Lestadiolaisten ja muiden uskonnollisten yhteisöjen - myös jyrkän linjan uskonnollis - poliittisten ryhmien - rakentumisella on monessa mielessä yhtäläisyyksiä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että lestadiolaiset liikkeet olisivat samanlaisia kuin esimerkiksi jotkut ääri-islamilaiset tai -juutalaiset ryhmät, jotka ovat todistetusti tehneet väkivaltaisia tekoja. Yhtäläisyys syntyy oman opin ja yhteisön korostamisena samalla kun tehdään eroa muihin.
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa --oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
Lähde:
http://kaltio.posiona.net/index.php?134
Historiansa aikana lestadiolaisuus on usein kuohuttanut elinympäristöään. Yhteiselo ei-lestadiolaisten tai harhaantuneiden lestadiolaisten kanssa on monta kertaa aiheuttanut pienempiä ja suurempia konflikteja. Mistä konfliktit syntyvät? Mitä on lestadiolaisuuden poliittisuus?
Lestadiolaisuuden poliittisuutta voidaan tarkastella kahdella tavalla. Ensinnäkin voidaan miettiä, miten se esiintyy virallisen politiikan kentällä. Pyrkivätkö lestadiolaiset vaikuttamaan eduskunnassa, puolueissa tai erilaisissa poliittisissa organisaatioissa; pyrkiikö liike tietoisesti muuttamaan valtiollista politiikkaa omien uskonnollisten arvojensa mukaisesti?
Vastaus on "kyllä", tosin vain rajoitetussa määrin. Perustamisensa aikoihin 1800-luvun puolivälissä lestadiolaisuus oli radikaali liike autonomisessa Suomessa. Nykyisin liike on kuitenkin pitkälti mukautunut valtiolliseen politiikkaan ja toimii olemassa olevien poliittisten kanavien kautta. Puoluesitoutumisessaan lestadiolaiset ovat maltillisia, edustaen lähinnä konservatiivista oikeistoa ja keskustaa samalla kun pidetään etäisyyttä radikaaleiksi luokiteltuihin ryhmiin.
Virallinen politiikka on kuitenkin vain yksi tapa nähdä liikkeen poliittisuus ja mahdollinen konfliktisuus. Tärkeämpi aspekti on "epävirallinen politiikka", joka ilmenee arkipäivän käytännöissä ja toiminnassa. Poliittisuus syntyy erojen tuottamisena ihmisten ja ryhmien välille. Erojen politiikka sisältää myös konfliktin siemenet: ristiriidat syntyvät kun erilaisuus konkretisoituu sosiaalisen elämän käytännöissä.
Uskonnolliset opit, kiellot ja kehotukset ovat lestadiolaisuuden tunnusmerkkejä ja riittejä, joilla se erottuu muista uskonnollisista tai yhteiskunnallisista ryhmistä. Television, tanssimisen tai ehkäisyn kielto eivät ole vain esimerkkejä yksittäisen uskovaisen elämän perusopeista. Ne ovat samalla esimerkkejä tavoista, joiden avulla ylläpidetään sisäistä yhtenäisyyttä ja rakennetaan omaa samanmielisten uskovien yhteisöä eli "Jumalan valtakuntaa".
Uskonnolliset riitit ovat osa lestadiolaisten kilvoittelua itsensä kanssa. Riittien kautta muodostetaan henkilökohtainen uskonkokemus. Vanha naisliikkeen tunnuslause "henkilökohtainen on poliittista" sopii hyvin myös lestadiolaisuuteen. Henkilökohtaisen elämän valinnat ja teot ovat poliittisia tekoja suhteessa ympäristöönsä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi vegaani kilvoittelee itsensä kanssa - ja tekee henkilökohtaisen politiikkaa --oikeanlaisen ravinnon muodossa, lestadiolainen kilvoittelee uskonnollisten määräysten kautta.
Uskonnolliset määräykset ovat yhteisön sisäisen yhtenäisyyden rakentajia. Niiden avulla valvotaan, että ryhmän jäsenet pysyvät ryhmässä: kuuluakseen yhteisöön täytyy noudattaa sen tuottamia sisäisiä määräyksiä. Aina on olemassa myös niitä, jotka eivät mahdu yhteisön sisään. Sisäinen oikeaoppisuus suhteutetaan synnin käsitteeseen. Synti uhkaa yksilön ja yhteisön puhtautta. Ei ole kuitenkaan olemassa "syntiluetteloa", vaan synti määritellään yhteisön sisällä.
Koska synnistä ei ole olemassa absoluuttista totuutta, kanssauskovaisen syntisyys on muiden uskovien tulkinnan varassa. Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet. Tähän sisältyy myös lestadiolaisuuden sisällä olevan poliittisuuden ja konfliktisuuden mahdollisuus: tulkinnan kautta tehdään eroja yhteisön muihin jäseniin. Tällä tavoin tulkinnan tekijä myös harjoittaa vallankäyttöä suhteessa muihin uskoviin. Vallankäyttö nojautuu yhteisön johtajavaltaiseen rakenteeseen.
Suljetuilla uskonnollisilla yhteisöillä - joihin myös lestadiolaisuus kuuluu - on yleensä oma selkeä hierarkia ja organisaatio, jonka johtajat määrittelevät uskonnollisen sanoman tulkinnan ja jäsentensä valvonnan. Vaikka lestadiolaisuus pyrkii yhteisön yksimielisyyteen ja ykseyteen, liikkeen johtajat ovat kuitenkin yhteisön puhtauden ja samanmielisyyden ylimpiä vartijoita. Hierarkian kautta puhdasoppisuus "laskeutuu" myös liikkeen alemmille tasoille.
Yhteisön rakentamiseen liittyy myös etäisyydenotto muihin uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja kulttuureihin. Lestadiolaisuus saa voimansa ulkopuolisen maailman kieltämisestä tai ainakin hyvin kriittisestä suhtautumisesta siihen. Lestadiolaiset ovat "valittuja": vain lestadiolaiset saavat pelastumisen armon.
Lestadiolaisten muodostama "Jumalan valtakunta" on hyvin konkreettinen paikka, jonka sisällä ovat "Jumalan lapset" ja ulkopuolella uskottomat. Totuus löytyy ainoastaan "Jumalan valtakunnasta", ja totuuden määrittelee yhteisö itse. Ekumeeninen toiminta ei ole mahdollista, koska silloin myönnyttäisiin siihen, että myös yhteisön ulkopuolellakin olisi löydettävissä totuus. Tämä merkitsee toisaalta eristäytymistä muusta maailmasta ja toisaalta pyrkimystä oman yhteisön pitämiseen puhtaana vääräuskoisista.
Lestadiolaisten identiteetti rakentuu siis suhteessa niihin, jotka edustavat väärää oppia ja väärää totuutta. Lestadiolaisuus on moraalinen yhdyskunta, jossa eletään oikeanlaista elämää oikeiden arvojen ja moraalisten sääntöjen ohjaamina. Liike edustaa yhteiskunnallista arvokonservatismia, joka erityisesti Yhdysvalloissa on tullut tärkeäksi yhteiskunnallis-poliittisen vaikuttamisen väyläksi. Perhekeskeisyyden korostaminen sekä seksuaalisuuden ja sukupuoliroolien tiukka valvonta ovat yhteistä niin lestadiolaisuudelle kuin amerikkalaisille uusmoralistisille liikkeille.
Lähde:
http://kaltio.posiona.net/index.php?134
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mitä uutta sanottavaa sinulla tässä on meille?
1950-luvulla suuri osa muutakin väestöä eli kuten vanhoillislestadiolaiset nykyään. 1900-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä vielä useampi.
pientä närkästystä otsikkotekstin johdosta! Hyvä, silloin tiedän tekstin olevan tarpeellinen, ja tiedän sille olleen tilauksen. Moni nuori lestadiolainen varmasti lukee sen silmät ammollaan, ja moni vanhempi toivoo ettei sitä olisi tälle palstalle sijoitettu.
jaksaa omistaa pienen elämänsä jollekin ryhmittymälle! Eikö sinulla ole parempaa tekemistä? Olet tällä palstalla 24/7 - etkö voisi hankkia jotain kunniallisempaa harrastusta, sen sijaan että yrittäisit käännyttää lestadiolaisia pakanuuteen.
kun vastaanotto oli tuollainen. Kertoisitko, että mitä pahaa kyseisen tekstin esittämisessä on? Jos siinä oli jotain kritisoitavaa, niin miksi et kritisoi? Miksi hyökkäät minua vastaan?
Eikö tuo ollut hyvä alustus keskustelulle? Tuo otsikkoteksti siis!
Sitä minä tarkoitin, että kuka tahansa vähän koulua käynyt ihminen, lestadiolainen tai ei, kykenisi samanlaisen tekstin kirjoittamaan. Se ei sisältänyt mitään uutta.
Lisäksi yritin kertoa, että esimerkiksi vl:ien nykyinen elämäntapa oli normi muunkin väestön parissa niinkin vähän aikaa sitten kuin 1950-luvulla. (Mutta tuota kirjoittaessa taisi ajatus hieman katkeilla, joten ajatuksesta tuli epäselvä).
Milloin sinä Pakana(M) ymmärrät, että me vl:t emme elä missään pilven reunalla? Olemme tavallisella ymmärryksellä varustettuja ihmisiä, kykenemme asioiden kriittiseen tarkasteluun, näemme liikkeemme huvittavat puolet, ymmärrämme miltä se näyttää ulkopuolisen silmin, ... lyhyesti sanottuna: esittämässäsi kirjoituksessa ei esimerkiksi ollut mitään merkillistä.
Ja kaikesta tästä huolimatta vl:t haluavat säilyttää uskonsa sekä puhtaan omantunnon.
Jos aistit vastauksissa närkästystä, niin mietipä sitä, että tilanne on hieman samanlainen, kuin lapsen kysyessä auton takapenkiltä kolmattakymmentäseitsemättä kertaa milloin ollaan perillä, kun matkaa on vielä 400 kilometriä.
Samalta minustakin tuntuu, kun sata kertaa pitää selittää kantamme esim. homoseksuaalisuuteen. Pakana(M):lle ei käy meidän mielipiteemme, vasta sitten hän on tyytyväinen, kun sanomme juuri niin kuin hän haluaa.
kirjoitellaan. Silloin osinun ei ole välttämätöntä kommentoida. Kyllä minä vain aistin sitä närkästymistä.
Tällehän se näyttää ja näin sujuu ulkopuolisen ja tieteilijän silmin. Ei siinä mitään uutta ja ennenkuulumatonta ole vl-ihmistenkään silmin. Meissäkin on paljon tieteen parissa työskenteleviä ja ajattelevia ihmisiä. Uskon sisältö säilyy samana ja sen voi ymmärtää vain uskon kautta.
PakanaM on myös ihailtavan energinen omalla sarallaan:)
Tekstin sijoittamisella palstalle halusin keskustelua. Näyttää kuitenkin kommenteista päätellen, että oli hirveä teko.
Miksi teikäläiset osaavat vain pistää pilkaksi, mutta eivät keskustella. Tämähän on keskustelupalsta lestadiolaisuudesta!
Olen lukenut artikkelin jo sen ilmestymisen aikoihin, teksti on kirjoittajan näkemys asiasta eikä ole mielestäni edes niin haastava, että sitä viitsisi kommentoida. Mutta jos haluat tutkimustietoa mm lestadiolaisuudesta yhteiskuntapoliittisena vaikuttajana, mene yliopiston kirjastoon, sieltä löytyy myös tietoa.
