En tiedä mihin kategoriaan tekstini kuuluisi, mutta julkaisen sen täällä sillä kyllähän minulla on kova ikävä vanhaa aikaa.... Kirjoitukseni "päiväkirjastani":
Mielestäni elämään vaikuttaa vain kaksi asiaa, se keneksi olemme syntyneet ja se miten ympäristö ja sattumat ovat meitä ohjanneet. Se mitä elämämme on, on noiden kahden asian yhdistelmä. Minusta tuli villi lapsi joka tykkäsi tehdä asioita ja jolla on ollut kyky tavoitella suuria unelmia. En ole ollut niinkään ihminen joka pyrkii elämään vain turvallisessa ympäristössä vaan olen koittanut etsiä ympäristöä jossa haluan elää..
Elämän tarkoitus on se kysymys jonka kanssa kaikki kamppailevat jollain tavalla ja on aina niin että tarkoitus elämälleen täytyy määrittää itse.. On olemassa niitä jotka syntyvät kultalusikka suussa ja niitä joilla käy älyttömän hyvä tuuri ja sitten yhdistelmiä ja niitä joilla ei ole kumpaakaan. Jotkut kykenevät luomaan elämän tarkoituksen palvelemalla kolmatta osapuolta esim. jotain uskontoa. Moni sivuuttaa aiheen kokonaan ja pakenee elämäänsä työhön ja kaikkeen muuhun aktiviteettiin. Uskotaan että kyllä kaikki tulee olemaan hyvin, mutta on parempi olla tavoittelematta sitä hyvää liikaa ja pitää se vain kaukaisena unelmana. Onnen saavuttaminen on vaarallista siinä mielessä että kaikki on vain väliaikaista..
Minulle kävi näin. Tein valtavan työn rakkauteni eteen ja siinä onnistuin. Tein kaikki ratkaisut siten että saavuttaisin tuon onnen ja sen saavutin. Olin onnellinen ja se tuntui ikuiselta. Tuntui että mikään asia elämässäni ei voi mennä pieleen.. Toisin kuitenkin kävi.. Pitkän pitkän suhteen jälkeen pommi tipahti elämääni ja räjäytti koko maailmani. Kaikki uskomukseni ja kaikki. Tuntui että kaikki mitä olin tehnyt oli turhaa. Pahinta on se että en tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Valtaisien uhrauksien ja lukuisten yhteisten vuosien jälkeen kumppanini koki että minut oli nähty. Sillä ei ollut mitään väliä mitä olin tehnyt kunhan hän saisi haettu uutta euforiaa ja kokea rakastumisen uudelleen.. Hän ei halunnut tavoitella unelmia enää kanssani… Koin että minulla oli valtaisan huono tuuri. Näin ei tapahdu monille, mutta silloin tajusin että minulle se tapahtui.. (Lyhyesti sanottuna minut petettiin ja jätettiin) Mitä jäi jäljelle??? Asia on niin syvä että en ala puimaan sitä sen enempää, mutta haluan kertoa sen kuinka se avasi minulle täysin uuden näkökulman tähän maailmaan. Se ei ole onnellisempi, mutta se on totta.
Tuollaisen tapahtuman jälkeen koittavat todella vaikeat ajat. En halunnut uskoa että se on totta. Suurin ongelma on se että jotain pitää tehdä, mutta on vaikea tietää mitä sillä oikeasti haluaisi että ei olisi edes unena tarvinut kokea tällaista.. Luonnollisesti tuossa tilanteessa auttavat ystävät, välillä joutuu lohduttamaan itseään muilla naisilla ja toteuttaa asioita jotka muiden silmissä voivat näyttää unelmilta. He eivät tiedä totuutta. Olen saavuttanut oikeastaan kaiken tavoittelemani elämässä, mutta se asia jonka menetin on oikeastaan asia jota en voi enää edes tavoitella. Usko ja rakkaus meni ja tuntuu että toivoakaan ei ole juuri jäljellä, mutta olen kuitenkin yhä hengissä…
Menestyin työelämässä, matkustin maailman ympäri, saavutin tavoitteitani urheilussa, sukelsin, hyppäsin, kiipesin vuorille… Valtavia ja ehkä jopa kadehdittavia juttuja varmasti, mutta silti elämäni ei ole hyvin.. Aika kuluu aina eteenpäin ja huomaa että tässä sitä taas ollaan. Ilman selkeää päämäärää tulevaisuudelle ja nykyisen elämän ylläpitohan ei voi riittää koskaan. Aina pitäisi olla jotain uutta tavoiteltavaa, mutta minulla ei juurikaan ole… En tiedä mitä voisin tavoitella… Tuntuu että ainoastaan äärimmäisen epätodennäköinen sattuma voisi pelastaa minut… Jossain vaiheessa alkoholi ja hieman myöskin huumeet ovat astuneet mukaan… Ne ovat niitä hetkiä, jolloin elämäni on hyvin, pystyn olemaan myös ilman niitä, mutta noina hetkinä voin paeta maailmaan joka tuntuu hyvälle ja joka on jollain tapaa onnellista. Se on se onni jonka voin saavuttaa…
Monen korvaan tämä varmasti tuntuu karulta, mutta älkää tuomitko.. Koin että pahinta huumetta elämässäni oli saavuttaa se rakkaus ja se kykeni kääntämään selkänsä minulle täysin. Se on yksi hyvin epätodellinen sattuma elämässäni mutta se vaikuttaa kaikkeen. Olen onnistuntut toteuttamaan päiväkerrallaan elämistä ja sitä elämän tulee mielestäni olla, mutta pitää olla jokin kaukainen tulevaisuuden tavoite. Pitää olla jokin päämäärä millaisen elämän tarinana haluaa kirjoittaa, mutta kuka haluaa kirjoittaa tarinaa jossai ei ole onnellista loppua? Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä…
Mielestäni elämään vaikuttaa vain kaksi asiaa, se keneksi olemme syntyneet ja se miten ympäristö ja sattumat ovat meitä ohjanneet. Se mitä elämämme on, on noiden kahden asian yhdistelmä. Minusta tuli villi lapsi joka tykkäsi tehdä asioita ja jolla on ollut kyky tavoitella suuria unelmia. En ole ollut niinkään ihminen joka pyrkii elämään vain turvallisessa ympäristössä vaan olen koittanut etsiä ympäristöä jossa haluan elää..
Elämän tarkoitus on se kysymys jonka kanssa kaikki kamppailevat jollain tavalla ja on aina niin että tarkoitus elämälleen täytyy määrittää itse.. On olemassa niitä jotka syntyvät kultalusikka suussa ja niitä joilla käy älyttömän hyvä tuuri ja sitten yhdistelmiä ja niitä joilla ei ole kumpaakaan. Jotkut kykenevät luomaan elämän tarkoituksen palvelemalla kolmatta osapuolta esim. jotain uskontoa. Moni sivuuttaa aiheen kokonaan ja pakenee elämäänsä työhön ja kaikkeen muuhun aktiviteettiin. Uskotaan että kyllä kaikki tulee olemaan hyvin, mutta on parempi olla tavoittelematta sitä hyvää liikaa ja pitää se vain kaukaisena unelmana. Onnen saavuttaminen on vaarallista siinä mielessä että kaikki on vain väliaikaista..
Minulle kävi näin. Tein valtavan työn rakkauteni eteen ja siinä onnistuin. Tein kaikki ratkaisut siten että saavuttaisin tuon onnen ja sen saavutin. Olin onnellinen ja se tuntui ikuiselta. Tuntui että mikään asia elämässäni ei voi mennä pieleen.. Toisin kuitenkin kävi.. Pitkän pitkän suhteen jälkeen pommi tipahti elämääni ja räjäytti koko maailmani. Kaikki uskomukseni ja kaikki. Tuntui että kaikki mitä olin tehnyt oli turhaa. Pahinta on se että en tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Valtaisien uhrauksien ja lukuisten yhteisten vuosien jälkeen kumppanini koki että minut oli nähty. Sillä ei ollut mitään väliä mitä olin tehnyt kunhan hän saisi haettu uutta euforiaa ja kokea rakastumisen uudelleen.. Hän ei halunnut tavoitella unelmia enää kanssani… Koin että minulla oli valtaisan huono tuuri. Näin ei tapahdu monille, mutta silloin tajusin että minulle se tapahtui.. (Lyhyesti sanottuna minut petettiin ja jätettiin) Mitä jäi jäljelle??? Asia on niin syvä että en ala puimaan sitä sen enempää, mutta haluan kertoa sen kuinka se avasi minulle täysin uuden näkökulman tähän maailmaan. Se ei ole onnellisempi, mutta se on totta.
Tuollaisen tapahtuman jälkeen koittavat todella vaikeat ajat. En halunnut uskoa että se on totta. Suurin ongelma on se että jotain pitää tehdä, mutta on vaikea tietää mitä sillä oikeasti haluaisi että ei olisi edes unena tarvinut kokea tällaista.. Luonnollisesti tuossa tilanteessa auttavat ystävät, välillä joutuu lohduttamaan itseään muilla naisilla ja toteuttaa asioita jotka muiden silmissä voivat näyttää unelmilta. He eivät tiedä totuutta. Olen saavuttanut oikeastaan kaiken tavoittelemani elämässä, mutta se asia jonka menetin on oikeastaan asia jota en voi enää edes tavoitella. Usko ja rakkaus meni ja tuntuu että toivoakaan ei ole juuri jäljellä, mutta olen kuitenkin yhä hengissä…
Menestyin työelämässä, matkustin maailman ympäri, saavutin tavoitteitani urheilussa, sukelsin, hyppäsin, kiipesin vuorille… Valtavia ja ehkä jopa kadehdittavia juttuja varmasti, mutta silti elämäni ei ole hyvin.. Aika kuluu aina eteenpäin ja huomaa että tässä sitä taas ollaan. Ilman selkeää päämäärää tulevaisuudelle ja nykyisen elämän ylläpitohan ei voi riittää koskaan. Aina pitäisi olla jotain uutta tavoiteltavaa, mutta minulla ei juurikaan ole… En tiedä mitä voisin tavoitella… Tuntuu että ainoastaan äärimmäisen epätodennäköinen sattuma voisi pelastaa minut… Jossain vaiheessa alkoholi ja hieman myöskin huumeet ovat astuneet mukaan… Ne ovat niitä hetkiä, jolloin elämäni on hyvin, pystyn olemaan myös ilman niitä, mutta noina hetkinä voin paeta maailmaan joka tuntuu hyvälle ja joka on jollain tapaa onnellista. Se on se onni jonka voin saavuttaa…
Monen korvaan tämä varmasti tuntuu karulta, mutta älkää tuomitko.. Koin että pahinta huumetta elämässäni oli saavuttaa se rakkaus ja se kykeni kääntämään selkänsä minulle täysin. Se on yksi hyvin epätodellinen sattuma elämässäni mutta se vaikuttaa kaikkeen. Olen onnistuntut toteuttamaan päiväkerrallaan elämistä ja sitä elämän tulee mielestäni olla, mutta pitää olla jokin kaukainen tulevaisuuden tavoite. Pitää olla jokin päämäärä millaisen elämän tarinana haluaa kirjoittaa, mutta kuka haluaa kirjoittaa tarinaa jossai ei ole onnellista loppua? Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä…
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä vastaillaan turhempiinkin viesteihin mutta ei sitten asiallisiin.
Minulla tosin ei ole mitään viisasta vastausta sinulle. Haluan vain toivottaa sinulle kaikkea hyvää !
Ja toivon että löydät onnea !
p.s. ethän sorru enää aineisiin
mutta näihin on niin vaikeaa vastata..liian kipeitä asioita
ja pitäisi vastat/kirjoittaa niin pitkästi
Itse sanoisin että aina pitäisi uskoa ja luottaa valoisampaan huomiseen
vaikka kipu olisi kuinka kova
ei sitä koskaan tiedä josko "se rakkaus" kuitenkin tupsahtaisi jostain ?!
Aloittaja!! älä anna periksi ja jätä viina/huumeet
älä jää uhriksi !!Sinussa on taistelutahtoa ja sitä tässä nyt tarvitaan
t. tuntematon ystävä
uskalla viinaa eikä huumeita käyttää. Voimakas lääkitys kun on
muitakin ihmisiä kuin ne kolme, jotka sinä satut tuntemaan.
Niin sinulle haluaisin sanoa kun tätä elämää jo olen tallannut ja nähnytkin jotain...
Turruttamalla tunteensa ja olemalla tehokas.. on tämän aikakauden tyyli.
Pillerit tarjotaan hyvinkin helpolla.....
Niin olemalla rikki ja turruttamalla se ei parempaan kyllä vie...
Luokitellaan työuupumiseksi, sairaudeksi... ym..... viiraa.. niinpä.... jospa se vain on että tuntee ja näyttää myös sen.... hymmm...
Mutta onko se kuitenkaan sitä mitä pitäisi olla. Me jokainen tunnetaan ja koetaan ne surut, pelot ja ilot. Ne ei poistu jos jokainen meistä ei niitä pysty läpi käymään....
Tunnetaan ne kipeät asiat ja myös ne elämänkirjo jota tähän ihmiselämään mahtuu... saako niitä näyttää... ?? Niin silloin olet jo kummajainen...
Kyllä se vaan on niin että elämällä tämä elämä, kokemalla se sellaisena kuin on.. tursuamalla niistä karsinoista ulos joka joku hienosti on kyhännyt kasaan.... Filosofioinut toisen korvienvälin... Kertonut sinulle mitä sinä loppusessaan tunnet... ???
