Apua -siivoojaa kaivataan Orimattilaan

En enää jaksa - perhe ei tee mitään huushollin hyväksi: mies ei ole koskaan kotina ja kakarat juoksee kurakengillä sisään ja tavarat on hujan hajan. 220m3:n siivoamiseen menee kaksi päivää, jos haluaa lattiatkin luututa. Ja pian kaikki alkaa taas alusta..

Kaipaankin luuttuamistaitoista siivoojaa, koska en päivätyöltäni ihan oikeasti jaksa ja ehdi siivota. Viikonloput on jo valmiiksi pilalla kun tietää sen menevän järjestelyyn ja siivoamiseen - muutakin olisi kiva tehdä.

Onko kellään vihjeitä siivoojasta, joka suostuisi tekemään töitä eteläisessä Orimattilassa 13 km keskustasta?
Vielä parempaa olisi, jos Orimattilassa olisi siivousrinki tai tältä palstalta löytäisin innokkaita siivousrinkiin lähtijöitä joiden kanssa ringin perustaminen olisi mahdollista.
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei, olisin myös kiinnostunut siivousringistä. Tuntuu siltä, että kaikki voimat menee siihen, että tavarat saa paikalleen ja siinä vaiheessa kun ottaa imurin esiin on puolet tavaroista jo takaisin lattialla... Mulla voisi olla tarvetta kerran tai pari kertaa kuussa siivoojalle, joka kulkisi perässä sitä mukaa kun minä raivaan :)

Ensihätään olisin kiinnostunut yleensäkin saamaan siivoojan pikaisesti käymään talossa... joten yhteystietovinkit otetaan vastaan kiitollisuudella. Tämä sotkukaaos sijaitseen Orimattilan keskustassa...

Äänestä
  • Hei,
    olemme Päijät-Hämeen alueella toimiva siivous yritys ja tulemme mielellämme avuksenne siivouksessa! Asiakas kuntaamme vielä mahtuu vakio asiakkaita, mutta myöskin kerta siivouksia teemme suomalaisella tehokkuudella. Hinta 22e/h km korvaus
    040-8351816
    www.suomensiivousrinki.com

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Angervo1 kirjoitti:

En enää jaksa - perhe ei tee mitään huushollin hyväksi: mies ei ole koskaan kotina ja kakarat juoksee kurakengillä sisään ja tavarat on hujan hajan. 220m3:n siivoamiseen menee kaksi päivää, jos haluaa lattiatkin luututa. Ja pian kaikki alkaa taas alusta..

Kaipaankin luuttuamistaitoista siivoojaa, koska en päivätyöltäni ihan oikeasti jaksa ja ehdi siivota. Viikonloput on jo valmiiksi pilalla kun tietää sen menevän järjestelyyn ja siivoamiseen - muutakin olisi kiva tehdä.

Onko kellään vihjeitä siivoojasta, joka suostuisi tekemään töitä eteläisessä Orimattilassa 13 km keskustasta?
Vielä parempaa olisi, jos Orimattilassa olisi siivousrinki tai tältä palstalta löytäisin innokkaita siivousrinkiin lähtijöitä joiden kanssa ringin perustaminen olisi mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu