StoraEnso teatteri

Moniko muistaa kun Jyrki Katainen hehkutti radan kunnostusta täältä Savonlinnaan. Jo silloin varoittelin tulevasta eli sillähän ei ollut muuta kuin puunkuljetusta täältä pois tarkoitus. Tässä on ministeri nelikko ja Karvinen joka on vain sivuosassa kuin kertojana niinkuin toimitusjohtajan rooliin kuuluukin. Nyt kun tehtiin nämä energiaratkaisut niin Pekkarinen valehteli pokerinaamalla että olisi luullut Karvisen säästävän nämä paperikoneet vaikka tiesi sen että Karvinen sen vain kertoo ja Häkämies suurimman osakepotin omistajien edustajana oli yhtiön hallituksessa ollut päätöstä tekemässä. Siksi Mauri tiesi tuloksen. Kuin irvikuvana uutisissa Katainen halusi sanoa kovan sanan Pekkariselle kiitos. Neljäs näyttelijä Väyrynen on pitänyt Kemin suunnan puolta. Ehdotankin kuten aiemmin että metsän omistajat tehkää jo valmiiksi yhtiö joka aloittaa puunjalostuksen täällä kun StoraEnso lopettaa niin päästään rakentamaan sahaa, pelletti, biovoimalaa ja muuta puunjalostusta pikkuhiljaa. Esim. tuppeensahatusta koivusta maksetaan maailmalla hyvin jolloin tuottajat saa paremman hyödyn. Miksi meidän pitäisi huolehtia siitä että Imatra ja Kotka saa koivua. Ei se ministeriö kanna huolta meidän työpaikoistakaan.

9

714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt ei naurata

      Tämän tiedon kanssa olisi hyvä elää ja muistaa vaaleissa ketkä tähän Varkauden ahdinkoon ovat syyllistyneet koko Vanhasen II hallitus kok,kesk,vihr ja rkp. Demarit ja vasemmistoliitto olivat aikoinaan myymässä Stora Ensoa ulos tässä nyt lopputulos.

      • PERSUIT

        HÖPÖ JA LÖPÖ


    • ?

      Kuopion syy, eiks nii Bruno?

    • Siihen yhtiöön kannattaa ottaa osaa myös korjuun ja varsinkin kuljetus yrittäjien koska puu siirtyy kiskoille niin niiltä vähenee kuljetukset. Sen jälkeen kun on oma yhtiö kuljetuksen aivan Vuosaaren satamaan voi hoitaa oma kalusto ja töitä tälle seudulle.

      • Jepsistä.

        Ja kannattaa myös huomioida kuinka kuopiolaiset kuitenkin vetävät välistä tavalla tai toisella.


      • Jepsistä. kirjoitti:

        Ja kannattaa myös huomioida kuinka kuopiolaiset kuitenkin vetävät välistä tavalla tai toisella.

        Korkeintaan tulitikkuja. Eihän Kuopiossa kasva kuin huonosti kasvatettuja kakaroita. Eikö se suurin osa Kuopioo oo Kallavettä ja sen läpi kulkee viitostie minkä varteen se kaupunki on tehty niin ei siellä puuta oo muuta kuin puistoissa.


      • .
        bruno2 kirjoitti:

        Korkeintaan tulitikkuja. Eihän Kuopiossa kasva kuin huonosti kasvatettuja kakaroita. Eikö se suurin osa Kuopioo oo Kallavettä ja sen läpi kulkee viitostie minkä varteen se kaupunki on tehty niin ei siellä puuta oo muuta kuin puistoissa.

        Ei, kyllä se Kuopio ja kuopiolaiset ovat tästäkin vastuussa tavalla tai toisella. Sinusta on vain tullut pehmeä.


      • Niinpä on käynyt
        . kirjoitti:

        Ei, kyllä se Kuopio ja kuopiolaiset ovat tästäkin vastuussa tavalla tai toisella. Sinusta on vain tullut pehmeä.

        Ei taitaisi Bruno enää päästä Kuopion vihaajat ry:n jäseneksi, vaikka perustajajäseniä onkin. Foliohatut ry:n jäseneksi pääsisi sen sijaan helpostikin.


    • Anonyymi

      maito

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      218
      4972
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      189
      2693
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1572
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1400
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1272
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1237
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1174
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      151
      1166
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      79
      1155
    Aihe