Siinä on jo riskinsä... toinen ei vain voi tietää sinun kaikkia elämänsävyjä... niin... puskaan voi mennä ja riskisti että lepikko vain vipattaa...
Päästiin sitten hyöty ja haittasuhteeseen....
Pillereiden, huumeiden ja viinan kanssa sinä otit vastaan haittasuhteet... muut katosivat.. ups.. tuli vipa.
Mehän ollaan vain ihmisiä... pieniä omia mykkyröitä, suruineen, iloineen ja kujeineen....
Ollaanko me rikki... mutta miten...
Kun kaadat sermin.. voitkin huomata että lähelläsi joku ojentaakin kätensä.....
elämään on aika erilainen kuin sinulla. Johtuen ehkä lapsuuden ja nuoruuden kovista kokemuksista, jotka opettivat, että elämässä mikään ei ole pysyvää. Olen jotenkin ymmärtänyt jo varhaisessa vaiheessa sen, että elämässä ei välttämättä ole onnellisia loppuja, vaikka niitä kuinka tavoittelisi. On opittava nauttimaan pienistä asioista. Kahvin tuoksusta, linnun laulusta, musiikista. Minä en ole matkustanut maailmaa ympäri, joten kaikki tuo on vielä kokematta ja siitä voin haaveilla. Joka päivä herään ylös onnellisena, vaikka olen matalapalkkaisessa hommassa, ei ole ketään vierellä, olen myös luuseri kaikilla muilla osa-alueilla: en ole oikein missään menestynyt, enkä haluaisikaan olla. Minulla ei ole myöskään lapsia. Haluaisinko? Tietysti, mutta jos en löydä sopivaa kumppania tai minulle ei ole suotu fyysisessä mielessä saada lapsia, tyydyn siihen. Minä opiskelen paljon, olen utelias. Parhaat ilot elämässä ovat yleensä ilmaisia. En juo alkoholia (mitä nyt joskus siiderin pari), en käytä huumeita. Käyn baareissa harvoin. Silti olen onnellinen. Joku on joskus ääneen kummastellut, miksi näytän niin onnelliselta aina. Yksinkertaisesti koska olen sitä. Minut on luotu elämään tässä maailmassa näiden pienten iloa tuovien asioiden äärellä.
Ei kannata tavoitella liian suuria asioita. Jos haluaa olla onnellinen elämässä, se onni pitää löytää pienistä asioista, arkipäivästä. Ei pidä tavoitella mitään suuria rakkausjuttuja, vaan ihan vaan arkipäivän rakkautta ja toisten ihmisten huomioimista. Toisinaan pompin ja tanssin kotona (vähän kuin lapsi), koska olen niin iloinen. Toivottavasti löytäisit joskus samanlaisen onnen, mutta se vaatii sitä, että elää tässä hetkessä.
tavalla tai toisella säilyttää. Mene vaikka harrastajateatteriin tai laulukuoroon, jossa voit ilmentää eri tunteita. Se on pahinta, että yhteyden katketessa omaan tunne-elämääsi alat esim. käyttämään alkoholia tai muuta vastaavaa. Toki ottaminen on joskus terapeuttista esim. kavereiden kesken, mutta sitä ei saa käyttää jatkuvana keinona paeta omia tunteita, jotka vyöryvät päälle.
En usko ollenkaan, että elämäsi on paikoilleen jumiutunut lopullisesti. Ketään ihmistä ei voi väkisin pitää ja sitten ihmiset haluavat eri asioita. Jotkut joutuvat menemään useamman kerran naimisiin ennenkuin löytävät onnensa tai tekevät muita radikaaleja elämänmuutoksia.
Ylensä traagiset asiat tapahtuvat yhdellä kertaa odottamatta. Kaikki tulee kuin puun takaa ja on täysin tyrmistynyt "Miten voi käydä näin?" Sitten siinä painiskellaan pitkä tovi. Sulatellaan ja märehditään. Murehditaan ja surraan. Voi tulla ylilyöntejäkin, mutta pääasia, että elämä jatkuu. On lepovaihe, jossa saa levätä. Ei oikeastaan mitään tapahdu pitkiin aikoihin. Sellaista tasaista tallustelua. Sitten saattaa tapahtua joku suuri yllätys tai peräti ihme. Tapaa jonkun merkittävän ihmisen, parantuu jostain sairaudesta, joka johtui pitkästä suruajan stressistä tai pääsee toteuttamaan unelmansa.
Mutta sitten täytyy varautua siihen, että kaikkea ei jaksa ja kaikkeen ei vain pysty. Voimavarat ovat rajalliset. Joutuu luopumaan.
