miehen ristiriitaisuus

smartholic

nykyisen miehen kanssa yhteensä seurusteltu n, 5 vuotta, se 4 vuotta tuli täyteen aikaisemmin, sitten parin vuoden tauko tyhmyyksieni ja nuoruuteni virheiden vuoksi, halusin kokeilla vielä "kaikkea". Haikailin miehen perään koko ajan, kuten kuulemma hänkin minun, palasimme yhteen. Nyt, ongelmana, etten minä luota häneen eikä hän minuun...Minä löysin häneltä naisteniskuprofiileita ympäriinsä, jotkapoisti kun sanoin. Minulla taas ei ole salattavaa. Kaupassa käydessämme tuntui kuin hän olisi flirttaillut naisille, hän kävelee paljon edelläni, välillä tuijottaa tyhjästi..Kyselee jatkuvasti haluaisinko "puhua jostakin".

Ongelmaksi on tullut ettei seksi minua kiinnosta enää tippaakaan, mietin vain kuinka hän ajattelee muita naisia, enkä ole sinut itseni kanssa. rekisteröin hänen jokaisen minuun kohdistuvan kehunsa negatiiviseksi..pelkään mennä hänen kanssaan yleisille paikoille, pelkään että tämä loppuu, suojelen itseäni joltain enkä tiedä miltä.

Mies väliin heittelee karuja vitsejä pettämisestä, ja jos reagoin niihin hälläväliä-asenteella, hän alkaa mököttämään. jos suutun niistä, hän naureskelee. testaako hän minua, ja miksi?!

Yksi asia on varma, rakastan miestä. Paljon. Enkä halua häntä menettää. Olemme edenneet todella nopeasti, kun tavallaan toisemme tunnemme. Nämä asiat kaihertavat minua silti.toivoisin apua samankaltaisen tilanteen läpikäyviltä, tai muuten vain.

1

938

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en mä

      ainakaan rakastaisi miestä joka on niin tyhmä tai ilkeä että tekee sinut mustasukkaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe