Mietin kummalle palstalle olisi pitänyt mennä avautumaan, tunnen suunnatonta vihaa ja samalla pohjatonta surua. Kaikki menee aina päin persettä, kaikki, ihan sama mitä teen tai aion tehdä ja menee se päin persettä, vaikka en tekisi yhtään mitään. En ymmärrä, enkä tiedä haluankokaan edes enää miettiä miksi ansaitsin tällaisen kohtelun. Tiedän ainoastaan, että se on ratkaisevaa kumman linjan elämässäni otan tästä päivästä tulevaisuuteen: jos valitsen surun, elämästäni ei taida tulla kovin pitkä, mutta jos valitsen vihan, niin tiedän että se tunne antaa voimaa elää päivästä toiseen: elämästä ehkä tulee pitempi, mutta sen sisältö ei varmaan ole kovin kaunis. No mikäpä tässä elämässä on kaunista, ei mikään; täällä ei pärjää muut kuin vahvat ja sen takia kannattaisi varmaan valita viha!
VIHA vai
SURU ?
5452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmiset eivät opi mitään, jos he ovat aina itsekkäitä ja kohtelevat toisiaan sätkynukkeina. Kenties jotkut tekevät kostoja siten, että aloittelijat saisivat kantaa vastuun teoistaan. Vaikka kosto ei koskaan ratkaisisi ollenkaan, se ei silti tunnu mukavalta elää "häviäjänä". Kuka sitten teki eräälle henkilölle kirjeposti-jupakasta, jossa hän sai paskaraivarin kirjoitakseen solvaavia viestejä tänne palstalle?
Hyvin vaikea tilanne. itselläni viha sekä suru ovat kokoajan läsnä. ja aivan tiedän msitä johtuu, mutta en kykene muuttamaan elämääni. Vihaan avomiestäni joka ei suostu muuttamaan. minula ei ole rahaa muuttaa. Avomieheni on kakenlisäksi tod.näköisesti pedofiili. Oma taustani on rankka. olen niin loppu siihen, että elämäni on ollut yhtä kauhunäytelmää onnettommudesta toiseen. ksikki lahjani ja hyvyyteni valuvat hukkaan kun pahuus voittaa. itsekkin ole muuttunut. Entinen hymyilevä ja ystävällinen ihminen on kadonnut katkeran ja lamaantuneen ihmisen tieltä. Välillä pelkään, että kaikki katoaa ja tapan avomiehen pelastaaksen lapseni. mutta silloin joutusin vankilaan ja lapsen elämä menisi pieleen. jso eroan joutuisn jättämään lapsen miehelle välillä koska meillä on yhteishuoltajuus. Minulla ei ole mitään todisteita mitkä pätisivät oikeudessa. Näin jatkan ja yritän pelastaa lastani, valvoa ja suojella. Uuvun ja lapsi oppii oudon ilmapiirin kotona josssa äiti ei luota isään. Suru näkyy jo hänessä.
luin sinun surullisen kuuloisen tarinan: harva ihminen pärjää yksin noin isojen/vaikeiden asioiden kanssa, vääjäämättä ne muuttaa sinua kuten ne muuttaisi ketä meistä tahansa. Oletko miettinyt/harkinnut hakea apua ammattilaisilta, vaikka perheneuvolasta tms. Olet joutunut puun ja kuoren väliin ja siellä on vaikea yksin pärjätä kun mahdollisuudet on niin rajalliset huolehtia/suojella lastasi. Voimia sinulle toivotan ja että tutkisit mahdollisuuksia mistä saisit apua vaikeuksiisi; tietenkin se on sinun oma päätös, mutta lapsi tarvitsee turvallisen kasvuympäristön kuten sinä tekemisissäsi olet koko ajan yrittänyt hänelle taata, mutta joskus pitää myös antaa sen verran periksi ja ymmärtää ettei meidän, niin sinun kuin ei minunkaan, voimat riitä yksin mahdottoman edessä.
Sinulle ap kanssa voimia :)
Yritin hakea perheneuvolasta apua, mutta aikoja ei liikene.
Kun lapsi menee päiväkotiin minulla mahdollista hakea keskustelu apua itselle. ( joskus 8 kk päästä)
Erota voin vasta kun lapsi isompi sillä en halua jättää häntä hoitoon isälleen ellen ole varma, että hän kykenee puolustautumaan.
suru........