Pärjäänkö arkkitehtina ilman fysiikaa?

qwaserdf

Olen ensi vuonna abi, ja tähän asti on kaikki ammattitoiveet ja uravalinnat ollut ihan epäselviä. Nyt kuitenkin arkkitehdin ammatti on alkanut kiinnostaa! Olen aina tykännyt kuviksesta ja oon ottanu kaikki mahdolliset kuviksen kurssit, joita meidän lukiossa on tarjolla, ja pitkä matikkakin menee ihan hyvin.. Mutta fysiikkaa tai kemiaa en ole lukenut kuin sen pakollisen 1 kurssin, siis onko mulla mitään mahdollisuuksia arkkitehdiksi?

9

5712

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raksan reunalta

      Arkkitehtina pärjää hyvin ilman korkeamman asteen matematiikkaa. Jos aikoo suunnitella rakennuksia, fysiikan ja kemian tuntemus rakenteiden toimimisen kannalta on paikallaan (meillä oli ammatin tarpeisiin sovelletut kurssit).

      Valintakokeet ovat eri asia. Kaikki pisteet, mitä saat kokoon, auttavat kummasti sisäänpääsyssä. Nykyiset opiskelijat voisivat ottaa kantaa valintakokeisiin tarvittavista lukiokursseista ja taidoista - jos palstalle eksyvät. Viime vuosien valintakoetehtävistäkin voisi asiaa lähestyä.

    • arkyo

      Pääsykoe on kaksivaiheinen. Suunnittelu- ja piirustuskokeen lisäksi pääsykokeissa mitataan lukion pitkän matikan hallinta. Harjoittele pääsykokeisiin tekemällä vanhoja pääsykoetöitä. Matikan kokeen läpäisy ei vaadi paljoa. Tsemppiä yritykselle!

    • Diplomityöläinen

      Arkkitehdiksi opiskelevana ja valintakoeruljanssin vielä suht hyvin muistavana voin vakuuttaa, että fysiikan ja kemian lukio-opintojen vähyys ei todellakaan ole mikään este sisäänpääsyyn. Pääsykokeita ajatellen olet tainnut panostaa juuri oikeisiin aineisiin - kuvataiteeseen ja matematiikkaan. Eikä sillä matikallakaan niin väliä, kunhan geometria sujuu.

      Etsi käsiisi vanhoja pääsykoetehtäviä niin pääset tutustumaan siihen mitä valintakokeissa vaaditaan - missään tapauksessa ei ihmeitä. Hakijoita on kyllä joka vuosi valtava määrä, joten sisäänpääsy ei tilastojen valossa ole erityisen helppoa. Fysiikan ja kemian yo-arvosanoista (kuten muistakin) saa jonkun logiikan mukaisesti lähtöpisteitä. Tämä pisteytys on muuttunut ainakin pariin kertaan sen jälkeen kun itse olin hakemassa, mutta löytänet ajankohtaista tietoa valintojen internet-sivuilta.

      Sanotaan nyt vielä, että arkkitehdin ammatissa lukion fysiikan ja kemian hallinta ei ole sieltä tärkeimmästä päästä. Rakenneasioihin ehtii perehtyä korkeakouluopintojen aikanakin ja suurin osa lukion fysiikan kursseista käsitteli ainakin aiemmin kappaleiden liikkeeseen, hiukkasiin, sähkövarauksiin ym. liittyviä asioita - ja kemiassa ties mitä vielä vähemmän käytännönläheistä. Itse kävin tosin kemiasta ja fysiikasta kaiken, mitä lukiossa oli tarjolla - ei siitä haittaakaan ole ollut.

    • qwaserdf

      no hyvä! tietäisikö kukaan vielä jotain prosenttia että kuinka moni arkkitehdiksi pääsee opiskelemaan? tai muuten että kuinka vaikeaa sisäänpääsy on?

    • Suunnittelija.,

      olet tarpeeksi suuri haihattelija. Matematiikasta viis, samoin kemiasta ja fysiikasta. Omakin fysiikka saa olla huono. Mitä huonompi niin sitä parempi. Hometaloja voi suunnitella näilläkin paukuilla. Lykkyä.

      • arxitehti

        loanheittäjä määräluettelomies täällä ihan vaan mollaamisen ilosta mollaa kaikkea arkkitehtuuriin liittyvää?

      • Homevauriotarkastaja
        arxitehti kirjoitti:

        loanheittäjä määräluettelomies täällä ihan vaan mollaamisen ilosta mollaa kaikkea arkkitehtuuriin liittyvää?

        Kaikkein pahimmat virheet rakennusten homehtumisen kannalta tekevät arkkitehdit. Huonoa arkkitehtisuunnittelua ei korjaa pirukaan vaikka vettä tulisi uudessa talossa sisään joka vuosi kmonta kertaa.
        Sopii käydä vaikka herttoniemenrajnnassa tai Viikinmäessä haastattelemassa talojen omistajia ja niitä onnettomia joiden pitäisi korjata nämä arkkinikkareiden mestarinäytteet. arxitehti on selvästi juuri sitä joukkoa, jonka pitäisi mennä piirtelemään kankaalle eikä leikkiä archicadilla

      • töms
        Homevauriotarkastaja kirjoitti:

        Ei se ole suunnittelijan vika, jos aliurakoitsija oikoo rakenneratkaisuissa tai ostaa "vastaavaa" materiaalia kuin työselkkarissa opastetaan. Sekään ei ole suunnittelijan vika, että asukas muuttaa asuntonsa trooppiseksi kasvihuoneeksi, porailee seinät (ja vaikkapa ne höyrynsulut ja kosteussulut) täyteen reikiä ja sammuu suihkuun aiheuttaen tulvan sekä vesivahingon itselleen ja naapureilleen. Vai onko? Sekään ei ole arkkitehdin vika, jos urakoitsija ei osaa rakentaa siroa räystästä kuten osasi hänen isoisänsä vielä 1950-luvulla saati että rakennuttaja ymmärtäisi mikä ero on pikavoitolla ja pikavoitolla.

        Jos totta puhutaan, niin on ihmisiä, joiden pitäisi asua rst-rakenteisessa konteissa ja käyttää ainoastaan betonikalusteita ja pukeutua goretexiin. Nih. Samaiset ihmiset eivät muuten lahoa hautuumaalla normiajassa, koska ovat kyllästäneet itsensä vähän silläsuntällä.

      • Virheet nähnyt
        töms kirjoitti:

        Älä yritä työntää arkkitehtien karkeita virheitä urakoitsijan tai asukkaan niskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe