Ensiksi terveiset Nääsvilleen, joko Ransiitissa on gesägumit alla?
Kun katsoo ulos talvea pukkaa, joten ei vielä ole kevättä rinnassa, siksi päätin heittää sivulle pienen vittuilun.
Rockpoliisit on popmusiikin pahimpia ilonpilaajia. Tämä ryhmä päivystää YouTubessa ja muilla musasivuilla antamassa tuomiosa niin biiseistä, bändistä kun laulajista. Rockpoliisit huomauttavat heti jos bändi lipsuu siitä genrestä johon tämä arvonraati ao. ryhmän ympännyt. Myös ulkoiseen habitukseen puututaan, jos solisti tai taitelija poikkeaa genren pukeutumissäännöstä tulee heti huomautuksia - tärkeintä on katu-uskottavuus.
Erityinen alue rockpoliiseilla on YouTubessa olevien pokkaritallenteiden pohjalta arvostella bändin tai taiteilijan live-onnistumista. YouTuben inkvisitio on lahjomaton, vaikka bändin uusi rieska saa viisi bojoa ammattiarvostelijoilta , YouTuben päivystävä rockpoliisi haukkuu hengentuotteen maanrakoon. Jos bändillä on pitkä historia rockpoliisi referoi kaikkea uutta siihen alkupään indie-tuotantoon – ”tämä nykyinen musa on kaupallista roskaa”. Erittäin harvoin, jos koskaan rockpoliisi kiittelisi taiteilijan tai bändin tämän päivän musaa tai live-keikkaa.
Kaikesta päätellen tyypillinen rockpoliisi on todellinen puritaani. Hänen ympäriltään on maailma karannut ja hän kamppailee menneisyyden kanssa – on siis menneisyyden vanki. Tietysti tähän kuuluu kohtuullinen määrä synnynnäistä ilkeyttä ja huono itsetunto. Rockpoliisi esiintyy asiantuntijana, mutta on unohtanut koko pop-muusiikin perusajatuksen – vapauden. Koko rockmusiikki lähti liikkeelle kapinallisuudesta, haluttiin kaataa raja-aitoja joita yhteiskunta oli nuorisolle asettanut. Rockpoliisit haluavat rajat takaisin sillä erolla, että pop-rock musiikki eläisi vain heidän asettamiensa rajojen sisällä ja ehdoilla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.