Savon kukka

Hienoa, Savon kukkaa koskeva viesti on jo julkkispalstallakin!

Eli seuraavista ansioista ilmeisesti.

Urheasti on liikkeenne ovi ollut koko kylmän pakkastaven auki tukkien suurimman osan jalkakäytävästä. Siitä kadulta auratun lumivallin ja itsepintaisesti auki olevan oven välistä olemme taas sulassa sovussa yrittäneet mahtua. Lastenvaunujen, pyörätuolien, polkupyörien ym. kanssa niin ns. terveet kuin vaikkapa näkövammaisetkin.

Liikennehän on vilkasta jo postinkin sijainnin vuoksi. Toivottavasti Savon kukan omistaja miettisi aiheuttamaansa haittaa ja ottaisi opiksi. Suosittelenkin käyttämään muita liikkeitä siihen saakka, kunnes tämä itsekäs ja omahyväinen sekä vaarallinenkin toiminta jatkuu.

No, kesä tulee ja tavaraa kannetaan ulos jalkakäytävän leveydeltä. Johan siellä amppelit keinuivatkin tuuessa "vaaralisesti".

Niin ja on merkillistä, kuinka taloyhtiö sallii moisen tuuletuksen ympäri vuoden. Lämpöhäviöt ovat melkoiset muiden osakkaiden maksaessa.
81157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ehdotan kirjoittajalle oman elämän hankkimista. Todella huvittavaa jurputusta.

Äänestä

ei tarttee olla ISO vika ku se on päässä!!
eli lampsi hoitoon!

Äänestä
  • Eikö olisi yksinkertaisempaa käydä sanomassa asiasta kaupan sisällä. Eivät ehkä ole tietoisia siitä, minkäläista harmia avoin ovi voi aiheuttaa. Tyhmää urputtaa täällä.

    Äänestä

  • näin tänään kirjoitti:

    Eikö olisi yksinkertaisempaa käydä sanomassa asiasta kaupan sisällä. Eivät ehkä ole tietoisia siitä, minkäläista harmia avoin ovi voi aiheuttaa. Tyhmää urputtaa täällä.

    olen asiasta heille maininnut.

    Jos oma näkökykysi olisi olematon, et kehoittaisi hankkiutumaan hoitoon.
    'ap

    Äänestä

  • 21 kirjoitti:

    olen asiasta heille maininnut.

    Jos oma näkökykysi olisi olematon, et kehoittaisi hankkiutumaan hoitoon.
    'ap

    Mielestäni puhut asiaa,jos tälläiseen rhtyy,että pitää oven jatkuvasti auki,tulisi ottaa tarkkaan selvää mitä ongelmia se mahdollisesti aiheuttaa,eri asiakas ryhmissä,henkilöille joilla on näkö heikko,pyörätuoli-asiakkaat,lastenrattaiden/vaunujen kanssa liikkuvat ym.... MUUTTAA KUN TÄÄ PALSTA ON AIKA TÄYNNÄ NÄITÄ LUKIJOITA JOTKA EIVÄT EDES AJATTELE LUKEMAANSA;SEN TARKEMMIN MIETTIMÄTTÄ;KUN ON VAAN KIIRE PÄÄSTÄ KIRJOITTAMAAN:MEE HOITOON;HANKI ELÄMÄYM:::P:::TÄ.TAITAA OLLAKIN SUURIN OSA ALLE 15V:((((

    Äänestä

Sitkeä on yrittäjä.

Talvella parhaimmillaan leveys lumipenkan ja avonaisen oven välillä n. 40 cm. Eipä siitä pyörätuolilla päässyt. Kiitos vain omistajille.

Äänestä

Ovi on ollut kiinni muutamana päivänä.

Kiitos joko uudelle omistajalle tai pakkaselle!!!

Pienikin asia voi olla merkityksellinen ihmisille.

Äänestä

Mielenkiintoista ja mielestäni turhanpäiväistä, siis nämä tekstit! Moniko teistä kirjoittajista/kirjoittajasta on ollut yrittäjänä? Suomessa on kyllä valittamisoikeus ynnä muuta, senhän kertoo Suomen laki. Ne on kirjoitettu niihin lakikirjoihin, kannattaa tutustua ja sanan vapaus on myös laillista mielestäni. Mutta jos jokin asia "rassaa elämässä" niin kovin paljon, kannatan, että tutustuisitte kyseisiin yrittäjiin henkilökohtaisesti ja otatte asian puheeksi ihan noin vain, sivistyneesti. Arvioin, että saatte asian mukaisen kysymyksiinne/kohtelun!!!?? Pahanmielen tuottaminen puolin ja toisin on varmaankin kiusallista osapuolille?

Tervehtien; Hyvä te Savon Kukka ja uudet jatkajat perinteelle!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


julkkiksiako??? kirjoitti:

Hienoa, Savon kukkaa koskeva viesti on jo julkkispalstallakin!

Eli seuraavista ansioista ilmeisesti.

Urheasti on liikkeenne ovi ollut koko kylmän pakkastaven auki tukkien suurimman osan jalkakäytävästä. Siitä kadulta auratun lumivallin ja itsepintaisesti auki olevan oven välistä olemme taas sulassa sovussa yrittäneet mahtua. Lastenvaunujen, pyörätuolien, polkupyörien ym. kanssa niin ns. terveet kuin vaikkapa näkövammaisetkin.

Liikennehän on vilkasta jo postinkin sijainnin vuoksi. Toivottavasti Savon kukan omistaja miettisi aiheuttamaansa haittaa ja ottaisi opiksi. Suosittelenkin käyttämään muita liikkeitä siihen saakka, kunnes tämä itsekäs ja omahyväinen sekä vaarallinenkin toiminta jatkuu.

No, kesä tulee ja tavaraa kannetaan ulos jalkakäytävän leveydeltä. Johan siellä amppelit keinuivatkin tuuessa "vaaralisesti".

Niin ja on merkillistä, kuinka taloyhtiö sallii moisen tuuletuksen ympäri vuoden. Lämpöhäviöt ovat melkoiset muiden osakkaiden maksaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu