me narsistit olemme perheen vanhimpia lapsia? minäkin olen kolmesta pojasta vanhin. Tiedän myös erään toisen narsistin, joka on niin ikään perheen vanhin poika.
Miksi aina
Narsisti
3117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aina tuokaan ei pidä paikkaansa. Olen poika sisarussarjan keskeltä. Ketään muuta heistä ei ole lisäkseni nimetty narsuksi. Totta kai vaikeaksi ja pimeeksi, mikä onkin totta.
Ei ole nimetty, koska piirteet eivät ole niin vahvoina tulleet kuin sinulle. Uskon, että ovat silti perineet aika narsistisen luonteen ( vaikea ja pimeä luonne ). Pikkusielunarsuja varmaan :)
Narsismi on geneettistä. Joten, jos on monilapsinen perhe, missä lapsia on kolme tai enemmän, keskimäärin kolmas tai neljäs lapsi on joltain muulta, kuin perheenisältä. Joten todennäköistä on, että narsisti on kuin onkin joku muut, kuin vanhin lapsista ;)
Siis eihän kukaan muu, kuin narsisti voi panna varattua naista paksuksi ja päästä siitä kuin koira veräjästä ?
Perusteluni on aukoton.