Rippisalaisuus?

Sellaista termiä kuin rippisalaisuutta ei Uusi Testamentti tunne. Salainen rippi on perkeleestä ja se sisältyy itsevalittuun jumalanpalvelukseen, joita pidetään tunkioseurakunnissa. Rippisalaisuuden valhe peittää sontaa alleen ja suojaa eri kirkoissa ja hengellisissä yhteisöissä pedofiilejä, väkisinmaakaajia ja väkivaltaisia jäseniä.

Näennäiskristilliset kirkot kuitenkin ovat pimeyden ruhtinaan, valehtelijoiden kuninkaan Perkeleen vallassa. Henkinen väkivalta on yksi tunnusmerkki seurakunnassa, jota valkeuden enkeliksi muuntautunut Pimeyden ruhtinas on takapiruna johtamassa uskonnollisia ihmisiä.
Jeesus sanoo:"Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammiossa, se katoilta julistetaan."Luukas 12:2-3
"Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.Sillä häpeällista on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;mutta tämä kaikki tulee limi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sen tähden sanotaan;"Heräjä sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee."Efs 5:11-14.

Jumalan valtakunnassa ei suojella rikollisia.
8277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On kanssarikollinen jos ei ilmoita vakavaa rikosta kun tietää, olkoon rippi tai mikä tahansa. Jos on kyse seksistä toisen akkaan/ukkoon pitäköön ripittäjä salaisuutena muuten ei.

Äänestä

Wiggesfordin sanoihin, vaikka en olekkaan ns, uskovainen. Pidän Jumalani omassa hallussani, enkä rehentele sillä.

Äänestä
  • rikollisia! Uusi Testamentti ei tunne rippiä salaisuutena vaan avoimena vapauttavana parannuksen tekona jolloin rikoksen tai vääryyden kohteelta pyydetään anteeksi, ellein näin tapahdu, ei tule synninpäästöä.
    Kristukseen Jeesukseen uskovalla ja sitäkautta Jumalan valtakuntaan pelastuneella ei ole muuta mahdopllisuutta kuin täysi katumus ja parannuksen teko.

    Äänestä

  • Wiggesford kirjoitti:

    rikollisia! Uusi Testamentti ei tunne rippiä salaisuutena vaan avoimena vapauttavana parannuksen tekona jolloin rikoksen tai vääryyden kohteelta pyydetään anteeksi, ellein näin tapahdu, ei tule synninpäästöä.
    Kristukseen Jeesukseen uskovalla ja sitäkautta Jumalan valtakuntaan pelastuneella ei ole muuta mahdopllisuutta kuin täysi katumus ja parannuksen teko.

    "Olen puolustanut rippisalaisuuden ehdottomuutta"
    "Olet puolustanut rikollisia!"

    Mikä tekee ripin vastaanottajasta rikollisen?
    Perustele,

    A) Lain avulla
    B) Raamatun kirjoituksella

    Äänestä

  • Trim Cat kirjoitti:

    "Olen puolustanut rippisalaisuuden ehdottomuutta"
    "Olet puolustanut rikollisia!"

    Mikä tekee ripin vastaanottajasta rikollisen?
    Perustele,

    A) Lain avulla
    B) Raamatun kirjoituksella

    ketjua jankutuksillas pillaamaan!

    Äänestä

Aika suoraa tekstiä.
Tämä rippisalaisuus, ja VL rippi on heillä yksi mafia muoto.
Se mahdollistaa ”jumalan siunauksen” seuraaviin paljon käytettyihin synteihin.
- Taloudellinen rikollisuus, se voitta joka kerkiää ensin vilkutella.
- Perheväkivallan ja insestin.
- Salajuopottelun.
- Huoraamisen.
Näille kaikille on yhteistä Roomalais- katollinen menettely. Ripin aikana jopa palkolliset tekevät Mafiosoille murhia, mutta kun on anteeksi, on anteeksi.
Mutta ole liian kriittinen myös oikeaan rippiin, mikä on parannus synnistä ja Jeesuksen suojaan menemistä nöyränä ja katuvana. Tämän UT pyytää jopa huomioimaan.
Ihmisillä on myös asioita, joita ei tarvitse ulkopuolisten tietää. Se on yksilön vapautta, mutta kun Jeesus tietää kaiken, on hyvä olla jonkun uudestisyntyneen todistamassa, että ne on todella kärsitty jo Golgatalla.
Tämä saa Jeesukseen luottamuksen aikaan katuvalla.
Mutta kirkko taas laskee, kuten Vl, että pitää 9olla titteli, niin saa mennä rippisalaisuuden taakse. Tämä on pakanallista ja saatanasta.
Murhaa ei rippi poista listalta, vaan se on myös yhteiskunnan edessä sovittava. Meidän tehtävä on vain tulee innostaa ihmistä pääsemään pahuudesta ja siirtymään Jumalan Valtakuntaan, joka tulee vain Jeesuksen tunnustuksen kautta.

Äänestä
  • Minä en muista että raamatussa olisi yhtään tapausta jossa ihminen olisi katunut ns. salaa eli tunnustanut jollekkin tutulle ja sitten kaikki olisi taas ok. Päinvastoin esim. kun Sakkeus halusi tunnustaa syntinsä ja tehdä parranuksen, hän tunnusti syntinsä avoimesti ja rohkeasti, sekä hyvitti tekemänsä synnit.

    Tänäpäivänä asiat tunnustetaan vasta kun ne on muuten tulleet ilmi ja sittenkin niitä selitellään ja vieritetään syy toisen niskoille. Usko Jeesukseen ja synnistä oikeasti vapautuminen tuo rohkeuden tuoda totuus ilmi, vaikka olisit syyllistynyt murhaan. Näitäkin tapauksia on jopa Suomessa. Ei Jumala antanut meille pelkuruuden henkeä.

    Milloin meistä tuli itsemme vapahtajia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiggesford kirjoitti:

Sellaista termiä kuin rippisalaisuutta ei Uusi Testamentti tunne. Salainen rippi on perkeleestä ja se sisältyy itsevalittuun jumalanpalvelukseen, joita pidetään tunkioseurakunnissa. Rippisalaisuuden valhe peittää sontaa alleen ja suojaa eri kirkoissa ja hengellisissä yhteisöissä pedofiilejä, väkisinmaakaajia ja väkivaltaisia jäseniä.

Näennäiskristilliset kirkot kuitenkin ovat pimeyden ruhtinaan, valehtelijoiden kuninkaan Perkeleen vallassa. Henkinen väkivalta on yksi tunnusmerkki seurakunnassa, jota valkeuden enkeliksi muuntautunut Pimeyden ruhtinas on takapiruna johtamassa uskonnollisia ihmisiä.
Jeesus sanoo:"Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammiossa, se katoilta julistetaan."Luukas 12:2-3
"Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.Sillä häpeällista on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;mutta tämä kaikki tulee limi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sen tähden sanotaan;"Heräjä sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee."Efs 5:11-14.

Jumalan valtakunnassa ei suojella rikollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu