Avoimien opintojen hyöty tulevaisuudessa

Ilmottauduin heti lukion jälkeen innoissani psykologian perusopintoihin 25op, koska luulin haluavani lukemaan psykologiaa. Nyt olen kuitenkin päätynyt hakemaan sosionomiksi, koska yliopisto-opiskelu on turhan teoreettista minun makuun, ja mahdollisuudet päästä sisään on pienet.
Nyt on sitten motivaatio totaalisen kadonnut, olen siis edelleen kiinnostunut, mutta jotenkin vaan ei jaksaisi.. Pakkohan ne on suorittaa, kun olen 350 euroa maksanut siitä.
Lähinnä siis sen takia on motivaatio kuollut, koska en tiedä hyödynkö tulevissa opinnoissa/työelämässä mitään avoimista opinnoista. Siis TODISTUKSELLA, ei tiedoilla.
Onko avoimet opinnot edes mainittavan arvoiset CV:ssä, työhaastattelussa? Tuntuu että turhaan rääkkään itseäni hirveällä määrällä tenttikirjoja ym.
Kuten sanottu, olen edelleen kiinnostunut, ja tarviihan psykologista tietoa sosionomin työssäkin, mutta en vain jaksaisi enää välittää arvosanoista, jos en niistä kuitenkaan mitään hyödy.
1700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinne vaan hakemuksiin ehdottomasti. Kaikesta on hyötyä, kun osaa sitä mainostaa. "Olen ollut erityisen kiinnostunut, olen suorittanut nämä opinnotkin".. Ja voit yrittää jonkun opintopisteen kerjätä sosionomin koulutuksesta hyväksiluettua niillä.
Ja siis arvosanoilla ei niin väliä. Älä rasita itseäsi liikaa.. Enemmän ehkä sillä, että jos ne läpi saat, voit tosiaan osoittaa kiinnostusta ja harrastuneisuutta ja ainakin joissain kouluissa sosionomit haastatellaan usein ennen harjoittelupaikkaan hakemista ja sellaisissa tuollaisesta on hyötyä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AAAABBBB kirjoitti:

Ilmottauduin heti lukion jälkeen innoissani psykologian perusopintoihin 25op, koska luulin haluavani lukemaan psykologiaa. Nyt olen kuitenkin päätynyt hakemaan sosionomiksi, koska yliopisto-opiskelu on turhan teoreettista minun makuun, ja mahdollisuudet päästä sisään on pienet.
Nyt on sitten motivaatio totaalisen kadonnut, olen siis edelleen kiinnostunut, mutta jotenkin vaan ei jaksaisi.. Pakkohan ne on suorittaa, kun olen 350 euroa maksanut siitä.
Lähinnä siis sen takia on motivaatio kuollut, koska en tiedä hyödynkö tulevissa opinnoissa/työelämässä mitään avoimista opinnoista. Siis TODISTUKSELLA, ei tiedoilla.
Onko avoimet opinnot edes mainittavan arvoiset CV:ssä, työhaastattelussa? Tuntuu että turhaan rääkkään itseäni hirveällä määrällä tenttikirjoja ym.
Kuten sanottu, olen edelleen kiinnostunut, ja tarviihan psykologista tietoa sosionomin työssäkin, mutta en vain jaksaisi enää välittää arvosanoista, jos en niistä kuitenkaan mitään hyödy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu