Alle 2vuotias Toyota kukkii

41749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täysin uskottava juttu. Ainoa mikä minua hämmästyttää, on laajat väärinkäsitykset takuusta.
Takuu tarkoittaa valmistuksessa tapahtuneen virheen (materiaalivika, asennusvika) kovaamista takuuaikana.

Ei mikään takuu korvaa ulkopuolisesta tekijästä johtuvaa särkymistä, kulumista tai vauriota.

Näin ollen Hiacen tai muiden tulisi todistaa että:

1) Toyon maalaus on ollut virheelinen tehtaalla, siis poikennut normaalista. Esim. että peltiin on jäänyt ruostetta maalin alle, tjms. Tällöin takuukorvaus (maalipinnalle) voisi tulla kyseeseen. Mutta jos auto vaan on maalattu ihan oikein, mutta paskalla maalilla, ei siinä ole takuun kannalta mitään vikaa.

tai sitten

2) Vaatia myyjältä kuluttajasuojalain mukaista hyvitystä tai korjausta sillä perusteella, että voidaan yleisesti olettaa Suomessa myytävän auton maalauksen kestävän kauemmin kuin kaksi vuotta, ja tuote ei tässä mielessä ole vastannut vaatimuksia, joita kuluttaja kohtuudella voi sille asettaa.
Tämä on mielestäni paljon reaalisempi mahdollisuus.

Oman 2003 Toyotan maali (1C0 metallihopea) tuntuu myös olevan herkkä naarmuille. Toisaalta uudessa autossa kaikki aina näkyy ja niihin vähäisiinkin kiinnittää huomiota, joten vaikea sanoa ihan varmasti. Väittäisin silti, että maali on paljon pehmeämpi kuin takavuosina. Olenkin pyrkinyt hoitamaan pintaa paljon huolellisemmin kuin ennen. Käyttöohjeessa suositellaan muuten viikottaista pesua meren rannoille ja suolateille.

Kyse on joka tapauksessa ominaisuudesta, ei viasta. Autoni on muuten tehty ja maalattu Japanissa, tosin siis Euro-markkinoille. En tiedä onko maaleissa eroja. Jos homma johtuu liuotin- yms. direktiiveistä, sen pitäisi loogisesti vaivata myös kaikkia muita merkkejä, ja tästä olen jotain viitteitä saanutkin. Vai onko juuri Toyota pannut liian ekologiseksi maalirintamalla?

Äänestä

Tulipahan taas todistettua,ettei toyotakaan ole kuin auto,vaikka kovasti muutamat toyotaihmiset näyttää pitävänsä autoaan Jumalan asemassa.

Äänestä

on alkanut ruostumaan takaluukun alareunasta. Niitähän on jo maalattu takuuseen useammassa eri Hiace-mallissa. Luukun alareuna kerää kosteutta ja likaa ja peli on pelattu !

Äänestä
  • Näinhän se on. Sama paikka on ruostunut ja ruostuu tulevaisuudessakin, ellei takaluuukun materiaalia vaihdeta. Sama paikka kasvaa kukintoa muuten muidenkin merkkien pakuissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Toyota kirjoitti:

Mitä mieltä olette???

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000042&posting=22000000003003290

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu