Mahtava jyminä voimistuu pohjoisesta päin, pienenpieni sus seisoo pilkkuna tähyillen taivaalle...jyminä kaikkoaa taas nopeasti, Hornet on mennyt kaakkoon.
Enpä tiedä, onko kellään muulla tällaista hellää suhdetta Hornetteihin...päinvastoin, kuulee ihmisten häiriintyvän siitä hetkellisestä pienestä "melusta", jonka ne aiheuttavat.
Tuli mieleeni kirjoittaa tästäkin, kun katselin TV:stä taannoin ohjelman Lentäjät Kirgiisiaroilla, siellä oli suomalaisia lentäjiä hävittäjäkoulutuksessa, taisi olla silloin 1960-luvun alkua.
Jostain kumman syystä olen aina ollut kiinnostunut hävitttäjäkoneista. Onneksi täällä on Pirkkalan lentokenttä, josta Hornetit ponkaisevat ilahduttamaan mieltäni, lentotunneli menee ihan tästä ylitseni.
On se mahtava tunne, kun viisikin Hornettia painelee peräjälkeen ylitseni. Se ääni, voima kiehtoo.
Olen käynyt ihan hävittäjäkonenäytöksissäkin, muutama vuosi sitten oli Pirkkalassa erityyppisiä koneita, paras on Hornet.Upeaa on nopea lähtö ja laskeutuminen lyhyesti kuin seinään.
Tulee äkkiseltään mieleeni sodanaikuiset nimet Messerschmitt ja Fokker, pommikoneet, esimerkiksi Stuka, ovat asia erikseen.
Ilmavoimathan perustettiin Suomeen jo vuonna 1910. En ole siis voinut olla lentäjä edellisessä elämässäni!
Utissakin olen käynyt katselemassa näitä hävittäjiä, olinpa menossa viivissäkymmenissä laskuvarjohyppääjäkurssillekin, mutta perhe sai käännytettyä aatokseni asiasta pois. No, onhan noita hyppyjä ties minne tullut muuten tehtyä.
Olen jossani aikaisemmin jo kertonut, kuinka sain oveluudella ja pienellä narripelillä Hornetin tekemään kunniakierroksen Pirkkalan Vähäjärven yllä, niin matalalla siis kuin mahdollista. Lentäjä heilutteli siipiä:
tässäpä sulle nyt tervehdys!
No, ei siis vanhenemisen aiheuttamaa tämä ihasteleva hullutus kuitenkaan, vaan ilmeisesti syntymähulluus.
Ahah....sekkii vielä....voipi sannoo joku.
Enpä tiedä, onko kellään muulla tällaista hellää suhdetta Hornetteihin...päinvastoin, kuulee ihmisten häiriintyvän siitä hetkellisestä pienestä "melusta", jonka ne aiheuttavat.
Tuli mieleeni kirjoittaa tästäkin, kun katselin TV:stä taannoin ohjelman Lentäjät Kirgiisiaroilla, siellä oli suomalaisia lentäjiä hävittäjäkoulutuksessa, taisi olla silloin 1960-luvun alkua.
Jostain kumman syystä olen aina ollut kiinnostunut hävitttäjäkoneista. Onneksi täällä on Pirkkalan lentokenttä, josta Hornetit ponkaisevat ilahduttamaan mieltäni, lentotunneli menee ihan tästä ylitseni.
On se mahtava tunne, kun viisikin Hornettia painelee peräjälkeen ylitseni. Se ääni, voima kiehtoo.
Olen käynyt ihan hävittäjäkonenäytöksissäkin, muutama vuosi sitten oli Pirkkalassa erityyppisiä koneita, paras on Hornet.Upeaa on nopea lähtö ja laskeutuminen lyhyesti kuin seinään.
Tulee äkkiseltään mieleeni sodanaikuiset nimet Messerschmitt ja Fokker, pommikoneet, esimerkiksi Stuka, ovat asia erikseen.
Ilmavoimathan perustettiin Suomeen jo vuonna 1910. En ole siis voinut olla lentäjä edellisessä elämässäni!
Utissakin olen käynyt katselemassa näitä hävittäjiä, olinpa menossa viivissäkymmenissä laskuvarjohyppääjäkurssillekin, mutta perhe sai käännytettyä aatokseni asiasta pois. No, onhan noita hyppyjä ties minne tullut muuten tehtyä.
Olen jossani aikaisemmin jo kertonut, kuinka sain oveluudella ja pienellä narripelillä Hornetin tekemään kunniakierroksen Pirkkalan Vähäjärven yllä, niin matalalla siis kuin mahdollista. Lentäjä heilutteli siipiä:
tässäpä sulle nyt tervehdys!
No, ei siis vanhenemisen aiheuttamaa tämä ihasteleva hullutus kuitenkaan, vaan ilmeisesti syntymähulluus.
Ahah....sekkii vielä....voipi sannoo joku.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olin eräässä lento näytöksessä Hesinki - Seutula kentällä ja Italialainen taitolentoryhmä syöksyi Fiateillaan päin katsomoa ja vetivät matalalta yli ja nousuun.
Se oli niin yllättävä tempaus jota monet säikähtivät tosissaan, sen jälkeen katsomoa päin lentäminen kiellettiin, niinkuin kaikki hauska yleensä.
V 1960 puolestaan Majuri Wäinö Bremer esiintyi pitkässä nahka takissaan, sama takki päällään hän lensi v 1932 Kapkaupunkiin.
Bremer lensi pienen kierroksen sillä samalla rätisevällä "Junnullaan " jossa ei ole ohjaamo kuomua on vain tuulilasi.
Junnu roikkuu nykyisin lentoaseman katossa.
Tyyninä kesäiltoina seuraan laskuvarjohyppyjä. Potkurikoneen äänen tunnistaa helposti. Silloin tietää olevan hyppyillan. Kone nousee korkealle ja on hienoa seurata, kun koneesta tipahtaa mustia pilkkuja tasaisin väliajoin. Hetken kuluttua aukeavat värikkäät varjot, ensin pikkuvarjo ja sitten päävarjo. Huimapäät liitelevät maata kohti ja katoavat metsän taa. Maali on jossain lentokentällä.
Wäinö Bremer lensi myös maailma ympäri tuolla pienellä
Junkers A 50 OH -ABB koneellaan.
Melkein 80 v sitten hän suuntasi keulan kohti Venäjää ja Kiinaa, valtameret hän ylitti tosin laivalla mutta melko rohkea sankari hän oli, jos nyt katselee siellä katossa roikkuvaa aalto pellistä tehtyä pientä Junnua.
Minua on aina kiinnostanut suomalaisten lentäjien saavutukset lentäjinä ja lento koneen rakentajina.
Katselin myös sen ohjelman Lentäjät kirgiisiaroilla.
ja lentäjä-ässiksihän nimitettiin kuuluisimpia hävityslentäjiä, Ilmari Juutilaisen nimen muistan taistelulentäjänä.
Aatella, Talvisodan lopussa oli Suomea vastassa jo Neuvostoliiton yli 3800 konetta, joista hävittäjäkoneita oli 1500, pommikoneita 1700 ja tiedustelukoneita 600. Meillä korkeintaan enimmillään 130 konetta, mutta kunniakkaasti selvisi Ilmavoimat taisteluissa.
Ai niin...olihan oma äitinikin ilmatorjuntalotta.
Oltas me Jonni oltu komee pari taistelulentäjinä, mutta...mutta...ikä ei viel riittäny.
Majurimme ymmärsi, olihan hänen koneensa tunnuksen loppuosassa hänen vaimonsa nimikirjaimia.
Lennonjohto Malmilla tiedusteli Wäinön sijaintia kun hän oli saapumassa Tukholmasta,
"hetkinen käyn pilven alla katsomassa." tilanne kuvaa hyvin senaikaista Junnun varustelua.
Ei tullut maalaispojasta lentäjä-ässää vaikka kiinnostus oli suuri.
Koneeni tunnukseen Sus sopisi hyvin.
Majuri Wäinö Bremer kuoli urheilu kone onnettomuudessa Keravalla v 1964
Junnulla hän lensi turvallisesti ympäri maailman, jopa kalastajien apuna jäämerellä, mutta uudempi kone koitui hänen tuhoksi.
Eikö Susmor n aloitukseen ole sanottavaa kenelläkään?
minä juutuin Majuri Bremeriin, mutta mielestäni hän ansaitsee huomiota.
alaani, ihailen kyllä näiden Hornettien mahtavaa voimaa, ja aerodynaamista ulkonäköä. Ne on aggressiivisen näköisiä, mutta ala ei ole minulle tuttu. Pikemminkin ihailin erästä lentokonemekaanikkoa sodan aikaista, joka viihdytti tarinoillaan aikanaan Sipoossa. Ostimme häneltä traktorin ja maatalouskoneita huutokaupasta, kun luopui tilastaan.
Huumorimiehiä kaikilla tavoin. Tulee niitä Vantaallakin katsottua, kun lentävät salamana ylitse, hirveellä voimalla!
Olin aikoinaan savossa idyllisessä ympäristössä lomalla, makasin rantalaiturilla suenkorennot pörräsi siinä.
Yhtäkkiä luulin kun kuulin kovaa melua että juna ohittaa laiturin, avasin silmäni niin näin hävittäjäkoneen menevän ylitseni.
Tuollainen idyllin rikkominen oli mielestäni täysin sopimatonta, niin paljon kuin ilmavavoimista pidänkin.
Ajoin ladakallani pitkälti klo 14.20 tavarajunan alle. Tosin se ohitti paikan omalla ylikäytävällään, mutta altameno mikä altameno.
Onneksi olet kertomassa tapahtumasta, mutta kertomisen arvoinen tapahtuma oli joka tapauksessa.
Mutta kuitenkin käsitän ettå ajoit alimenon ali. ja junalla oli oikeus mennä yli.
sellainen taivaan tarkkailija, niin en malta tämän aikaisen aamun ihmeellisestä taivaan väristä olla kertomatta muillekin. Voi puhua todellakin yönsinisestä, niin vahvan tummansininen on taivas, tunti sitten ihanaa turkoosia oli taivaanrannassa. Tärkeitä tiedotteitahan nämä tällaiset...hehheh, ja onkin lämmin aamu, tykkään niin heti herättyäni aukaista oveni ja laskea yön sisään.
Nyt täytyy minunkin sanoa, että tunnelmaan sopimattomalta tuntuisi Hornetin jyminä tässä aamunrauhassa.
Soittelen tuota Joe Dassinin Et si tu n´existais pas....kerroinhan jossain tuolla aikaisemmin, pitää opetella se niitä kemujani varten ranskaksi,yhden sisareni ehdotuksesta. Kummallista, se onkin juuri minun lauluni. Tämähän on se Markku Aron suomeksi laulama Etsin kunnes löydän sun....Tarkka suomennos tuosta ranskankielisestä nimestä on...Ja vaikka et olisikaan missään...
No niin, sininen hetki saapui, yön sininen vaihtui vaaleaksi, päivä koittaa.
sotaajan lapsi,Helsingin pommituksen tuotetta.
Se oli todella kamalaa se lentokoneiden pelko.Sotapakolaisena siellä savossa olin ihan vauhko,kun lentokoneen äänen kuulin,sukelsin aina lähimpään suojaan.
Se oli joko heinätalli taikka perunakuoppa.
Voin vain kuvitella,kuinka tänäpäivänä sodan runteleman maan lapset ne pelot kokevat ja heitä on paljon.
Nyt katselen täydentyvää kuuta akkunastani levollisin mielin.
Se tuska ja hätä,mikä maailmanlaajuisesti koettelee kansakuntia,on meille vain lukuja menetetyistä ihmishengistä.
Maanjäristykset,tulvat,nälkäkuolemat,varsinkin lasten ovat järkyttäviä.
Onko se niin että tuskalle turtuu,kun auttaa ei voi niin sitten lamaantuu.
Se ainoa apu,jota voin antaa on punaisenristin avustus.Aikoinaan tuli avustettua useitakin järjestöjä,mutta väärinkäytökset lamauttivat,avustusrahoilla ostettiin jopa aseita,muistan lukeneeni.
Poikkesin ehkä aloituksesta liikaa,mutta suokaatte anteeksi amateus
samaisesta laulusta.
sinäpä osuit lähinnä oikeaan. Mietin itsekin tämän laulun ranskalaiset sanat löydettyäni, laulun alkuperäistä sisältöä, ja kuten usein käännöksissä käy, sisältö muuttuu. Siinä Dassinin sanoituksessa muuten sanotaankin mm. että si tu n´existais pas, dis moi pourquoi j´existerais...siis...jos et ole olemassa, jos en löydä sinua, miksi minäkään olisin, mitä merkitystä minunkaan elämälläni olisi.
Mahottoman vaikee, yllättävän vaikea on tämä laulu, pitäs olla pieni säestys, että pysyisi oikeassa tempossa, kylliksi hitaasti. Markku Aro, vaikka laulaakin sen nätisti, laulaa liian kovalla vauhdilla, tunnelma muuttuu.
