Uutta palstalla...

Nyt yhdellä moninikkisistä islamkriitikoista alkaa olla "vähän sellainen kutina", että länsimaissa on arvaamaton määrä piilomuslimeja, entisiä marxilaisia, jotka tavoittelevat absoluuttista valtaa - ehkäpä yhdessä avointen muslimien kanssa.

Uutta palstalla mutta ei uutta maailmassa. Goebbelsilla ja usealla muullakin aiemmalla uskonsankarilla oli vastaavia kutinoita piilojuutalaisista ja heidän salaliitoistaan avointen ja piilbolshevikkien kanssa. Syvässä Etelässä puolestaan pelättiin niggre-lover -ilmiötä - eräänlaisia salamustia, jotka piilottelivat valkoisen ihonsa takana.

Kaunokirjallisuudessakin aihetta on käsitelty:

http://luetut.blogspot.com/2009/01/amos-oz-kuolemaan-asti.html

PS.

Aiemmin totesin, että:

Jotkut ns. islamkriitikot kannattivat kidutusta vastoin kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita.
Jotkut ns. islamkriitikot hyökkäsivät Suomen oikeuslaitosta vastaan ja herjasivat yleistä syyttäjää.
Nyt hyökkäyksen kohteena on Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu.

Nyt vuorossa on piilomuslimien pelottava salaliitto, jonka voi tunnistaa siitä, että se vastustaa uskonnollisten, etnisten ja "rodullisten" kansanryhmien vastaist6a vihakiihotusta!
27345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

"Goebbelsilla ja usealla muullakin aiemmalla uskonsankarilla oli vastaavia kutinoita piilojuutalaisista ja heidän salaliitoistaan avointen ja piilbolshevikkien kanssa."

- http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti

"Jotkut ns. islamkriitikot kannattivat kidutusta vastoin kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita."

- Jos vastustat kiduttamista, niin sitten sinun pitäisi vastustaa myös islamin perustajaa, profeetta Muhammedia, joka kidutti brutaalisti useita viattomia ihmisiä. Miten on, Aapo?

Pari esimerkkiä Muhammedin harrastamasta kidutuksesta:

* Juutalaisen johtajan Kinana bin al-Rabin kidututtaminen aarrekätkön löytämiseksi (mm. tekemällä tuli hänen rintansa päälle): Ibn Ishaq, 511.
* Islamista luopuneiden kidututtaminen kuoliaaksi mm. hakkaamalla näiden jalat ja käden ristikkäin poikki, sokaisemalla heidän silmänsä kuumennetuilla rautatangoilla, ja jättäen heidät kuolemaan aavikolle – kieltäen heitä vielä saamasta vettä kuolintuskissaan: Ibn Ishaq, 454.

"Jotkut ns. islamkriitikot hyökkäsivät Suomen oikeuslaitosta vastaan ja herjasivat yleistä syyttäjää."

- Milloin, missä ja miten?

"Nyt hyökkäyksen kohteena on Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu."

- Milloin, missä ja miten?

Äänestä

"Nyt vuorossa on piilomuslimien pelottava salaliitto, jonka voi tunnistaa siitä, että se vastustaa uskonnollisten, etnisten ja "rodullisten" kansanryhmien vastaist6a vihakiihotusta!"

- Sinä et ainakaan vastusta vihakiihotusta. Olethan sentään useita kertoja puolustellut Koraanissa olevaa vihakiihotusta sekä islamistien harjoittamaa vihakiihotusta.

Olet pelkkä islamistien hännystelijä. Vihakiihotuksen puolustelija,

Äänestä

"Suvaitsevaisen" Aabra-hamin reaktiosta päätellen osuin arkaan paikkaan, joten voin siis taputtaa suuria karvaisia kämmeniäni.

Luonnollisesti "sivistynyt" ja "suvaitsevainen" Aabra-ham, joka on kovaan ääneen solvaamassa kristittyjä ja kristinuskoa sekä kehittelemässä toinen toistaan kieroutuneempia salaliittoteorioita vihakristillisistä uskonsankareista, itkee suureen ääneen siitä, kun hänen menetelmiään käytetään islamia vastaan. Ehtipä Aabra-ham jo verrata toimintaani 1930-luvun liikehdintään Saksassa.

"Goebbelsilla ja usealla muullakin aiemmalla uskonsankarilla oli vastaavia kutinoita piilojuutalaisista ja heidän salaliitoistaan avointen ja piilbolshevikkien kanssa."

Ihan kivaa argumentointia. Paitsi että tällä hetkellä juutalaisia ei ole suinkaan vainoamassa kansallissosialistit vaan _islam_. Tilanne on siis juuri päinvastoin kuin mitä Aabra-ham kirjoittaa: me emme suinkaan ole todistamassa uutta natsismin ja juutalaisvihan nousua Euroopassa. Päinvastoin, me olemme todistamassa demokratian vastaiskua sille, ettei tällaista natsismiin täysin rinnastettavissa olevaa uskonnollisen totalitarismin nousua pääse tapahtumaan.

Tähän mennessä islamin pitäisi olla jo tuttu asia jokaiselle, jos ei muutoin niin uutisten kautta. Subjektiivinen mielipiteeni on, että kyseessä on totalitaristinen, taantumuksellinen, taikauskoinen, teokraattisuudesta ja maailmanvaltaan pyrkivä äärimmäisen väkivaltainen ja suvaitsematon uskonto, joka tunkee itsensä niin ihmiselämän kuin yhteiskunnankin joka nurkkaan, ja jonka käsien tekemiset kertovat eri kieltä kuin mitä suun puheista voi tulkita.

Islamin positiivisen puolen ohella meillä pitäisi olla tähän mennessä riittävästi näyttöä islamin negatiivisesta puolesta - kunniamurhista, pikkulasten sukuelinten silpomisesta, totalitarismista, suvaitsemattomuudesta, anti-intellektualismista, väkivallasta, tiedevihamielisyydestä, fundamentalismista, juutalaisvihasta ja raiskauksista, ryöstöistä ja muista väkivaltarikoksista puhumattakaan - että voimme muodostaa itse kukin mielipiteemme ja näkemyksemme asiasta. Ja näkemykseni on, että nimenomaan islam on nyt se natsismin kaltainen nouseva voima, ei suinkaan demokratia ja sitä käyttävät aktivistit, joita kyllä auliisti leimataan tilanteesta riippuen kulloinkin niin "populisteiksi", "äärioikeistoksi" kuin "laitaoikeistoksi". Mutta nuo kaikki voimat kumpuavat pettymyksestä islamiin, sen edustajiin ja aikaansaannoksiin, ja länsimaisen yhteiskunnan saamattomuudesta asian osalta. Jos islamia ja muslimeja vihataan, se on heidän omaa syytään, kiitos islamin ja muslimien aikaansaannoksien. Muita uskontoja ei länsimaissa [kristinuskon ohella] vihata, sillä niiden aikaansaannokset eivät ole kamalia. Meillä on aivan yhtä lailla oikeus suhtautua islamiin samalla vastenmielisyydellä sen aikaansaannosten takia kuin miten suhtaudumme roomalaiskatoliseen kirkkoon sen pedofiiliskandaalien takia.

Myös 1930-luvulla natsismia kammoksuttiin, inhottiin ja vihattiin. Eivät ainoastaan kommunistit vastustaneet natsismia, vaan sekä sosialidemokraatit että saksalaiskansallinen oikeisto suhtautuivat todella nuivasti siihen. "An diesem System stirbt das Volk - wählt Sozialdemokraten Liste 1!" - muistan tuon vaalijulisteen historiankirjastani. Natseja ei inhottu, vihattu ja kammoksuttu heidän ideologiansa takia vaan heidän aikaansaannostensa ja natsismi koettiin jo tuolloin uhkaksi demokratialle - aivan samalla tavoin kuin islam koetaan tänä päivänä. Neville Chamberlain on saanut tarpeettoman huonoa mainetta myöntyväisyyspolitiikkansa takia. Tosiasiallisesti hän vaistosi Hitlerin oikean karvan jo aikaisin, ja hänen myöntyväisyyspolitiikkansa oli pakon sanelemaa: hän osti Britannialle aikaa varustautumiseen, ja oli tämän politiikan ansiota, että RAF:n ensilinjan hävittäjät olivat uudenaikaisia Spitfirejä ja Hurricaneja vanhentuneiden Gladiatorien ja Bulldogien sijaan. Ja juuri Chamberlain lopulta julisti sodan Hitlerille - demokratian aktiivisena itsepuolustuksena. Churchill (joka vihasi natsismia kuin myös islamia) vain jatkoi siitä, mihin Chamberlain oli joutunut - tai päässyt.

Me voimme kyllä todeta, että "islam edustaa arvoja ja ihanteita länsimaisessa arvotyhjiössä ja relativismin leimaamassa ilmapiirissä." MUTTA NIIN EDUSTI NATSISMIKIN! Kysymys on vain siitä, millaisia nuo arvot ovat ja mikä on niiden etumerkki - ei suinkaan itseisarvo. Natsismin arvot olivat kyllä itseisarvoltaan suuria - mutta etumerkiltään voimakkaasti negatiivisia, ainakin minun silmissäni.

Koska islamia vastustaviin kuuluu ihmisiä jokaisesta etnisestä ryhmästä (arabeja, mustia, valkoisia, aasialaisia jne.), ja suurin osa islaminvastustajista on muita kuin valkoihoisia, niin islamkielteisyys kertakaikkiaan ei voi olla natsismia. Se on sitä demokratian itsepuolustusta, joka jäi 1930-luvulla tekemättä Saksassa.

Äänestä
  • kunniamurhat eivät kuulu islamiin

    Äänestä

  • muslimX kirjoitti:

    kunniamurhat eivät kuulu islamiin

    Islamin puoluste­lijoilla on tapana väittää, että islamin laki ei hyväksy kun­niaväkivaltaa ja kun­niamur­haa sillä perusteella, että is­lamin laista ei löydy kohtaa, jossa naiseen kohdistuvaksi määrätty väkivaltai­nen teko tai murha oikeutettaisiin ni­menomaan suvun tai miehen kunnian puhdistamisella. Islamin laki kuitenkin hy­väksyy koston ja erityisesti verikoston, jotka molemmat sinänsä edustavat kun­niaväki­valtaa yleisemmässä mielessä, ja lisäksi se määrää ruu­miil­lisia rangaistuksia naiselle, mikäli mies pelkäs­tään pelkää tämän käyttäyty­vän uppiniskaisesti. Vaikka Koraanissa ei puhuta kun­nian me­nettämisestä vaan up­piniskaisuudesta oikeutuk­sena naisen lyömiselle, niin tosiasiassa naisen up­pinis­kaisuus on kuitenkin suo­rassa yhteydessä miehen tai suvun kunniaan, koska nai­sen oletetaan totte­levan mies­tään ja raja “uppiniskai­suuden” ja “epäkunniallisuu­den” välillä on käytännössä ole­maton. Ko­raanissa on erikseen mainittuna rangaistuksia uskottomuudesta kiinni jääneille naisille, ja naisen uskottomuus jos mikä yhdistetään yleisesti miehisen kunnian me­nettämiseen:

    >>>> Jos vaimonne on teille uskoton, hankkikaa keskuudestanne neljä todistajaa häntä vastaan. Kun he ovat antaneet todistuksensa, teljetkää vaimonne taloonsa, kunnes kuolema hänet korjaa tai Allah osoittaa hänelle toisen tien. (Koraani 4:15). >>>>

    Vaikka siis kunniaväkivallasta ja -murhista ei puhuta näillä termeillä shari’assa, nämä molemmat käsitteet vastaavat shari’an yleistä, naisia alistavaa henkeä:

    >>>> Profeetta sanoi: “Mieheltä ei kysytä, miksi hän löi vai­mo­aan.” (Sunan Abu-Da­wud 11:2142) >>>>

    Äänestä

...tässä yhteydesä piilomuslimien salaliittoon kuuluvista vihakuvien rakentelemisen vastustajista Suomen eduskunta, Suomen hallitus ja Suomen viranomaiset, joiden tehtävänä on pyrkiä valvomaan lakien noudattamista - ja jotka katalasti vastustavat kansanryhmien vastaista kiihotusta

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8954630#comment-43426320

Niin ja tietysti pitää muistaa myös kansanryhmien vastaista vihakiihotusta vastustava Suomen Tasavallan presidentti, joka jo onkin saanut oman osansa piilomuslimien salaliittoa vastustavien tahojen pyhästä vihasta.

PS. Piilomuslimien katalia vihakiihotuksen vastaisia touhuja vastustavien kannattaa ehdottomasti myös tarkistaa omat rivinsä. Jospa sieltäkin löytyy joku, joka ole riittävän innokkaasti uskonnollisten, kansallisten tai rodullisten kansanryhmien kimpussa.

Äänestä
  • ...toimii eri­tyisesti tämän Aabra-haminkin vaalima monikulttu­rismin ideologia, joka edesauttaa shari’an käyt­töönot­tamista pyrkimäl­lä suo­simaan islamia länsimaisen kulttuurin kustannuksella ja pyrkimällä estä­mään kritiikin islamia kohtaan, kuten shari’a edel­lyttää. Monikultturismi on vihan kulttuuria voimakkaasti tukeva ja täten viharikoksiin yllyttävä ääriliike ja ideologia, joka edus­taa etnopositiivista syr­jintää, ja se on ver­rattavissa ter­roris­min rahoit­tamiseen. Tyh­myys ja tietä­mättömyys ei­vät vapauta — edes poliitikkoja ja virka­miehiä — rikosoikeudellisesta vastuusta.

    Äänestä

  • Unohtelet nykyään kovin paljon asioita. Alkaako dementia vaivata?

    Äänestä

  • Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "vihakiihotukseksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa leimaamalla ihmisoikeuksien puolustajia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "vihakiihotukseksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa leimaamalla ihmisoikeuksien puolustajia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    Islamia kritisoivien leimaaminen vihakiihottajiksi ja ties miksi vai­­keut­­taa mer­kit­tävästi län­si­mai­sen arvo­maail­man — maal­lisen yh­teis­kunta­järjes­­tyk­sen, sanan-, us­kon­non- ja yk­si­­lön­­va­­pau­­den, nais­ten ja vä­hem­mistö­jen oikeuk­sien — suoje­le­mista shari’aa vas­taan.

    Äänestä

Esko Valtaoja kirjoitti: http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/82202.html Toki se on tietysti subjektiivinen näkemys kuten meillä kaikilla yleensä on. Em. kirjottaja kävi hyvää dialogia Tampereen piispan Juha Pihkalan kanssa Kirjassa "Nurkkaan ajettu Jumala": No hän on julki agnostikko mutta mielenkiintoisella tavalla hän kirjoittelee.

Äänestä
  • Olen monessa kohden samaa mieltä prof. Valtaojan kanssa.

    Länsimaisessa kulttuurissamme "päivitys" tapahtui usean sadan vuoden kuluessa, so. renessanssin kulttuurimurroksen (johon uskonpuhdistukset liittyvät ja jonka seurauksena luonnon- ja yhteiskuntatieteet alkoivat syntyä ), valistusajan aatteellisen murroksen (joka kyseenalaisti uskonnot, alkoi erottaa valtiot ja uskonnot toisistaan, kehitti voimakkaasti ajatusta tieteistä materiaalisen edistyksen palvelluksessa), Euroopan uskopuolisen maailman valloituksen tuoman valtavan talouskasvun, yhä jatkuvan teollisen vallankumouksen kautta. Ei se helppoa ollut, koska murroksien yhteydessä vuodatettiin valtavasti verta, niin ns. uskonsodissa, myöhemmissä suurvaltasodissa kuin maailmansodissakin. Oikeastaan reformaatiosta ei ollut niinkään kysymys - pikemminkin sarjasta hyvin syvälle käyviä kulttuurisia, taloudellisia ja poliittisia vallankumouksia, joiden yhteydessä - valitettavasti - vuodatettiin valtavasti verta.

    Vastaavaa kehitystä tai muutosta ei tapahtunut missään Euroopan ulkopuolella ja länsimaat saavuttivatkin näiden murrosten seurauksena ehdottoman poliittis-sotilaallis-taloudellisen ylivallan maailmassa. Euroopan ulkopuolisilla alueilla oli jatkettu hidasta kehitystä antiikin malliin ilman sen kummempia kulttuurisia tai poliittista tai uskonnollista tai tieteellistä ajattelua koskevia vallankumouksia.

    Kaikkialla Euroopan ulkopuolella moderni talous (siis länsimaistyyppinen talous), modernit tieteet (siis renessanssin jälkeen syntyneet luonnontieteet, yhteiskuntatieteet jne.) modernit poliittiset aatteet ovat tuontitavaraa, osin pakolla tuotuja ja osin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti omaksuttuja. Ne on tuotu sinne verraten äskettäin ja murroksen mukanaan tuomat kasvukivut ovat vaikeat. Niin myös muslimien asuttamilla alueilla. Toivoa sopii, että reformaatiosta ei tule yhtä kivuliasta kuin mitä se meidän nkulttuuripiirissämme oli.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Olen monessa kohden samaa mieltä prof. Valtaojan kanssa.

    Itse asiassa nykypäivän islam on käymässä läpi “refor­maatiotaan” jihadistien toimin­nan lisääntyessä ym­päri maapalloa. Tänä päivänä salafi-koulukun­nan (“var­haisten sukupol­vien”) muslimit toimivat täsmälleen näin keskittyessään Mu­hammadin ja hänen varhaisten seuraajiensa elämään. Näiden reformistien arvostelijat kutsuvat heitä vähät­televästi wahhabiiteiksi. Muhammadista ja Ko­raanista inspiraa­tionsa hakevina wahhabiitit ovat alati taipuvaisia väki­valtaan.

    Äänestä

  • Islamtietoinen kirjoitti:

    ienee Turkki, joka Kemal Ataturkin toimesta erotti valtion ja kirkon toisistaan. Mitä olen matkaillut Turkissa niin Ataturk on siellä lähes "ikoni" ja turkkilaiset kunnioittavat häntä suuresti. Hän suoritti operaation melko oivalliseen aikaan koska luulen, että tällä vuosikymmenellä se ei onnistuisi.
    Ehkä olen liian skeptinen sanalle , uskonsota, sillä todellisuus, ei totuus on aina ollut se , että taistellaan vallasta(arvovallasta), tai rahasta. Esko Valtaoja on kirjoittanut kolmisen nidettä, jotka olen lukenut mielenkiinnolla. Toki häntä on syytetty tieteen popularisoinnista. Voi pyhä yksinkertaisuus.

    Äänestä

Vai, että islamkriitikot hyökkäsivät oikeuslaitoksen kimppuun ja peräti herjasivat yleistä syyttäjää. Ja mitä sitten? Oikeuslaitosta vastaan saa ja pitää nousta aktiivisesti silloin kun se on yksiselitteisesti väärässä, samoin kuin yleistä syyttäjää on ihan lupa herjata, koska tämä mulkero sattuu olemaan väärässä. Oikeuslaitos ei ole mikään pyhä eikä sen esittämä teksti ole ex cathedra erehtymätöntä. Kaiken kukkuraksi lain säätää 200 totaalista idioottia, jotka vielä suurempi lauma taukkeja on valinnut peräti vaalilla paikalleen. Sitten kuvitellaan, että tämä omia palkkojaan törkeästi korottava eduskunta olisi jollakin muotoa oikeassa.

YK:ta vastaan saa ja pitää hyökätä, sen aika on yksinkertaisesti ohi. Sen tilalle tarvitaan NATO:n johtama neuvosto, johon kuuluvat vain kehittyneimmät länsimaat, jotka päättävät maailman suunnasta.

Äänestä

Aabra-ham ei uskalla vastata uskonsankarien vastauksiin.

Sellaista se.

Äänestä
  • niin törkeää kuin oikealla taktiikalla pelattu natsi tai pedofiili yms-kortti.Mutta se pitää tehdä oikein, Aapo on täällä käytännössä vain ilta toisensa jälkeen munaamassa itsensä...ei näytä hyvältä psykologiselta profiililta, yksinäinen sadisti, joka roikkuu omissa itsevaleissaan...tämä ei ole loukkaus vaan tieteellisesti tehty analyysi.Profilointia:)I dont care what others say,I know whose trying to fuck with my mind!!

    Äänestä

  • ukdoesntwork kirjoitti:

    niin törkeää kuin oikealla taktiikalla pelattu natsi tai pedofiili yms-kortti.Mutta se pitää tehdä oikein, Aapo on täällä käytännössä vain ilta toisensa jälkeen munaamassa itsensä...ei näytä hyvältä psykologiselta profiililta, yksinäinen sadisti, joka roikkuu omissa itsevaleissaan...tämä ei ole loukkaus vaan tieteellisesti tehty analyysi.Profilointia:)I dont care what others say,I know whose trying to fuck with my mind!!

    Tässä on muutama hyvä poliisille naljailu, hyvin pelattuja kortteja muuten:

    Aikoinaan joku paikallinen "sankari" yllättäen kännissä meni maijan luokse, koputti ikkunaan ja poliisin avattua ikkunan kysyi "Onks tää MTV:n auto?".
    Poliisi siihen, että "Miten niin???"
    ja heppu vastasi, että "No kun siellä on kaks pöllöä sisällä".

    Seuraava herra pysäytettiin ylinopeudesta, konstaapeli käveli taas ikkunalle (kuten niillä tapana on). Kaveri veivaa ikkunaa auki, ja poliisi heti moittiin: "Tuli ajettua hieman ylinopeutta"
    Jätkä katteli sekunnin ihmeissään, ja vastas: "Mulle on käynyt joskus ihan samalla lailla" ja veivas röyhkeesti ikkunan kiinni.

    Eräs kaverin isä ajeli ihan reilua ylinopeutta menemään ja sai sitten poliisin peräänsä. Konstaapeli murjaisi: "Lensitte melkoista matalalentoa, löytyykös lentolupakirjaa?"
    Mies iski tyynen rauhallisesti tiskiin yksityislentäjän lupakirjan mittarilentokelpuutuksen, monimoottorilupakirjan, kaupallisen lentäjän lupakirjan ja purjelentolupakirjan ja kysyi, että haluaako poliisimies kenties nähdä vielä jonkun lupakirjan? Poliisi oli hyvin hiljaa ja poistui häpeissään sakkoja antamatta. Poliisin pysäyttämä mies sattuu olemaan Finnairilla lentäjänä.

    Äänestä

  • pro western kirjoitti:

    ....

    Äänestä

  • Olen tainnut joskus pysäyttää sinut, kuulostat tutulta.Koetapas poika opetella ajamaan tai setä antaa suuren suuren sakon taas!

    Äänestä

  • Aapo kyllä on hanakasti rasismia vastaan... silloin kun joku kritisoi islamia. Islamin kritisoiminen kääntyy Aapon kieroutuneessa mielessä jostain syystä rasismiksi.
    Harvassa hänen kommenttinsa ovat ollet, kun muslimit ovat täällä lietsoneet mm. rasismia juutalaisia vastaan.

    Eikä hän ole koskaan tuominnut islamin omissa ja pyhinä pitämissä teksteissä esiintyvää rasismia.

    Katsokaapa vaikka tätä hadithia.

    "Uskontomme kieltää meitä syömästä juutalaisen tai kristityn astiasta, paitsi jos emme löydä mitään muuta. Siinä tapauksessa on luvallista syödä siitä sillä ehdolla, että pesemme sen perusteellisesti. Pro­feetta sanoi, kun hä­neltä kysyttiin syömisestä Kirjan kansojen ihmisten astioista: “Jos löydätte mitä tahansa muita astioita, niin äl­kää syökö heidän astioistaan; jos ette löydä mitään muuta, peskää ne ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)"

    Miten mahtaa Aapo ko. rasistista hadithia kommentoida? Vai kommentoiko mitenkään? Todennäköisesti ei. Ja jos kommentoi, hän kääntää salamannopeasti keskustelun islamia kritisoivien solvaamiseksi.

    Sellaista se noilla tekopyhillä hyysäreillä.

    PS. Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "rasismiksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa leimaamalla ihmisoikeuksien puolustajia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Aapo kyllä on hanakasti rasismia vastaan... silloin kun joku kritisoi islamia. Islamin kritisoiminen kääntyy Aapon kieroutuneessa mielessä jostain syystä rasismiksi.
    Harvassa hänen kommenttinsa ovat ollet, kun muslimit ovat täällä lietsoneet mm. rasismia juutalaisia vastaan.

    Eikä hän ole koskaan tuominnut islamin omissa ja pyhinä pitämissä teksteissä esiintyvää rasismia.

    Katsokaapa vaikka tätä hadithia.

    "Uskontomme kieltää meitä syömästä juutalaisen tai kristityn astiasta, paitsi jos emme löydä mitään muuta. Siinä tapauksessa on luvallista syödä siitä sillä ehdolla, että pesemme sen perusteellisesti. Pro­feetta sanoi, kun hä­neltä kysyttiin syömisestä Kirjan kansojen ihmisten astioista: “Jos löydätte mitä tahansa muita astioita, niin äl­kää syökö heidän astioistaan; jos ette löydä mitään muuta, peskää ne ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)"

    Miten mahtaa Aapo ko. rasistista hadithia kommentoida? Vai kommentoiko mitenkään? Todennäköisesti ei. Ja jos kommentoi, hän kääntää salamannopeasti keskustelun islamia kritisoivien solvaamiseksi.

    Sellaista se noilla tekopyhillä hyysäreillä.

    PS. Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "rasismiksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa leimaamalla ihmisoikeuksien puolustajia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    ...tavoitteena on rasismi­soida, ksenofobi­soida ja ekstre­­misoida — ennen kaikkea — islamia kohtaan osoi­tettu kri­tiikki. Moni­kultturis­tien, kuten Aabra-hamin, vaa­timus islamin kritiikin tukah­­dut­­tamista on peräisin itse pro­feet­ta Muham­madilta, jolla oli tapana murhauttaa häntä arvostel­leita vastustaji­aan:

    >>>> Jabir bin ‘Abdullah on kertonut: Pro­feetta sa­noi: “Kuka on valmis tappa­maan Ka’b bin al-Ashrafin, joka on to­della lou­kannut Al­lahia ja Hänen lä­hettilästään?” Mu­hammad bin Mas­lama sa­noi: “Oi, Allahin lä­hettiläs! Ha­luatko minun tappavan hänet?” Hän vas­tasi myön­tävästi. Niinpä Mu­hammad bin Mas­lama lähti tap­pa­maan häntä (Ka’bia) ja sanoi: “Tämä henkilö (ts. pro­feetta) rasittaa meitä ja pyytää meiltä almuveroa.” Ka’b vastasi: “Alla­hin kautta, saatte siitä mie­hestä vielä tar­peeksenne.” Mu­hammad [bin Mas­lama] sa­noi hä­nelle: “Olemme seuranneet häntä, jo­ten meidän ei tee mieli lähteä hänen luo­taan, en­nen kuin näemme, kuinka hänen käy.” Mu­ham­mad bin Mas­lama jut­teli hänen kanssaan tällä tavoin, kunnes sai ti­laisuuden tap­paa hänet. (Sahih Bukhari 4:52:270) >>>>

    >>>> Kun Allahin lähetti­läs palasi Medinaan Ta’ifin piirityksen jälkeen, Bujair ibn Zuhair kirjoitti kir­jeen veljelleen Ka’bille (ibn Zu­hairille) ja kertoi, kuinka Allahin lä­hettiläs Me­kassa surmauttanut häntä kiu­sanneita ja ru­noil­laan pilkanneita ihmisiä. Hän kertoi myös, että loput Quraishin runoili­joista, kuten Ibn az-Ziba’ra ja Hubaira ibn Abi Wahb, olivat paenneet eri puolille maata. (Ibn Hisham: Profeetta Mu­ham­ma­din elämäkerta, s. 416) >>>>

    Itse asiassa moni­kulttu­ris­milla ja is­lamilla on paljon yh­teistä. Mo­lem­mat ovat uto­pistisia ja luonteeltaan totalitaarisia poliit­tisia ideo­logi­oita. Niin moni­kulttu­ristit kuin musli­mitkin ku­vit­televat ole­vansa itse muita ylem­mällä tasolla. Moni­kulttu­ris­tit katso­vat, että hei­dän ”tie­dos­ta­vuu­tensa” myötä heille lan­keaa tär­keä vastuu esiin­tyä hy­vän ja vas­tuun­tuntoi­sen kas­vatta­jan roo­lissa. Mus­limit puo­lestaan ylpei­levät sillä, että heillä on pro­fee­toista lo­pul­linen, Mu­ham­mad, joka Koraa­niin koo­tuilla ilmes­tyksil­lään ja esi­ku­valli­sella käyt­täyty­mi­sel­lään (sunna) mää­ritteli ainoan uskon­non ja elä­mänta­van, jonka Allah hyväk­syy. Halu pitää kiinni omasta ima­gosta ja pelko kas­vojen me­nettä­mi­sestä yhtei­sön sil­missä selittää sen, miksi niin moni­kulttu­ristit kuin musli­mitkin ovat täysin ky­vyttö­miä vas­taan­otta­maan min­kään­laista asia­kritiik­kiä, joka ky­seen­alais­taa heidän vaa­li­mansa ideo­logian ja samalla heidän oman eri­tyis­ase­mansa, ja miksi he ovat val­miita tur­vautu­maan propa­gan­daan, vää­riste­lyyn, valeh­teluun ja heidän ideo­lo­gian­sa arvostelijoiden her­jaami­seen, rankai­semi­seen, vai­men­tami­seen tai eli­minoimiseen. Yli­mas­kulii­nisen islam ihan­noi fyy­sistä väki­valtaa hä­päistyn kun­nian palaut­tami­sen väli­neenä, kun taas luon­teel­taan ko­ros­te­tun fe­mi­niini­nen mo­ni­kulttu­rismi käyttää hie­no­varai­sem­paa, naisel­lista väki­valtaa, kuten yllyt­tämistä vihari­koksiin ja kriitikoidensa ojenta­mista ”pak­kosyöttä­mällä” lisää juu­ri kaikkea sitä, minkä haitta­vaiku­tuksilta nämä halua­vat ih­misiä suo­jella. Kaiken kaikki­aan yl­peys, it­seironian puute ja täy­delli­nen ky­vyttö­myys laskea leik­kiä omaan ideo­logiaan liitty­vistä asi­oista lei­maavat niin moni­kulttu­risteja kuin mus­lime­jakin.

