Järistyksen suura (99:1-5):
Kun maa järisee ja työntää esiin taakkansa ja ihminen ihmettelee, mikä sitä vaivaa, sinä päivänä se kertoo tarinansa Herransa käskystä. Näin Koraani opettaa Allahin viisaudella. Allah on kaikkitietävä. Uskommeko me silti Allahia? Ei, me vain naureskelemme. Kaikkialla maailmassa tämä ei ole naurun asia.
Eilinen (25.4.2010) Aamulehti kertoo paristakin tapauksesta Iranissa. Siveettömät naiset aiheuttavat maanjäristyksiä. Tätä mieltä on iranilainen uskonoppinut Kazim Sadeghi. Toinen iranilainen uskonoppinut Ahmad Janati sanoi paikallisten lehtien mukaan, että onnettomuudet pysyvät loitolla jatkuvalla rukoilulla ja almujen antamisella. Islantiin sovellettuna voimme kysyä, oliko lennoilla mukana siveettömiä naisia? Vai eikö lennoilla rukoilla jatkuvasti ja anneta almuja?
Voimme kysyä perustellusti, miksi Allah valehtelee meille? Ovatko Koraanin tarinat myös paratiisista ja helvetistä valetta? Allah on kaikkivaltias. Valtansa nojalla hän voi milloin tahansa peruuttaa lupauksensa paratiisista ja helvetistä? Mutta sitä eivät edes muslimit pääse näkemään tai kokemaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainoastaan arvoisan uskonoppineen pääkopassa siveettömät naiset aiheuttavat maanjäristyksiä. Muslimimaissakin maa järisee vaikka naiset pukeutuisivat umpisäkkiin. Luin kerran jonkun imaamin kirjoittamia siveyssääntöjä ja ne olivat yksityiskohtaisen irstaita. "Työntää esiin taakkansa". Luuliko hän että hän pääsee kuvitelmistaan kirjoittamalla ne julkisiksi kieltomuodossa.
Tehdään koe: "Älä ajattele nuorta naista alasti". Etkös vain heti alkanutkin ajatella nuorta naista alasti? Yksityiskohtainen kuvailu siitä mitä hänestä ei saa ajatella saisi mielikuvituksesi lentämään suoraan paratiisiin. Siihen maalliseen. Maa allasi alkaisi huojua ja järistä, ehkä se pyörisikin lujempaa. Mutta vain sinun.
No silloinhan nämä kirjanoppineet imaamit ovat syypäitä maanjäristyksiin! Kun he saavat omia täristyksiään naisista, niin heidän tärinänsä aiheuttaa lopulta maanjäristyksenkin.
Yhdysvalloissakin muutamat saarnaajat ilmoittivat New Orleansin suurtulvan olevan Jumalan rangaistus homoudesta ja aborteista.
loppuvat kun muslimilentajat alkavat rukoilla lentaessaan.
Samoin siveettomat naiset tulevat kaannynnaisexi kun aaanekkaasti rukoilet nairessa
Muhammedin isoisan nimi oli muuten allah.
http://lukijat.iltasanomat.fi/attachments/11844382804794.jpg