No, vanhat bravuurini käyvät kyllä, Domino, Les feuilles mortes, Zigeuner, du hast mein Herz gestohlen mit deiner Geige und mit deinem Gesang, Nur nicht aus Liebe weinen, es gibt so viele, nur nicht den Einen etc.
Ihanasti sataakin nyt vettä, tulee mieleen myös laulu Ich stehe im Regen und warte nur Dich.
No, toivottelen aurinkoa ja sadetta kevääseen...ja yhtäkkiä onkin kesä!
on mahtava, hoksasin juuri Amateuksen sanoista. Kaikesta maan ja taivaan välillähän voisi kirjoittaa.
Aina olen kummastellut tätä joittenkin tarkoitusperäistä, joidenkin aloitusten mahdollisimman pitkäksi saamista, ei ymmärrä ei, onko se jotain kunniaa. Jos itse teen aloituksen, se kiinnostaa vain minua silloin, en totisesti toisten mieliksi ajattele sitä tekeväni.
No, tuosta sota-ajasta...minulle ei pelkoja siitä jäänyt, vaikka ihan samalla tavalla varmaan olin "myrskyn silmässä" kuin monet muutkin. Onhan sellaisiin traumatisoitumisiin eri asioitten kokemisesta niin moninaisia syitä.
Amateus sai myös mieleeni putkahtahtamaan käsitteet osanotto, myötätunto, sympatia, empatia, sääli.
Ovathan ne niin erisävyisiä asioita.
On esimerkiksi mielestäni mahdotonta sanoa "otan osaa" jollekin surun murtamalle hiukan vieraalle ihmiselle. Miten voi ottaa osaa.....myötätuntoa voi tuntea...voi ottaa kädestä ja katsoa silmiin nyökäten.
Sanoisinpa jopa ontoilla sanoilla leikittelyksi, jos täällä palstalla esimerkiksi tuskailee maailman hätää suurten onnettomuuksien sattuessa.Tunteeko olevansa hyvä ihminen, jos julkisesti ilmoittelee myötäelävänsä maailman hädässä. Sehän on mahdotonta.
Empatia on hyvin raskasta, itse jo jopa välttelen sitä, koska en enää jaksa.
Sympatia on niin moniselitteinen käsite, että siitä riittäisi pohtimista.Sanommehan vaikkapa, että meillä synkkaa sen ja sen henkilön kanssa.
Sääli on samoin moniselitteinen tunne, joten en rupea sitä käsitystä nyt miettimään.
Danten Jumalainen näytelmä-runoelmassa, La Divina Comedia, sanotaan....On sääli ihmistä.
Ja häneltähän on peräisin tuttu lause: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää, Helvetin portin yläpuolella.
Helvetin portin esikartanossa muuten olivat hänen mielestään mm.pelkurit ja puolueettomat, hyveelliset ihmiset e.Kr. väkivaltaa luontoa kohtaan tehneet, liehittelijät ja imartelijat, tekopyhät, väärinä henkilöinä esiintyneet, petolliset virkamiehet jne.jne.
Mielenkiintoista....eikö totta.
Paras lopettaa nyt, muuten taas joku manaa minut helvetin esikartanoon liian pitkästä sepustuksesta.
vastailen tässä Susmorsio hyvä, on kaunis tapa sanoa, otan osaa, en koskaan kun sanon noin sano sitä siksi että oisin parenpi tai hyvä ihminen. Olen aina heikonman puolella, sekin on sisään rakentuneena minussa, en puolusta heikompia siksi että olisin hyvenpi ihminen, katson että olen velvollinen puolustamaan pulassa olevia jos se suinkin on mahdollista, aina se ei onnistu ja monet kärsimykset olen saanut avuliaisuudestani.
Kyllä sisareniki on monesti sanonu kuinka paljo helponpaa elämäni olisi jos en koko ajan olisi jotaki tukemassa ja huoltamassa, koen saaneeni luojaltani kyvyn ojentaa tarvitseville auttavaa kättä.
Aina apu ei ole aineellista kiireetön juttu tuokio voi olla joskus enempi kuin miljoona euroo ja se riittää että on tietoisuus siitä että on jossain paikka jossa tarjotaan ruokaa, sekä joskus jopa petipaikkaki.
Olen niin monesti kuullut tuon "hyvä ihminen" että kolisi, anteeksi vain Susmorsio, terveiset Saimilta.
enkä koe siinä mitään negatiivisia vivahteita, se on myötätuntoa ja sitä että on mukana surussa.
Usein tuntuukin, että "Ihmiskunnan suru on yhteinen", kuten erään runoilijan kirjan nimi kuuluu.
Mutta Susmorsian hyvä, minusta tuo "On sääli ihmistä!" on Strindbergin "Uninäytelmän" lause.
Siinä Indra-jumalan tytär haluaa tulla maan päälle, kokeakseen ihmisenä olemisen ilon ja murheen.
Hän kokeekin sen kaiken sydämensä pohjaa myöten, ja loppuviimeksi toteaa: "On sääli ihmistä!"
Kansallisteatterin esityksessä 1960-luvulla lause toistui näytelmässä usein, Tarmo Mannin esitys on
jäänyt silloisen kihloissa olevan opiskelijatytön mieleen, appivanhemmat (in spe) olivat mukana.
on kanssa monta lukematonta kirjaa,mutta nyt kun on aikaa ,olen ottanut tavaksi aina sillointällöin avata yhden IKUISIA AJATUKSIA Suomentanut Martti Haavio --Vaikka osa onkin "Suomalaisia ikuisia ajatuksia"
Rakkaus on kiinnostava Osa tässä kirjassa.
Jos mun tuttuni tulisi.
Jos mun tuttuni tulisi,
ennennähtyni näkyisi,
niinmä kättä käppäjäisin,
vaikk` ois käärme kämmenpäässä;
sitten suutasuikkoaisin,
vaikk` ois suu suen veressä;
vielä kaulahan kapuisin,
Vaikk` ois kalma kaulan päällä.
Suomalainen muinairuno.
Siinä on rakkautta kerrakseen ,kuka sanoo paremmin.
Mutta nyt nukkuun , sataa ja itkee sydämmein,sanotaan laulussakin.
olin pari päivää pois täältä palstalta ja nyt lueskelen vain sieltä täältä kirjoituksia, tietysti katsoin tätä.
Ensinnäkin tuosta Uninäytelmästä, noinko haksahdin. Nuorena juuri tämä näytelmä oli mahtavia teatterikokemuksia.Itteki oon muistaaksein joskus siitä tänne kirjoittanut. No, hyvä, nyt on korjattu.
Minut on nyt....taas....käsitetty vähän nurinkurisesti, ihan kuin olisin tunteeton ihminen, jos en sano vieraalle ihmiselle: otan osaa. Asia on aivan päinvastoin, olen liiankin empaattinen ja siksi kirjoitin sitä jo vältteleväni, koska en enää jaksa niin raskaita tunteita...osallistua toisen tuskaan ja hätään. Pakko ottaa etäisyyttä,että itse jaksaisi. Vielä kerran toistan, ettei voi VIERAAN suruun ottaa osaa, sanoinhan että myötätuntoa tuntee kyllä. Jos ihminen on vahvasti tunneihminen, kokee kaikki tunteet melkeinpä yli äyräitten, "tosissaan", pakostakin myös henkiset voimat vähenevät, jos elämässään on myös niin paljon melkeinpä jollekin toiselle ihan kestämättömiäkin surutilanteita kestänyt ja toisia yrittänyt auttaa. Saadessaan sitten todeta, ettei voi auttaa, ei mahdakaan mitään, on pettymys valtava.
Tosissani kaikki teen, mihin ryhdyn, joskus olen sanonut, että ihan intohimoisesti.
Edelleen pysyn kannassani, en sano: otan osaa, jos en niin tunne, miksi sanoisin vain tyhjiä sanoja, kysehän oli vain juuri näistä sanoista.
aaltoilee, eipä ihme, jos jokin asia unohtuukin.
Tuosta Kansallisteatterin Uninäytelmästä on jäänyt mieleen komea ulko-ovi,
jota nuori Tarmo Manni koputti kukkakimppu kädessään.
Ovi pysyi kiinni.
Hän tuli aina uudelleen kukkineen, aina hiukan vanhempana, mutta ovi oli aina kiinni.
Lopulta hän tuli keppi toisessa kädessään harmaahapsisena ja kumarana,
kukat olivat lakastuneina vaipuneet alas hänen kädessään,
mutta vielä hän koputti ovelle.
Ovi avautui - ja sen takana oli tyhjyys, ei mitään.
Jäähän sellainen parikymppisten mieleen.
kuin samppakalja lasissa näin vappuna.
Minulle maalaistollolle tämä kulttuuria hehkuva avaus,ei ole ominta alaani,mutta kun hyasintinsipuleita olet syönyt,tai yrittänyt syödä ja hatunalle jatkuvasti tuullut,niin ei kaiketi ihmistä voida täydestä ottaa,siis täytyy lainata..Hyvää Vappua ja kippis amateus
oikeessa oot Amateus, tosi kulturelli avaus...hehheh, osoittaa susmorsion tunnettua sekopäisyyttä hyvin osuvasti. Tosin sain aikaseksi viimein käyä kirjastossa pitkästä aikaa, jos ruppeis taas "sivistämmään" itteesä, kirjallisuus jääny viime vuosina niin retuperälle, kun muut intohimoiset riennot vieneet tyystin mukanaan.
Aattelin, josko ruppeis arvokkaasti vanhenemmaan, sujuskohan se multa, johan ens kuun alussa täytän tämänkin palstan kelpoisuusehdot, käännyn kaheksallekymmenelle.
Herraisä, miten voi olla mahollista....tällanen tytönhupakko, viime synttärikskin sain yheltä tyttäreltäin onnittelukortin, että: Läheltä piti, hetken jo pelkäsin sinun aikuistuvan! Ja siinä oli simpanssin kuva...että silleen ne omat lapset arvostaa.
Kivahan nyt kokkeilla, ossaako viel lukkee, otin ehki liianki suuren annoksen "kulttuuria", Panu Rajalan mammuttiteoksen Mika Waltarista, Munkki Serafimin Vapaus, evakkomustalaistarinan Käheä-ääninen tyttö ja Hermann Hessen elämänkerran.
Jopa oli aikakin perehtyy Hessen elämään, nuorena yksi vaikuttavimmista kirjoista oli Arosusi. Sen verran jo alotin tuota elämänkertaa, että ilmeni yllättävä asia...miten hänen sukujuurensa olivat poikkeuksellisen monipuoliset:Isä ja isoisäkin olivat syntyneet Virossa, isänisän isä oli muuttanut Lyybekistä ensin Tallinnaan, sitten Tarttoon.Hessen äiti oli syntynyt Intiassa lähetyssaarnaajan tyttärenä, suku oli peräisin Stuttgartista.Äidin suku toi mukaan ranskalais- sveitsiläisiä aineksia ja slaavilaisia hänen isänäitinsä.
Tällasta tietoutta mie tässä vappuaamuna levittelen...eiks ookin mukavaa tietää tästäkii assiista.
Kivasti valkenee pienessä sateessa aamu, linnut jo mekastanneet pari tuntii.Just äsken tein hyvän työnki...mullako tuo ovi partsille tietysti auki, yks tyttörukka oli unohtannu avvaimet kottiin, viittoili tuossa avvaamaan ovvee tuolta satteesta.
Äkkiä se kesä tästä tulla tupsahtaakin, tänään koulin krassin-ja tuoksu (haju) herneeni taimet, ulos ei kaiketi saa vielä aikoihin.
Mukavan aamun toivotuksin susmorsian.
Jäin ihan jyväasteelle,kun luin suske taas elämänfilosofiaa,höytettynä kokemumukesen rintaäänellä,että missä mennään.
En varmaankaan ole ainoa saitilla joka kerallasi,siis kirjoitelmiesi mukana kulkee.amateus
vain täytys päästä ulos.Pääsenhän minä maksamalla vuokralaiselle pari tonia,typeryydestä,kun olin sinisilmäisentyperä.Tein määräaikisen vuokrasopimuuksen ja lirissä olen.Hain tänään lainaa,että voin lunastaa oman rantatilani vuokralaisen omistuksesta.
Amateuksen vappu ei niin riemunkirjava,mutta oppirahat maksan ja vielä jaksan,rämpiä tässä
mukamas oikeusvaltiossa nimeltä Suomi.
aatteleppas, ettet olis tiennyt ilman tätä "sinisilmäisyyttä", että olet uusia kokemuksia rikkaampi, nyt sitten teet tämän mutkan kautta opppineena jotain uutta. Minusta kun tuntuu, että tämän yksiöreissunkin kokeneena, se kuului elämääsi, nyt tiedät entistä vahvemmin, mitä on tehtävä. Oon minäki oikein onnellinen, ehkäpä pääsen sun kanssasi sitten verkkoja soutelemaan sinne rakkaalle järvellesi, mutta pilkille et kyllä minnuu saa vikiteltyy...jaa, mistäpä sennii tietää.