Ryanair korvaa, Finnair EI

Bye Bye Finnair

Jo on aikoihin eletty. Ryanair ilmoitti tänään, että se korvaa tuhkapilven vuoksi matkakohteisiin jääneiden asiakkaidensa ylimääräisiä hotelliöitä. Myös SAS on ilmoittanut maksavansa asiakkaiden hotellilaskuja. Sen sijaan kansallinen ylpeytemme Finnair on vedonnut äärimmäisen poikkeukselliseen tilanteeseen ha kieltäytyy kaikista korvauksista matkustajilleen.

Periaatteessa itse olen sitä mieltä, että lentoyhtiöillä ei oikeudelnmukaisesti katsottuna ole korvausvelvollisuutta. Eivät he ole syypäitä Islannin tulivuorenpurkauksiin. Mutta EU-komission ja kuluttajavirastojen kanta on se, että korvattava on. Tästä siis Finnair kieltäytyy.

Finnair on pikkuhiljaa muuttumassa Euroopan surkeimmaksi lentoyhtiöksi. Sen lennot myöhästelevät ilman tuhkapilveäkin ja lentoja perutaan milloin mistäkin syystä. Lisäksi yhtiö on ilmoittanut harkitsevansa kaiken "maksuttoman" tarjoilun poistamisen lennoiltaan ja alkavansa perimään erillisiä maksuja ruumaan menevästä matkatavarasta ja lähtöselvityksestä lentoasemalla.

Kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka Ryanair on jo keksinyt. Finnairia ei enää nykyisin erota Ryanairista mikään muu kuin se, että Ryanairin lennot ovat aina 50-90% halvempia ja Ryanairin koneet lentävät aikataulujen mukaan. Lisäksi Ryanairin henkilökunta koneissa tietää olevansa siellä asiakkaita palvelemassa. Palvelu on aina ripeää, rentoa ja ystävällistä. Finnairin matkustamohenkilökunta luulee olevansa siellä "viranhaltioita", joiden tehtävänä on tehdä oma matkansa mahdolisimman mukavaksi.

17

785

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhr

      Samaa mieltä. Raikku ja airbaltic rules.

      • traveller 10

        Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.

      • Ate Isti
        traveller 10 kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.

        Eikö tämä palsta ole avautumista varten, oli uskovainen tai ei.

      • drtbhsn
        traveller 10 kirjoitti:

        Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.

        No jos te saatte hokea mantraanne niin miksei he saisi?

      • ei korvaa...

        ...vaan kehoittaa ottamaan yhteyttä matkavakuutusyhtiöön ylimääräisistä kuluista: "If you have incurred extra costs due to the disruption, we invite to contact your travel insurance for the compensation policy. " (asiakastiedote sähköpostilla 22.4.2010).

    • ei korvaa

      kuule edes lentolippuja! Se siitä ylistyksestä.

      • korvaa

        miten niin ei korvaa?kyllä minä olen rahani saanut,olisin myös voinut vaihtaa lennon uuteen. Ota asiakaspalveluun yhteyttä.

    • pulu toimii
    • Joo, epäilen, että Finnair on konkurssin partaalla ja kulujen korvaus olisi sille viimeinen ruoko, joka katkaisee kamelin selän.
      Syksyinen lakko maksoi Finnairin mukaan 2-3 miljoona päivässä ja silloin ei edes maksettu lakkoilijoille palkkoja ja nyt ollaan silti samoissa luvuissa. Sen jälkeen on tullut uusia koneita eli kustannukset ovat vain kasvaneet.

    • vain minä

      finnair eli valtio korvaa!suu vaahdossa huudetaan mutta kun kysytään että haluatko korvata naapurisi perseelleen menneen lomareissun niin voi olla että ajatukset muuttuu?!joskus kannattas myös miettiä että kasvaako raha puussa ja sitä vaan hajetaan kortilla seinästä?!

    • BLUE1 rules

      Blue 1 asenne asiakaspalveluun on myös ihan eri luokkaa. Eli korvataan kaikki ylimääräiset kulut toisin kuin Finnair joka yrittää vedättää asiakkaitaan. Tämä on hyvä huomoida seuraavaa matkaa varatessa. Suosi Suomalaista yksityistä eli lennä BLUE 1.

      Lisäkustannusten korvaaminen
      Lentoyhtiö Blue1 korvaa matkustajilleen islantilaisen tulivuoren purkauksen aiheuttamien lentoperuutusten lisäkustannukset Euroopan unionin asetuksen 261/2004 mukaisesti.

      http://www.blue1.com/fi/fi/Matkustusinfo/hairio-lentoliikenteessa/

      HIENOA

      • takinkääntö

        ei kysymys korvaamisesta vaan kysymys siitä kuka kääntää kelkaansa nopeite. ensin kaikki ilmoittivat etteivät korvaa, nyt yksitellen käännetään kelkkaa ja ilmoitellaan korvauksista.

      • vanha beduiini
        takinkääntö kirjoitti:

        ei kysymys korvaamisesta vaan kysymys siitä kuka kääntää kelkaansa nopeite. ensin kaikki ilmoittivat etteivät korvaa, nyt yksitellen käännetään kelkkaa ja ilmoitellaan korvauksista.

        ei huolta, finnair kyllä korvaa... kunhan nyt ensin pyristelee ja kokeilee miten kansalaiset ovat herkkäuskoisia. lentoyhtiöt ovat paksunahkaisia paskiaisia, niitten kirjoissa asiakas on aina väärässä. vaatikaa korvauksia hotelliyöpymisistä, ruokailuista, matkatavaravahingoista jne... jos ei pyydä, ei saa.

      • Pobre
        vanha beduiini kirjoitti:

        ei huolta, finnair kyllä korvaa... kunhan nyt ensin pyristelee ja kokeilee miten kansalaiset ovat herkkäuskoisia. lentoyhtiöt ovat paksunahkaisia paskiaisia, niitten kirjoissa asiakas on aina väärässä. vaatikaa korvauksia hotelliyöpymisistä, ruokailuista, matkatavaravahingoista jne... jos ei pyydä, ei saa.

        Minä en tältä istumalta usko, että halpisyhtiöt maksavat ylimäräisiä ateria- ja hotellikuluja.
        Saahan sitä luvata vaikka kuun taivaalta, mutta kyllä ne jonkin porsaanreiän löytävät. Jossakin lehdessä luki, että valtaosa lentoyhtiöistä ei suostu korvauksiin, mikä on ihan ymmärrettävää. Eiväthän lentoyhtiöt voi lentää kun lentokentät on suljettu, eikä kyseinen tilanne ollut mitenkään lentoyhtiöiden syy. Jotain tolkkua pitäisi kerjäämisessäkin olla.

      • pekitapio
        Pobre kirjoitti:

        Ei muuten korvannut kuin murto-osan tuhkapiven vuoksi tehdystä omatoimisesta kotiinpaluusta. Paljon puhetta, vähän tekoja.

      • iygliyg
        pekitapio kirjoitti:

        Ei muuten korvannut kuin murto-osan tuhkapiven vuoksi tehdystä omatoimisesta kotiinpaluusta. Paljon puhetta, vähän tekoja.

        Jahas. Täälläkin avautumassa. Korvaavat sen mitä laki vaatii, eikä ylimääräisiä kuluja. Sama se on muillakin yhtiöillä. Johonkin se raja vain täytyy vetää mikä on se "kohtuullinen kustannus".

      • pekkistapsa
        iygliyg kirjoitti:

        Jahas. Täälläkin avautumassa. Korvaavat sen mitä laki vaatii, eikä ylimääräisiä kuluja. Sama se on muillakin yhtiöillä. Johonkin se raja vain täytyy vetää mikä on se "kohtuullinen kustannus".

        ....Ehkä Kuluttajavirasto on oikea vetämään rajan. Let's see.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1159
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      198
      822
    3. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      27
      770
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      755
    5. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      220
      753
    6. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      213
      748
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      64
      699
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      104
      662
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      58
      624
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      578
    Aihe