STUK-A240
Radioaktiivinen cesium Suomen ruokasienissä
KOSTIAINEN Eila, YLIPIETI Jarkko
STUK-A240. Helsinki 2010, 38 s. liite 3 s.
Avainsanat: sienet, 137Cs, säteilyannos
stuk-a240.pdf Koko raportti (2,03 megatavua)
Tiivistelmä
Raportissa esitetään tuloksia Säteilyturvakeskuksessa vuonna 1986 aloitetuista sienten radioaktiivisen cesiumin seurantaohjelmista. Vuosina 1986–2008 on mitattu yli 2000 sieninäytettä, kauppasieniä ja muita yleisesti käytettyjä ruokasienilajeja. Sienissä havaittu 137Cs on pääosin peräisin entisessä Neuvostoliitossa vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden jälkeisestä 137Cs-laskeumasta. Ydinkoekaudelta peräisin olevan kohtalaisen tasaisen laskeuman jälkeen 137Cs-pitoisuudet sienissä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa vaihtelivat muutamasta kymmenestä becquerelistä pariin sataan becquereliin kilossa. Vuoden 1986 137Cs-laskeuman epätasainen jakautuminen näkyy selvästi sienten 137Cs-pitoisuuksien alueellisessa vaihtelussa, eniten laskeumaa saaneilla alueilla pitoisuudet ovat noin kymmenkertaisia verrattuna lievemmän laskeuman alueisiin. Tshernobylin onnettomuuden jälkeen useimpien sienilajien 137Cs-pitoisuudet olivat korkeimmillaan vuosina 1987–1988, jonka jälkeen pitoisuudet ovat vuoteen 2008 mennessä pienentyneet noin 40 prosenttiin maksimiarvoista. Eniten cesiumia sisältävissä sienilajeissa (kehnäsieni, mustavahakas, haaparousku) 137Cs-pitoisuudet voivat olla kymmenkertaisia verrattuna vähän cesiumia kerääviin lajeihin (lampaankääpä, punikkitatit) samaltakin alueelta poimituissa sienissä.
Suomessa esiintyy edelleen muutamissa kauppasieniksi hyväksytyissä sienilajeissa 137Cs-pitoisuuksia, jotka ylittävät EU-suosituksessa (2003/274/Euratom) myös EU:n jäsenmaissa noudatettavaksi suositellun pitoisuusrajan 600 Bq/kg. Siksi kauppasienten 137Cs-pitoisuudet on syytä tarkistaa mittauksin ennen myyntiin laittamista lampaankääpää, herkkutattia ja kantarellia lukuun ottamatta, jos ne on poimittu eniten laskeumaa saaneita alueilta. Yleisesti myynnissä olevien mustatorvisienien ja suppilovahveroiden 137Cs-pitoisuudet näillä alueilla ylittävät usein raja-arvon 600 Bq/kg. Rouskujen alun perin korkeat 137Cs-pitoisuudet pienenevät käsittelyssä, joten kaupan olevien kiehautettujen ja suolattujen rouskujen pitoisuudet harvoin ovat yli 600 Bq/kg.
Vaikka sienten 137Cs-pitoisuudet ovat korkeitakin ja ylittävät myytäville tuotteille suositellun enimmäisrajan, voi niitä käyttää ravinnoksi. Tavanomaisista suhteellisen pienistä kulutusmääristä ei säteilyannosta kerry paljoakaan vuoden aikana. Sienten mukana saadusta 137Cs:stä aiheutuva säteilyannos vuodessa keskivertokuluttajalle vaihtelee keruualueen laskeumatasosta riippuen välillä 1,5–10 µSv/v ja suurkuluttajalle (6 kg/v) välillä 5,4–38 µSv/v. Annoksen suuruuteen vaikuttaa paitsi keruualueen laskeumataso ja kulutusmäärä, myös sienilaji ja sienten käsittely ruuaksi valmistettaessa.
___
ISBN 978-952-478-496-2 (nid.)
ISBN 978-952-478-497-9 (pdf)
ISSN 0781-1705
Radioaktiivinen cesium Suomen ruokasienissä
KOSTIAINEN Eila, YLIPIETI Jarkko
STUK-A240. Helsinki 2010, 38 s. liite 3 s.
