia ihmisiä ja lakeja kohtaan tuntuu höltyvän vuosi vuodelta. mistä näitä vaippaikäisen tasoisia teinejä tulee? vanhemmat herätkää ja pistäkää omat lapsenne ojennukseen ennenkuin huomaatte heidän pompottavan teitä!

    Äänestä

  • MaMa1979 kirjoitti:

    Huono juttu kun kaikkein pahimmat sekopäät tekee nykyään suurimman osan pennuista. Tämä näkyy selvästi ainakin jälkeläisten tasossa ja hajonneiden liittojen määrässä. Nuoret ovat ihan sekopäisiä (ei siis kapinallisia kuin ennen) ja onneton tilanne (=vanhempi jää yksinhuolt.) on sääntö eikä poikkeus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Albatrossi- kirjoitti:

Tämän päivän Kymen Sanomissa on kerrottu (muutenkin täysin selvä) havainto joistakin Yhdysvaltalaisista kouluista. Selkäsaunojen käyttöönotto vanhempien toiveiden mukaisesti on parantanut hyvin selvästi kuria kouluissa. Jutun mukaan pelkkä tietoisuus siitä, että teoilla on seurauksensa tehoaa.

Asiat hoidetaan siis täysin päinvastoin kuin meillä ja myös tulokset ovat täysin päinvastaiset. Kukkahattutätien mielestä olemme niin sivistyneitä, että meillä ei toimita näin. Loputtoman ymmärtämisen jälkeen monilla nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia sopeutua toimivan yhteiskunnan vaatimuksiin. Mistä mahtaa johtua nykyinen nuorten aikuisten aiheuttama eläkepommi? Vielä nuoremmat voivat vähintään yhtä huonosti. Kun kerran olemme löytäneet näin loistavan "loputtoman ymmärtämisen" mallin, jossa auktoriteeteistä ei ole tietoakaan, niin miksi kasvatustyön tulokset ovat täysin surkeat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu