En jaksa tätä elämätä. Olen ihan masennuksissa. Takana on pienestä iästäni huolimatta avioero NARSISTISTA, SKITSOFRENIAA sairastava veli, PSYKOTERAPIA, MIELIALALÄÄKKEET, narsistinen puoliso oli kaiken lisäksi VÄKIVALTAINEN. Kaiken lisäksi olen USKOSSA.
Olen todella ahdistunut. Pelkään, että kun tämänkin kirjoitin, niin Jumala rankaisee minua, kun en ole kiitollinen. Olen niiin ahdistunut. Tuntuu, että elämäni on ollut jo pienestä alkaen aikamoista paskaa. Isäkin on masentunut. Äiti yrittää vieläkin, kymmenenvuoden jälkeen kieltää veljeni sairauden. Olemme sairas perhe.
Mitä vittua tämä elämä on? Olen ihan hajoamispisteessä. Eikö Jumala autakaan? Onko Jumalan tarkoitus aina vain katsoa, että; Mitenkähän pitkälle nuo pärjää tuolla? No, enpä auta, saakoon räpiköidä itsensä ylös sieltä.
Minulla ei ole ollut hyvät lähtökohdat elämälle. Tietenkin saan olla monista asioista kiitollinen, niin olenkin. Olen vain niin KYLLÄSTYNYT aina taiteilemaan sillä strapetsinuoralla, putoaako vai ei... En jaksa olla enää kiitollinen. En jaksa kiittää Jumalaa tästä elämästä, jossa kaikki vaikuttaa kaaokselta juuri tällä hetkellä. En jaksa olla kiitollinen siitä, että kaksi vuotta sitten seison buranapurkki kädessä vessassa ja olin vetäistä ne masuuni. En jaksa olla kiitollinen siitä, että veljeni on sairas ja hänen persoonallisuutensa on muuttunut. En jaksa olla kiitollinen. Ei ei ei.
Nyt Jumala, jos olet siellä, vastaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.