Tuntuu ettei ole olemassa. Minusta se on pahinta yksinäisyydessä: Kun ei ole toista ihmistä, joka tiedostaa, välittää ja ajattelee silloinkin kun ei olla suorassa kanssakäynnissä. Olen 22 ja tällä hetkellä kaikkein hartain haluni on etten menettäisi toivoa. Jos masentuisin ihan oikeasti (kaikillahan downeja on ja sanotaan että "masentaa") niin se olisi kaiken loppu minun osalta. Olen liian herkkä kestämään sairautta joka on kuin pimeä kaivo, voin kuvitella.
Kunpa en menettäisi toivoa, ja toivon samaa kaikille muillekin yksinäisille...:)
Haluaisin ehkä sanoa vielä jotain, tulla kuulluksi. Mutta tympii miettiä mitä kirjoittaa ja katsoa samalla zoomausta hymyileviin naamoihin, niin että antaapa olla:P
Kunpa en menettäisi toivoa, ja toivon samaa kaikille muillekin yksinäisille...:)
Haluaisin ehkä sanoa vielä jotain, tulla kuulluksi. Mutta tympii miettiä mitä kirjoittaa ja katsoa samalla zoomausta hymyileviin naamoihin, niin että antaapa olla:P
Vastaukset 4
Vanhimmat
Leikkimielinen kysymys sulle: Jos saisit kaverin, mutta kaveruus päättyisi lyhyen ajan jälkeen, niin A) olisit murheen murtama koska jouduit takaisin lähtöruutuun vai B) olisit onnellinen että sait pidettyä yksinäisyyttä loitolla edes jonkin aikaa?
Mutta enemmän B:tä. Huomattavasti enemmän.
Itsekin vastaan B. Luulen, ettei se kaverin menetys haittaisi minua suuresti, koska viihdyn myös yksinäni.
Onkohan mahdollista että "sielu" rappeutuu ja kuihtuu jos se ei saa vastakaikua?