sut, samalla kuitenkin toivoisin meillä olevan mahdollisuus. Toisaalta jos olet varattu, minkäs teet:(
En osannut arvata mikä prosessi tästä tunnepiikistä syntyy, saankohan tätä työstettyä koskaan loppuun.
Sun pitää tehdä seuraava siirto jos tunteet niin sanoo, jos tietäisin voisin myös. Olen melko varma, pitkään asiaa pyöritelleenä, että ainakin olit kiinnostunut, en olisi muuten (tai ehkä olisin) mitään yrittänyt. En voi millään uskoa että siinä järjettömässä huumassa olisin kaiken muka kuvitellut, järjettömällä tarkoitan sitä, miten sekaisin susta olin, vieläkin. Me ei edes tunneta, kun korkeintaan nimiltä.
En osannut arvata mikä prosessi tästä tunnepiikistä syntyy, saankohan tätä työstettyä koskaan loppuun.
Sun pitää tehdä seuraava siirto jos tunteet niin sanoo, jos tietäisin voisin myös. Olen melko varma, pitkään asiaa pyöritelleenä, että ainakin olit kiinnostunut, en olisi muuten (tai ehkä olisin) mitään yrittänyt. En voi millään uskoa että siinä järjettömässä huumassa olisin kaiken muka kuvitellut, järjettömällä tarkoitan sitä, miten sekaisin susta olin, vieläkin. Me ei edes tunneta, kun korkeintaan nimiltä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
olisi ollut toivottavaa jossain vaiheessa. Aikaa on kulunut, ja vieläkin ajattelen hetkiä, kun sain sua salaa silmilläni hivellä. En tiedä tänäkään päivänä nimeäsi. Olisinko jo ottanut yhteyttä, jos tietäisin....en osaa sanoa.
On välillä ollut epätoivoisen ikävä sua, halu saada sut omaksi, tai saada edes yhden vuorokauden rakastaa sua. Se olisi ollut toiveiden, unelmien täyttymys.
Me ei enää kohdata. Jos niin kävisikin, kumpikin vierastaa toista. Ei ole keinoja saada keskustelua aikaan, enkä totta puhuen ole enää aikoihin jaksanut edes toivoa, että sinä ottaisit minuun yhteyttä. Olet jotain niin spesiaalia, että tuskinpa vapaana sun annetaan kuljeskella. Eli sulla taatusti on sydänkäpynen. En pysty ihastumaan kehenkään toiseen. Sut vaan haluaisin ja kelpuuttaisin vierelleni. Sinä tuntematon, ja niin ihana :)
sinä edellinen, kenelle kirjoitit, miehelle vai naiselle? Just checking... olis yks samantapainen juttu, jos käy tuntomerkit yksiin... hihhulihei
tarkoitettu minulle vai muuten samanlaisen tilanteen takia kirjoitit, harmi jos mitään ei tehtävissä. Mulla joka tapauksessa pieni toivonkipinä jäljellä, se taitaa pysyä sen takia, etten pysty unohtamaan häntä helposti, tai sellainen outo fiilis, toisaalta pettyy taas, jos turhia kuvittelee.
miehelle. Ihastuin, rakastuin?, ikävöin, kärsin. Pakko pian yrittää unohtaa, muutakaan keinoa mulla ei tähän jamaan ole :(
no sit en ole hän :( etkä sinä se :)
on kokemukset samanlaisia meillä pikku ihmisillä. Ei olla niin erikoisia kukaan. Hyvä, kun voi huomata, ettei ole yksin kaipauksensa kanssa.
Tämä ei taida olla minulle, kun en ole varattu ja hänen pitäisi se kyllä tietää, jos hän ei ole jotain ymmärtänyt väärin. Olen miettinyt paljonkin erästä henkilöä ja mitä tunnen häntä kohtaan. Siitä olen varma, että tunteita minulla on häntä kohtaan, muuten hän ei onnistuisi saamaan minua yhtenä hetkenä taivaisiin ja toisena hetkenä jo manalan maille; se on uskomatonta, kuinka hän pystyy siihen, kun me ei edes tunneta toisiamme. Ihastuin häneen ensin ja sitten se tunne vaan voimistui ja kohta hän oli ajatuksissani koko ajan. Tiedän tuon huumaavan tunteen, mutta myös sen kiduttavan tunteen ja ihmettelen miten hän pystyy siihen, hallitsemaan minun ajatuksiani/tunteitani, jopa loukkaamaan minua. Hassu juttu, mutta toisaalta myös peloittava; jos nyt tämän mahdollisuuden antaa kadota käykö siinä niin, että loppuelämän etsii jotain, joka täyttäisi Hänen paikkansa. Elämässä pitää olla rohkea ja tarttua hetkeen, niin mä toivoisin että tapahtuisi, siis että hän olisi kanssani samaa mieltä. Elämä harvoin tarjoaa mahdollisuutta onneen ja Pate Mustajärven sanoin: "onneton ken pakenee kun jäädä haluaa..".
Jos olet se, jonka luulen sinun olevan: Millä tavalla sinä muka yritit? Sen takia minusta tuli varattu, koska en jaksanut enää odotella, jos sinä sattuisit vihdoin lämpenemään. _Minä_ tein aloitettakin siinä mielessä, että pääsin pitkän odotuksen jälkeen juttelemaan sinulle. Niinpä, olin sinusta kiinnostunut. En tiedä, olenko enää. Pakko myöntää, että ajattelen sinua silloin tällöin. Kumppaniani ajattelen enemmän.
ollut sinulle. Päästiin puhe asteelle, johtuen aloitteestani, tai se vei siihen. Ei oltu juteltu ennen sitä, ei jälkeen... lyhyeksi jäi juttutuokiokin.
Tämä vois yhtä hyvin mennä Hellulle Helsinkiin kuin Raimolle Rovaniemelle. Ikähaarukkakin vois olla 13-99.
Tiedän. Piti vaan purkaa.
Tuntematon ja niin ihana. En pysty ihastumaan kehenkään toisen.Ja sinä ett edes tunnet häneet korkeintaan nimeltään.Jo että anna olla.Sulla on jo toinen.Kyllä hän muuteen olisi jo ottanut yhteyttä sinuun.Varmaan minun mielestäni.
Ja oliko hän kiinostunut ?tai kuvitteletko kaiken? Jos sinä haluaisit että asia olis niin.No voihan olla kuitenkin pieni mahdollisuus että olis voinut olla jotain siinä.Mutta kun hän on varattu niin mahdollisuus on kyllä aika pieni jo on vieläpä naimisissa.Niin sitten on kyllä vaikkea jo.Sitte minä antaisin asian olla.Tai yrittäisin vaan olla hyvä kaveri jos ei muuta.En voi sanoa sen enempä.Minä olen itte naimisissa olut aika kauan jo.Sun täytyy nytt mietiä kunolla mitä sinä teet jos sulla on nytt joku toinenkin josta sinä kuitenkin tykkäät nytt.Kaikki voi mennä ihan pieleen.Usko tai ei.
Nämä ovat niitä ihania muistoja, joihin palata uudestaan ja uudestaan vuosien varrella. Jostain ne putkahtavat esiin mielen sopukoista, kun elämä kurittaa tai muuten vaan on matalapaine yllä. Ihana muisto, lohtu, mahdollisuus paeta hetkeksi omasta tylsyydestä.
Ole onnellinen, että tällainen tunne syntyi. Se oli hetki, joka jää mieleesi. Jos on tarkoitettu, niin joskus hän kävelee vastaasi. Elä kuitenkin omaa elämääsi älä takerru hetken unelmaan, se ei kanna elämääsi, lohduttaa kyllä.
Kaikkea hyvää sinulle, mutta nyt nokka eteepäin. Oi ihana nuoruus!
Oletko alkuperäinen kirjoittaja nainen vai mies?
olen.
Milloin näit hänet ja missä merkeissä? Miten hän voisi tehdä seuraavan siirron (oletteko esim. vaihtaneet numerot tms.)?
jos joutuu samaan oravanpyörään kuin aloittaja. On niin turhauttavaa pyöritellä asioita mielessään kun niistä ei eroonkaan pääse. Ajatukset syö energiaa.
Ja vaikka toisella oliskin ollu tunteita, niin kestääkö ne tunteet kuukausia, vuosia? Mihin kaikki lopulta edes perustuu, jos toista ei tunne?
Tästä ei pääse yli eikä ympäri, ellei:
a) ota selvää
b) ihastu kunnolla toiseen
Ei nyt
Itsellä vähän samanlainen tilanne, kuin aloittajalla, paitsi että olen nainen. Olen jo jonkin aikaa tiennyt, että toinen on varattu. Olen kuitenkin niin ihastunut, etten saa millään pois mielestä tätä henkilöä. Itse en ole tehnyt mitään, en tiedä sitten aavistaako hän kiinnostukseni..jotenkin on tullut sellanen olo, että hän olisi jotenkin nähnyt mun läpi, koska hänen käytös on muuttunut erilaiseksi..ikäänkuin sellaiseksi vältteleväksi. Olen jo pari kuukautta hänet tuntenut (tai en ihan henkilökohtaisesti tunne mutta ollut tekemisissä hänen kanssaan) ..luulisi, että ihastus alkaisi mennä jo ohi..niin kauan ihastusta siis on kestänyt. Tai aluksi en hoksannut, että olen ihastunut. Ajattelin vain hänestä,että onpa kiva tyyppi, mut nyt on alkanut ahistaa. Varsinkin ku tietää, että toinen on varattu niin miksi on niin vaikea unohtaa..ihan tuskaa :(...piti tänne purkaa ajatuksia.
Miltä tuntuu nyt?
kenelle menee
Onkohan tämä huhtikuinen viesti häneltä minulle... olen kyllä parikin "siirtoa", siis lähestymisyritystä (oikeassa elämässä), tämän tekstin kirjottamisen jälkeen tehnyt.
Näitä viestejä lukiessa huomaa ettei aivan yksin ole samassa tilanteessa kuin itse on. Tilanne on sikäli samanlainen kuin aloittajan viestissä että olen ollu jo monta vuotta ihaastunut yhteen tyttöön. Yli 4 vuotta ovat ajatukset olleet enemmän tai vähemmän kyseisessä tytössä. Se alkoi muistaakseni 9 luokan loppupuolella ja lukion ensimmäisen vuoden ajan se vaivasi ajoittain paljonkin, mutta hiipui vähitellen nousten aina välillä pintaan. Olen jopa meinannut liittyä facebookkiin vain kyseisen tytön takia vaikka en ole mihinkään muihin vastaaviin palveluihin ikinä liittynyt.
Nyt kun tänään satuin näkemään kyseisen tytön ohimennen ravintolassa ilmeisesti nykyisen poikaystävänsä kanssa ja se tuntui jotenkin tosi pahalta. En ollut nähnyt tyttöä yli vuoteen ja emme muutenkaan ole olleet keskusteluyhteydessä pitkään aikaan, koska olen auttamattoman ujo eikä minulla yksinkertaisesti riitä pokka puhua tytöille. Sydän vain takoi ja en tiennyt miten suhtautua.
Ajattelin että olisin päässyt jo eteenpäin ihastuksestani, mutta näköjään en sitten ollutkaan. Tämä tyttö on ollut ainoa jota kohtaan olen tuntenut vastaavaa. Tuntuu jotenkin mahdottomalta ajatukselta että kukaan muu saisi minut tuntemaan mitään vastaavaa. Salaa toivoisin että olisimme yhdessä mutta tiedostan ettei se tulisi toimimaan vaikka siihen olisi mahdollisuus. Ja en kestäisi sitä että tyttö olisi onneton, mutta sitä on itselleni vaikea toistaa.
En edes ole ikinä puhunut asiasta monellekkaan ihmiselle, saati sitten kirjoittanut. Tämä on ensimmäinen näin pitkä teksti ja ajattelin sen jotenkin helpottavan oloa.