Katuvalot

Osaako joku kertoa, miksi Lieksan keskustassa eivät katuvalot pala?
6353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pimeää ei tarvitse pelätä, sillä pimeä suojaa sinua ulkoisilta vaaroilta eritoten kaupunkiolosuhteissa. Pimeä antaa suojaa pahantekijälle, mutta samalla se asettaa epävarmuus tekijöitä hänen aikomalleen tekemiselle ja voi jopa ehkäistä rikoksen aikaansaannin?

Äänestä
  • meininkiä Lieksan kaupungilta sammuttaa katuvalot, kun yöt ovat vielä täysin pimeitä. En ollut uskoa silmiäni eilen illalla lähtiessäni kävelylle Pielisentielle, niin hirveältä pilkkopimeä Pielisentie näytti, tuntui kuin olisi tulossa ilmahyökkäys Lieksaan. Te valojen sammuttajat ja koko kaupungin johto, käykääpä itse tutustumassa tilanteeseen ja kertokaa sitten, haluatteko todellakin kaupungin pääkadun näyttävän tältä.
    Tämä ei ole pelkästään esteettinen kysymys vaan mitä suurimmassa määrin myöskin turvallisuuskysymys ja varsinkin viikonloppuisin, kun Pielisentiellä liikkuu enemmän tai vähemmän hyväkuntoista porukkaa.

    Äänestä

  • Järki kaikessa kirjoitti:

    meininkiä Lieksan kaupungilta sammuttaa katuvalot, kun yöt ovat vielä täysin pimeitä. En ollut uskoa silmiäni eilen illalla lähtiessäni kävelylle Pielisentielle, niin hirveältä pilkkopimeä Pielisentie näytti, tuntui kuin olisi tulossa ilmahyökkäys Lieksaan. Te valojen sammuttajat ja koko kaupungin johto, käykääpä itse tutustumassa tilanteeseen ja kertokaa sitten, haluatteko todellakin kaupungin pääkadun näyttävän tältä.

    työmatkaliikennettä myös kävellen ja polkupyörillä ja kaupunki täysin pimeä???

    Äänestä

  • myös paljon kirjoitti:

    työmatkaliikennettä myös kävellen ja polkupyörillä ja kaupunki täysin pimeä???

    Maaseudulla on aina pimeää ja mentävä on ,ei auta pelko ja narina. Katuvalot vie turhaa energiaa ja tulee totista säästöä jota kaupunki joutuu näin himmetin kireenä aikana tekemään. Ja rahaa pitää säästää että saadaan ne lämpimät kadut ja pitäisihän niihin johtajien palkkojen korotuksiinkin vähän rahaa varata. Niin ja säästöää tulee kun sähköt ei pala enää Yrjölässäkään eikä kohta monessa muussakaan kiinni laitetussa paikassa.

    Äänestä

  • ei pelkää kirjoitti:

    meikäläisenkin "kuappoisivat" niin ihan varmasti aamun valjettuu hyvin välleen pallauttasivat...)

    Äänestä

  • Järki kaikessa kirjoitti:

    meininkiä Lieksan kaupungilta sammuttaa katuvalot, kun yöt ovat vielä täysin pimeitä. En ollut uskoa silmiäni eilen illalla lähtiessäni kävelylle Pielisentielle, niin hirveältä pilkkopimeä Pielisentie näytti, tuntui kuin olisi tulossa ilmahyökkäys Lieksaan. Te valojen sammuttajat ja koko kaupungin johto, käykääpä itse tutustumassa tilanteeseen ja kertokaa sitten, haluatteko todellakin kaupungin pääkadun näyttävän tältä.
    Tämä ei ole pelkästään esteettinen kysymys vaan mitä suurimmassa määrin myöskin turvallisuuskysymys ja varsinkin viikonloppuisin, kun Pielisentiellä liikkuu enemmän tai vähemmän hyväkuntoista porukkaa.

    Kaupungin voi haastaa käräjille jos sattuu onnettomuus, jossa kuolee ihminen noilla pimeillä kaduilla!
    Muualla euroopassa on jo tuomioita jaettu siitä, jos esim onnettomuuspaikan suojateiden /risteyksien valot on olleet toimimattomia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pimeetä pelkäävä kirjoitti:

Osaako joku kertoa, miksi Lieksan keskustassa eivät katuvalot pala?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu