Keittiöön pitäisi saadalisää kaksi pistorasiaa, joista toinen olisi 1-paikkainen, toinen kaksipaikkainen, molemmat maadoitettuja.
Lähtökohtana ainakin yhdelle näistä (yksipaikkaiseen) voisi olla upotettu pistorasia, josta virta johdettaisiin 2-3 metrin kaapelillapintavetona uuteen pistorasiaan; vanha upotettu pistorasia jäisi.
Toiseen, kaksipaikkaiseen virta voitaisiin ehkä johtaa samasta lähteestä, mutta mieluiten asennuttaisin tämän pistorasian nykyisen valokatkaisijan kanssa yhteen. Valokatkaisisija (kaksipaikkainen, siis kahteen eri valaisimeen) on upotettu, ja jos tuollainen ratkaisu onnistuisi, pitäisi samasta aukossta saada virta sekä valokytkimiin että kyseisiin kahteen pistorasian.''
ONko tuollainen rataakisu toetutettavissa? Kysyn tätä siksi, että voisin esittää jo etukäteen sähkömiehelle luettelon tarvikkeista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
On mahdollista. Joko vedät kokonaan uuden syötön sinne katkaisijalle eli molemmille omat piuhat samaan vanhaan putkeen.
Sitten voit tehdä myös niin, että roiloat lähimmältä/helpoimmalta pistorasialta uuden reitin uudelle putkelle ja jatkat jo olemassa olevasta pistorasiasta sen sähkönsyötön. Tämä on sitten erittäin työläs vaihtoehto ja tulee pölyä ja muuta paskaa..
Suosittelisin ensimmäistä vaihtoehtoa mikäli vain mahdollista. Kannattaa neuvotella sähkärin kanssa.
Muut kysymäsi asiat ovat ookoo.. Itse kyllä roiloisin sen uuden pistorasian ja jättäisin noi pinta/uppo -sekoilut amatööreille. Jos teet, niin teet kunnolla!