Luotettavaa asekauppaa Teräasekeskuksessa!?

Olkaapa tarkkoina jos meinaatte ostaa aseen Teräasekeskuksesta! Varasin itselleni aseen Teräasekeskuksesta ja maksoin siitä sovitun käsirahan. Kun sain vihdoin poliisilaitokselta luvan aseen hankkimiseksi ilmoitin siitä heti liikkeeseen. En päässyt heti hakemaan asetta ja kun menin sitä sitten noutamaan ilmoitti myyjä minulle, että he olivat jo myyneet aseen jollekkin muulle. En kuulemma ollut ensimmäinen jolle näin oli käynyt. Kehtasi myyjä vielä sanoa, että oli saanut aseesta paremman hinnan toiselta ostajalta. Tarinan opetus on ainakin se, että kannattaa pysyttäytyä tutuissa ja luotettavissa asekaupoissa joissa voi luottaa siihen mitä on sovittu.
6453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tai sitten voisi ajatella että ehkä kuitenkin kaiketikin aseen lupa kannattaa hankkia ensin jolloin jatko sujuu ongelmattomammin.

Äänestä
  • Toisaalta pitää paikkansa. Kyllä kuitenkin kauppa on kauppa. Liike haluaa jotta
    homma toimii myös toisin, eli luvataan ostaa eikä makseta, tai muuten ilmoitella.
    Hyvä tietää aina kaikista epäluotettavista paskakauppiaista.
    On muitakin tavarantoimittajia ja itse kannan rahat luotettavaville
    asekauppiaille. Näitä löytyy paljon. Ketkut saa mennä hevon...........
    Minä maksan ja päätän itse kenelle.

    Äänestä

  • Miten voi hakea luvan etukäteen aseeseen, mitä ei välttämättä tiedä ostavansa? Liikkeessä käydessään saattaa nähdä aseen, jonka haluaa itselleen. Ainoastaan keräilijöillä on avonainen ostolupa. Muut joutuvat yksilöimään aseensa tarkasti. Onko sinulla valmiina ostoluvat kaikkiin mahdollisiin kalibereihin, toimintatapoihin ja asetyyppeihin? Itse olen monasti ollut ostamassa ensiksi jotain toista asetta ja hankkinut sen lisäksi liikkeessä olleen aivan erillaisen aseen.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    Miten voi hakea luvan etukäteen aseeseen, mitä ei välttämättä tiedä ostavansa? Liikkeessä käydessään saattaa nähdä aseen, jonka haluaa itselleen. Ainoastaan keräilijöillä on avonainen ostolupa. Muut joutuvat yksilöimään aseensa tarkasti. Onko sinulla valmiina ostoluvat kaikkiin mahdollisiin kalibereihin, toimintatapoihin ja asetyyppeihin? Itse olen monasti ollut ostamassa ensiksi jotain toista asetta ja hankkinut sen lisäksi liikkeessä olleen aivan erillaisen aseen.

    Eikös ase yleensä osteta johonkin _tarpeeseen_! Mainittu tarve ei kaiketi voi riippua siitä mitä jossakin tietyssä liikkeessä sattuu juuri nyt olemaan myytävänä. Liikkeitä on useita ja yksityiseltäkin voi ostaa ...

    Kaliiperi ja toimintatapa lienee yleensä helppo päättää hyvissä ajoin etukäteen. Jos minulla on tarve vaikkapa kertalaukeavalle tarkkuuskiväärille joka on yhteensopiva käyttämäni kaliiperin .308 kanssa, niin itselataava reserviläiskivääri .223 ei sitä tarvetta tyydytä vaikka se olisi ulkonäöltään miten räyhäkäs tahansa.

    Äänestä

  • hankinta tulee sitte kirjoitti:

    No on minullakin ollut tarve 10/89 haulikolle jo 15 vuotta, mutta en ole pitänyt ostolupaa koko ajan taskussa. Kalliiksi olisi tullut kun ostin aseen vasta vuosi sitten.

    Äänestä

Jos olet tosiaan maksanut aseesta varausrahan, sopinut tekeväsi kaupat luvan saatuasi ja käynyt liikkeessä kohtuullisen ajan kuluttua luvan saamisesta, niin liike on velvollinen pitämään aseen varattuna. Ilmoita liikkeeseen vaativasi hyvitystä peruuntuneesta kaupasta. Voit laskuttaa kaikki kaupan järjestelykulut. Mikäli liike ei ole halukas hyvitykseen valita asiasta kuluttajavalituslautakuntaan. Valitus kestää vuoden. Päätös ei velvoita liikettä mihinkään, mutta oikeuslaitos noudattaa käytännössä aina lautakunnan päätöksiä riitoja ratkoessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Zamuri kirjoitti:

Olkaapa tarkkoina jos meinaatte ostaa aseen Teräasekeskuksesta! Varasin itselleni aseen Teräasekeskuksesta ja maksoin siitä sovitun käsirahan. Kun sain vihdoin poliisilaitokselta luvan aseen hankkimiseksi ilmoitin siitä heti liikkeeseen. En päässyt heti hakemaan asetta ja kun menin sitä sitten noutamaan ilmoitti myyjä minulle, että he olivat jo myyneet aseen jollekkin muulle. En kuulemma ollut ensimmäinen jolle näin oli käynyt. Kehtasi myyjä vielä sanoa, että oli saanut aseesta paremman hinnan toiselta ostajalta. Tarinan opetus on ainakin se, että kannattaa pysyttäytyä tutuissa ja luotettavissa asekaupoissa joissa voi luottaa siihen mitä on sovittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu