Yksin jääminen ja erakoituminen omien ikäistensä parista ja ylipäänsä ihmisten ilmoilla olemisesta on omalla tavallaan alkoholismiin verrattava kavala "sairaus". Yksinäisyys saattaa viedä meidät mennessämme kuten vaikka jokin riippuvuuskin. Varmasti olemme valmiina tunnustamaan itsellemme tilanteemme ja teemme hyviä lupauksia sen suhteen, että lähden sitten vaikka yksin viettämään iltaa ravintolaan ja alan käymään vapaa-ajalla vaikka kirjastossa,uimassa tai mitä vaan vastaavaa joissa saan pidettyä edes jonkinlaista mahdollista kontaktia ihmisiin jne. Kaikki voisi olla siis vielä korjattavissa ihmissuhteiden suhteen, mutta mitä pidempään siellä neljän seinän sisällä olemme tottuneet nythjäämään sitä varmemmin sinne myös jäämme, koska olemme siihen jo niin tottuneet aivan kuin ulkopuolista maailmaa ei olisikaan. Rohkeus yksin lähtemiseen minnekkään ei enää riitä. Noidankehä josta ei helpolla pois päästä.
yksi näkemys
gfddg
1146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulle kelpaa sairaus, joka tuottaa hyvää oloa. Ihmisten ilmoille lähtiessäni en toivo saavani seuraa, vaan sitä vastoin toivon, ettei tulisi mitään turhanpäiväistä kontaktia kehenkään.