Mistä te muut sijaisvanhemmat löydätte sen jaksamisen avaimen kaiken tämän "sekamelskan" keskellä? Itselläni tuntuu, että yhtenä kauniina päivänä en jaksa enää. Takana pitkä sijaisvanhemmuus ja monien vuosien oikeusrumba, johon ei näytä loppua tulevan. Aina kun KHO:n päätös tulee, homma alkaa alusta. Yritä siinä samalla tehdä hyvää yhteistyötä biovanhempien kanssa, jotka valittavat aina ja kaikesta. JOkaiselle lapsen mustelmalle täytyy löytyä selitys yms. Sos.työntekijä ei halua olla meidän kanssa missään tekemisissä, ei olla tavattu ainakaan 2 vuoteen. Viimeisimmästä puhelinkeskustelustakin on melkein vuosi.
Onneksi toinen sijoittajakunta on järjestänyt työnohjausta ja vertaistukea. Sen avulla olen jaksanut, mutta nyt alkaa tuntua vaikealta. Lapsille pitäisi olla kuitenkin hyvä äiti, jaksaa hoitaa ja kannustaa sekä tukea heitä kaikessa mahdollisessa. Tuntuu vain, että biovanhemmat tekevät tämän kaiken niin vaikeaksi.
Onneksi toinen sijoittajakunta on järjestänyt työnohjausta ja vertaistukea. Sen avulla olen jaksanut, mutta nyt alkaa tuntua vaikealta. Lapsille pitäisi olla kuitenkin hyvä äiti, jaksaa hoitaa ja kannustaa sekä tukea heitä kaikessa mahdollisessa. Tuntuu vain, että biovanhemmat tekevät tämän kaiken niin vaikeaksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tänään olen valmis palauttamaan lapsen tavaroineen sinne mistä hainkin. tuntuu että koko koneisto painaa päälle ja uhkailee, eikä kukaan ajattele lasta ja hänen tulevaisuuttaan.
terapiaa olisi tarvittu jo vuosi sitten, mutta rahoittaja puuttuu. kela ja sijoittajakunta kiistelevät kummalle asia kuuluu. ja meillä särkyy, tuhoutuu, katoaa, kätkeytyy ja löytyy mitä milloinkin lapsen oirehtiessa pahaa oloaan.
ja käyttöohje puuttuu! kukaan ei kerro kuinka tulisi OIKEAOPPISESTI hoitaa kotioloissa tällainen turvattomuus. mitään ei pitää esillä, kaikki tärkeät tavarat tuli laittaa lukkojen taa jne eihän tämä ole enää kotielämää.
kenellekkään lapselle samankaltaista riepottelua kuin meidän viimeisellä sijaislapsella oli, eli jos oikein tarkkaan lasketaan niin seitsemäs paikka olemme me. Tämä kaikki neljän vuoden sisällä.
Kuka sitten korjaa kaikki vammat mitä tästä tällaisesta seuraa? Syyt oli myös suurimmaksi osaksi äidin halu tehdä jostakin muusta se syyllinen. Sosiaaliviranomaiset tekivät kuten äiti tahtoi. Tulos on sitten aivan kamalan sairas lapsi.
Sijoittava kunta on velvollinen antamaan työohjausta. Tehkää valitus isoilla kirjaimilla.
Antaa KELA ja sijoittajakunta kiistellä, lapsi tarvitsee apua nyt heti eikä voi odottaa heidän sovintoa, maksettava se on kuitenkin.
Miksi lapsen pitää panna siihen tilanteeseen teillä on oikeus vaatia ja sen vaaditte lapsen hyödyksi lakikin jo sanoo siitä sanansa. Sääli että näin huonosti on niin monella perheellä joita ei kuulla ja lapsi siitä kärsii paljon.
Vertaistuki on tarpeellista ja työnohjaus välttämätöntä, mutta ne eivät vaikuta biovanhempien käytökseen. Jos sosiaalityöntekijä ei halua olla tekemisissä teidän kanssanne on asiaa alettava hoitaa hänen esimiehensä kanssa, jolta vaaditte toista työntekijää. Lain mukaan sijoittajakunnan tulee ohjata ja tukea sijaisvanhempia joten ei sosiaalityöntekijä voi vain päättää pysytellä kaukana ns. hankalien biologisten vanhempien lasta hoitavista sijaisvanhemmista, puhumattakaan itse lapsesta.
Biologiset vanhemmat tarvitsisivat ammattiapua, että heidän olisi mahdollisuus tunnustaa tosiasiat l. ettei heistä ole lapsen kasvattajiksi, mutta tätä puolta kunnat hoitavat vielä huonommin kuin perhehoitoa yleisesti. Jaksamista toivon sinulle, vaikka onkin todella raskasta olla ainoa aikuinen yhteistyökuviossa biologisten vanhempien kanssa.
Eipä juurikaan mistään, kyllä sossun kiinni saaminenkin, onkin jo iso asia.
Itse olen niin pettynyt juuri tällä hetkellä myös kaikkeen, kun pitäisi kaiken toimia, vaan mikään ei tunnu toimivan.
Sairas lapsikin pistettiin kotiin ja sairaalasta vaan sanottiin, että pitää valvoa ja pitää silmällä nyt alkuun öisin.....
Sepä helppoa, perhe herää aamulla pirteänä ja äiti pääsee nukkuun sitten.....aamuyöstä,
sairaalan henkilökunta tekee kolmivuorotyötä ja sijaisäiti, täyspäiväistä, ei täyspäisenä...
Joten tämmöttistä,ompahan aikaa täällä katsella.
sijais-isä taas sanoo, että pitää vaatia. mutta byrokratiaa vastaan on vaikea taistella ja lapsesta kuitenkin on kyse. elollisesta olennosta, josta on vastuun ottanut. ei kesäkissaa - ei kesälasta, joka palautetaan ensimmäiseen vaikeuteen.
työnohjaukseen ja ryhmiin on pitkät matkat ja minne laitat lapset niiden ajaksi. käyttöohjetta ei mukaan tule, kun saat lapsen sijoitukseen.
sosiaali- ja terveysministeriö saisi kehittää ohjeet jokaiseen kuntaan, miten tulisi kasvattaa sijoitukseen laitettuja lapsia kussakin eteen tulevassa ongelmassa. kotikonstit kun johtavat biojen taholta syytöksiin. minulta ainakin ovat konstit ja keinot loppu.
enkä enää yhtään ihmettele miksi kaduilla luuhaa kaiken mallista ja käytöksistä nuorta aamusta iltaan. helpoinhan on vain jättää reagoimati lapsen tekemisiin ja sanoa mitä välii, mee pihalle....
mistäkö sitä voimaa saa? täältäkin kun saa valittaa toiselle, joka on samassa rumbassa mukana. ja ärhennellä vastamielipiteitä kirjoittaville, kun oikeasti pitää olla niin symmpis ja emppis lastensa bioille, joita ei saa syyllistää .
Olen kanssasi samaa mieltä kv1, että byrokratiaa vastaan on ihan turhakin lähteä taistelemaan. Mitenkään sijais-isää mollaamatta, tai vähättelemättä, olen sitä mieltä, että ei se räyhääminen ketään oikeasti helpota. Ehkä on niin, että hänelle sijoitettavat lapset tulevat kunnasta jossa on asiat vähän erillä lailla, kuin esim. Helsingissä. Totuushan on se, että jos aletaan räyhää ja vaatii ym. niin lapset meiltä lähtee. Siihen emme ainakaan me ole perheenä valmiita. Meillä kun on lapsi sijoitettuna niin, että hän on siihen täysi-ikäisyyteen asti ja sitten "sopimukset" loppuu, mutta tuskimpa vaan tunnesiteet. Ei ainakaan toivottavasti!
Olen sitä mieltä, että kun asiallisesti puhuu ja hoitaa asiat, niin kyllä niillä on tapana järjestyä. Ei meillä ainakaan mitään ole koskaan puuttunut sen takia, että meillä on sijoitettu lapsi. Päin vastoin, tuntuu että hänen kauttaan olemme paljon rikkaampia! Ei ehkä rahallisesti tai materialistisesti, mutta muuten!
Ihanaa keväistä päivää kaikille!
"MOLLATA" jos se jotenkin siltä tuntuu ja helpottaa. Kirjoitan vaan siksi kun epätoivo näyttää ottavan vallan niin monella sijaisperheellä. Myös kokemuksestamm,koska olemme juuri jokin aika sitten käyneet nämä asiat itse läpi tämän viimeisen sijoituksen yhteydessä.
En räyhää viranomaisten kanssa vaan puhumme ja jos se ei auta niin jouduin kirjoittamaan asiallisesti heille lähtökohtana lapsen oikeudet ja miten me voimme sijaiskotina ne täyttää jos ei saada siihen apua ja tukea. Meillä todella hyvät kunnioittavat suhteet viranomaisiin.
Sitten kirjeet postiin ja jokaiselle sama kirje, joka on sitten pakko ottaa virallisesti käsittelyyn joka portaassa, sosiaalijohtajalle- ja lastensuojelutyöntekijöille ja tarpeen mukaan vielä ylempiin portaisiin.
Se sitten olikin jo ilmoitus että kunta ei täytä velvollisuuksiaan vaan jopa saa siitä sitten vakavat moitteet ja mitä muuta saivat en tiedä.
Onko kunnilla paljon mitään muita vaihtoehtoja kuin että sitten sijoittaa lapsi/lapset pienlaitokseen, ammatilliseen perhekotiin.
Tiedätte varmaan mitä lapsen hoito tulisi maksamaan, koska päivähinnat ovat kyllä sen verran korkeat että vaihtoehto sijaiskoti on kunnalla hyvinkin edullinen ja voin väittää että lapselle myös parempi.
Olen tietoinen että työnohjaus on monille tuntematon työskentelymuoto, mutta sen voi myös vaatia (kirjoitan VAATIA koska siihen meillä on kaikki oikeudet. Älkäämme pyytäkö mitään) ja jos ei sijoittava kunta sitä voi järjestää niin on olemassa mahdollisuus saada työnohjausta muualta.
Sijoittava kunta maksa!
Työnohjaus,
meillä tämä tapahtuu kotona ja asiantuntijoita on aina kaksi ja toteutetaan aina tarpeen mukaan joka toinen viikko tai kerran kuukaudessa. Ilman tätä muuta tukea emme kykenisi emmekä jaksaisi arjen mukanaan tuomien ongelmien kanssa. Tässä on todella paljon menemisiä että kyllä kilometriä ja tunteja kertyy enempi kuin olisi oikeasti mahdollista ja aikaa.
Enkä usko että Helsinki on mikään ylipääsemätön tapaus vaikka se usein täällä vilisee esimerkkinä.
Enkä usko väitteeseen että menettää lapset jos vaatii heille ja sijaisperheelle oikeuksia.
Kyllä Helsingissäkin osataan laskea, siitä on enempi kysymys. On varmaan myös kysymys kuinka heille asetetaan vaatimuksia heti sijoitusvaiheessa siihenkin voi tehdä muutoksia.
Esim:
Sijaisperheenä emme kirjoittaisi mitään myönteistä referenssiä mitä tulisi mahdolliseen uuteen sijaiskoti sijoitukseen. Eli se olisi ammatillinen prhekoti eli ainut sijoittamis paikka. Eli sijaisperhe sijoitusta emme suosittelisi, jos kysymys olisi kuten nyt meidän kohdalla vaikeasta ongelma lapsesta ja jos syy olisi että emme saa tarvittavaa apua ja tukea. Mutta näinhän asia ei nyt meillä ole.
Ruvetkaa jäseneksi Sijaisvanhemmat yhdistykseen ja sieltä voitte saada apua esim. että yhdessä laaditte hyvin perustellun kirjeen ja paljon muuta tukea jne... Ei yksi ihminen voi paljoa vaikuttaa mutta kun on suuri ja voimakas ryhmä joka tietää mitä tahtoo, niin eikö se ole voimaa.
Tälläkin "Sijaisvanhemmuus" palstalla on tullut esiin niinpaljon painavia asioita että ne kun pantaisiin puntaroitavaksi niin kenen puolelle vaaka kallistuisi?
Taas tuli liika pitkä juttu, onneksi lukeminen on vapaaehtoista.
sijaiskodit ovathyviä jatkokouluttajia.
Mistä muualta he saisivat niin pätevää tietoa kuin juuri sijaisperheiltä.
Heille kuuluu myös paneutua asiaan ja lakitekstiin ollakseen päteviä auttamaan.
Kuka siitä kieltäytyy niin on kait aiheellista miettiä jotakin muuta EI ihmisläheistä työtä.
Tiedän, että sijaisvanhemmilla on todellakin myös oikeuksia, mutta tässä elämäntilanteessa en jaksa niitä edes ajatella. Tyydyn siihen, mitä sijoittaja meille antaa. Ja hän antaa alimman mahdollisen hoitopalkkion ja kulukorvauksen, ei muuta. En jaksa ruveta keskustelemaan korkeammasta hoitopalkkiosta lapsen vaikea vammaisuuden perusteella, en jaksa keskustella kulukorvauksesta lapsen suuren lääkityksen takia. Harrastumenot ja -välineet olemme aina maksaneet kulukorvauksesta, ei riitä voimia toimittamaan ostokuitteja sosiaalityöntekijälle. Lapset ovat ikänsä meillä asuneet ja hoitaisin heidät ilman rahaakin, mikäli meidän perheen annettaisiin elää rauhassa. Ei tarvitsisi miettiä, mitä seuraavaksi. Syytetäänkö meitä lapsen pahoinpitelystä, vammaisen lapsen vammakin on meidän aiheuttama, lapsen oppimisvaikeudet koulussa johtuu täysin sijaisperheestä jne. jne.
Tiedän, että olen vain ihminen ja teen virheitä mutta lapset olen aina hoitanut parhaan kykyni mukaan. Olen jäänyt pois ansiotyöstä, koska vaikeasti vammaisen lapsen kuntoutus työllistää kyllä aika tavalla. Kuntoutusta ja terapiaa joka arkipäivä ja kaikki on matkojen takana. Ne on näitä syrjässä asumisen "etuja".
Välillä olen jo miettinyt perheen kasvattamista, mutta tällä hetkellä tuntuu että en halua enää yhtään biosukua meidän elämää häiritsemään. Joskus jopa haaveilin voivani ystävystyä biosukujen kanssa, mutta se on meidän tilanteessa täysin mahdotonta. Hyvä, jos pystymme edes jonkinlaiseen yhteistyöhön. Meidän lapsemme ovat pienten kuntien sijoittamia, joissa raha ratkaisee. Yksi henkilö tekee kaikki sosiaalipuolen työt ja ei hänellä aika riitä kaikkeen. Hänelle on annettu tarkat raamit, joiden puitteissa toimia.
Hei!
Luin kirjoituksesi ja rupesin miettimään...nimittäin asun itsekin pienellä paikkakunnalla ja etäisyydet ovat pitkiä ja myöskin erään bio-suvun kanssa ns. sukset ristissä, ollut koko sijoituksen ajan, joten tiedän kuinka vaikeaa on hoitaa silloin lapsia, se vie kaikki voimavarat ja harmittaa, kun pitäisi keskittyä vain lapsiin ja toiset hiillostaa kaikenaikaa.
Meillä on myös korotetun hoitotuen saavia lapsia ja heitä pitää kuskata jatkuvasti jonnekin suuntaan.
Me kyllä käsketään kaupan lähettää suoraan lasku esim. pyörästä sossulle, toki olemme kysyneet saadaanko ostaa, aina ne ovat luvan antaneet, siksi vain mietin, että tehkää tekin niin, koska se kuuluu kerran.
Yhtäpaljon te niitä lapsia rakastatte, vaikka pyytäisitte isompien ostojen maksamista, koska se kuuluu.
Niin, sitä minun piti kysyä, mistäpäin suomenniemeä olette, et siis ole eteläsuomesta?
Hyvää viikonloppua, niinhän tässä kai jo voi toivotella!
Me asumme Itä-Suomessa, kaukana kaikesta. Lapset ovat tulleet kauempana olevista kunnista. Joten tapaamismatkatkin ovat pitkiä ja niihin menee koko päivä, joskus 2 päivää kun vien yhden lapsen yökylään esim. perjantaina ja käyn hakemassa sunnuntaina. Mutta tämä kuuluu tähän työhön ja ei ole syytä valittaa. Itse olen työni valinnut.
mutta kyllä tunnelmat ovat meilläkin kuten äidin sijaisella. huostaanottoa ja perhesijoitusta vastustavat biot, sosiaalipuolen tiukka budjetti, omat murkut, lainattujen traumat, parisuhde ja perhedynamiikka... kaikki pyörii hirveää karusellia, hyvä kun kyydissä pysyy.
minä odotan parhaillani joudunko oikeuteen lapsen koskemattomuuden loukkaamisesta. totta, mutta en ole lyönyt, en nipistellyt, en nimitellyt enkä ivaillut. jatkuvan varastelun katkaisemiseksi leikkasin lapsen ainoan kiintymyksen kohteen (hiukset), koska mikään muu ei hänelle mitään merkkaa. nyt meillä on ensi kertaa lapsi joka tulee syliin, hakeutuu seuraan ja ottaa oikeanlaista kontaktia. ja minä ehkä pääsen syytteeseen.
oikeastaan tekee mielikin mennä, vaikka tapahtuma tuskin on jenkkisarjojen tapainen oikeus, jossa myös minäkin saisin kertoa syyt jotka tilanteeseen johtivat.
tilannehan on se että, me olemme täällä kotona yksin. Meille ei anneta selkeitä työohjeita kuinka kohdata esimerkiksi jatkuva varastelu. vuoden minä puhuin sos.työntekijälle asiasta ja vastaukset olivat: tehän tiesitte että lapsi on vaurioitunut (oli kyllä tiedossa, että jo laitoksessa otti toisten tavaroita, meille ei vain kerrottu etukäteen). koettakaa kestää, yrittäkää ymmärtää! yritetty on ja lopulta tein mitä tein. perheen kannalta oikein, yhteiskunnan mielestä väärin.
mutta sitä saa mitä tilaa ja tekojen sekä sanojen takana on seistävä tuli sitten mitä tuli.
aina vaikeita varsinkin kun siihen ei saa tukea ja sitä oikeaa ymmärtämystä.
Meillä myös tuo varastelu on kaikenaikaa kytemässä ja luottamus on täysin tipotiessään.
Sait todella typerän vastauksen sosiaalityöntekijältä, hän jos kuka pitäisi saada sinun kautta sitä koulutusta omaan työhönsä ja selvitettävä tuo asia yhteisvoimin sekä hän vuorostaan pyytämällä apua sinulle ja lapselle lastepsykologilta tai muilta asiantuntijoilta terapiaa jne.
Mielestäni tuo ehkä liiankin suuri kiintymyksen kohde hiukset, on jotenkin liittyvä siihen hänen ehkä traumaattiseen lapsuuteen ja silloin on se oma keho jonka kautta haluaa määrätä tunteitaan että "tämä on minun". Kuten meillä lapsi 12v. hän ei välitä mistään omista esineistä jos niitä vie pois ei kaveritsta,tietokone,pyörä, elokuviin meno jne. Mutta omat hiukset on jotakin jumalallista hänelle, eli mistä hän haluaa päättää ne ovat hänen omaansa.
Minä "parturina" leikkaan ja siistin hiukset niin usein kun siihen on tarve, sanon että niin kauan kun ei huolehdi hiuksienpuhtaudesta niin ei mitään sutturahiuksia meillä haluta katsella. En ole tehnyt sitä mitenkään "rangaistuksena" kuten hän sen varmaan itse kokee. Aina kauhea huuto ja potkiminen, eikä auta vaikka ihmiset kehuvat että onpa sinulla kiiltävät ja kauniistileikatut hiukset.
Siitäkin hiusten leikkaamisesta on sitten bio-äiti pitänyt kamalaa meteliä kun leikkaan hiukset tyttäreltä, mutta me olemme ottaneet lapsen huostaan ja näin ollen se kuuluu meille tehdä mitä lapsen siistiin ulkonäköönkin kuuluu.
Toivon että syyte sinuakohtaan mitätöidään ja mainitse vuorostasi oikeudessa panemalla syyte sosiaalityöntekijää vastaan kyseenalaistaen hänenlle työhön kuuluvan velvollisuuden laiminlyömällä työnohjauksen kautta annettua neuvoa ja tukea.
Usein hyvin konkreettiset näyttöt tiukka ote tekevät lapseen vaikutuksen siten kuin hän heräisi tilanteeseen että olen rakastettu. Silloin lapsi itse näyttää ja kaipaa sitä oikeaa hellyyttä ja tuntuu että ottaa sitä myös vastaan tunteella. Lapsi rupeaa hakemaan läheisyyttä ja katsoo jopa silmiin oikealla tavalla joka puhuu enempi kuin monet sanat. Miksi tämä sitten pitää tuhota syytteillä jotka vahingoittavat enempi kuin siitä on hyötyä.
Onko se parempi että lapsella on leima otsassa OLEN VARAS sillä sen leiman saa aika äkkiä. Mutta peseppäs se pois vie vuosia tai ei lähde pois ollenkaan.
Miten autan lasta tällaisessa tilanteessa, sen pitää sinun kysyä syyttäjiltä.
Tiedän että tämä varastava lapsi tilanne on vaikea.
Ei olla mekään saatu sitä loppumaan millään terapiamenetelmillä mutta ehkä se vie aikaa, kuten aikaa on ottanut lapsen rikkoutuminenkin siinä traumaattisessa lapsuudessa.
Mutta me sijaisvanhempina olemme saaneet erilaisia "työkaluja" joka antaa voimia sekä helpottaa paineita onhan meitä silloin useampi saman ongelman parissa.