Autolla Gardalle?

Lennot ja autot on hankittu Milanoon ja sieltä pitäisi lähteä ajelemaan. Ensimmäiseksi etapiksi on suunniteltu Gardajärveä. Alustava ajatus olisi siis lähteä aamulla Milanosta ja sitten rauhallisesti ajella Gardan rantaa pohjoiseen kohti.

Kuinka ruuhkaisia nuo tiet Gardalla ovat?
Kummalla puolella Gardaa ne parhaat maisemat ovat, idässä vai lännessä?

Gardalla olisi tarkoitus viipyä yksi ilta/yö joten koko järveä tuskin ehtii näkemään. Tästä johtuen hotelli/muu majoitus ei älyttömän kaukana saisi olla, mutta ei sen tarvitse aivan rannankaan tuntumasta löytyä mikäli halvempia majoitusmahdollisuuksia on asiallisen ajomatkan säteellä.
41168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ruuhkiin vaikuttaa koska matkustat, jos elokuussa, niin varaudu ruuhkiin. Jos alkukesästä ja keskellä viikkoa päiväsaikaan, niin jouhevasti matka taittuu. Kellonaikakin ja viikonpäivä vaikuttaa, viikonloppuina pe ruuhkia ja klo 16-18 aikoihin . Siis aivan samoin kuin meidänkin kesä-Suomessa.
Majoitus Gardajärvellä tuppaa olemaan rannantuntumassa lähes aina (ympärillä vuoristo). Jos pohjoiseen olette menossa valitkaa vaikka järven pohjoispään Riva, kun vain yhden illan olette. Siellä on runsaasti majoitusta tarjolla ja taitaa olla suurin järven kaupungeista.
Milanosta tultaessa ajakaa järven itärannikkoa pitkin, kaunis reitti, länsipuolella suurin osa matkasta nimittäin taittuu tunneleissa.
Sääli että teillä on vain yksi vaivainen päivä aikaa, jäin miettimään kannattaako yhden päivän takia ajaa ?! Taidatte olla menossa Dolomiiteille. Saattaapi käydä niinkin, että ihastutte ja jäätte muutamaksi yöksi, uskoisin näin.

Äänestä
  • jep, eli siis reissu tehdään alkukesästä ja keskellä viikkoa. Matkan pääpaino on Alpeilla ja sieltä kierretään sitten Rivieran kautta takaisin Milanoon. Tästä johtuen Gardalle varattu aika ei hirveän pitkä ole, joten koko järveä ei nähdä. Garda nyt sattuu olemaan niin lähellä Milanoa ja kaiken lisäksi juuri sopivasti matkan varrella joten eihän tuota nyt voi sivuuttaa.

    Vielä yksi kysymys majoituksesta: kannattaako varata etukäteen Suomesta(netistä) käsin?
    Entäs hintataso? (suurin piirtein, missä halvin?, ei tarvitse mikään 9tähden hotelli olla muttei kuitenkaan mikään epäsiisti läävä olisi)
    Saa myös ehdottaa ja suositella mahdollisia ruokapaikkoja, sillä italialaisen ravintolaruuan taso tunnetusti vaihtelee "kouluruuasta" aivan huippuannoksiin.

    Äänestä

  • fjeje kirjoitti:

    jep, eli siis reissu tehdään alkukesästä ja keskellä viikkoa. Matkan pääpaino on Alpeilla ja sieltä kierretään sitten Rivieran kautta takaisin Milanoon. Tästä johtuen Gardalle varattu aika ei hirveän pitkä ole, joten koko järveä ei nähdä. Garda nyt sattuu olemaan niin lähellä Milanoa ja kaiken lisäksi juuri sopivasti matkan varrella joten eihän tuota nyt voi sivuuttaa.

    Vielä yksi kysymys majoituksesta: kannattaako varata etukäteen Suomesta(netistä) käsin?
    Entäs hintataso? (suurin piirtein, missä halvin?, ei tarvitse mikään 9tähden hotelli olla muttei kuitenkaan mikään epäsiisti läävä olisi)
    Saa myös ehdottaa ja suositella mahdollisia ruokapaikkoja, sillä italialaisen ravintolaruuan taso tunnetusti vaihtelee "kouluruuasta" aivan huippuannoksiin.

    Etukäteen varaisin, en jaksaisi matkapäivän jälkeen alkaa etsiä hotellia, kun vielä tarkka päiväkin on tiedossa. Hotellin ottaisin keskustasta, vaikka kaupungista n.2km päässä onkin mukava hotellialuerypäs mutta saisitte edes iltafiilistä Rivasta jos keskustassa asuisitte, siis yhden yön. Puhun nyt Rivasta, vaikka en tiedä mihin kaupunkiin päädytte, Rivasta on lyhyt matka Dolomiiteille jonne olette matkalla.
    Googlaa hotels in Riva del Garda ja sivulta vaikka Tripadvisor -ketju arvosteluineen, Hotels in Riva del Garda sivulta myös löytyy vaikka mitä. Hinta n. 70-100 eur 3-tähden hyvä perushotelli halvempaa ja kalliinpaakin tietty löytyy. Ihan mukavia hotelleja keskustassa hot.Miravalle, hot.Europa, hot.Sole, hot.Grande....
    Ruokapaikoista suositukset jätän muille.

    Äänestä

  • prego kirjoitti:

    Comolle ei omaa palstaa täällä ollut joten kysäistään nyt tässä. Olen siis tämän avausviestin kirjoittaja.

    Suunnitelmissa olisi siis aloittaa Gardalta ja Itävallan kierroksen jälkeen sujauttaa Comon kautta Välimerelle.

    Samat kysymykset Comoa kohtaan kuin mitä kysyin Gardasta. Missä yöpyminen? Hintataso? Millä puolella kauneimmat maisemat jne?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fjeje kirjoitti:

Lennot ja autot on hankittu Milanoon ja sieltä pitäisi lähteä ajelemaan. Ensimmäiseksi etapiksi on suunniteltu Gardajärveä. Alustava ajatus olisi siis lähteä aamulla Milanosta ja sitten rauhallisesti ajella Gardan rantaa pohjoiseen kohti.

Kuinka ruuhkaisia nuo tiet Gardalla ovat?
Kummalla puolella Gardaa ne parhaat maisemat ovat, idässä vai lännessä?

Gardalla olisi tarkoitus viipyä yksi ilta/yö joten koko järveä tuskin ehtii näkemään. Tästä johtuen hotelli/muu majoitus ei älyttömän kaukana saisi olla, mutta ei sen tarvitse aivan rannankaan tuntumasta löytyä mikäli halvempia majoitusmahdollisuuksia on asiallisen ajomatkan säteellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu