migreenistä kärsivät annatte lääkäreiden syöttää itsellenne monia eri lääkkeitä. todellisuudessa migreenilääkkeet saattavat toisille moninkertaistaa päänsäryn. siinä vaiheessa, kun lääkäri aikoo pistää botoxia, on syytä miettiä, mistä oma päänsärky johtuu. useimmiten kysymys ei ole migreenistä, vaan jännityspäänsärystä, purentahäiriöstä johtuva, stressikipu, hormonihäiriö, ehkäisypillerien aiheuttama pääkipu jne.
miksi te
laumaeläinihminen
3428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntui kieltämättä hullulta, kun yhteen aikaan söi jopa 8 eri estorohtoa ja siihen kohtauslääkket päälle...Eli eivät edes auttaneet... Särkyjen keskellä vaan oli jotenkin järkikin jäässä...
Tää oli hyvä aihe.
Itse olen sairastanut migreeniä koko ikäni ja migreenini on muuttanut muotoaan useinkin.
Mulla oli jossain vaiheessa lääkekierre juuri pahan migreenini vuoksi. Pääni kuvattiin HYKSissä, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Mulle syötettiin iso kasa lääkkeitä siten, että maha reistaili ja suolisto kärsi.
Kuitenkin itse löysin vian ja pääsin lähes kokonaan migreenistä eroon, kunnes alkuvaihtarit alkoi ja tietty mensujen aikana migreeni kestää reilun viikon, mutta ei rajuna.
Syy siis oli stressi ja paineet, lisäksi niska oli usein jumissa juuri varovaisuuden vuoksi. lepäsin muutaman kuukauden ja pääsin vihdoin stressistä ja paineista eroon ja vaihdoin työpaikkaa. ;)
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä ainakin osittain, koska tuo oman diagnoosin tekeminen ei todellakaan ole helppoa. Minulla migreenitilanne nyt parempi uin koskaan. Itse olen päätynyt monen vuoden itsetutkiskelun jälkeen omalla kohdallani seuraaviin pääasiallisiin aiheuttajiin: 1. Hormonikierto =lähinnä e-pillerit. (Minipillereistä lievempää migreeniä, kuin yhdistelmistä. )2.Lihasjäykkyys/liikunta (Aloitin salitreenin ja käyn harvoin, mutta säännöllisesti hierojalla >verenkierron paraneminen? 3. Epäsäännöllinen unirytmi (Kotiäitinä ollessa nykyään, aikaisemmat aamu klo5 herätykset jääneet pois, eli helpompi pitää rytmiä) 4. Alkoholi, etenkin liitettynä valvomiseen... Ruoka-aineista en ole huomannut oireita.
Kaikkein tärkeintä on oppia itse tunnistamaan alkuoireita, jotta heti pääsee lepämään ja juomaan vettä. Usein kun juo tarpeeksi, ei särkylääkettä enää edes välttämättä tarvitse. Mutta siis tuo rauhallisesti ottaminen on kaiken a ja o. Työelämässä ollessani se ei ollut mahdollista ja nyt pääsee parantelemaan heti ensioireiden ilmaannuttua, mikä on varmaan osittain auttanut vähentämään migeeniä.