Miten kohdata kuolema ?

Meillä on jälleennäkemisen toivo ja usko.
Koska kaikki kuolemme joskus, on se pakko hyväksyä.
Ennenaikaista kuolemaa emme hyväksy.
Meille jää vain raamatun lupaus siitä, että Kristus herättäisi meidät uudelleen ja saisimme tavata jälleen rakkaimpamme.
Siksi on arvokasta turvautua Jeesukseen Kristukseen ja elää hänen opetuksensa mukaisesti, niin meille jää ainakin toivo uudesta elämästä.

Mitään muuta toivoa ei meillä ole kuin Kristus.
Jäädään siis uskomaan häneen.
Taivastoivo auttaa sinuakin jaksamaan eteenpäin.

Aapeli kirjoitti:

Meillä on jälleennäkemisen toivo ja usko.
Koska kaikki kuolemme joskus, on se pakko hyväksyä.
Ennenaikaista kuolemaa emme hyväksy.
Meille jää vain raamatun lupaus siitä, että Kristus herättäisi meidät uudelleen ja saisimme tavata jälleen rakkaimpamme.
Siksi on arvokasta turvautua Jeesukseen Kristukseen ja elää hänen opetuksensa mukaisesti, niin meille jää ainakin toivo uudesta elämästä.

Mitään muuta toivoa ei meillä ole kuin Kristus.
Jäädään siis uskomaan häneen.
Taivastoivo auttaa sinuakin jaksamaan eteenpäin.

kiitän kovasti vastauksestasi,kyllä se lohtua minulle antoi.

Hyödyttää, jos emme tästä ajasta muista mitään, eikä niistä muistuteta.

Et muista Äitiäsi et Isääsi, etkä kuka olit täällä ajassa.
Tiedät että kuka olet siellä ja kenenkä kaltainen.

vakas kirjoitti:

Hyödyttää, jos emme tästä ajasta muista mitään, eikä niistä muistuteta.

Et muista Äitiäsi et Isääsi, etkä kuka olit täällä ajassa.
Tiedät että kuka olet siellä ja kenenkä kaltainen.

se liittyykin lapsenuskooni ja tietynlaiseen ristiriitaan myös Raamatun sanan kanssa.Se on lähinnä toiveajattelua,miten toivoisin asioiden olevan.Tämä on nyt niin naivia,mutta kun välillä suru painaa rinnassa ja tahtoisi,että tapahtuu niin kuin minä tahdon.Eli ristiriitaista myös tässä hetkessä.Kiitos taas kommentista.

vakas kirjoitti:

Hyödyttää, jos emme tästä ajasta muista mitään, eikä niistä muistuteta.

Et muista Äitiäsi et Isääsi, etkä kuka olit täällä ajassa.
Tiedät että kuka olet siellä ja kenenkä kaltainen.

Enpä ole moista tullut ajatelleeksi.
Nyt tarvitsisi etsiä raamatusta paikkoja sille asialle, että tunnemmeko toisemme uudessa elämässämme.
Minua lohduttaa eniten se, ettei mitään iankaikkisesti palavaa helvettiä ole olemassa, jossa syntisiä vaivattaisiin halki loppumattomien aikakausien.
Kun Jumala on kaikkitietävä ja näkevä, ei hän voisi ummistaa silmiään helvetiltä, joka olisi ikuisesti olemassa taivaan kanssa.
En kertakaikkijaan voisi ymmärtää sellaista Jumalaa, joka iankaikkisen elämän ja autuuden vastapainoksi voisi luoda ikuisesesti palavan helvetin.
Näin ei raamattu opeta, mutta jostain syystä monissa uskonnoissa näin silti annetaan kauttarantain ymmärtää.

Heti tuomion julistamisen tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Kaupungin ulkopuolella oleva maakin näyttää sulavan; siitä tulee suuri tulinen järvi. Tämä on se päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan" (2.Piet. 3:7). "Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes. 28:21) tuhotessaan vihollisensa, on koittanut. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm. 20:10).

Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.

1. Helvetti. Raamatun opetuksen mukaan helvetti on "rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman." *13

(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna, gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuunottamatta vain evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43, 45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)

Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla lapsia Moolokille (2.Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden ruumiita" (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33). Jeremian profetia epäilemättä johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana, rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. *14 Myöhemmin rabbiininen traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.

Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta (ks. esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).

Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset helvetissä ikuisesti?

2. Jumalattomien kohtalo. Raamatun mukaan Jumala lupaa ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä (Room. 6:23).

Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps. 37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40; 2.Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus (2.Tess. 1:9).

3. Ikuinen rangaistus. Puhuessaan jumalattomien rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen', 'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen) Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön - sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.

Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR). Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2.Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui (ks. myös Jer. 17:27; 2.Aikak. 36:19).

Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen" (Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12). Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt palamatta, tuli sammuu. *15

Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt. 25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä, että samoin kuin "iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta." *16

Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12, VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen ja ikuinen.

4. Kidutetaan aina ja ikuisesti. Myöskin Raamatun käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon; mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.

Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen" (Jes. 34:9,10). Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala. Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.

Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2.Moos. 21:6), että Samuel - poikanen sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1.Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan "ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti" (Filem. 15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja 'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.

Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta" (Mal. 3:19).

Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle eikä Tuonelalle (katso tämän kirjan lukua 25). Nekin Jumala hävittää ainiaaksi (Ilm. 20:14).

Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia.

Arkkipiispa William Temple oli oikeassa kun hän lausui: "Yhden asian voimme sanoa varmuudella: ikuinen piina ei kuulu kuvaan. Jos ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömyydestä ja sitten lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään, he olisivat omaksuneet siitä (Uudesta testamentista) opin annihilaatiosta eikä ikuisesta piinasta. Raamattu nimittää tulta ikuiseksi, ei siihen heitettyä elävää olentoa." *17

Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.

5. Rangaistuksen periaate. Kuolema on lopullinen rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?

Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47,48).

Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten, tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit. Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen - aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja edistäjä, kärsii eniten.*18

Maan puhdistaminen. Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2.Piet. 3:10, VKR).

Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa - lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on poistettu (Ilm. 22:3).

Viitaten tulevaan Herran päivään, jolloin synti ja katumattomat syntiset hävitetään, Pietari sanoo kaikille: "Millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa." Hän perustaa toivonsa lupaukseen Kristuksen takaisintulosta ja vakuuttaa: "Meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha" (2.Piet. 3:11,13,14).

Huomautuksia ja lähdeviitteitä

1. Ks. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 885.
2. Ks. Questions on Doctrine, s. 495.
3. "Kun peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen (Ilm. 19:20), 'loput' (Ilm. 19:21) saavat surmansa Kristuksen miekasta. Nämä ovat kuninkaita, sotapäälliköitä, mahtimiehiä, kaikkia, niin vapaita kuin orjia (Ilm. 19:18). Samoja ihmisryhmiä mainitaan kuudennen sinetin yhteydessä heidän pyrkiessään kätkeytymään "valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta" (Ilm. 6:14 - 17), kun "taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan". On ilmeistä, että näissä kummassakin raamatunkohdassa kuvataan samaa vavahduttavaa tapahtumaa, Kristuksen toista tulemusta.
"Miten monien kuolemasta on kysymys tuossa kohdassa, missä sanotaan että 'Loput saivat surmansa' (Ilm. 19:21)? Ilmestyskirjan 13. luvusta jakeesta 8 ilmenee, että maan päällä on Kristuksen tullessa vain kaksi eri ihmisryhmää: ne, jotka kumartavat petoa, ja ne, joiden nimi on Karitsan elämänkirjassa. On sen vuoksi selvää, että kun 'loput' saavat surmansa (Ilm. 19:21), eloon ei jää muita kuin ne, jotka ovat vastustaneet petoa eli ne, joiden nimi on elämänkirjassa (Ilm. 13:8)" (SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.7, s. 885).
4. Vrt. Questions on Doctrine, s. 500. Asaselin pukki ei ole vanhurskaiden vapahtaja.
5. Septuaginta (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös) käyttää tätä ilmaisua kääntäessään heprean sanaa tehom, 'syvyys' jakeessa 1.Moos. 1:2. Tämä osoittaa, että maapallon tila tuhatvuotiskauden aikana on ainakin osittain verrattavissa maapallon tilaan alussa, jolloin se oli "autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä". Katso SDA Bible Commentary, rev. ed.., vol. 7, s. 879.
6. Maininta siitä, että he hallitsevat tai että heille annettiin tuomiovalta, ei välttämättä merkitse jumalattomien elämistä maan päällä. Alussa Jumala antoi Aadamille ja Eevalle vallan hallita (1.Moos. 1:26). Ennen lankeamistaan syntiin he hallitsivat sitä osaa luomakunnasta, minkä Jumala oli heidän valtaansa uskonut. Hallitsija ei tarvitse kurittomia alamaisia voidakseen hallita.
7. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 880.
8. Maxwell, God Cares (Boise, ID: Pacific Press, 1985) vol. 2, s. 500.
9. Ilmestyskirjan kuvaus Uuden Jerusalemin laskeutumisesta ei välttämättä ilmaise tuon laskeutumisen tarkkaa ajankohtaa, sillä edellisessä luvussa näemme jo tuon "rakastetun kaupungin" paholaisen johtamien joukkojen piirittämänä. Tämän mukaan voimme päätellä, että Uuden Jerusalemin on täytynyt laskeutua maan päälle jo ennen maan uudistamista.
10. Nimet Gog ja Magog liittyivät Israelin vihollisiin, joiden oli määrä hyökätä Jumalan kansaa ja Jerusalemia vastaan maanpakolaisuuden jälkeen (ks. Hes. 38:2, 14 - 16). Useat Vanhan testamentin Israelia koskevista profetioista eivät sellaisenaan täyttyneet. Ne saavat täyttymyksensä hengellisessä Israelissa. Siten se suuri vihollisjoukkojen liittoutuma, joka Hesekielin mukaan hyökkäisi Jerusalemia vastaan, toteutuu Jumalan salliessa Saatanan pelastumattomine joukkoineen hyökätä kansaansa ja rakastettua kaupunkiaan vastaan suuren taistelun viimeisessä vaiheessa.
11. Questions on Doctrine, s. 505.
12. Vrt. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 4, s. 708.
13. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
14. Ks. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
15. Vrt. Jeremian profetiaa Jerusalemin hävittämisestä tulella, jota kukaan ei voinut sammuttaa (Jer. 17:27). Ennustus toteutui, kun Nebukadnessar valloitti kaupungin (2.Aikak. 36:19). Tuli paloi kunnes kaupunki oli tuhoutunut, ja sitten se sammui.
16. Questions on Doctrine, s. 539.
17. William Temple, Christian Faith and Life (New York: Macmillan, 1931), s. 81.
18. Vrt. "Hell", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 475.


Heti tuomion julistamisen tapahduttua Saatana enkeleineen ja häntä seuranneet ihmiset saavat rangaistuksensa. Heidän on kuoltava ikuinen kuolema. "Taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki" (Ilm. 20:9). Kaupungin ulkopuolella oleva maakin näyttää sulavan; siitä tulee suuri tulinen järvi. Tämä on se päivä, "jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan" (2.Piet. 3:7). "Herran kostonpäivä" (Jes. 34:8), jolloin hän tekee 'oudon työnsä' (Jes. 28:21) tuhotessaan vihollisensa, on koittanut. "Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Paholainen ja hänen apulaisensa kärsivät saman kohtalon (Ilm. 20:10).

Koko Raamatun ilmoitus tekee hyvin selväksi, että tämä "toinen kuolema" (Ilm. 21:8), jonka jumalattomat joutuvat kärsimään, merkitsee heidän täydellistä hävittämistään. Mistä sitten on tullut käsitys ikuisesti palavasta helvetistä? Huolellinen tutkiminen osoittaa, että Raamattu ei opeta sellaisen helvetin tai piinan olemassaoloa.

1. Helvetti. Raamatun opetuksen mukaan helvetti on "rangaistuksen ja hävityksen paikka ja tila, jossa ne, jotka hylkäävät Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen tarjoaman pelastuksen, kärsivät iankaikkisen tulen vaikutuksesta toisen kuoleman." *13

(Sana 'helvetti' esiintyy suomalaisessa raamatunkäännöksessä vain Uudessa testamentissa ja on käännös kreikan kielen sanasta geenna, gehenna. Sana esiintyy yhtä poikkeusta (Jaak. 3:6) lukuunottamatta vain evankeliumeissa: Matt. 5:22, 29, 30; 10:28; 18:9; 23:15, 33; Mark. 9:43, 45, 47; Luuk. 12:5. - Suom. huom.)

Kreikan sana geenna on peräisin heprean sanoista Ge Hinnom, 'Hinnomin laakso' - Jerusalemin eteläpuolella sijaitseva rotko. Siellä israelilaiset olivat toimittaneet pakanallisia riittejä polttamalla lapsia Moolokille (2.Aikak. 28:3; 33:1,6). Jeremia ennusti, että tämän synnin tähden Herra tekisi laaksosta Murhalaakson, jonne israelilaisten ruumiita haudattaisiin kunnes niille ei olisi enää tilaa. "Kenenkään hätistelemättä saavat haaskalinnut ja villieläimet syödä kuolleiden ruumiita" (Jer. 7:32,33; 19:6; Jes. 30:33). Jeremian profetia epäilemättä johti israelilaiset pitämään Ge Hinnomia jumalattomien tuomion paikkana, rangaistuksen ja häpeän kammottavana paikkana. *14 Myöhemmin rabbiininen traditio mainitsee sen raatojen ja jätteiden polttopaikkana.

Jeesus käytti Hinnomin tulta vertauskuvana helvetin tulesta (ks. esim. Matt. 5:22; 18:9). Siten Hinnomin liekit kuvasivat viimeisen tuomion kuluttavaa tulta. Jeesus totesi, että helvetin tuli pystyy hukuttamaan sekä sielun että ruumiin (Matt. 10:28; vrt. Luuk. 12:5).

Millainen on luonteeltaan helvetin tuli? Palavatko ihmiset helvetissä ikuisesti?

2. Jumalattomien kohtalo. Raamatun mukaan Jumala lupaa ikuisen elämän vain vanhurskaille. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä (Room. 6:23).

Raamattu opettaa, että jumalattomien kohtalona on tuho (Ps. 37:9,34), he tuhoutuvat (Ps. 37:20; 68:3). He eivät elä ikuisesti tietoisuuden tilassa, vaan heidät poltetaan (Mal. 3:19; Matt. 13:30,40; 2.Piet. 3:10). Heistä tehdään loppu (Ps. 145:20; 104:35), heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus (2.Tess. 1:9).

3. Ikuinen rangaistus. Puhuessaan jumalattomien rangaistuksesta, Uusi testamentti käyttää sanoja 'ikuinen', 'iankaikkinen'. Ne on käännetty kreikan kielen sanasta aioonios, ja niitä käytetään sekä Jumalasta että ihmisestä puhuttaessa. Väärinkäsityksen välttämiseksi on muistettava, että aioonios on merkitykseltään suhteellinen. Kun Raamattu käyttää sanaa aioonios (iankaikkinen, ikuinen) Jumalasta, se merkitsee että hänen olemassaolonsa on päättymätön - sillä Jumala on kuolematon. Mutta kun tätä sanaa käytetään kuolevaisista ihmisolennoista tai katoavista asioista, se merkitsee niin pitkää aikaa kuin henkilö elää tai asianomainen esine on olemassa.

Esimerkiksi Juudaksen kirjeen 7. jakeessa sanotaan, että Sodoma ja Gomorra kärsivät "iankaikkisen tulen rangaistusta" (VKR). Kuitenkaan nuo kaupungit eivät enää pala. Pietari kirjoitti, että tuo tuli poltti nuo kaupungit "poroksi" (2.Piet. 2:6). "Ikuinen" tuli paloi niin kauan kuin oli jotain palamatta, ja sitten tuli sammui (ks. myös Jer. 17:27; 2.Aikak. 36:19).

Samoin kun Kristus lähettää jumalattomat "ikuiseen tuleen" (Matt. 25:41), heidät poltetaan "sammumattomassa tulessa" (Matt. 3:12). Vasta sitten kun tuli on polttanut kaiken eikä mitään ole jäänyt palamatta, tuli sammuu. *15

Kun Kristus puhui "iankaikkisesta rangaistuksesta" (Matt. 25:46), hän ei tarkoittanut ikuista rankaisemista. Hän tarkoitti sitä, että samoin kuin "iankaikkinen elämä jatkuu halki ikuisuuden loppumattomien aikakausien, myös rangaistus on iankaikkinen - ei ikuisesti kestävää tietoista kärsimistä, vaan rangaistus, joka on lopullinen. Tuon rangaistuksen kärsivien loppu on toinen kuolema. Tämä kuolema on ikuinen, siitä ei ole eikä voi olla mitään ylösnousemusta." *16

Kun Raamattu puhuu "iankaikkisesta lunastuksesta" (Hepr. 9:12, VKR) ja "iankaikkisesta tuomiosta" (Hepr. 6:2), se viittaa lunastuksen ja tuomion ikuisiin tuloksiin - ei loppumattomasti jatkuvaan lunastamiseen tai tuomitsemiseen. Samoin kun Raamattu puhuu ikuisesta tai iankaikkisesta rangaistuksesta, se puhuu rangaistuksen tuloksesta eikä rankaisemisesta. Se kuolema, jonka jumalattomat kuolevat, on lopullinen ja ikuinen.

4. Kidutetaan aina ja ikuisesti. Myöskin Raamatun käyttämä ilmaisu "aina ja ikuisesti" (Ilm. 14:11; 19:3; 20:10) on antanut aihetta päätelmälle, että Saatanan ja jumalattomien rankaisemisprosessi jatkuisi kautta ikuisuuden. Mutta tässäkin alkutekstin sanonnan merkitys on riippuvainen siitä, mistä tai kenestä on kysymys. Kun puhe on Jumalasta, sen merkitys on absoluuttinen - sillä Jumala on kuolematon; mutta kun puhe on kuolevaisista luoduista, sen merkitys on rajoitettu.

Raamatun kuvaus Edomin rankaisemisesta antaa hyvän esimerkin tästä. Jesaja sanoo, että Jumala muuttaisi maan "palavaksi pieksi. Ei sammu se yöllä eikä päivällä, iäti nousee siitä savu; se on oleva raunioina polvesta polveen, ei kulje siellä kukaan, iankaikkisesta iankaikkiseen" (Jes. 34:9,10). Edom hävitettiin, mutta ei se enää pala. Sen hävityksen "iankaikkisuus" kesti kunnes tuho oli täydellinen.

Kaikkialta Raamatusta voimme selvästi havaita, että käsitteellä "ainiaan" on rajansa. Vanha testamentti sanoo, että orjan on palveltava isäntäänsä "ainiaan" (2.Moos. 21:6), että Samuel - poikanen sai jäädä pyhäkköön "ainiaaksi" (1.Sam. 1:22, VKR; uusi kirkkoraamattu suomentaa sanonnan alkutekstin todellisen merkityksen mukaisesti: "koko elämänsä ajaksi") ja että Joona ajatteli joutuneensa kalan vatsaan "ainiaaksi" (Joona 2:7), "iankaikkisesti" (VKR). Uusi testamentti käyttää sanontaa samalla tavoin: esimerkiksi Paavali neuvoi Filemonia ottamaan vastaan Onesimuksen, jotta tämä saisi asua hänen luonaan "ikuisesti" (Filem. 15). Kaikissa näissä tapauksissa sanonnat 'ainiaan' ja 'ikuisesti' tarkoittavat: 'niin kauan kun asianomainen elää'.

Psalmissa 92:8 sanotaan, että jumalattomat "tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi". Ja ennustaessaan suuresta lopullisesta maailmanpalosta Malakia kirjoittaa: "Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta" (Mal. 3:19).

Kun jumalattomat - Saatana, pahat enkelit ja katumattomat ihmiset - ovat kaikki hävitetyt tulella, enää ei ole käyttöä Kuolemalle eikä Tuonelalle (katso tämän kirjan lukua 25). Nekin Jumala hävittää ainiaaksi (Ilm. 20:14).

Raamattu tekee siis hyvin selväksi, että rangaistus, ei rankaiseminen, on ikuinen - toinen kuolema. Tästä rangaistuksesta ei ole ylösnousemusta, sen vaikutukset ovat ikuisia.

Arkkipiispa William Temple oli oikeassa kun hän lausui: "Yhden asian voimme sanoa varmuudella: ikuinen piina ei kuulu kuvaan. Jos ihmiset eivät olisi omaksuneet kreikkalaista ja epäraamatullista käsitystä yksilön sielun luontaisesta häviämättömyydestä ja sitten lukeneet Uutta testamenttia tuo käsitys valmiina mielessään, he olisivat omaksuneet siitä (Uudesta testamentista) opin annihilaatiosta eikä ikuisesta piinasta. Raamattu nimittää tulta ikuiseksi, ei siihen heitettyä elävää olentoa." *17

Kun Jumalan lain rikkomisesta säädetty rangaistus on täysimääräisesti toimeenpantu oikeuden vaatimukset on tyydytetty. Nyt taivas ja maa julistavat Herran vanhurskautta.

5. Rangaistuksen periaate. Kuolema on lopullinen rangaistus synnistä. Syntinsä vuoksi kaikki, jotka kieltäytyvät Jumalan tarjoamasta pelastuksesta, kuolevat ikuisen kuoleman. Mutta jotkut ovat tehneet syntiä julkeasti, demonisesti nauttien siitä, että ovat tuottaneet toisille kärsimyksiä. Toiset taas ovat eläneet suhteellisen moraalista, rauhallista elämää, ja heidän syyllisyytensä on pääasiassa sitä, että he ovat torjuneet Kristuksessa tarjotun pelastuksen. Onko oikein, että molemmat ihmisryhmät kärsivät saman rangaistuksen?

Kristus sanoi: "Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan" (Luuk. 12:47,48).

Epäilemättä ne, jotka ovat kapinoineet Jumalaa vastaan eniten, tulevat kärsimään enemmän kuin ne, jotka eivät ole. Mutta meidän tulee ymmärtää heidän lopullinen kärsimyksensä suhteessa Kristuksen "toisen kuoleman" kokemukseen ristillä. Ristillä hän kantoi koko maailman synnit. Hänen kärsimänsä kuolintuskan - kuvaamattoman henkisen ahdistuksen - aiheutti synnin mukanaan tuoma kauhea ero Isästä. Samoin on kadotukseen joutuvien syntisten laita. He korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet ei ainoastaan tässä elämässä, vaan myös viimeisessä, lopullisessa hävityksessä. Jumalan kasvojen edessä he kokevat syyllisyyttä synneistään, ja se saa heidät kärsimään sanoinkuvaamatonta tuskaa. Mitä suurempi syyllisyys, sitä suurempi tuska. Saatana, synnin alkuunpanija ja edistäjä, kärsii eniten.*18

Maan puhdistaminen. Kuvaillessaan Herran päivää, jolloin kaikki synnin jäljet hävitetään, Pietari kirjoittaa: "Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2.Piet. 3:10, VKR).

Sama tuli, joka hävittää jumalattomat, puhdistaa maan synnin saasteista. Tämän maapallon raunioista Jumala luo "uuden taivaan ja uuden maan". Ja Johannes jatkaa: "Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet" (Ilm. 21:1). Tässä puhdistetussa, uudestiluodussa maassa - lunastettujen ikuisessa kodissa - Jumala ei salli enää murhetta, vaivaa eikä kuolemaa (Ilm. 21:4). Lopultakin synnin aiheuttama kirous on poistettu (Ilm. 22:3).

Viitaten tulevaan Herran päivään, jolloin synti ja katumattomat syntiset hävitetään, Pietari sanoo kaikille: "Millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa." Hän perustaa toivonsa lupaukseen Kristuksen takaisintulosta ja vakuuttaa: "Meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha" (2.Piet. 3:11,13,14).

