SUOMALAISTA ELÄMÄNMENOA
Kuntakokouksessa kaupunkiviranhoitaja kravatti kaulassa mailla kulkee, maaseutukylän asioiden hoidossa, selvä käsitys silloin näyttää, kun vain yllä paree paita ja kravatti, asiat siten perille menee.
Hyvä johtaja hän.
Hän istuu pöydän takana,
hän vain johtaa, edessä tyhjä pöytä,
pöydällä hyvin teroitettu lyijykynä,
vaan ei paperia.
Hyvä johtaja odottaa,
jospa joku toisi paperin,
sen mihin puumerkin kirjoittaa.
Siinä firmassa hetken vielä hyvä johtaja,
kunnes firmassa muuten menee heikosti.
Sellaista se,
varakas sairastaa, taksi tuo ruokatuokkoset.
Mitä varaton kun sairastaa,
pappi käy lopussa katsomassa ilman korvausta.
Työelämässä,
mitä vähemmän työtä,
sitä enemmän palkkaa.
Mistä erotat, miten humaltunut,
toisen viinoja on juonut,
horjuu niin kovasti.
Lait ja normit määrätään,
toteuttaminen on toista.
Hakatussa metsässä näkyy surua,
vain kannokko suonlaidassa kasvaa käkkärämänty.
Metsän elämä on kuin kultainen linnunhäkki,
sieltä ei metsänelävät pääse pois.
Metsässä monenlaista,
kukkii orvokit ja humalat,
tuolla menee humalainen,
nauttii luonnosta, etenee
kovasti heikossa hapessa.
Kun olet täyttänyt 60-kymmentä vuotta,
hyvin vähän näet terveitä päiviä.
Suuret puhuu,
muut tekee hiljaisuudessa kauppaa.
Köyhä kun saa aarteen,
se on hänen rikkaus.
Rikas ei löydä köyhän aarretta,
kun se ei hyväksy köyhyyttä.
Vanhuus
Keppi nousee, jalka käy, etenee.
Sydän lyö tulee yö.
Pappi puhui, keppi nojaa,
suntio kaivaa valtaojaa.
Hauta tuttu, selvä juttu.
Sumussa ja usein elämässä,
tulee menneeksi sellaiseen suuntaan,
mihin ei ole asiaa.
Vanha ihminen ja kaunis puku,
ne kuin pehmoisesta pakasta reväisty,
molemmat valmiiksi rypyssä.
Kuntalaisten,
ei ole syytä tietää mitään,
niin kauan kun kokouspöydän takana,
puheenjohtajan tukena istuu viisaita.
Häjy akka,
luki kukkalaiteesta.
Lepää rauhassa, kunnes
jälleen taivaassa tavataan.
Kuka on se viisas Jeppe,
joka nuo Seurakunnalliset lait on laatinut.
Maaseudulla ennen,
sai vastakirjalla ruokaa paremmin velaksi,
kun kaupalle lähtiessä huomioi kenkänsä,
mitä enemmän oli kengänpäällä,
savea ja sontaa,
ahaa!, tuossa taitaa olla talonpoikia.
-Asian oikein ajatellen,
kuin tuosta omakohtaista kokemusta,
mistäs muuten tuon tietäisin.
25. 4.2010 Heikki Penttinen
Kuntakokouksessa kaupunkiviranhoitaja kravatti kaulassa mailla kulkee, maaseutukylän asioiden hoidossa, selvä käsitys silloin näyttää, kun vain yllä paree paita ja kravatti, asiat siten perille menee.
Hyvä johtaja hän.
Hän istuu pöydän takana,
hän vain johtaa, edessä tyhjä pöytä,
pöydällä hyvin teroitettu lyijykynä,
vaan ei paperia.
Hyvä johtaja odottaa,
jospa joku toisi paperin,
sen mihin puumerkin kirjoittaa.
Siinä firmassa hetken vielä hyvä johtaja,
kunnes firmassa muuten menee heikosti.
Sellaista se,
varakas sairastaa, taksi tuo ruokatuokkoset.
Mitä varaton kun sairastaa,
pappi käy lopussa katsomassa ilman korvausta.
Työelämässä,
mitä vähemmän työtä,
sitä enemmän palkkaa.
Mistä erotat, miten humaltunut,
toisen viinoja on juonut,
horjuu niin kovasti.
Lait ja normit määrätään,
toteuttaminen on toista.
Hakatussa metsässä näkyy surua,
vain kannokko suonlaidassa kasvaa käkkärämänty.
Metsän elämä on kuin kultainen linnunhäkki,
sieltä ei metsänelävät pääse pois.
Metsässä monenlaista,
kukkii orvokit ja humalat,
tuolla menee humalainen,
nauttii luonnosta, etenee
kovasti heikossa hapessa.
Kun olet täyttänyt 60-kymmentä vuotta,
hyvin vähän näet terveitä päiviä.
Suuret puhuu,
muut tekee hiljaisuudessa kauppaa.
Köyhä kun saa aarteen,
se on hänen rikkaus.
Rikas ei löydä köyhän aarretta,
kun se ei hyväksy köyhyyttä.
Vanhuus
Keppi nousee, jalka käy, etenee.
Sydän lyö tulee yö.
Pappi puhui, keppi nojaa,
suntio kaivaa valtaojaa.
Hauta tuttu, selvä juttu.
Sumussa ja usein elämässä,
tulee menneeksi sellaiseen suuntaan,
mihin ei ole asiaa.
Vanha ihminen ja kaunis puku,
ne kuin pehmoisesta pakasta reväisty,
molemmat valmiiksi rypyssä.
Kuntalaisten,
ei ole syytä tietää mitään,
niin kauan kun kokouspöydän takana,
puheenjohtajan tukena istuu viisaita.
Häjy akka,
luki kukkalaiteesta.
Lepää rauhassa, kunnes
jälleen taivaassa tavataan.
Kuka on se viisas Jeppe,
joka nuo Seurakunnalliset lait on laatinut.
Maaseudulla ennen,
sai vastakirjalla ruokaa paremmin velaksi,
kun kaupalle lähtiessä huomioi kenkänsä,
mitä enemmän oli kengänpäällä,
savea ja sontaa,
ahaa!, tuossa taitaa olla talonpoikia.
-Asian oikein ajatellen,
kuin tuosta omakohtaista kokemusta,
mistäs muuten tuon tietäisin.
25. 4.2010 Heikki Penttinen
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saarijärven Häkkilässä,
kaksi vanhempaa naisihmistä istui,
pöydän kahtapuolen,
perunoita kuorien,
silakkahinkki keskellä pöytää,
siinä kastoivat lohkoperujaan,
lohkoperuna puukonkäressä,
hyvä oli upottaa silakka-suolahinkkiin.
No niin!,
-Kulkurina tulin pihaan,
laitoin mustan,
pitkärunkoisen polkurattaan,
hiljaa hirsiseinää vasten nojolleen.
Koputin oveen,
hyvää päivää,
mä Teille tässä toivotan.
Istuin ovensuupenkille,
siinä sitten juttelin niitä näitä,
puhdistelin hartioilta,
naapurista mukana tulleita,
jo osittain pakkasessa kuolleita täitä.
Siinä sitten kysäsin verkalleen,
lieneeköhän isäntä kotona,
ei oo!, sanovat, kuin suutuspäissä.
Kotvan aikaa odotellen,
kysäsin lähtö aikaa,
kauankohan vielä viipyy,
isännän tulo kotipuoleen.
Kysyin kulkurina kotvan päästä uudelleen,
mihin aikaan isäntä sinne kirkolle lähti,
vieläkö kauan viipynee?,
siihen toinen,
emäntä lienee, -vissiin niin,
puuttui puheeseen.
Kuus ja puol´-vuotta sitten lähti,
ei oo sitten näkynnä,
ei oo tietoa, millon tuo takasi tulloo.
**
Onhan tuosta tapahtumasta jo kortvan aikaa,
himpun yli neljäkymmentä vuotta.
25 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen
Erkki oli samassa talossa asumassa siihen aikaan kun kotona olivat vain nuo kaksi vanhaa naisihmistä.
Tunnettuahan yleensä on, kun keinot on keinoja ja niin tuota nautintoa haetaan jos jonkinlaista. siinä sitten Erkin mieleen eilen illalla tuli, että mitähän jos lähtis käymään Saarijärven kirkolla, hakemassa nautintoa, mutta kun ei oikein ole ylimääräistä rahaa.
Niin sitten aamulla Erkki katseli ikkunasta, jutellen emännille: -että mikä nyt on tuossa anodi-akkuratiossa vikana kun se on herennä kuulumasta, emännät hämmästeli, onhan ennen niin hyvin tähä asti kuulunna, että mikä siinä nyt sitte on, sinun on Erkki vietävä sitä nyt het` kirkolle korjattavaks, -ja niin Erkki otti radion kainaloon, lähti kävelee maantienvarteen, kun kohta tulee Konginkankaalta se hirvenharmaa linja-auto.
Kiirehtien koitti matkata ja jättää radion tuuhean karahkanäreen alle hyvin suojaan, ettei vaan kastu jos sattuu satamaan, eikähän tuo aikanaan sille näyttänyt, kesäinen päivä oli aurinkoisen lämmin, ihan kuin linnunmaitoa. Visusti koitti Erkki huolehtia taskustaan, sen mihin oli lähtiessä laittanut radionkorjaukseen emäntien antaman viidenkympin setelin, niin hyvin sitä rahaa piti korjaukseen varata, kun ei tiedetty, että millainen vika siinä saattaa ollakkaan.
No niin!, asiat tuli kirkolla hoidettua mitä todellisuudessa sillä kertaa tarvitsi ja niin Erkki yks`kantaan tuumasi, nyt sitä jo joutaakin lähtemään Hirvaanmäelle. Siihen aikaan sai kirkasta neljä ja niin neljän kirkkaan kassi oli Erkillä kun jättäytyi Riihimäen tienhaarassa autosta, lähti tallustelemaan kohti Riihimäkeä, otti radion tuuhean näreen alta, sieltä mihin oli sen aamulla lähtiessä, ikään kuin jemmaan piilottanut, otti radion kainaloon, avaten takakannen, ruuvaten eilen illalla irroittamansa lampun paikalleen, meni tupaan, hyvä oli vastaanotto, etenkin kun radio oli taas, aivan kuin äänen puolesta entistä ehommassa kunnossa, kehuivat emännät kiittäen Erkkiä, erikoisesti siitä kun niin nöyrästi ja vieläpä pyytämättä oli käyttänyt radion, oikein hyvin asiantuntevan korjaajan luona.
Onnellinen oli Erkki, poistuen pihalle savusaunan lämmitykseen, naukaten silloin tällöin, tosin varovasti, tuota elämää joskus, etenkin joitakin kovasti alamäkeen vievää menovettä, samalla Erkki hämärtyvässä illassa sinkkiämpärillä kiikutti vinttikaivosta saunavesiä, siinä hän hiljaisesti viheltäen kesäillan valssia, mietteinään itsekseen mutisi, pääasia oli kun radio kuuluu nyt kunnostuksen jälkeen entistäkin parempi äänisenä.
Tallennus
25 päivä huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen
kun alkoi nukuttamaan..
JOS IHMINEN VIISASTUISI
Sen mitä,
menneinä sodanjälkeisinä vuosina on aikaan saatu, ettei suinkaan hyviä aatteita tuhoamalla mitään voiteta, tai miksei voiteta, esimerkiksi aseet ja vahingolliset laitteet ja laitokset olisi kyllä syytä hävittää rauhan aikana.
Sota ei tuo hyvinvointia,
ei siinä ole mitään järkeä. On parempi olla ihannoimassa niiden puolesta, jotka pystyvät taistelemaan sen eteen, että rauha kansojen kesken säilyisi. Jotkut kiihkoilijat väittävät, että sota kehittää ja vie ihmiskuntaa eteenpäin, --sitä ajatusta ei ole syytä hyväksyä, sillä mitä eteenpäin menoa se on, että ensin tehdään ja sitten hävitetään, esimerkiksi, kun jollakin on hänen esittämänä hyvä ajatus, sitä ei olla siten hyväksymässä, vaan tehdään ennemmin muutaman miehen kesken perättömäksi katsottu rikosilmoitus ja niin sota on syttynyt, siinä ne sitten on mukana menneet, nyt myöhemmin paljon puhutut, erikoisen kauniit tulevan kylän elämän ihanteet.
Ehkä viha kannustaa ihmisiä keksimään uutta,
mutta kyllä sitä voi keksiä muutenkin, eikä keskenään sotimalla, siksi, ei entistä hyvää, kuten ihmissuhteita tarvitse hajottaa, esimerkkinä, jos on joku kaunis kylä tai kaupunki, kaunis maaseutuympäristö, ei sitä välttämättä tarvitse särkeä, ei edes ajatusta kenenkään taholta olisi pitänyt mennä rikkomaan, että tilalle tulisi uudet kyläläis-aatteet ja ajatukset. Tehdään enemmin muuten uusi ja annetaan sen entisen, vanhan ja kauniin olla omassa olossaan, siten olisi voinut itse kukin kohdalleen ajatella, siksi, vieläkin sitä ajatusta voisivat muutamat kohdalleen, joskus hiljaisuudessaan, sisimmässään, tehtynä virheenä, edes itselleen anteeksi antaen suurena virheenä tunnustaa.
Mutta kun,
ihminen on ahne, pitäisi oppia, että kun hänellä jo on sitä ja tätä, koska hän ei voi käyttää enempää, ei voi hengittää enempää ilmaa, mitä sitä on, ei voi syödä enempää mitä mahaan sopii, ei voi yleensä käyttää enempää, koska käyttö on jossakin määrätty ja rajoitettu, miksi siis ahnehtia enempää mitä pystyy käyttämään. Näin saadaan todeta, mitä museoimaan, sillä tavoin siunaten, museot on menneisyyden hautausmaita, sieltä menneisyyden hautausmailta ei meille jää mitään liian vanhaa, ajansaatossakaan nähtäväksi, siitä historian sivu on selvästi tullut ihmiskunnalle osoittaneeksi, että museot ovat kuolleiden kalmistoja.
Sitä ennen,
katkeruus herää siitä kun, toiset ahnehtii kamalasti taakseen, sinne ne sitten lopulta jääkin, kunnes hänestä aika jättää.
Niin!, kun hyvin ahnehtii, ettei toisille jää mitään, ( siten se on EU:ssakin) sielläkin ne monet siten jäävät kurjuuteen, nälkään ja puutteeseen, se katkeroittaa, kun ahneet kynsin hampain pitävät kiinni niistä saavutuksistaan, niistä mitä ovat saavuttaneet keinoilla millä hyvänsä. Näin ne muotoutuu vallanvaihdot ja vallankumoukset, erikoisesti silloin kun Ihmisten kesken vallitsee syyn ja seurauksen laki, eli jokaista toimenpidettä tai tekoa seuraa aina jonkinlainen toinen teko, siitä pitää huolen aina asian vastapuolella oleva kohde ja kohteet.
Esimerkki,
ihminen istuu hevosen reessä lämpöisten vällyjen (huopien) alla.
Hänellä on siinä lämpöiset huopatöppöset jalassa ja onhan hänellä ihanan mukavan lämmintä muutenkin istua siinä, kun sitä vastoin kaverit juoksevat reenperässä paljas-jaloin. On kirpeä pakkaspäivä, reessä on ylimääräisiä töppösiä lukematon määrä, kaverit pyytävät niitä perässä juostessaan, samalla kun koittavat tavoitella reen kannoille, koska jalkoja palelee.
Mutta kun,
ihminen on itsekäs, se istuu vaan lämpimässä reessä, pitäen kaikki ylimääräiset töppöset itsellään, ei voi antaa, kun ne ovat minun!. Siinä se kaverien katkeroituminen syntyy kun he varsin hyvin tietävät ja näkevät, mikä on asian todellisuus, etenkin kun vielä jalkoja palee niin riivatusti, siten vielä sekin lisää heidän katkeruutta.
Se jolla paljon on,
saa olla jatkuvasti varuillaan, koska käyvät kimppuun ja vievät ylimääräiset, jopa vielä muutkin tarpeettomat tavarat, puhumatta sanaakaan enää entisaikaisista, kausiluonteisista töppösistä.
Ei siten EU-maissakaan, rikkaiden ja köyhien välit ole jännityksestä vapaita liittoutumisesta huolimatta, miten sitten pienissä kyläkuntapiireissäkään voisi todellisuus koskaan olla toisin, sillä mitä enemmän liittoutumaan haalitaan porukkaa yhteen, sitä suurempi epäsopu siitä on syntymässä.
Tallennus 5 huhtikuuta 2010 Heikki Penttinen