Vaaliliitto

Eipä jäänyt epäselväksi eduskunnan kyselytunnilla, mihin suuntaan Kristillisdemokraattien varkautelainen kansanedustaja on toiveensa asettanut. Olisi toivonut että hänellä olisi ollut myös jotain omaakin sanottavaa, mutta ei. Ministeri oikein liikuttui niin syvästä nuoleskelusta.
Odotettavissa on siis vaaliliittokosiskelua oikeiston suuntaan ellei sitten aivan loikkaamista.
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jyri Haapala ja Kari Kärkkäinen tarvitsevat toisiaan siis kok ja KD vaaliliitoako povaat? Perussuomalaisiahan oli Kari jo kysellytkin vaaliliitoa, kun ei tehty ei myöskään ole vielä ilmoittautunut ehdokkaaksi.

Äänestä
  • kysymys jostakin muusta kuin Persuista. En oikein usko että vaaliliittoja tehdään henkilötasolla. Persujen kohdalla on ehdokaspula joten saattaisi heille kaikki oljenkorret kelvata. Taisi edellinen edustaja mennä Kataisen siivellä. Nyt ei ole kenelläkään valovoimaista veturia. Oikeistolla tarkoitan muuta kuin populistisia tuuliviirejä.

    Äänestä

  • Uhri Rovio kirjoitti:

    kysymys jostakin muusta kuin Persuista. En oikein usko että vaaliliittoja tehdään henkilötasolla. Persujen kohdalla on ehdokaspula joten saattaisi heille kaikki oljenkorret kelvata. Taisi edellinen edustaja mennä Kataisen siivellä. Nyt ei ole kenelläkään valovoimaista veturia. Oikeistolla tarkoitan muuta kuin populistisia tuuliviirejä.

    sisäpiiritietolainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uhri Rovio kirjoitti:

Eipä jäänyt epäselväksi eduskunnan kyselytunnilla, mihin suuntaan Kristillisdemokraattien varkautelainen kansanedustaja on toiveensa asettanut. Olisi toivonut että hänellä olisi ollut myös jotain omaakin sanottavaa, mutta ei. Ministeri oikein liikuttui niin syvästä nuoleskelusta.
Odotettavissa on siis vaaliliittokosiskelua oikeiston suuntaan ellei sitten aivan loikkaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu