Musta tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Olen kaikkien tiellä, eikä kukaan halua nähdä minua...tunnen itseni epätoivoiseksi luuseriksi, lihavaksi ja rumaksi. En selviä koulusta, en jaksa mennä harrastuksiin...läksyt jää tekemättä, ja motivaatio laskenut. Eilen illalla sanoin äidille, että en jaksa enää käydä koulua, hän sanoi että; "on pakko jaksaa, se on työtäsi, ja sitä on sinulla edessä vielä monet vuodet!" Hän ei tiedä etten koskaan tee läksyjä ym. Mutta silti jos saan "hyvän todistuksen", he kehuvat minua mutta itsestäni tuntuu etten tehnyt mitään tuon eteen ja minua pelottaa että jonain päivänä se häiritsee etten opiskellut kunnolla, mulla on huono matikkapää ja kaikkee....kaikki kaatuu päälle, nytkin on niin paljon tehtävää, että vain itkin yöllä sängyssäni...en oikeasti jaksais enää olla näin. Ja kaikki vain luule että olen laiska kun sanon etten jaksa koulua. en tarkoita niin että: "joo en mä- nyt vaaan jaksa ku siel on tylsää" oon oikeesti ihan puhki, eikä mulla oo enää mielikuvitusta ja mä oon huono kaikessa, anteeksi tekstin sekavuus en osaa oikeen kirjottaakaan :I mä ärsyynnyn tosi helposti nykyään, etenkin mun perheelle. Nyt oon alkanu syödä myös kauheesti kaikkee karkkii, suklaata kun on paha ja/tai ikävä olo...ja sitten mä myös pelkään että kaikki mitä mulla on katoaa...jos saan uuden (esim.) kännykän, alan heti ensimmäiseksi pelätä että se hajoaa kun käytän sitä liikaa, tai että joku perheenjäsenistä kuolee tai sukulaiset...eräskin ketä on nyt sairaalasssa eikä koskaan enää kotiudu, pelkään sitä hetkeä, kun hän lähtee...tämä kaikki surettaa niin paljon. tuntuu niin kamalalta. välillä on tyhjä olo, joskus sellainen että haluan tappaa itseni, ja joskus aloitan paastoamisen. Viiltelen tai hakkaan itseäni. Tunnen itseni niin..............niin............turhalta.
tein myös beckin masennus testin tulos; 44p. ikä 13v.
joo, oon nuori ja kaikkee, kuultu on...mutta tosi asia vain on, että joinakin päivinä vain toivon että voisin vain kadota...
tein myös beckin masennus testin tulos; 44p. ikä 13v.
joo, oon nuori ja kaikkee, kuultu on...mutta tosi asia vain on, että joinakin päivinä vain toivon että voisin vain kadota...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mene kouluterveydenhoitajan pakeille hakemaan apua.
Itsensä vahingoittaminen ei ole tervettä.
Rohkeasti vaan.
Juttele jonkun aikuisen kanssa asioista aivan "oikeasti", eli kerro todella kuinka asiat ovat ilman, että yrität vähätellä ongelmia. Kerro miltä sinusta oikeasti tuntuu.
Pysäytä vaikka äitisi kuuntelemaan ja selitä mistä on kysymys, kerro että sinulle on tärkeää että hän todella kuuntelee sinua ja mitä haluat sanoa. Hän ei ehkä huomaa kuinka isosta asiasta on kysymys jos kuulee siitä vain ohimennen eikä pysähdy sen kummemmin ajattelemaan asiaa juuri sillä hetkellä.
Ulkopuoliset ihmiset, ystävät, perheenjäsenet ja sukulaiset, voivat oikeasti auttaa vasta kun tietävät, että jotain on vialla. Jos he eivät sitä itse huomaa niin heille voi siitä kertoa. Ja jos huomaavat, niin heidän on vaikea auttaa jos heille yrittää vain vakuuttaa että kaikki on kunnossa eikä myönnä tilannetta. Varmasti joku haluaa olla sinulle tukena, sinun pitää vain löytää siihen oikea henkilö.
Kouluterveydenhoitajan kanssa juttelu on myös kannatettava ajatus, mikäli siellä on asiansa osaava henkilö vastassa.
Kirjoituksesi perusteella vaikutat todella fiksulta ja ajattelevalta. Se auttaa paljon asioiden käsittelemisessä. Tuollaiset isommat asiat, kuten että joku tuttu on sairaalassa, vaikuttavat myös taka-alalla vaikkei sitä jatkuvasti pohtisikaan. Se osoittaa vain että välität kyseisestä ihmisestä.
Tsemppiä, voimia ja muista että olet tärkeä monelle!