Tahaton laihtuminen stressin takia

tuulen henkäys

Laihduin yllättäen muutaman kuukauden sisällä lähes 8 kg. Söin kuitenkin normaalisti, joten ruoka ei vaikuttanut asiaan. Olin ollut tosi stressaantunut jo pitkään, joten päättelin, että kehoni reagoi stressiin laihtumalla. Minua tutkittiin tosi perusteellisesti Yliopistollisessa sairaalassakin, mutta mitään fyysistä syytä ei löydetty. Haluaisinkin kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia ja miten siihen on suhtauduttu. Itselleni ehdotettiin anoreksia nervosaa moneen otteeseen kunnes se suljettiin pois psykiatrisen osaston tutkimuksissa.

26

28773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saunders

      Minulle on käynyt juuri samalla tavalla- olen laihtunut monta vaatekokoa, kiloina en edes halua tietää.
      Erosin miehestäni puoli vuotta sitten, heti perään läheinen sukulainen kuoli ja vaihdoin työpaikkaa. Olen aina ollut hoikka, mutta nyt kaikki ylimääräinen hävisi kehostani. Syön normaalisti, eli ainakin 3 kertaa päivässä plus välipalat.
      Ystäväni ovat huolissaan, sillä minulla oli n. 15 vuotta sitten syömishäiriö, ja he epäilevät sen palanneen. He ovat väärässä, sillä en laske kaloreita enkä omista vaakaa. Muuten minulla on hyvä ja terve olo, joten uskon että stressi on aiheuttanut tämän useiden kilojen putoamisen. Nyt kaikki vaatteet näyttävät hyvältä päälläni, mutta pelottaa että kohta olen liian laiha ja menetän kaikki muotoni.

      • JustMeToo

        Samoja kokemuksia täälläkin; lyhyen ajan sisällä elämänmullistuksia eli toinen raskaus, isäni kuolema juuri ennen lapsen syntymää, miehen alkoholi- ja mielenterveysongelmat, avioero, esikoisen reagointi avioerotilanteeseen ja jatkuva stressi. Kaikki nämä aiheuttivat todella kovan laihtumisen (paino alimmillaan alle 50 kg ja kuitenkin n. 170 cm pituutta). Lääkärintarkastuksen ja laboratoriotutkimusten mukaan ei mitään syytä löytynyt, onneksi lääkäri oli ymmärtäväinen ja totesikin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli kehoni oli reagoinut stressitilanteeseen. Kesti aikansa (useamman vuoden) ennen kuin paino nousi lähes entiselleen, siinä ei auttanut muu kuin yrittää olla stressaamatta ja pitämällä huolta säännöllisistä ruoka-ajoista sekä terveeellisestä ruokavaliosta. Ikävää oli kuunnella ympäristön huomautuksia liiallisesta laihuudesta, kun sitä ei itsekään halunnut että luut törröttävät ja vaatekoko pieneni jopa niin paljon, että koon 34 housut tuntuivat hölskyvän päällä pahimpaan aikaan (normaalikoko oli ollut 38).

        Onneksi nykyisin olen suurinpiirtein omissa normaalimitoissani (paino 55-60 kg, vaatekoko 36-38), vaikka tiedän hyvin, että olen yhä turhankin hoikka (ja olen aina ollutkin).


      • aikuinen nainen
        JustMeToo kirjoitti:

        Samoja kokemuksia täälläkin; lyhyen ajan sisällä elämänmullistuksia eli toinen raskaus, isäni kuolema juuri ennen lapsen syntymää, miehen alkoholi- ja mielenterveysongelmat, avioero, esikoisen reagointi avioerotilanteeseen ja jatkuva stressi. Kaikki nämä aiheuttivat todella kovan laihtumisen (paino alimmillaan alle 50 kg ja kuitenkin n. 170 cm pituutta). Lääkärintarkastuksen ja laboratoriotutkimusten mukaan ei mitään syytä löytynyt, onneksi lääkäri oli ymmärtäväinen ja totesikin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen eli kehoni oli reagoinut stressitilanteeseen. Kesti aikansa (useamman vuoden) ennen kuin paino nousi lähes entiselleen, siinä ei auttanut muu kuin yrittää olla stressaamatta ja pitämällä huolta säännöllisistä ruoka-ajoista sekä terveeellisestä ruokavaliosta. Ikävää oli kuunnella ympäristön huomautuksia liiallisesta laihuudesta, kun sitä ei itsekään halunnut että luut törröttävät ja vaatekoko pieneni jopa niin paljon, että koon 34 housut tuntuivat hölskyvän päällä pahimpaan aikaan (normaalikoko oli ollut 38).

        Onneksi nykyisin olen suurinpiirtein omissa normaalimitoissani (paino 55-60 kg, vaatekoko 36-38), vaikka tiedän hyvin, että olen yhä turhankin hoikka (ja olen aina ollutkin).

        vaikka en juurikaan vähennä syömistä nälän tunteen puuttumisesta huolimatta. Olen päättänyt jo teininä, että en halua olla alipainoinen. Nyt taas tein muutoksia painon tasaamiseksi 50-55 kg väliin (pituus 165cm).

        Käyn jumpalla 2-3 kertaa viikossa ja päätin vaihtaa kevyemmille tunneille. Elimistöni näyttää stressin alla kuluttavan kaloreita kohtuuttoman paljon eli esim. bodycombat-tunnin jälkeen voi oikein tuntea rasvan sulavan. Ei siis sinne vaan tanssillisille tunneille.

        Taloudellisista syistä en nyt voi lisätä sipsejä ruokavaliooni, mutta niillä saa helposti painoa pidettyä korkeammalla. Ilmeisesti melkoinen rasvapommi joka sipsi. Tälläisinä aikoina voi myös surutta sallia itsellensä keksit, kääretortut ja rahkat. Siis terveellisen ruokavalion lisäksi.

        Kun paino laskee on tärkeää huolehtia elimistön proteiinin saannista. Jos proteiini (liha, pavut, herneet mm.) on liian vähän, paino voi tippua myös lihaksistoa syömällä, joka on erittäin epäterveellistä ja vaarallistakin (esim. sydän on lihas). Lihasten pieneneminen on myös hitaasti korjautuvaa eli kun paino taas nousee niin aiempaa suurempi osa onkin rasvaa. Lisäsin siis taas enemmän lihaa joka annokseen (1/4 vähintään) ja leivän päälle reilusti leikkelettä ja juustoa.

        Kerran elämäni aikana olen ollut niin stressaavassa tilanteessa, että tämä ei riittänyt. Lääkäri määräsi rauhoittavia lääkkeitä, jotta elimistö pakotettaisiin rauhoittumaan. Muutaman kerran niitä otinkin ja toimi kuin taika. Elimistön stressaantuminen samalle tasolle (stressitilanne jatkui) kesti aina useita viikkoja.


      • aikuinen nainen
        aikuinen nainen kirjoitti:

        vaikka en juurikaan vähennä syömistä nälän tunteen puuttumisesta huolimatta. Olen päättänyt jo teininä, että en halua olla alipainoinen. Nyt taas tein muutoksia painon tasaamiseksi 50-55 kg väliin (pituus 165cm).

        Käyn jumpalla 2-3 kertaa viikossa ja päätin vaihtaa kevyemmille tunneille. Elimistöni näyttää stressin alla kuluttavan kaloreita kohtuuttoman paljon eli esim. bodycombat-tunnin jälkeen voi oikein tuntea rasvan sulavan. Ei siis sinne vaan tanssillisille tunneille.

        Taloudellisista syistä en nyt voi lisätä sipsejä ruokavaliooni, mutta niillä saa helposti painoa pidettyä korkeammalla. Ilmeisesti melkoinen rasvapommi joka sipsi. Tälläisinä aikoina voi myös surutta sallia itsellensä keksit, kääretortut ja rahkat. Siis terveellisen ruokavalion lisäksi.

        Kun paino laskee on tärkeää huolehtia elimistön proteiinin saannista. Jos proteiini (liha, pavut, herneet mm.) on liian vähän, paino voi tippua myös lihaksistoa syömällä, joka on erittäin epäterveellistä ja vaarallistakin (esim. sydän on lihas). Lihasten pieneneminen on myös hitaasti korjautuvaa eli kun paino taas nousee niin aiempaa suurempi osa onkin rasvaa. Lisäsin siis taas enemmän lihaa joka annokseen (1/4 vähintään) ja leivän päälle reilusti leikkelettä ja juustoa.

        Kerran elämäni aikana olen ollut niin stressaavassa tilanteessa, että tämä ei riittänyt. Lääkäri määräsi rauhoittavia lääkkeitä, jotta elimistö pakotettaisiin rauhoittumaan. Muutaman kerran niitä otinkin ja toimi kuin taika. Elimistön stressaantuminen samalle tasolle (stressitilanne jatkui) kesti aina useita viikkoja.

        ruokavalioon on myös tumman riisin / makaronin keittäminen ja sen maustaminen yrteillä, leipämargariinilla tai esim. soijalla. Jos panostaa niin tonnikalaa tai raejuustoa sekaan (proteiinia molemmissa paljon). Tätä voi sitten herkutella illalla ennen nukkumaanmenoa esim. telkakria katsellessa, helppoa ja halpaa syötävää, joka tuo tarvittavan määrän energiaa lisää. Siis ettei paino putoa.

        Siis ei se paino vain putoa eikä asiasta kenenkään muun tarvitse olla huolissaan, jos kyseessä ei ole sairaus ja te lisäätte vastaavasti syömistä ja vähennätte vaativaa liikuntaa. Kuntosalilta suositeltiin palautumisjuomaa, josta voi saada helposti 200 kaloria lisää ja juuri hiilihydraattia ja proteiinia.


    • HäTäHuUtO

      Itse olen juuri hakeutumassa tutkimuksiin kun olen alkaen BMI 20,1 kropastani laihtunut 6 kiloa kolmen kuukauden aikana (yli 10 % painostani). Syön ja liikun samoin kuin aikaisemmin enkä tosiaankaan ole pyrkinyt laihtumaan. Stressistä olen kyllä kärsinyt, ja siihen liittyvistä unihäiriöistä. Ilmeisesti voin varautua siihen, ettei tälle syytä välttämättä löydy...

      • panic0

        Stressin takia laihtuminen taitaa olla varsin yleistä. Itse (mies 30 v) laihduin voimakkaasti, lähes 20 kg n. puolen vuoden aikana. Nyt olen oikeastaan aika ihannepainoinen, ennen olin lievästi ylipainoinen. Mutta stressi siis tämän teki, kävin sisätautien polikliniikalla kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa ja mitään vikaa ei löytynyt.


    • tiia

      jep,itsekin laihdun välillä stressin takia.Olen huomannut,että stressatessani ruokahalu katoaa eikä siitä syystä tee mieli syödä. Keho ei kuulee niitä ääniä,jotka vaativat ruokaa!Viime syksy/talvi oli pahinta aikaa ja pitikin oikein ponnistella,että sain painon normaaliksi.

      Olen vasta lukiosta valmistuva tyttö ja tuntuu,että koko elämä on vasta edessä enkä tiedä mitä tehdä. Välillä kun 'möröt' kummittelevat päässä niin ruoka saattaa jopa oksettaa.Kyseessä ei onneksi ole anoreksia,sillä hoikkuutta en ihannoi vaan haluan olla hieman pyöreä :)

      Stressitilanteissa ei auta muu kuin ottaa rennosti ja keksiä oma tapansa rentoutua.Kannattaa myös puhua jollekin,koska itse olen sitä kautta saanut vähennettyä huolenaiheita ja stressiä.

      Stressi kuluttaa todella paljon energiaa ja siksi kannattaakin jakaa syöminen usealle tunnille päivässä,mutt syödä pieniä annoksia kerralla. Urheilujuomat (kuten Gainomax) on tehokas tapa kasvattaa painoa.

      • Anonyymi

        Kyllä stressi laihduttaa, samoin ahdistus. Silloin ei ole nälkä .


    • 156/36

      Täällä myös yksi minulla lähti viimekuussa 13kg ja kohta ei ole enään mitään mistä tippuisi..

    • JK

      NIINKÖ

    • näin on

      Jos paino alkaa pudota kannattaa ainakin ottaa käyttöön proteiinipirtelöt lihasten takia. Ja tietysti lisätä energiansaantia jos mahdollista.

    • stressilaihduttaja

      Eron jälkeen ruokahalua ei ollut ja painoni putosi 5 kg viikossa. Elämän normalisoitua painokin palasi omiin lukemiin. 3 pv sitten päättyi vuoden kestänyt parisuhde. Nyt aamuisin tuijotan vaakaa. Päivittäin painoni kevenee noin 700 g. Olen jo 3 kg kevyempi, ruoka ei maistu. Pakotan itseäni syömään jotain vaikka on pahoinvointi tunne. Päätin mennä lääkäriin, jos painon pudotus jatkuu yli 6 kg. Olen muutenkin hoikka.

      • lost but found

        Tiedän tunteen. Onko sinulla muuten normaali suhde ruokaan ja oletko aina ollut hoikka?
        Itse olen parikymppinen tyttö ja olin ensimmäiset 18 vuotta elämästäni hoikka ja sain kuulla siitä ystäviltä ja sukulaisilta. Seurustellessani rupesin laihtumaan,ensiksi kilon ja sitten 4kg. Lopulta olin niin alipainoinen,että muu ei auttanut kuin lähteä nostamaan painoa.

        Painon nostaminen omalla kohdallani oli fyysisesti ja erityisesti henkisesti erittäin pitkä ja raskas projekti,mutta kaiken sen arvoinen. Suosittelen,että syöt vaikkei tekisikään mieli. Aivojen pitää tottua syömiseen,koska muuten kehosi ei saa 'ruokasingnaaleja' ja se ei tiedä milloin nälkä tulee.

        Itse opettelin syömään kellon kanssa (ja teen itse asiassa edelleenkin sitä). Jaa ateriat eri kellonaikoihin ja vähitellen kehosikin tottuu rytmiin.

        Kaikkea hyvää sinulle ja muista,kyllä elämä kantaa!


    • Läskistynyt

      Kunpa itsekin laihtuisin stressin aikana, mutta kun käy juuri päinvastoin: lihon. "lääkitsen" itseäni herkuilla, kuten jäätelöllä, pullalla ja suklaalla, koska niistä tulee niin rentoutunut olo. En myöskään jaksa tehdä mitään töiden jälkeen, kuten harrastaa liikuntaa, koska olen niin poikki. Ettekö te syö mitään herkkuja suruun? Tuo tumma riisikin, mitä joku ehdotti iltapalaksi, sopii ennemmin laihduttajille. Jos haluaa pitää terveellisen linjan, kannattaa lisätä kasviöljyä ja pähkinöitä ruokavalioon. Pähkinöistä saa terveellisen rasvan lisäksi paljon proteiineja ja hivenaineita. Tuoremehuja juomalla saa myös helposti ylimääräistä energiaa.

    • perä

      Hiiohoi! Multa on lähtenyt kevään aikana 8 kg, enkä oo tehnyt mitään sen eteen. Ehin jo pelätä kaikenmaailman suolistosyöpiä. Soitin kuitenkin terkkarille, joka sanoi painonlaskun johtuvat juurikin stressistä.

      Mulla on ollut nyt 3 kuukautta monen eri koulun pääsykokeet meneillään, mikä on vaikuttanut mun aineenvaihduntaan. Pahimmillaan kävin päivässä 3-4 kertaa vessassa kakkosella.

      Taitaapi olla, että ihmisten kehot reagoi erilailla stressiin. Muuten mulla on ollut tosi hyvä ja energinen olo. Toivotaan, että kesä tuo elämään taas rentoutta ja tasottaa painoa.

    • --m39--

      Tuttu juttu. Minäkin laihduin todennäköisesti juuri stressin vuoksi 73 kg:stä 65 kiloon. Stressaava jakso kesti pitkään (vuosia) mutta tuo painonpudotus tapahtui muutaman kuukauden aikana.

    • entinen hoikkis

      Kun erosin avopuolisostani, laihduin parissa kuukaudessa 13 kg. Nyt alkavat tulla takaisin kun elämä hymyilee jälleen ;D

    • Kärvenen

      Vanha tämä juttu mutta kirjotampa kuitenkin. Mie huomasin muutama vuosi sitten että kova stressi puotti painon rajusti monta kiloa muutamassa viikossa. Olinkin sitten pitkään hoikka. Mut mie en kyllä mitenkäään vähentänyt stressin takia syömisiäni vaan söin ihan normaalisti. Nyt huomasin taas saman tilanteen. Paino pudonnut kilon kaksi parissa viikossa vaikka syön aamusta iltaa. Sisällä on olo ikään kuin koko kroppa "palaisi", toimisi jotenkin rajusti vaikka vaan paikallani istuisin kuten nytkin teen. Stressin syyn teidän ja tunnen sen vaikutukset itsessäni. Asia nyt vaan on näin.
      Ainoa huono puoli tässä on, että tunnen myös jotenkin vanhenevani nopeammin. Ikään kuin stressi polttaessaan rasvaa ja kudoksia kropastani, samalla polttaisi pois nuoruuttani. Olen tosin jo 45-v mutta siltikin..

    • Mjahasstas

      No stressi voi laihduttaa tai lihottaa stressin alkuvaiheissa kun keho käy ylivilkkaana niin sitä laihtuu mutta pitnää jatkuneessa stressissä keho väsyy kokonaan ja aiheuttaa painon nousun ja moni masentuu ja tulee sairaalloisen ylipainosiksi .. mutta ei kannata laittaa heti painon laskua stressin piikkii aina kannattee käydä lääkärillä tutkituttamassa ja valittamassa kerta syövän oireisiin liittyy kans selittämätön painon lasku ja muihin sairauksiin

    • edwinchestr

      Minulla on ollut jos jonkinlaista oiretta, jotka kaksi eri yleislääkäriä ovat diagnosoineet stressiksi. Laihduin ensin kolmessa kuukaudessa 7 kg, vaikka aluksi jopa lisäsin syömistä. Puolen vuoden aikana lähti yhteensä 9 kg, mutta painonpudotus loppui, kun aloin laskea, että saan varmasti tarpeeksi kaloreita ja syödä ihan reilusti rasvaa. Rasva imeytyy suoraan (passiivisesti) suoliston seinämän läpi, vaikka ruoansulatus olisikin sekaisin stressin takia. Hiilihydraatit ja proteiinit vaativat ruoansulatuselimistöltä enemmän työstämistä.

    • Yllärilökäpöksy

      Hyvää tekee lukea että muillakin ollu ongelmana kun useita kiloja lähtenyt lyhyen ajan kuluessa.

      Oon ollu vähän yksin tän laihtumisen kanssa kun en ole kehdannu valittaa, moni tuttuni kun toivookin laihtumista, erilaisista syistä.

      Mulla on paino pudonnu nyt n.2,5kk aikana jo yli 5kg.

      Taustalla se kun tuli ero yli 10v parisuhteesta, ja sit muutto, ja sit uus (epäsäännöllinen) työ, ja sit haluisin menestyä opinnoissani, ja samaan aikaan sukulaisilla sairastumisia ym kuormittavaa, minkä vuoksi oon välillä koittanut olla apuna heillekin.

      En yleensä käytä vaakaa vaan tunnen kroppani, oon tosin ollu normaalipainon rajoissa koko ikäni.

      Nyt hämmästyin yhtäkkii, kun kesällä hankitut, aiemmin syksyllä vielä ihan sopivat housut on nyt ihan liian suuret..siitä huomasin tän ja katoin vaakaa.

      Oon vaan tehny ja ajatellu ja puhunu ja kirjottanu ja tuntenu niin paljon uutta niin nopeesti 2,5kk aikana, etten ole tainnut nähdä peilikuvaani kiireessä kunnolla?
      Ennenku nyt, kun mittasin löysien farkkujeni takia kokoni uudelleen, sepä on piru vie muuttunut tässä hässäkässä 38/40:stä 34:ään. (En tunne olevani omankokoinen nyt.)

      Aion alkaa pitää ”herkkujen” (pullan, suolaisten juustokuorrutettujen piirakoiden ym) leipomispäiviä edes viikoittain jos se vaikka tasapainottais tilannetta. Ei kyl oo yhtään nälkäinen olo, mutta jospa silti koittais napostella vaikka pakastimesta niitä sit.

      Yöunetkin on katkeillu yli kuukauden ajan, joten se kai voi vähentää painoa myös..? Vai onko se niin että se valvominen/heräily voi lisätä makeannälkää (siten lisäisi painoakin?) varsinkin näin kaamosaikaan??

      Kun vielä opiskelen koko ajan kaiken lisäksi, lukiessa kirjaa oon ”huomaamattani” saanu syötyä montakin voileipää samalla...oon varannu niitä aika pinon opiskelumateriaalien viereen ja otan eväitä laukkuun mukaan, illalla käydessä nukkumaan pitää olla viimeistään eväät kaikki syöty!
      Silti paino on pudonnu.

      Teininä mulla oli joskus anemiaa, tää ei oo sellasta, vaan jotain samanaikaisten elämänmuutosten energiaa joka on vieny yhtäkkii painoo pois.
      Eustressiäkö se on, myönteinen eteenpäinvievä stressi?
      Toivon että saan ne kilot takaisin.

      Haluisin vaan tosi mielelläni aloittaa uusia aktiivisia liikuntaharrastuksia, mutta sit pitäis varmaan jotenki suunnitella tosi tarkkaan ruokavalio ettei laihdu enempää? Mitenköhän sellaisen osaisi suunnitella...

    • Anonyymi

      Kyllä, samaa on täälläkin. Ilman ruokailumuutoksia laihdun stessin vuoksi helposti. Viimeksi vaihdevuosioireiden ilmaannuttua äkisti kärsin todella kovasta ahdistuksesta, hikoilusta ja unettomuudesta. Laihduin 3kk:ssa 10 kiloa vain estrogeenin romahtamisen ja sen aiheuttamien oireiden vuoksi. Olo oli ihan kauhea, mutta korjaantui sopivalla hoidolla. Nyt bmi on taas 20 ja normaali, olo hyvä ja energinen.

      Kova stressi lisää stressihormoni kortisolia sekä adrenaliinia ja ehkä vetää aineenvaihdunnan ja ei-tahdonalaisen hermoston hirveille ylikierroksille: taistele tai pakene -reaktio jää päälle pitkäksi aikaa.

      Saman ilmiön saanee aikaan stressaavalla elämäntilanteella sekä kemiallisesti hormonien muuttuessa tai toiminnnan lakatessa yhtäkkiä.

    • Anonyymi

      Olen aina syönyt normaalisti, enkä ole koskaan laihduttanut. Mistä johtuu, että silti painoni putoaa? Minulla ei ole aiemmin missään vaiheessa ollut tarpeen laihduttaa, vaan olen syönyt normaalisti aamupalan, lounaan, iltapalan. Päivän aikana myös juon kahvin ja korvapuustin, tms.

    • Anonyymi

      Ihan tuttu asia minullekkin. Koko 40 vaatteissa on nyt 36 , syön mielestäni hyvin ja riittävästi.
      Kyllä psyykkiset asiat vaikuttavat laihtumisen . Minun ystäväpiirissäni on kuollut monta koronaan , ja paras ystävä sydän kohtaukseen , ja vaikka olen yrittänyt ottaa nämä asiat asiallisesti niin luulen että nämä tapahtumat ovat vaikuttaneet kuitenkin minuuun ja siihen että laihdun.
      Ystävät huomauttelevat että pitäisi pyöristyä mutta ei ne kehoitukset auta minua yhtään,
      Myös tutkittu sairaalassa ilman että mitään kehollista vikaa ole löytynyt.
      Joten ei tässä tiedä miten saisi painon nousemaan, ehkä ajan kanssa paino nousee , kun kaipaus poimenneisiin ystäviin hellittää.

    • Anonyymi

      *death meat*


      AMEN!

    • Anonyymi

      Pastat on mainioita ja macaronia kyllin kauan pistellessä poistuu monikin huoli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4215
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2126
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1944
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1851
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      446
      1739
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      55
      1375
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      464
      1300
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1296
    Aihe