Uuden Oulun kehittämisen painopisteitä:
1. Oulun keskustaa kaupallisena alueena on merkittävästi kehitettävä. Kallioparkki ja kaupallinen keskusta ovat ykköskohteita. Merkittävä taloudellinen panostus keskustaan nostaa Oulun profiilia kaupallisena paikkana. Uusilta reuna-alueilta tulevien ihmisten tulee mahtua Oulun keskustaan ostoksille ja saada parkkipaikka. Kaupungin keskustan tuntumaan on rakennettava uusia matkailukohteita, kuten huvipuisto. Kaupallisen toiminnan hajautuminen Uuden Oulun reuna-alueille on toivottavaa vain elintarvikekaupan kohdalla. Näiden reuna-alueiden taajamien kehittämistä ei nähdä tarpeellisena. Julkista liikennettä tulee vahvistaa Oulun ja uusien reuna-alueiden kesken keskustan suuntaan. Käyttöön tulee sama bussimaksu, mikä miellyttää myös reuna-alueen asukkaita.
2. Isot yksiköt ovat hallinnollisesti tehokkaita. Uusi Oulu panostaa isoihin yksiköihin siellä, missä ihmiset lukumääräisesti ovat. Suuremmat ryhmäkoot ja isommat rakennukset alentavat yksilökohtaisia kustannuksia koskien niin päivähoitoa, vanhusten palveluja kuin kouluja. Uusien syrjäalueiden pienten yksiköiden ylläpito ei ole perusteltua. Isommat rakennukset ja pienempi hallinto alentavat kiinteitä kustannuksia.
3. Oulussa on kaupungin organisaatiossa jo olemassa erittäin osaava ja monipuolinen virkamieskunta koskien niin perusturvaa, koulutusta, päivähoitoa, sosiaalityötä, terveydenhoitoa, vapaa-aikaa, teknisiä palveluja, yrityspalveluja, maankäyttöä ja energiaa. Heillä on paljon annettavaa uusille reuna-alueille. Koska Uusi Oulu on nyt samaa aluetta, voidaan päätöksenteko keskittää sinne, missä se osaaminen on eli keskustaan. Paikallistuntemuksella ei tässä ole merkitystä, koska olemme nyt kaikki Uutta Oulua ja samaa kaupunkia. Tällöin myös hallinto tehostuu.
4. EU:n vaatimusten mukaan Suomen on osakeyhtiöitettävä tai lopetettava kuntien/kaupunkien liikelaitokset niiltä osin kun ne saavat perusteetonta vero- ja muuta hyötyä liikelaitoksena olemisesta. Tämä koskee merkittävästi Oulun liikelaitoksia, kuten esim. Oulun Energiaa. EU vaatii, että nämä laitokset ovat kilpailutilanteessa samassa asemassa kuin yksityisessä omistuksessa olevat. Tällaisen järjestelyn ja siitä aiheutuvan tulojen menetyksen jälkeen voidaan todeta, että Oulun saamat tulot omista liikelaitoksista tulevat putoamaan merkittävästi vero- ja muiden etujen kadottua. Nämä tulot ovat mahdollistaneet Oulun vaurauden.
Uuden Oulun veropohjaa on tämän vuoksi vahvistettava uusille reuna-alueilla. Niistä käy ihmisiä töissä Oulussa, mutta nämä maksavat veronsa omaan kuntaansa. Nämä uudet verotulot ja järkeistetty peruspalvelujärjestelmä säästöineen vahvistavat Uuden Oulun taloutta tulevina vuosikymmeninä.
5. Oulun yritysten maksavat yhteisöverot ovat romahtaneet kymmeniä miljoonia nyt laman aikana. IT-kukoistuksen aika on ohi. Nokian Suomeen maksavat yhteisöverot ovat olleet noin 500 milj. eur vuodessa. Nyt taso on noin 125 milj. euroa. Nokia on yksi merkittävä yhteisöveron lähde Oulussa. Nokian alihankkijoita tilanne koskee myös. Kunnollista valoa ei ole näkyvissä IT-sektorilla, johon kaupunki on panostanut kaikkensa.
Yhteisöverojen tuleva romahdus ja kaupungin liikelaitosten tuloutusten pieneneminen ovat merkittävä uhka kaupungin taloudelle. Säästämistä ja leikkauksia on jatkettava vuosien ajan. Tällöin palvelujen keskittäminen isoihin yksiköihin kaupungin keskustan tuntumaan hyvien liikenneyhteyksien varrelle on säästösyistä perusteltua. Kaupungin johto tiedostaa tilanteen ja näkee merkittävänä voimavarana veronmaksupotentiaalin laajentamisen Uuden Oulun muodossa. Uusia yhteisö- ja kiinteistöveroja voidaan laskea tulevan reuna-aluieden yritysten ohella myös uusista energiahankkeista, kuten merelle rakennettavista kymmenistä tuulienergialaitteista.
6. Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttia on edelleen nostettava tulopohjan vakauttamiseksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Edellisestä heräsi kysymys hallintoa koskevassa osassa, että miksi liittyvien kuntien virkakoneistolle taataan 5 vuoden irtisanomissuoja, koska hehän ovat tarpeettomia, jos Oulun koneisto pysyy hoitamaan myös liitosalueet. Tosi tuhlausta! Suorittavaan portaaseen tarvitaan väkeä kaikissa kunnissa lisää, ei papereiden pyörittäjiä.
Kunnallislaki sanoo näin kuntaliitoksia koskien.
Kemin Ajoksen tuulipuisto yksi 3 MW:n turbiini tuottaa kiinteistöveroa n. 3000 eur ja vuokratuloa n. 3.000 eur vuodessa.Kai se tuulivoima yhtiökin sitten tuottaa yhteisöveroa vielä tämän lisäksi.Haukiputaan edusmerelle tulisi 200-300 myllyä.Lasketaampa tuosta.
OULULAINEN Kaleva-lehti on luonnollisesti ottanut myönteisen kannan kuntaliitoksiin. Itsenäisyyden puolustajille ei juuri anneta sanan sijaa eikä ymmärrystä. Lehden uutisoinnin perusteella itsenäisyyden kannattajia kunnista ei juuri löydy.
Otsikolla "Herjaa ja tekaistuja kirjeitä" Haukiputaan kokoomuksen Matti Roivainen on nostettu etusivun jutuksi aikomuksena kai kertoa, miten matalamielisiä itsenäisyyden puolustajat ovat. Matalamielisyydestä puhuen Suomi24 palstalla käytetty liittäjien kielenkäyttö kyllä kertoo omaa tarinaansa. Itsenäisyyden puolustajat ovat tietämättömiä moukkia, jotka eivät omaa parastaan ymmärrä, tai upporikkaita maanomistajia, jotka eivät halua luopua omistaan. Uskon, että itse edustan ihan tavallista haukiputaalaista, joka omistaa vain omakotitalon tonttinsa. Minä en halua Ouluun. Jos sinne on pakko mennä, niin mennään sitten ajan kanssa. Oulu haluaa nyt sen tapahtuvan, koska kaupunki on ongelmien edessä.
Samoin OULULAISEN Kaleva-lehden toimittaja Kari Sankala koluminissaan Oulun seudulta "Tiistai on tietoa täynnä" kertoo siitä, miten Haukiputaalla yritetään sitoa viranhaltijoiden kielenkantoja, Muhoksella halutaan riistää lapsiperheiltä onni 25 %:n kunnallisverolla ja Kiimingissä perusteettomasti vaaditaan sitoutumista johonkin säilytettävään palvelutasoon ja Oulunsalossa hämmennetään terveyspalvelujen yhteistyötä yhdessä ihan muun tahon kuin Oulun kanssa. Hienoa tämä toimittajan puolueettomuus.
OULULAINEN Kaleva-lehti ampuu nyt kovilla, koska sunnuntai on viimeinen päivä ennen äänestyksiä.
Kokoomusvaltuutettu Juha Hänninen Oulusta kertoo liitoshenkisessä jutussa "Oulu pärjää yksinään tulevaisuudessakin, mutta meidän tulee ajatella seutukunnan parasta. Kun seutukunta voi hyvin, meillä kaikilla menee paremmin."
Oulun kaupungin talous tulee olemaan vakavassa kriisissä alentuvien yhteisöverojen ja laskevien liikelaitostensa tuloutusten kanssa muutaman vuoden kuluessa. Tämän ovat kaikki Oulun valtuuston jäsenet (59/3) lähes yksimielisinä tiedostaneet (Mietipä miten harvinainen tilanne - miksi rikas Oulu ottaisi "köyhiä" kuntia taakakseen?), ja toteavat, että veropohjaa on syytä laajentaa ympäristökuntien veroa maksaviin asukkaisiin ja yhteisöihin. Samoin reuna-alueiden kunnissa on myös realisoitavaa omaisuutta, jota myymällä lisätuloa hetkellisesti kertyisi.
Valtuutettu Anne Huotari (vas) samaisessa kannatusjutussa kertoo " Koko Oulun seudun elinvoiman kehittymisen kannalta olisi tärkeää jättää turha riitely kauppapaikoista ja yritysten sijoittumisestä." Kuka Oulun seudun kunnista on riidellyt kauppapaikoista ja yristen sijoittumisesta? Kuka on estänyt Kempeleen Zateliitin ja Kiimingini Ideaparkin? Kauppapaikkahankkeet, jotka toteutuvat Oulun rajojen sisäpuolella, ovat toteuttamiskelpoisia. Vähän rajan yli menevät toisen kunnan hankkeet eivät ole toteuttamiskelpoisia.
Kaleva toimii tässä Oulun kaupungin lakeijana. Muuta vaihtoehtoa ei ole esittää kuin kuntaliitokset..
Oulu ampuu nyt kovilla - ja syystä.
Kalevan "viimeinen ponnistus" monikuntaliitoksen puolesta tänään. Puolueeton lehtikö?
- Kari Sankala oli ottanut esimerkiksi oudon "huhun" virkamiesten suiden tukkimisesta.
- Harmi, jos kirjoittaja ei ole kuullut niistä agitaattoreista, jotka lobbaavat liitoksen puolesta, puolueista, jotka yrittävät käännyttää toisin ajattelevia hengessä "puoluekuria ei ole, jokainen saa päättää itse".
- ja mitä tulee Oulun kokoomuksen "painostuskirjeisiin" lähikuntien "veljille".
Haukiputaalaisista enemmistö on kauhuissaan, mikäli monikuntaliitos toteutuu. Turuilla ja toreilla monikuntaliitoskannattajia ei ole näkynyt, tai he eivät uskalla avata suutaan kuin omissa piireissään.
Maanantaina nähkdään, onko kansalaisaktiivisuudella ja -mielipiteellä oikeasti merkitystä Suomessa ja Haukiputaalla. Onneksi näkyvyyttä ja kuuluvuutta tulee olemaan valtakunnallisesti.
Olen päivttäin kysellyt kuntalaisilta, mitä mieltä he ovat liittymisestä. Reippaasti vähintään 2/3 on itsenäisyyden kannalla.
Olen tavannut myös ylikiiminkiläisiä. He kertovat, että palveluja on merkittävästi ajettu alas Ouluun liittymisen jälkeen. Asiointimatkat ovat pidentyneet ja nyt saa hoitaa asiat pitkän matkan päässä.
On huolestuttavaa, että valtuutettuja painostamalla lopetetaan kunta. Valtuutetuista merkittävä osa on uusia. Uudet uskovat herkästi, mitä vanhemmat patut heille uskottelevat. Muistakaa hyvät ihmiset, että kun valitsimme teidät, ei silloin ollut puhetta kunnan lopettamisesta. Tämä olisi pitänyt olla kunnallisvaalien teemana viime vaaleissa.
Kansanäänestys on aitoa päätöksentekoa, jossa molemmat osapuolet voivat perustella kantansa. Valtuutetut, antakaa meille tavalliselle kuntalaisille tämä mahdollisuus. Me emme valinneet teitä lopettamaan kuntaamme. Lopputulokseen olkoon kaikkien tyytyminen.
Kansanäänestys on aikoa vaihtoehto tässä tilanteessa. Valtuutetut, muistakaa, millä mandaatilla teidät valittiin sinne! Ei lopettamaan kuntaamme. Jos kansanäänestys järjestetään, se ei viivytä hanketta kuin parilla kuukaudella. Mihin on kiire valmiissa maailmassa?
Yli 2000 nimen kansalaisäänestysadressilla pitää olla merkitystä. Mielenkiintoista, että Kaleva ei ole uskaltanut uutisoida koko kansalaikeräyksestä sanallakaan. Miksikö, siksi, että sillä on painoarvoa ja uhka Suur-Oulin toteutumiselle. Mutta lehti ei uskottavuutensa takia voi vaieta asiasta.
Haukiputaalla on kansaliikkeeillä ja -keräyksillä ollut vaikutusta ennen:
- Ohitustieratkaisu
- Kurtinhaudan virkistysalue
- Nyt kansanäänestyskeräys
Kuntaliitosasia on kunnan historian merkittävin päätös. Miksi siitä ei kysyttäisi kuntalaisilta?
ette olleet kansanäänestystä vailla viimeksi? Me olemme valinneet kunnan johtoon henkilöt, jotka tekevät päätökset. Luottakaamme heidän ammattitaitoonsa. Pulinat pois, sanoitte te viimeksi. Nyt on viisaampien vuoro sanoa sama teille.