Huomautuksia ja lähdeviitteitä

1. Ks. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 885.
2. Ks. Questions on Doctrine, s. 495.
3. "Kun peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen (Ilm. 19:20), 'loput' (Ilm. 19:21) saavat surmansa Kristuksen miekasta. Nämä ovat kuninkaita, sotapäälliköitä, mahtimiehiä, kaikkia, niin vapaita kuin orjia (Ilm. 19:18). Samoja ihmisryhmiä mainitaan kuudennen sinetin yhteydessä heidän pyrkiessään kätkeytymään "valtaistuimella istuvan katseelta ja Karitsan vihalta" (Ilm. 6:14 - 17), kun "taivas hävisi näkyvistä kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät paikaltaan". On ilmeistä, että näissä kummassakin raamatunkohdassa kuvataan samaa vavahduttavaa tapahtumaa, Kristuksen toista tulemusta.
"Miten monien kuolemasta on kysymys tuossa kohdassa, missä sanotaan että 'Loput saivat surmansa' (Ilm. 19:21)? Ilmestyskirjan 13. luvusta jakeesta 8 ilmenee, että maan päällä on Kristuksen tullessa vain kaksi eri ihmisryhmää: ne, jotka kumartavat petoa, ja ne, joiden nimi on Karitsan elämänkirjassa. On sen vuoksi selvää, että kun 'loput' saavat surmansa (Ilm. 19:21), eloon ei jää muita kuin ne, jotka ovat vastustaneet petoa eli ne, joiden nimi on elämänkirjassa (Ilm. 13:8)" (SDA Bible Commentary, rev.ed., vol.7, s. 885).
4. Vrt. Questions on Doctrine, s. 500. Asaselin pukki ei ole vanhurskaiden vapahtaja.
5. Septuaginta (Vanhan testamentin kreikankielinen käännös) käyttää tätä ilmaisua kääntäessään heprean sanaa tehom, 'syvyys' jakeessa 1.Moos. 1:2. Tämä osoittaa, että maapallon tila tuhatvuotiskauden aikana on ainakin osittain verrattavissa maapallon tilaan alussa, jolloin se oli "autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä". Katso SDA Bible Commentary, rev. ed.., vol. 7, s. 879.
6. Maininta siitä, että he hallitsevat tai että heille annettiin tuomiovalta, ei välttämättä merkitse jumalattomien elämistä maan päällä. Alussa Jumala antoi Aadamille ja Eevalle vallan hallita (1.Moos. 1:26). Ennen lankeamistaan syntiin he hallitsivat sitä osaa luomakunnasta, minkä Jumala oli heidän valtaansa uskonut. Hallitsija ei tarvitse kurittomia alamaisia voidakseen hallita.
7. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 7, s. 880.
8. Maxwell, God Cares (Boise, ID: Pacific Press, 1985) vol. 2, s. 500.
9. Ilmestyskirjan kuvaus Uuden Jerusalemin laskeutumisesta ei välttämättä ilmaise tuon laskeutumisen tarkkaa ajankohtaa, sillä edellisessä luvussa näemme jo tuon "rakastetun kaupungin" paholaisen johtamien joukkojen piirittämänä. Tämän mukaan voimme päätellä, että Uuden Jerusalemin on täytynyt laskeutua maan päälle jo ennen maan uudistamista.
10. Nimet Gog ja Magog liittyivät Israelin vihollisiin, joiden oli määrä hyökätä Jumalan kansaa ja Jerusalemia vastaan maanpakolaisuuden jälkeen (ks. Hes. 38:2, 14 - 16). Useat Vanhan testamentin Israelia koskevista profetioista eivät sellaisenaan täyttyneet. Ne saavat täyttymyksensä hengellisessä Israelissa. Siten se suuri vihollisjoukkojen liittoutuma, joka Hesekielin mukaan hyökkäisi Jerusalemia vastaan, toteutuu Jumalan salliessa Saatanan pelastumattomine joukkoineen hyökätä kansaansa ja rakastettua kaupunkiaan vastaan suuren taistelun viimeisessä vaiheessa.
11. Questions on Doctrine, s. 505.
12. Vrt. SDA Bible Commentary, rev.ed., vol. 4, s. 708.
13. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
14. Ks. "Hell", SDA Dictionary, rev.ed., s. 475.
15. Vrt. Jeremian profetiaa Jerusalemin hävittämisestä tulella, jota kukaan ei voinut sammuttaa (Jer. 17:27). Ennustus toteutui, kun Nebukadnessar valloitti kaupungin (2.Aikak. 36:19). Tuli paloi kunnes kaupunki oli tuhoutunut, ja sitten se sammui.
16. Questions on Doctrine, s. 539.
17. William Temple, Christian Faith and Life (New York: Macmillan, 1931), s. 81.
18. Vrt. "Hell", SDA Bible Dictionary, rev.ed., s. 475.