Kesän lähestyminen ahdistaa hitosti. Kesäisin entiset kaverini yleensä painostavat minua lähtemään jonnekin, mutten pysty.
Kaipaan niitä kesiä ennen masennusta. En muista milloin viimeksi pääsin pois betonihelvetistä maaseudun rauhaan - kauas pois autoillaan läpi yön rälläävistä amiksista ja kännissä mölyävistä teinilaumoista.
Kaipaan kylmää olutta järven rannalla saunan jälkeen. Kaipaan sitä ääntä, joka kiukaassa palavista haloista kantautuu. Kaipaan laineiden liplatusta. Kaipaan sitä kihelmöintiä kun juoksee kuumasta saunasta viileeään veteen.
Kaipaan metsän tuoksua. Kaipan aamuyöstä laulunsa aloittavia lintuja. Kaipaan jopa hyttysten ininää ja pistoja.
Monta kesää olen viettänyt yksin unelmoiden. Olen unelmoinut, että tutustuisin kauniiseen ja kivaan tyttöön, jonka kanssa voisi yöttöminä öinä kävellä ilman päämäärää pitkin Stadin katuja - kävellä kaatosateessa ilman sateenvarjoa ja kuunnella ukkosta.
Kohta on taas kesä eikä mitään tapahdu enkä minnekään kykene lähtemään.
Elämä on helvettiä. Kesä on helvettiä.
Kaipaan niitä kesiä ennen masennusta. En muista milloin viimeksi pääsin pois betonihelvetistä maaseudun rauhaan - kauas pois autoillaan läpi yön rälläävistä amiksista ja kännissä mölyävistä teinilaumoista.
Kaipaan kylmää olutta järven rannalla saunan jälkeen. Kaipaan sitä ääntä, joka kiukaassa palavista haloista kantautuu. Kaipaan laineiden liplatusta. Kaipaan sitä kihelmöintiä kun juoksee kuumasta saunasta viileeään veteen.
Kaipaan metsän tuoksua. Kaipan aamuyöstä laulunsa aloittavia lintuja. Kaipaan jopa hyttysten ininää ja pistoja.
Monta kesää olen viettänyt yksin unelmoiden. Olen unelmoinut, että tutustuisin kauniiseen ja kivaan tyttöön, jonka kanssa voisi yöttöminä öinä kävellä ilman päämäärää pitkin Stadin katuja - kävellä kaatosateessa ilman sateenvarjoa ja kuunnella ukkosta.
Kohta on taas kesä eikä mitään tapahdu enkä minnekään kykene lähtemään.
Elämä on helvettiä. Kesä on helvettiä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mäkin pelkään et mun kesästä tulee täyttä yksinäistä paskaa,viime kesä meni lääkkeiden voimalla tosi hyvin, mut nyt oon ollu ilman lääkkeitä taas niin kauan et joka päivä on pelkkää taistelemista..
Pitäis varata aika lääkärille ja nennä sinne mut kun ei kykene,en oo saanu mitään pitkään aikaan aikaseks ja alamäki on kamala..Kun vaan olis joku joka tietäs mun pahasta olosta ja välittäis,lähtis vaikka saattaan lääkäriin.. Vanhemmistakaan ei oo hyötyä niitä ei vaan kiinnosta vaikka tietää tilanteen ja oon pyytäny apua, kavereille ei voi kertoa koko tilannetta,sitä on todella yksin ja asiat vaan kasaantuu päälle
Itse olen aina tykännyt kesästä, juuri ketjun aloittajan sanomien asioiden takia. Mutta tosiaan, yksinäisenä mikään niistä asioista ei tunnu enää miltään. Tämän jouduin itsekin toteamaan viime kesänä, jonka jouduin viettämään ahdistavassa kaupungissa ilman mitään järkevää tekemistä. Toden totta pelkään, että tulevastakin kesästä tulee samanlainen. Ja varmasti tuleekin, eiväthän asiat ole viime vuodesta juuri muuttuneet. Tosin kesämökki vaihtoi omistajaa tässä hiljattain, joten sinnekään ei voi enää paeta. Et ole yksin.
Onneks asun maalla. Tuntuu elo täällä paljon miellyttävemmältä, eikä oo seinän takana vakoilevia naapureita.
No mulla ei tän kesän suhteen ole suuria toiveita. Seuraavaan sitten varmaan onkin, kun silloin olen suunnitellut olevani "valmis", mutta niitä en vielä jaksa miettiä.
Kesällä kyllä iskee ehkä enemmän niitä toiveita, just esim. seurustelusta. Viime kesänä ihastuin niin, että meinasin hajota siihen tunteeseen.
No mun kesä tulee menemään työssäoppijaksolla, jossain mielenterveys paikassa, ja sen lisäksi kun siinä on koulu loppusuoralla, niin varmaan riittää muuta ajateltavaa.
Sais tulla hyvä ukkosia, viime kesänä ei täällä oikein ollu. Eikä sitä koskaan tiedä, ehkä tämä kesä onkin jotain aivan erikoista. Ikuinen romantikko...
Mutta syksylle on suunnitelmia, hieman... Toi on totta että kesä herättää enemmän toiveita, joten itse pyrin "jättämään kesän väliin" eli samanlaista arkea kuin talvellakin, verhot kiinni, tietokone auki jne. Muutenkin inhoan kesää kun kaikki itikat ovat välittömästi käymässä kimppuun. Maanteillä on kaahareita ja on liian valoisaa, kamalia hellepäiviä ym. Itse pidän enemmän talvesta. Tekemistä löytyy ja saa rauhassa käydä kävelyllä, ei ole kaahareita maanteillä kun on huonot ajokelit jne. On helpompi olla ja kulkea kun ei näe paljon muita ihmisiä/ seurustelevia ihmisiä. Ei tule sellaista tunnetta että olisi yksinäinen. Joten inhoan kesää monestakin syystä.
Ihmiset sekoo heti kun tulee vähänkin lämpösempää ja tekee sellasta mitä mää inhoon: shoppailee mielettömänä.
Itse olin kai hyvin onnekas, kun sain viettää alkukesästä viikon maaseudulla perheeni kanssa. Veneilyä, ulkoilua, saunomista, uintia, jne. Kaiken kaikkiaan olin sen ohikiitävän viikon ajan hyvinkin onnellinen, mutta nyt jälkeenpäin täällä kotona kaupungissa on iskenyt ehkä entistä suurempikin ahdistus. Sain kai muistutuksen siitä, miten hieno tämä vuodenaika voikaan olla ja miten mukavia asioita kesällä voikaan tehdä. Lomamatkan jälkeen minä kuitenkin olen viettänyt aikaa lähinnä täällä tunkkaisessa, kuumassa kodissa, muiden tehdessä noita em. juttuja jopa koko kesän ystäviensä kanssa.
Noh, voisihan ne asiat huonomminkin periaatteessa olla. :-) Onneksi on hyvä perhe, mutta eipä siitäkään aina iloa ole...
Minua ahdistaa jo nyt kesän ja kesäloman loppuminen. Vihaan työtäni ja vihaan syksyä. Alkukesä on ainoa aika vuodesta, kun tunnen olevani elossa, mutta jo nyt itken päivittäin kesän päättymistä ja syksyn painajaisen alkamista. Masennukseni puhkesi loka-marraskuussa 1990-luvun lopulla, tosin diagnosoitiin vasta 2000-luvun alussa. En tiedä miten tässä uudessa työssä tulen selviämään syyskuukausista mutta jo nyt vatsaa vääntää ajatuskin töihin palaamisesta.
Tämä päivä meni ihan harakoille, kun oli pilvistä ja sateista, en saanut lähdettyä edes torille. Tosin sekään ei enää tuota mielihyvää. Itse asiassa mikään ei tuota, toisin kuin vielä toukokuussa kun aurinkoisina päivinä menin melkein nukkumatta ja jalat puoli metriä ilmassa tuolla ympäri kaupunkia. Ja koko ajan mielessä jyskytti tänään, että nyt pitäisi tehdä jotakin kun on loma; nyt pitää nauttia kun on kesä.
Ja sama ongelma kuin jollain tuolla edellä: pitäisi hakea uusi mielialalääkeresepti mutta kun toimintakyky on laskenut niin, ettei saa edes soitettua terveyskeskukseen. Taas se sama vastaanottovirkailijan rutina siellä: "No paljonko niitä on jäljellä?" "Oisko viikon annos", "Pitää uusia ne aikaisemmin, ei saa jättää niin viime tippaan".. Jos olisin niin toimintakykyinen, että saisin asiat hoidettua, niin en varmaan tarvitsisi koko lääkitystä!
Voi kun voisi vielä joskus tuntea mielihyvää.
Niin, myös minua ahdistaa kaiken lisäksi tuleva syksy. Kesäkuun pari ensimmäistä viikkoa ovat olleet tänäkin vuonna melko mukavia, eikä joutenolokaan varsinaisesti ole niiden aikana häirinnyt, mutta nyt heinäkuussa huomaa taas päivien valuvan hukkaan ja syksyn tosiaan lähestyvän. Yleensä siinä juhannuksen aikoihin tämä tunne alkaa, kun tajuaa päivien lähtevän lyhenemään. Elokuu onkin sitten jo täysin toivotonta aikaa, kun "arkeen paluu" on viimeistään silloin edessä. Tämänkin tunteen vuoksi olisi niin kovin mukavaa viettää enemmänkin aikaa kauempana kotoa kesästä nauttien, mutta eipä sitä yksin saa juuri mitään aikaiseksi...