Avainsanat: sienet, 137Cs, säteilyannos
stuk-a240.pdf Koko raportti (2,03 megatavua)
Tiivistelmä
Raportissa esitetään tuloksia Säteilyturvakeskuksessa vuonna 1986 aloitetuista sienten radioaktiivisen cesiumin seurantaohjelmista. Vuosina 1986–2008 on mitattu yli 2000 sieninäytettä, kauppasieniä ja muita yleisesti käytettyjä ruokasienilajeja. Sienissä havaittu 137Cs on pääosin peräisin entisessä Neuvostoliitossa vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden jälkeisestä 137Cs-laskeumasta. Ydinkoekaudelta peräisin olevan kohtalaisen tasaisen laskeuman jälkeen 137Cs-pitoisuudet sienissä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa vaihtelivat muutamasta kymmenestä becquerelistä pariin sataan becquereliin kilossa. Vuoden 1986 137Cs-laskeuman epätasainen jakautuminen näkyy selvästi sienten 137Cs-pitoisuuksien alueellisessa vaihtelussa, eniten laskeumaa saaneilla alueilla pitoisuudet ovat noin kymmenkertaisia verrattuna lievemmän laskeuman alueisiin. Tshernobylin onnettomuuden jälkeen useimpien sienilajien 137Cs-pitoisuudet olivat korkeimmillaan vuosina 1987–1988, jonka jälkeen pitoisuudet ovat vuoteen 2008 mennessä pienentyneet noin 40 prosenttiin maksimiarvoista. Eniten cesiumia sisältävissä sienilajeissa (kehnäsieni, mustavahakas, haaparousku) 137Cs-pitoisuudet voivat olla kymmenkertaisia verrattuna vähän cesiumia kerääviin lajeihin (lampaankääpä, punikkitatit) samaltakin alueelta poimituissa sienissä.
Suomessa esiintyy edelleen muutamissa kauppasieniksi hyväksytyissä sienilajeissa 137Cs-pitoisuuksia, jotka ylittävät EU-suosituksessa (2003/274/Euratom) myös EU:n jäsenmaissa noudatettavaksi suositellun pitoisuusrajan 600 Bq/kg. Siksi kauppasienten 137Cs-pitoisuudet on syytä tarkistaa mittauksin ennen myyntiin laittamista lampaankääpää, herkkutattia ja kantarellia lukuun ottamatta, jos ne on poimittu eniten laskeumaa saaneita alueilta. Yleisesti myynnissä olevien mustatorvisienien ja suppilovahveroiden 137Cs-pitoisuudet näillä alueilla ylittävät usein raja-arvon 600 Bq/kg. Rouskujen alun perin korkeat 137Cs-pitoisuudet pienenevät käsittelyssä, joten kaupan olevien kiehautettujen ja suolattujen rouskujen pitoisuudet harvoin ovat yli 600 Bq/kg.
Vaikka sienten 137Cs-pitoisuudet ovat korkeitakin ja ylittävät myytäville tuotteille suositellun enimmäisrajan, voi niitä käyttää ravinnoksi. Tavanomaisista suhteellisen pienistä kulutusmääristä ei säteilyannosta kerry paljoakaan vuoden aikana. Sienten mukana saadusta 137Cs:stä aiheutuva säteilyannos vuodessa keskivertokuluttajalle vaihtelee keruualueen laskeumatasosta riippuen välillä 1,5–10 µSv/v ja suurkuluttajalle (6 kg/v) välillä 5,4–38 µSv/v. Annoksen suuruuteen vaikuttaa paitsi keruualueen laskeumataso ja kulutusmäärä, myös sienilaji ja sienten käsittely ruuaksi valmistettaessa.
___
ISBN 978-952-478-496-2 (nid.)
ISBN 978-952-478-497-9 (pdf)
ISSN 0781-1705
Vastaukset 1
Vanhimmat
STUK:n tutkimusten mukaan. Tiedot löytyy Säteilyturvakeskuksen sivuilta.