tänä aamuna tajusin jotain, jota olen jonkun aikaa jo miettinyt ja oikeastaan pelännyt. Minusta ei ole enää luottamaan miehiin, enkä edes näe ympärilläni yhtään miestä joka luottamuksen arvoinen olisikaan.
Maailma näyttää hyvin erilaiselta, kun turhat unelmat ovat kadonneet. Surut on surtu, rakkaus kuollut; toisaalta syvä pettymys, toisaalta helpotus kun en ollutkaan hullu ja mustasukkainen, vaan tällainen maailma oikeasti on.
Maailma näyttää hyvin erilaiselta, kun turhat unelmat ovat kadonneet. Surut on surtu, rakkaus kuollut; toisaalta syvä pettymys, toisaalta helpotus kun en ollutkaan hullu ja mustasukkainen, vaan tällainen maailma oikeasti on.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tai paremminkin jatkuu, päivästä toiseen samojen provoviestien kirjoittelu eräällä.
No sanonpa tähänkin ettei ole ainakaan minulta tuo viesti.
vainoharhainen? Ap kirjoitti ajatuksiaan ja tunteitaan aivan asiallisesti .
Näin voi joskus tuntea, kun menee luottamus ihmisiin, usko rakkauteen ja mielen valtaa outo apeus !
ei rakkaus ole kuollut .
se vaihtaa kohdetta tässä hektisessä sykkeessä .
ala lespoilemaan , ei tarvi pettyä miehiin .
sinne ikävä palstalles, kaa kaa ja lopeta toi les poil juttus. Ei se oo niin yksinkertaista heteroille.Tajuu.
Ei kaikki ole aina niitä navan alapuolisia asioita. Ihmissuhteet ovat jotain muutakin kuin sexiä !
Asiallista tai ei.. Miten kukin sen näkee. Mut eipä se minun elämää paljon hetkauta suuntaan tai toiseen. Mut jatkakaa toki..
Tuliko kommenttisi väärään paikkaan? En minä ajattele niin kuin aloittaja ajattelee. En ole pettynyt ihastukseeni.
Varmaan opit taas luottamaan miehiin, kun vähän aikaa on kulunut ja olet käsitellyt pettymyksen tunteet. Olen saanut kokea elämässä paljon pettymyksiä, mutta en ole lakannut unelmoimasta enkä luottamasta toisiin ihmisiin, jopa miehiin. Ehkäpä kaikki koetut ikävät asiat on tehneet minusta hieman varovaisemman, mutta ehkäpä se on hyvä asia: olinkin aivan liian sinisilmäinen tai oikeastaan en voinut uskoa, että maailmassa voisi olla niin ilkeitä/pahoja ihmisiä. En ollut aikaisemmin elämässäni tavannut sellaisia ihmisiä, joten ehkäpä minun oli aika oppia. No olisin voinut toki elämäni elää loppuun ilman sitä tietoa, mutta kohtalo päätti toisin. Mikä ei tapa se vahvistaa -klisee-, mutta niin totta, kunhan ensin kaivautuu pohjalta pinnalle.
joo niin... Noin minäkin ajattelin vielä pari vuotta sitten. Mutta jotkut ihmiset ikään kuin vetävät puoleensa ongelmatapauksia.
En ole hullu enkä mustasukkainen, en vain pysty ottamaan kevyesti asioita, en antamaan anteeksi, enkä unohtamaan. En ole "liian" herkkä, olen vain erilainen kuin muut. Tätä maailmaa ei ole tehty sellaisia "herkkiksiä" varten kuin minä, eikä perusluonnettaan pysty kovin paljoa muuttamaan.
Itseään täytyy myös suojella. Joku osuvasti sanoikin näillä palstoilla, että sydänsuruihin voi ihan oikeasti kuolla. Mullakin on kai tullut joku raja vastaan, siksi tämä "tunne-kuolema".
Nyt olen aika väsynyt.
Tiesitkö että melkeen jokainen ihminen ajattelee olevansa erikoinen ja erilainen kuin muut
mutta sattuneesta syystä sellaiset kuin minä emme kohtaa toisiamme.
tulee aina välillä aitoja eteen, jonka edessä joutuu miettimään asioita. Sitä sattuu kaikille.
Pitää vaan löytää joku iloinen asia, jonka varassa pääsee sen aidan yli.
Itselläni tuntuu olevan monta aitaa peräkkäin vastassa.
Minulla on vähän samanlaisia fiiliksiä kuin aloittajalla.
Minulla ei ennen reilun parinkympin ikää ollut yhtään varsinaista naissuhdetta. Sitten tapasin naisen X, menimme varsin lyhyen seurustelun jälkeen kihloihin ja naimisiin. Saimme pari lastakin. Toki tiesin X:n olevan "menevää sorttia", mutta (jälkikäteen naiivisti) uskoin suhteemme olevan elinikäinen. Liiton aikana oli hyviä aikoja ja oli huonompia. Hän valehteli ja petti. Erohan siitä tuli. Alkuun X lupasi lapset minulle ja samoin lupasi että kumpikin saa itseltään lähtöisin olevan omaisuuden. Tuota omaisuutta minulla oli enemmän, olinhan säästänyt jo teinipojasta lähtien. X riitautti kaikki ja useamman kerran käräjöimme.
Eron jälkeen olen ollut melko pitkään yksin (tai siis lasten kanssa). Mitään vakavampaa suhdetta minulla ei ole ollut; en oikein jaksa uskoa rakkauteen. Enkä halua kokea kaikkea kokemaani uudestaan. Tuo X on sen sijaan ehtinyt uusiin naimisiin ja eronnut siitäkin liitosta. Eipä ole X myöntänyt pettämisiään eikä myöskään pyytänyt anteeksi tekojaan.
Minä olen laittanut kaikessa järjen tunteiden edelle. Tavallaan olen siis tukahduttanut tunteeni. Ihan hyvä on ollut näin. Mutta saa nähdä sitten, kun lapset muutaman vuoden päästä lentävät pesästä...