Itse arvostan suunnattomasti rauhaa. Haluan rauhaa elämään ja ihmisten välille. Olen silloin onnellinen, kun on hyvä olo itsensä kanssa eikä ole riitoja ihmisten välillä.
Oma tunne-elämä on tosi arvokasta, että sitä ei voi rahassa mitata, kun saa asiat järjestykseen ja oman pahan olon pois. Sekin on aika suuri ihme.
Jos vaikka ensi kesällä menisit ihan vaan vaikka lavatansseihin:)
Kiitos jollekulle näistä viesteistä.. kauniita unia. Maailma on valmis, elämä on hyvä, unelmat on tehty toteutettaviksi ja minne me oltiinkaan menossa?
http://www.youtube.com/watch?v=ofFaY9P5EKI
Paljon sinulle tahtoisi sanoa. Mutta sanoja ei ole. Joitakin eo. kappaleessa.
olen opetellut nauttimaan hetkistä:)
Tunnen oppineeni jotain.... olemaan vaatimatta, olemaan onnellinen... tosin ehkä elämän olosuhteetkin vaikuttavat siihen...
Elämä on lyhyt...
Taaksepäin katsottuna aika meni äkkiä...
Eteenpäin tuntuu niin pitkältä.....
Kohta huomaat.. viikatemies nojailee seinänpieleen ja houkuttelee kyytiinsä..
Niin .... siinäkö se nyt sitten oli....
Mitä jäi käteen.... kiire, oravanpyörä.... Paljon törkyä...
Mutta elitkö sen elämän .....
Päiväkerrallaan ja pienin askelin eteepäin.
Ne pienet asiat jotka ovat tärkeitä ja tuntuvat hyviltä kokoavat sinut pikkuhiljaa.
Erot ja elämä on kahden kauppaa, miten se elettiin on teidän yhteinen savotta...
Aina lopputulos ei ole sitä mistä ehkä haaveilit tai mihin luotit. Me vain muutumme vuosien myötä.
Osaammeko vaalia sitä rakkautta / ystävyyttä joka meillä jo on... vai osotammeko pikkuhiljaa että sillä ei ole merkitystä... Niin joskus rakkaus vain kuolee,huomaat ajautuneesi toisesta liian kauaksi...
Kumpi sitten jätti, sillä ei ole merkitystä... kumpikaan ei pääse siinä yhtään helpommalla... usko vain...
Toinen jättää vain jälkensä sinun elämääsi... tunteet.. hyvät ja huonot. Tuoksut, tapahtumat... Teillä on vain yhteinen eletty elämä... Kukaan ei sitä pysty pyyhkimään pois... Ei se katoa.
Mutta jos yhteinen matka ei jatku, jatkuu elämä kyllä.
Pienistä asioista.. pienistä hyvistä asioista joista nautit... huomaat eläväsi jälleen....
Älä turruta itseäsi vaan tunne myös se elämä.... itke kun siltä tuntuu ja anna sen myös näkyä.. Hölmöile jos olet ollut niin säntillinen...
Huomaat myös että pian osaat nauraa itsellesi ja jopa nautit siitä.
Mitä sitä pakkaamaan sisälleen kaikkea kuin pullo.. Jossain vaiheessa poksahdetaan taas levälleen kun korkki pettää....kaikki me ollaan loppusessaan vain pieniä ihmisiä ja niin samanlaisia... Eletään tämä elämä ja tunnetaan se myös...
Käydään kyllä rähmällään mutta sisulla ylös huulet mutrussa... sisulla eteenpäin...
Siinä se on :)
Hienoja kommentteja! kiitos kaikille niitä antaneille. Ne eivät tehneet minua onnelliseksi, mutta ehkä jonain hetkenä hymyilin ja ei ollut ihan niin synkkä olla.. Mutta tosiaan, sille ei voi mitään miten asiat ja maailman kohtaa. Kaikki riippuu siitä perspektiivistä mistä asioita tarkastelee. Haluaisin taas oppia nauttimaan pienistä asioista, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Ei kai kukaan halua mennä elämässään huonompaan suuntaa. Siksihän aina hehkutetaan jatkuvaa kasvua. Ainut keino valitettavasti tuntuu olevan vain se voitto.. Tämäkin asia pitäisi onnistua kääntämään voitoksi, mutta kuinka kauan se vie ja olenko enää hengissä silloin... Sitä en tiedä.... Mutta toivon onnea ja kaikkea hyvää kaikille.
En usko että on olemassa pohjimmiltaa hyviä ja pahoja ihmisiä.
on olemassa vain ihmisiä...
joten olet silloin hengissä vielä.