Lestadiolaisuus on liikkeenä monimuotoinen vaikuttaja ajassamme. Sitä voidaan todellakin tarkastella eri tieteenaloista käsin. Olen itsekin ei-vl:nä kiinnostunut sen eri puolista ja luulen, että voisit aivan asialinjalla pysyen löytää paremmin uusia ulottuvuuksia kuin sillä vähän ikävällä tyylillä, jota täällä näytät viljelevän.
Olen tavannut paljon VL:Iä, niitä on ollut yliopisto-opiskelujeni aikana sekä opiskelutovereinani että opettajina ja olen "törmännyt" heihin myöhemminkin. En oikein tunnista "harhaasi" lahkolaisuudesta tms , avoimia ja ystävällisiä ihmisiä olen tavannut heidän parissaan, monet aivan huippuja omalla alallaan.
Minusta on mielenkiintoista, että niin eri taustoista olevat, erilaisissa elämäntilanteissa elävät ihmiset, kokevat niin suurta yhteyttä keskenään kuin vanhoillislestadiolaisuudessa näytetään tehtävän. Suviseuroissa voivat suurperheen äidit ja yksinäiset uranaiset polvistua samaan ehtoollispöytään, minua liikuttaa se sanoma tasavertaisuudesta Jumalankin edessä.
keskinäinen rakkaus, joka seurakunnassa vaikuttaa. Ja kaikki ovat sinne kutsuttuja!
Jos sinä olet kyseisen artikkelin lukenut, niin eikö olekin hienoa että nyt avautuu mahdollisuus lukea kyseinen artikkeli monelle sellaiselle joka sitä ei ole lukenut?
Annat kuvan, että olisit kuitenkin närkästynyt. Sinäkin siis olet sensuurin kannalla. Muutoin ei reaktiosi ole selitettävissä.
Lahkoille tyypillistä on, että lahkolaiset itse eivät myönnä lahkoaan lahkoksi.
Siitä keskinäisestä rakkaudesta tulee mieleeni Isä Aurinkoinen (Stalin) tai Mao. Pelkkää liturgiaa.
paljon sitäkin jonka voi hyväksyä ja tuollainenhan ulkopuolisen näkemys todellisuudessa varmasti on.
Ei mitään uutta auringon alla.
Toivoa sopii, että uusmoralismi saisi enemmän
jalansiaa ja etsimään omakohtaista sydämen
rauhaa.
ei pidä uskoa kaikkea mitä internetistä löytää. toki oli paljon asiaa ja hyvää faktaa mut ei lestaadiolaisuuden ympärille oo kiedottu mitää tollasta myyttien verhoa.
ensinnäkää lestadiolaisuudessa ei oo mitää jäseniä, mikä on varmaa yleinen harhaluulo et olis joku jäsenluettelelo tai valvottais toisia kauheesti, tai olis joku tiukka kuri tms.
siitä pystyy kyl kirjottamaa tollasen "myyttisen" tarinan, mut todellisuudessa se on paljon paljon arkisempaa kun mitä yleisesti ihmiset kuvittelee.
lestadiolaisuudessa ei erotella ihmisiä hyviin ja pahoihin.. ei erotella syntisiin ja synnittömiin. me kaikki ihmiset olemme syntisiä ja vain uskomalla syntinsä anteeksi ja uskomalla anteeksiantamukseen voi olla uskomassa. ja myös uskovainen ihminen tekee syntiä tietämättään ja tai tietäen.. mutta tiedoton synti on myös tiedollista josta omatunto varoittaa ja koskettaa omaa sielua ja neuvoo väärän ja oikean välillä. vain ajatellaan että sellainen ihminen joka on paljon tehnyt syntiä sen sielu on niin turtunut ettei se enää varoita väärän tekemisestä sellainen ihminen ei eroita enää pahaa hyväsätä.. mutta jumala suo ihmisille etsikko aikoja jolloin se cvetää erityisesti ihmistä puoleensa ja koettaa saattaa ihmistä jumalanvaltakuntaan mutta usein niin paatunut ihmisen sydän kuin onkin estää itse itseään.. hän ei ymmärrä jumalan rakkautta ja ihmisen rakkautta. tällainen ihminen ei ajattele tunteella(uskolla) vaan järjellä. jumalanvaltakunta on kaikille ihmisille avoin ja apua pyytäville ja sitä antaville. siis kaikenkaikkiaan kaikille ihmisille.
Miten sitten Jeesuksen aikaan? Kyseenalaistivatko opetuslapset Jeesuksen? "Kuule kaveri, ei se näin mennyt!" jne. Kehoittiko Jeesus etsimään uskoa muualta? Se usko oli myös melko "lahkomaista" ja "äärikristillisyyttä" siihen aikaan. Olihan noita juutalaisia ja muita Raamattuun uskovia myös silloin. Ns. kirjanoppineita. He uskoivat myös (samaan) Jumalaan. Kuitenkin Jeesus teki selväksi, että on kaksi joukkoa ja kumpaa joukkoa ne ylipapit edustivat?
Kristinuskolla on kannattajia noin kolmannes maailman väestöstä. karkeasti ajatellen ainakin. Lestadiolaisia on koko luvusta häviävän pieni määrä. Kyllä te lahko olette, tosi pieni vieläpä.
kummaa erityistä vetoa kuitenkin tunnet lestadiolaisuutta kohtaan. Koska päivästä toiseen ja viikosta toiseen jaksat notkua täällä lestadiolaisuutta koskettavalla palstalla.
Samaten monia muita. Eikä syy ole se, että lestadiolaisuus olisi muita uskontoja kummallisempi tai raadollisempi.
Miksi?
Onko tiesi kuin Paavalin? Kristittyjen vainoajasta aktiiviseksi kristityksi ja herätyksen levittäjäksi.
väijynyt ase kädessä. Paavalia pidän patologisena valehtelijana. Hänessä en tiedä mitään hyvää.
kiinnostamaan,että mitä se Paavali valehteli?
Osaisitko selittää tarkemmin?
Aina kun Paavali UT:ssa kertoo kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa Damaskoksen tiellä, niin hän kertoo sen kohtaamisen niin eri tavalla, että ne jos yksi kertomuksista on totta, niin kaksi muuta on täyttä valetta. Asian voit tarkistaa UT:stasi!
...jokainen kertomus vain täydentää toisiaan, eikä mikään ole valetta?
vastauksesta.
Jotain eroavaisuuksiahan ainakin Apostolien teoissa on,mutta tutkin asiaa myöhemmin.Luukas oli muistaakseni kirjoittanut nuo Apostolien teot.
Nyt alkaa väsy painaa päälle,niin että,hyvää yötä!
kertoo välillä seuralaistensa kuulleen, muttei nähneen. Toisessa kohdin nähneen muttei kuulleen. Muutakin hässäkkää oli.
Paavali kertoo tapauksista siten, että jos yksi kertomus on totta, niin muut eivät ole totta. Ihminen voisi periaatteessa unohtaa yksityiskohtia ja kertoa toisella kertaa hieman eri tavalla, mutta jos ihminen kohtaa oikeasti Jumalan, niin tapaus on niin merkittävä ihmiselle, että hän muistaa asian ikänsä. Ja eikös UT pitänyt olla Pyhän Hengen valvonnassa kirjoitettu? Jos noin yksinkertaisissa asioissa on todistettavasti virheitä, niin miten voi luottaa suuriin linjoihinkaan?
olen ymmärtänyt,että vain yhdessä kohtaa Paavali itse kertoo kuninkaalle tapahtuneesta ja muut kuvaukset ovat Luukkaan kirjoittamia.
Olenko väärässä?
Aiemmin kysyit minulta tiedänkö kuinka paljon vapaa-ajattelijoilla on jäseniä.En.En myöskään heidän sääntöjään.
Tarkoitin sillä vain-me kohdalla lähinnä asennoitumista ja ajattelutapaa.