Uraputkea..

MTV3: Tanja Karpelasta toimitusjohtaja
Maanantai 26.4.2010 klo 16.23
Tanja Karpela on perustanut firman miehensä Janne Erjolan kanssa, kertoo MTV3.

Tanja Karpela ja Janne Erjola perustivat yhteisen yrityksen. (JANNE AALTONEN)
KaEr Oy:n perustamissopimus allekirjoitettiin maaliskuussa. Toimialaksi on ilmoitettu monitoimiala, muun muassa varauspalvelut ja matkaoppaiden palvelut.

Janne Erjola istuu yhtiön hallituksessa ja Tanja Karpela on yrityksen toimitusjohtaja.

Karpela ilmoitti maaliskuussa, että ei aio asettu ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Keskustan kolmannen kauden kansanedustaja toimi kulttuuriministerinä vuosina 2003-2007.

IL
132515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Istun itsekin toimitusjohtajan pallilla. Parhaillaan yrityksellämme on käynnissä "Lorvaile ja kurvaile Eu-tukiaisilla projekti". Kun toimitusjohtaja nimikkeellä istuskelee firman konttorissa, rahvas kunnioittavasti
katselee ylöspäin ja ihailee antamaani käyntikorttia. Olenhan Toimitusjohtaja. Suunnittelen myös pörssiin
menoa. Matkustan vain Helsinkiin ja etsin sieltä pörssirakennuksen ja marssin sisään. Vuosikertomuksessa tulen mainitsemaan että tänä vuonna menimme pörssiin. Kyllä tämä on elämää.

Äänestä
  • älä lässytä.pitkän päälle oot taas miettimässä mitä tekis...

    Äänestä

  • Hupskukkumiehiä/-naisia niinkuin muutkin tj:t, politiikot, pääjohtajat ja muut pössit. Ei mene kauaa kun tilit tasataan. Rikkaat lakkaavat rikastumasta ja köyhät köyhtymästä. Vain yksi BUMMMMM luonnossa ja te olette samaa paskaa kuin muutkin elolliset. HAA. Kuis sit nautit miljoonistas?

    Äänestä

Taitaa Karpela siirtyä kolmannen kauden edustajana suoraan lihavalle edustajaeläkkeelle ja lööppejä hurmaamaan omaan tapaansa.

Äänestä
  • Lienee se mukavaa leikkiä toimitusjohtajaa ja hymyillä tyhjää lihavan edustajaeläkkeen siivittämänä. Voi mainostaa vaikka rypppyrasvoja. Opaspalvelu on asiantuntijan työtä eikä tyhjän puhujan. Ja varauspalveluilla pitää olla kuluttajavirastolle maksettu vakuus, ettei asiakkaat jää tyhjän hymyn varaan. Itse en riskeeraisi.

    Äänestä

  • KonttuuriKunniaan kirjoitti:

    Lienee se mukavaa leikkiä toimitusjohtajaa ja hymyillä tyhjää lihavan edustajaeläkkeen siivittämänä. Voi mainostaa vaikka rypppyrasvoja. Opaspalvelu on asiantuntijan työtä eikä tyhjän puhujan. Ja varauspalveluilla pitää olla kuluttajavirastolle maksettu vakuus, ettei asiakkaat jää tyhjän hymyn varaan. Itse en riskeeraisi.

    tämä Pumpasen Viivi saanut samanlaisen pestin sieltä Petskun yrityksestä? Kuulostaa hienolta kun ollaan vallan johtajia. Saa vedätettyä yrityksestä vähän palkkatuloja, tosin se edellyttää että yrityksellä on jotain toimintaa mistä rahaa tulee yrityksen tilille.

    Äänestä

  • johtajia vaan kirjoitti:

    Jos Karpela on toimininut ministerinäkin (ja tehnyt kuulma ministeriössä hyvää työtä - työntekijöiden arvio), niin miks ei sitten pärjäisi pienen yrityksen toimitusjohtajana? Ei Karpela mikään tyhjäpää ole, vaikka kaunis onkin. Ja jonkunhan se toimistusjohtajana on toimittava, eikö?

    Äänestä

  • johtajia vaan kirjoitti:

    tämä Pumpasen Viivi saanut samanlaisen pestin sieltä Petskun yrityksestä? Kuulostaa hienolta kun ollaan vallan johtajia. Saa vedätettyä yrityksestä vähän palkkatuloja, tosin se edellyttää että yrityksellä on jotain toimintaa mistä rahaa tulee yrityksen tilille.

    Miksi ihmiset ovat niin saatanan kateellisia???!!!!! Miksei Tanjalla voisi olla ihan menestyväkin yritys? Mä en tajua, et miks kenellekään ei voi toivoa hyvää..

    Äänestä

  • aaass79 kirjoitti:

    Miksi ihmiset ovat niin saatanan kateellisia???!!!!! Miksei Tanjalla voisi olla ihan menestyväkin yritys? Mä en tajua, et miks kenellekään ei voi toivoa hyvää..

    ensin sitä menestystä, ministerinä ei ainakaan yhteistyökyvystä kiitelty. Pienessä yrityksessä toki riittää että tulee ukkonsa kanssa toimeen.

    Äänestä

  • aaass79 kirjoitti:

    Miksi ihmiset ovat niin saatanan kateellisia???!!!!! Miksei Tanjalla voisi olla ihan menestyväkin yritys? Mä en tajua, et miks kenellekään ei voi toivoa hyvää..

    ..kukas sä sit oot?Taisat olla luuseri pahimmasta päästä:)565000 eskoo vuodessa.Ja Tanja on vaan bimpo missi rumakin!

    Äänestä

  • johtajia vaan kirjoitti:

    tämä Pumpasen Viivi saanut samanlaisen pestin sieltä Petskun yrityksestä? Kuulostaa hienolta kun ollaan vallan johtajia. Saa vedätettyä yrityksestä vähän palkkatuloja, tosin se edellyttää että yrityksellä on jotain toimintaa mistä rahaa tulee yrityksen tilille.

    Niin ihan hyvin Tanja varmaankin pärjää, kontakteja kuitenkin riittää ja sitä rataa. http://mattiviikate.newsvine.com/

    Äänestä

Matkaoppaiden palvelut on toimialana senverran eksoottinen että kyllä se varmaan vetää.

Pakkohan sitä on köyhän ex-ministerin jostain leipänsä nyhtää. Ja jos joku Urpo vielä maksaa siitä niin eikait siinä mittään

Äänestä

Putki suoraan ns yläkertaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tj Tanja kirjoitti:

MTV3: Tanja Karpelasta toimitusjohtaja
Maanantai 26.4.2010 klo 16.23
Tanja Karpela on perustanut firman miehensä Janne Erjolan kanssa, kertoo MTV3.

Tanja Karpela ja Janne Erjola perustivat yhteisen yrityksen. (JANNE AALTONEN)
KaEr Oy:n perustamissopimus allekirjoitettiin maaliskuussa. Toimialaksi on ilmoitettu monitoimiala, muun muassa varauspalvelut ja matkaoppaiden palvelut.

Janne Erjola istuu yhtiön hallituksessa ja Tanja Karpela on yrityksen toimitusjohtaja.

Karpela ilmoitti maaliskuussa, että ei aio asettu ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Keskustan kolmannen kauden kansanedustaja toimi kulttuuriministerinä vuosina 2003-2007.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu