Toivottavasti tästä olisi jotain hyötyä jollekin :) Kävin moikkaamassa kirjeenvaihtotoveriani Alabamassa (North Port, Tuscaloosa) ja parin viikon ajan tuli hänen autollaan sitten reissailtua ympäriinsä. Tässä ihan joitakin yleisiä asioita (mitkä ei ehkä kaikille ole niin itsestään selvyyksiä, joten osaa sitten varautua):
-LENTOMATKALLA Frankfurtista Atlantaan jaettiin väliaikaisviisumi (johon itse en ollut lainkaan varautunut), jossa vihreään ja siniseen korttiin täytettiin muistaakseni omat henkkoht. tiedot ja vastailtiin kysymyksiin, esimerkiksi että tuoko mukanaan ruokatarpeita tai onko sukua terroristeille.. Vihreästä lapusta toinen osa annettiin Atlantan tullivirkailijalle, toinen osa piti säilyttää ja antaa sitten kun on lähdössä maasta.
-TULLISSA virkailija kyseli mm. matkani tarkoitusta, missä ja kenen luona aion majailla ja näin pois päin. Lisäksi kummankin käden etusormesta otettiin scannit tietojärjestelmiin.
-ATLANTAN LENTOKENTTÄ oli aikoinaan todellinen kaaos, mutta muutamia vuosia sitten tehdyt muutokset toivat paljon järjestystä. Tullitarkastuksesta päästyä haetaan laukut, sen jälkeen matkataan automaattisella metrolla päärakennukseen, jossa laukut luovutetaan vielä läpivalaistavaksi ja mennään itsekin tarkastuksen läpi. Tämän jälkeen laukut haetaan jälleen liukuhihnalta ja olet vapaa käppäilemään pihalle lentokentältä.
-AUTOLLA AJO Alabamassa sujui ongelmitta -varaudu kuitenkin siihen, että viereiselle kaistalle saattaa tulla järkyttävän iso kuorma-auto, jonka kuskin vasemmassa kädessä on tupakka ja oikeassa kaljapullo. Tiet ovat pääosin puhtaita ja monella tienvarrella näkyikin varoituskylttejä, joissa luvattiin mojovat sakot roskaajille. Muistakaapa myös, että avattuja alkoholipitoisia juomapulloja ei saa olla auton matkustustilassa.
-HANAVETTÄ ei suositella juotavaksi, ellei hanaan ole asennettu eräänlaista suodatinosaa. Hanavesi sisältää siis todella paljon klooria ja ties mitä aineita. Mutta joskus esim. hampurilaisravintolassa saattaa saada vettä, jota ei ole suodatettu (huomaa kyllä helposti mausta).
-TIPPAAMINEN on yleinen käytäntö. Sopiva summa on noin 10-15 prosenttia.
-"HOW ARE YOU?" Tottukaa kuulemaan tämä melkein kaikkialta -varsinkin kaupan kassoilta. Älkää kuitenkaan mulkoilko pahasti tai alkako selittää elämäntarinaanne, sillä sopivaa on vain vastata "Fine, and how are you?".
-HYMYILY. Toisin kuin Suomessa, Alabamassa ventovieraatkin hymyilivät toisilleen ainakin useimmissa tapauksissa. Ei siis tarvitse hämmentyä tai jäädä miettimään "Oliko toi siis joku tuttu?".
-HOTELLIHUONEET. Jos osaa etsiä ja kysellä, niin hyvän perushotellihuoneen kahdelle voi löytää jopa noin 35 euron hintaan.
-RANNALLEKO mielitte? Suosittelen Orange Beachia lähellä Alabaman ja Floridan rajaa. Aivan ihana paikka (useimmat hotellit ihan rannan kupeessa) ja lähistöllä on myös suositto vesipuisto sekä mielenkiintoinen Alligator Alley, jossa voi nähdä alligaattoreita suoalueella ja seurata niiden ruokintaa.
-ROCK CITY Chattanoogassa (Georgia) tarjoaa upeita näköaloja jopa kuuteen osavaltioon sekä mielettömiä kivimuodostelmia. Ja lyhyen ajomatkan päästä löytyy Amerikan korkein maanalainen vesiputous Ruby Falls, jonne tehdään päivittäin montakin eri opastettua retkeä.
Tässä näin alkuun jotakin, kirjoittelen kyllä lisää jos jotakin tulee mieleen :)
Kertomus ja vinkkejä Alabaman reissaajalta
4
540
Vastaukset
- Scottsboro, Alabama
Alabamassa: Unclaimed Baggage Center, Scottsboro, AL
Webbisivut näyttävät loistavalta: http://www.unclaimedbaggage.com
samoin Lonely Planetin jakso, jossa Ian kertoo upeasta paikasta... mutta suoraan sanottuna paikassa on surkeampaa tavaraa myynnissä kuin Suomen kirppareilla. Jos tavarat todellakin ovat hukatuista matkalaukuista, niin huh huh mitä rojua.
Ehkä näin on ollut joskus parikymmentä vuotta sitten mutta epäilen suuresti mistä kyseinen roina sinne tulee, Wal-Martistakin saa halvemmalla ihan uutta tavaraa. Mainittakoon vielä että matkalaukkujakin oli myynnissä noin kymmenen...
Todellisuudesta löytyy hyviä kommentteja joita paikan pitäjät yrittävät nykyisin selitellä:
http://www.tripadvisor.com/Attraction_Review-g30829-d197719-Reviews-Unclaimed_Baggage_Center-Scottsboro_Alabama.html
Onneksi tuolla käynti ei ollut pelkkä syy matkareitin valintaan vaan meillä oli muutakin nähtävää. - 30
tippailit. 10% on lahinna loukkaus.
- afasfasaf
- Eikös Chattanooga ole Tennesseessä?
- Hanavettä kyllä voi juoda, mutta pahallehan se välillä maistuu. Hanaveden juomakelpoisuus on kuitenkin lakisääteinen asia myös USA:ssa
- 10 % tippi on aika pieni. 15 % on jo sopivampi
- Muuten hyvä kertomus- KatjuskaMar
Tässäpä hiukan taas selvennyksiä/vastauksia:
-Chattanooga taitaapi olla Tennesseen puolella, mutta itse Lookout Mountain (Missä tuo Rock City sijaitsee) on juuri ja juuri Georgian puolella. Chattanoogasta muuten sen verta, että siellä on tosi upea Aquarium ja aivan sen vieressä on IMAXin elokuvateatteri.
-Taisin tosiaan muistaa tipin määrän väärin, kiitos korjauksista. Yleensä en kovinkaan paljon edes laskeskellut niitä, kunhan heitin jotakin ja aina olivat tyytyväisiä :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380