    Se, mikä te­kee moni­kulttu­rismin ja is­lamin suh­teesta to­della intii­min, on yh­teinen vihol­linen: niin moni­kulttu­ristit kuin mus­limit­kin pitävät län­si­maa­laisia ja juuta­laisia ja hei­dän kult­tuuri­aan ja elä­män­ta­paansa syyl­li­sinä mitä erilai­sim­piin maa­ilman ongel­miin, ja mo­lem­mat ideo­logiat halua­vat lu­histaa länsi­maisen kult­tuurin alas jalus­taltaan edis­tääk­seen omien utopi­oi­densa to­teut­tamista. Yh­teistä mo­ni­kulttu­ris­mille ja isla­mille on myös hal­vek­siva suh­tautu­minen naisiin. Isla­missa naisia pide­tään omai­suu­tena, van­keina ja or­jina, eikä moni­kulttu­ris­teilta heru myö­tätun­toa heille. Se, että länsi­maa­laiset­kin naiset me­nettä­vät is­lami­soitu­mi­sen myötä va­pau­tensa, on asia, josta moni­kulttu­ristit vaike­nevat kuin muuri, sillä tuollai­set pu­heet voisi­vat ky­seen­alais­taa moni­kulttu­rismin uto­pian ja saattaa siten moni­kulttu­ristit itsensä huo­noon valoon. Niinpä mo­ni­kulttu­ristit tukevat är­häk­käästi mus­limien vaati­musta rajoit­taa sa­nanva­pautta ja kieltää is­lamin kriti­soimi­nen, kuten shari’a edel­lyttää. Totuus isla­mista pal­jastuu kui­tenkin vää­jää­mättö­mästi, kun ihmiset tu­tus­tuvat sii­hen, mitä is­lamin omissa py­hissä läh­teissä ja mus­limiop­pinei­den fat­woissa sa­no­taan ja min­kälai­sen kuvan maa­ilmasta mus­limi­maiden omat mediat välit­tävät.

    Äänestä

'They know from the past
Life simply doesn't last
So they live for today
For tomorrow they may
Not be able to walk in the skies' ( copy )

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Aabra-ham kirjoitti:

Nyt yhdellä moninikkisistä islamkriitikoista alkaa olla "vähän sellainen kutina", että länsimaissa on arvaamaton määrä piilomuslimeja, entisiä marxilaisia, jotka tavoittelevat absoluuttista valtaa - ehkäpä yhdessä avointen muslimien kanssa.

Uutta palstalla mutta ei uutta maailmassa. Goebbelsilla ja usealla muullakin aiemmalla uskonsankarilla oli vastaavia kutinoita piilojuutalaisista ja heidän salaliitoistaan avointen ja piilbolshevikkien kanssa. Syvässä Etelässä puolestaan pelättiin niggre-lover -ilmiötä - eräänlaisia salamustia, jotka piilottelivat valkoisen ihonsa takana.

Kaunokirjallisuudessakin aihetta on käsitelty:

http://luetut.blogspot.com/2009/01/amos-oz-kuolemaan-asti.html

PS.

Aiemmin totesin, että:

Jotkut ns. islamkriitikot kannattivat kidutusta vastoin kansainvälisiä ihmisoikeusperiaatteita.
Jotkut ns. islamkriitikot hyökkäsivät Suomen oikeuslaitosta vastaan ja herjasivat yleistä syyttäjää.
Nyt hyökkäyksen kohteena on Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu.

Nyt vuorossa on piilomuslimien pelottava salaliitto, jonka voi tunnistaa siitä, että se vastustaa uskonnollisten, etnisten ja "rodullisten" kansanryhmien vastaist6a vihakiihotusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu